Tästä lähtien aion sanoa reilusti, että meillä ei ole varaa matkustaa.
Ihmiset yleensä kyselevät lomasuunnitelmia ja kertovat tietysti samalla omistaan. Paljon tuntunvat monet matkustelevan. Me vietämme lomamme pääasiassa kotona. Yksi iso syy siihen on raha. Miehen sisko ehdottelee meille lomakohteita, mutta ei tajua että kun lapset ovat pieniä, ovat menot suuria. Heidän lapset ovat isompia koululaisia, joten eivät maksa päivähoitomaksuja. Niiden säästöillä tekisimmekin monta matkaa vuodessa.
Olen vastaillut aimemin jotain ympäripyöreää, mutta tästä lähtien sanon suoraan, että ei ole varaa lähteä yhtään minnekään.
Kommentit (74)
joillakin on ja joillakin ei, vaikka ihan yhtä suuret tulot ja perhekoko. Se on prioriteettikysymys mihin haluaa rahansa laittaa. TOinen esim arvostaa harrastamista tai matkustamista, tai uutta autoa niin paljon, että on löysempi asuntolainan lyhennys, toinen taas haluaa maksa lainat nopsempaan. Tai toisilla on vaatimattomampi koti ja toinen haluaa taas panostaa siihen kaiken liikenevän. Ja jotkut haluaa säästää, eikä käyttää kaikkea viimeistä senttiä myöden.
kohtuuvarakkaasta perheestä olen lähöisin, mutta ei minulle ja siskolleni teini-iässäkään rahaa mahdottomia syydetty. Ei ne teinitkään enempää niitä vaatteita tarvitse kuin muutkaan, ihan omaa tyhmyyttä, jos vaikka 200e/kk laittaa teinin vaatteisiin. Toki tulee kuukausia, jolloin tui summa ylittyy, mutta ei joka kuukausi. Lukiokirjojakin sai käytettynä ym. No kai nämä "10 talvihaalaria taaperolla" ovat sitä mieltä, että teininäkin saadaan mitä halutaan.
Eli kyllä valinnoilla voi vaikuttaa ja kasvattamalla siihen, että kaikkea ei saa, mitä haluaa. Ja omasta lähipiiristä moni nuori kävi heti 15 vuotta täytettyään kesäisin töissä, missä ansaittiin sitten esim. mopo ja autokoulurahoja.
eikä vanhemmilta tippunut rahaa vaatteisiin, mopoon, bensaa, pleikkariin ym muuhun kayttötavaraan. Itse piti säästää tai "lainata" vanhemmilta, jonka voi sitten maksaa rahalla tai työllä. Tykkäsin tästä käytännöstä koska opin ja teininä rahan säästämisen ym.

eipä niissä juuri rikastumaan pääse.
eikä vanhemmilta tippunut rahaa vaatteisiin, mopoon, bensaa, pleikkariin ym muuhun kayttötavaraan. Itse piti säästää tai "lainata" vanhemmilta, jonka voi sitten maksaa rahalla tai työllä. Tykkäsin tästä käytännöstä koska opin ja teininä rahan säästämisen ym.
kun siltä tuntuu. sujuvasti olet ohittanut kaikki uuteiset työttömyydestä, myös nuorisosellaisesta, kun kesätöihin ei enää niin vain pääsekään.
kun muutaman kerran käy koko perheen kera ulkomailla.
Puhutaan nyt edelleenkin niistä pakollisista menoista.
elämää reissata, joten laskn matkustelun lähes pakolliseksi menoksi.
Itsekin olen reissanut yli kahdessakymmenessä maassa, joten ei se minullekaan ihan vieras asia ole. Nyt vain tässä keskustelussa ajauduttiin puhumaan siitä, mihin lasten ikävaiheeseen suurimmat pakolliset kulut keskittyvät. Meillä eniten pikkulapsiaikaan, toiseksi eniten teiniaikaan ja kolmanneksi alakouluaikaan.
Mekin todennäköisesti tullaan matkustelemaan vastedeskin, mutta se on oma valinta eikä pakollinen meno :)
Hmm, meillä mopo vaihdettiin kevariin ja sen jälkeen
Mä ymmärrän mitä ajat takaa! Tulonmenetykset pikkulapsiaikana on se isoin kulu.
Ja ei ne pikkulasten menotkaan ole ihan halpoja. 1,5-vuotiaan talvivermeet on maksaneet tähän mennessä n. 250 euroa. Kyllä sillä saisi teinillekin ihan kivasti talveksi vaatteita ja ne voi jopa olla käyttökelpoisia ensi talvena.
Teineihin voi varmasti käyttää niin paljon rahaa kuin taloudesta ikinä löytyy, mutta se on valintakysymys. Toki kirjat opiskeluun, bussikortti, kännykkä ja vähän käyttörahaa on pakko antaa, mutta 100 euroa kuussa riittänee niihin menoihin.
Ajatuksen lentoa moposta. Monet varmasti antaa sen teinille omaksi, mutta voisihan sen myydä kun lapsi muuttaa kotoa. Ja varmaan ihan hyvällä hinnalla. Niin että vuosittainen kustannus ei sitten olisi niin iso.
on autokoulun aika. Lukiokirjoja poika osti taannoin ja hintaa tuli 70€. Poika harrastaa golfia, pelaa jääkiekkoa ja bensat ym muut tuohon päälle. Laskettelee talvella ja pojasta menee esim. lentolipuissa jo aikuisen hinta. Pikkulapset taas harrastavat jalkapalloa ja laskettelua ja huomattavasti edullisemmin päästään heidän kanssaan vielä.
"Ai ottaisiko joku lainaa lomaa varten"
kun lapsi on kuluttanut parissa vuodessa 50 000€, mutta sen jälkeen ei kulutakaan enää yhtään, vaikka kasvaakin koko ajan. Olisi kyläl kiva tietää mihin tämä ajatusmalli oiekeasti perustuu.
Täh - ottaisiko joku LAINAA lomaa varten?
ne on niitä kulutusluottoja, oletkos koskaan kuullut?
kun lapsi on kuluttanut parissa vuodessa 50 000€, mutta sen jälkeen ei kulutakaan enää yhtään, vaikka kasvaakin koko ajan. Olisi kyläl kiva tietää mihin tämä ajatusmalli oiekeasti perustuu.
ja kulut siihen päälle

Meillä 3 kouluikäistä ja yksi eskari tällähetkellä.
Vanhin 13v, harrastukset n. 800€/vuosi, puhelinlasku 20-25€/kk, kuukausiraha 25€/kk, meikit, vaatteet n. 500€/vuosi, kännykkä, miniläppäri, Jopo ostettu tänävuonna (n.800€), bussikortti 25€/kk
11v, harrastukset 1000€/vuosi, puhelinlasku n. 20€/kk, vaatteet n. 300€/vuosi (huolii vielä siskonsa vanhoja jonkinverran). Kännykkä ostettu hänellekin. Bussikortti 25€/kk
9v. harrastukset 500€/vuosi, puhelinlasku n. 10€/kk, kuukausiraha 10€/kk. Vaatteet n. 300€/vuodessa.
5v. päivähoitmaksu 160€/kk, harrastus 100€/vuosi, vaatteet n. 300€/vuosi
Tämän lisäksi kaikki lehdet, Aku-Ankka, Koululainen, Demi (en tiedä edes paljon tekevät vuodessa) Ja kaikki juoksevat yllättävät menot. Ruokaan menee tämän perheen kanssa n. 200€/kk, ruokalasku lähes kaksinkertaistunut siitä kun kaikki olivat pieniä.
Yksi ulkomaanmatka vuodessa n. 3500€ tällä porukalla. N. 1000€ vähemmän oli sekin kun oli lapset pieniä, joten kyllä sitä menee mitä isommaksi tulevat.
Suurimmalla osalla meneekin noin, mutta ei kaikilla. Se vain on ollut pointtini. Meillä on kaksi lasta, jollain muulla enemmän. Jotkut harrastavat kalliita harrastuksia, kaikki eivät. Toisilla äitiyslomista aiheutuu suuret tulonmenetykset, toisilla ei ollenkaan.
Vertaan vain omaa tilannettamme nyt ja myöhemmin, en kenenkään muun. Meillä ei tule 5-7 vuodessa kahden teinin Pakolliset menot olemaan yli 50 000 € mikä meillä pikkulapsiaikana menee lapsiin kaiken normaalin lisäksi (vaatteet, ruoka, lelut, fillarit ym). Siitä olen varma.
kun lapsi on kuluttanut parissa vuodessa 50 000€, mutta sen jälkeen ei kulutakaan enää yhtään, vaikka kasvaakin koko ajan. Olisi kyläl kiva tietää mihin tämä ajatusmalli oiekeasti perustuu.
ja kulut siihen päälle
Juuri näin. Ansionmenetykset + päiväkotimaksut tekevät meillä yli 50000 € PLUS muut normaalit menot (ruoka, vaatteet, lelut jne). Nämä kaikki yhteensä ovat ne mitä meillä on mennyt pikkulapsiaikana lapsiin. Pikkulapsiajan jälkeen ei ole noita ansionmenetyksiä eikä päiväkotimaksuja, vaan jäljelle jää "vain" ne muut normaalit kulut, joiden en usko olevan noin isot kuin mitä meillä on ollut pikkulapsiajan kaikki kulut yhteensä. Ei tietenkään ilmaista ole sittenkään. En ymmärrä, miten joillekin tämä on noin vaikeaa ymmärtää :D
Käsittääkseni Suomessa ei vastasyntynyttä edes saa viedä hoitoon. Vai olenko ymmärtänyt ihan väärin. Itse lasken äitiyslmoman käytännössä "pakolliseksi" ja siis sen aiheuttamat tulonmenetyksetkin pakolliseksi menoksi. Saivarrella toki voi, että onko se pakollista. Lasten hankinta ei ainakaan ole ;)
Elämä on :)
Mä olen myöskin hyvätuloinen, joten mulla on kotihoidontukikausilla ansiomenetys noin 2500 euroa kuukaudessa, miehellä suurin piirtein sama juttu.
Vuosi kotihoidontuella maksaa siis meidän perheessä 30 000 euroa. Toki on tietenkin oma valinta olla kotihoidontuella, mutta ansionmenetys on taloudellinen fakta. Edelleen vanhempainvapaat ovat tulonmenetystä, mutta se ei tietenkään ole noin iso, olisiko nettovaikutus alun toista tonnia.
Jos lähdetään siitä tilanteesta, että olemme kummatkin vanhemmat töissä, niin minä en myöskään pidä järkevänä, että lapsemme kuluttaisivat vuodessa 30000 euroa enemmän teineinä kuin nyt.
Yleisesti ottaen olen kyllä sitä mieltä, että teinien kulutus on tietenkin eri luokkaa kuin vauvojen/taaperoiden.
On meillä ollut viime vuosi, kun nuorin lapsi oli päiväkodissa ja kaksi isompaa ekalla ja tokalla + iltapäiväkerhossa.
Päivähoitomaksu yhdestä oli 277 € ja iltapäiväkerho 95 €/lapsi.
Lisäksi tuossa vaiheessa harrastusmaksut (jotka eivät tietenkään ole pakollisia menoja) moninkertaistuivat kun siirryttiin kerta viikossa ryhmistä kilpaileviin ryhmiin.
Joku tuolla mainitsi että kun päiväkoti-ikäisen talvitamineisiin on mennyt 250 € (ja isompien kanssa ei tule menemään) niin on vaikea kuvitella, että se kustannus ihan oikeasti jotenkin pienenisi kun lapset kasvavat, ellei sitten muuta koko omaa asennoitumistaan ja ala yhtäkkiä tyytymään "markettivaatteisiin". Vaikka joo, joku takki menee ehkä pari vuotta teineillä. Ainakin omalla kohdallani on mennyt niin, että kun ostin pienille kalliita ulkoiluvaatteita, ostan myös koululaisille niitä ja jotkut Haltin kamppeet painivat hinnoissa pikkuisen eri sarjassa kuin Reimatecit - valitettavasti.
En minäkään tähän yhtälöön päiväkoti-ikäisten kanssa uskonut, mutta ei ne kustannukset ainakaan romahda niin että olisi varaa matkustella yllin kyllin.
Kyllä toi 400 + ylläpito on aika vähän siihen verrattuna kun pitää maksaa tanssit ja mopot ja lukiokirjat ja matkat ja merkkivaatteet.
Ehkä joillekin lapsille ostetaan mopo siinä vaiheessa kun lopettavat päiväkodin, mutta kyllä meidän perheessä ainakin on päiväkodin ja teiniajan välillä useita vuosia... Ei ole vielä ala-asteella tarvinnut koulukirjoja ostaa, eikä kuulemma tarvi vielä yläasteellakaan. Meillä ainakin oli iso ero, kun ei enää tarvinnut päivähoitomaksuja maksaa! Vaikka harrastuksistakin maksaisi, niin ei se 100-200 euroa yhdestä harrastuksesta syyslukukauden alussa ole ihan sama kuin kuukausittain maksettava isompi summa.
Ei meillä kukaan enää ole päiväkodissa, mutta ei me silti juurikaan matkustella. Ei yksinkertaisesti ole varaa.