Lue keskustelun säännöt.
Antakaa mulle jostain positiivinen mieli parisuhteen suhteen!
14.10.2010 |
Millä taikatempulla saisin itseni asennoitumaan mieheeni positiivisesti? Miksi olen näin tyytymätön?
Lyhyesti, positiivista miehessä:
- on perhekeskeinen, omistautunut isä ja osallistuu kiitettävästi kaikkiin kodin asioihin
- huomioi muut, ei kulje harrastusten tai kavereiden perässä vaan on ensisijaisesti perheen kanssa vapaa-ajallaan; laittaa perheen etusijalle päätöksiä tehdessään
- on lapsille erittäin tärkeä ja tekee lasten kanssa paljon asioita, varsinkin kuopuksen kanssa hyvin läheinen suhde
- uskon, että rakastaa minua
- ei ryyppää eikä rällää, ei tupakoi, ei ole väkivaltainen
Mutta:
- minä ärsyynnyn nykyisin ihan kaikesta miehessä, toimintatavoista, puhetyylistä, ajattelumaailmasta
- olemme loppujen lopuksi hirveän erilaisia ja olen jo pitkään ajatellut, että en vain haluaisi elää hänen kanssaan; olemmeko sitten kliseisesti "kasvaneet erilleen"?
- en kuitenkaan keksi yhtään todellista syytä (oman "kyllästymiseni" lisäksi) miksi erota miehestä; sen sijaan keksin paljon syitä yhdessä pysymisen puolesta, joista tietysti tärkeimpänä lasten etu
Ongelma lienee suurimmaksi osaksi minun korvieni välissä. Mies on jo useaan otteeseen todennut, että hän ei enää tiedä miten olla, että olisin tyytyväinen, vaan on aivan sama miten tekee, olen silti tyytymätön. Niin se vain on enkä tiedä miten ratkaista asia. Tätä on jatkunut kuukausia ja tilanne pikkuhiljaa pahenee niin, että kodin ilmapiiri alkaa kärsiä. Minä olen aina pahalla tuulella, siitä se sitten siirtyy mieheen ja lapsiinkin.
Neuvoja? Vertaistukea?
Kommentit (26)
Mutta kerro miksi mies ärsyttää minua 10 vuoden yhdessäolon jälkeen? Luulisi tuntevan toisen jo tässä vaiheessa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla samanlainen kausi menossa. Pitkä liitto myös takana ja isojakin kriisejä on käyty läpi. Terapiakin varmaan on ihan hyvä juttu, mutta mä en ole niistä liiemmin apuja saanut, kun muutenkin puhutaan paljon ja kaikesta, ja osataan niistä ongelmistakin puhua. Nää on hankalia kausia, kun tiedostaa, että kyse tosiaan on ihan vaan siitä omasta nupista. Mutta usko pois, se on vaan kausi. Mä olen vaan sanonut miehelleni, että tarviin nyt paaaljon tilaa. Käyn kävelyillä, ja tehdään reissuja lasten kanssa erikseen. Molemmat saa vähän tilaa hengittää. Kunhan katsoo, ettei erkane liikaa ja tavoitteena on kuitenkin löytää se tie takaisin toisen luokse. Kyllä se löytyy! Joko itsestään tai työstämällä. Nämä on näitä pitkien liittojen ongelmia. Välillä joka ikinen asia toisessa ärsyttää. Onneksi tulee taas niitä uudelleenrakastumiskausiakin. Pidä huoli niistä asioista, joista saat itsellesi iloa. Kun löydät ilon elämään itsellesi, se löytyy myös muita kohtaan. Jaksamista syksyyn!
Mulla samanlainen kausi menossa. Pitkä liitto myös takana ja isojakin kriisejä on käyty läpi. Terapiakin varmaan on ihan hyvä juttu, mutta mä en ole niistä liiemmin apuja saanut, kun muutenkin puhutaan paljon ja kaikesta, ja osataan niistä ongelmistakin puhua. Nää on hankalia kausia, kun tiedostaa, että kyse tosiaan on ihan vaan siitä omasta nupista. Mutta usko pois, se on vaan kausi. Mä olen vaan sanonut miehelleni, että tarviin nyt paaaljon tilaa. Käyn kävelyillä, ja tehdään reissuja lasten kanssa erikseen. Molemmat saa vähän tilaa hengittää. Kunhan katsoo, ettei erkane liikaa ja tavoitteena on kuitenkin löytää se tie takaisin toisen luokse. Kyllä se löytyy! Joko itsestään tai työstämällä. Nämä on näitä pitkien liittojen ongelmia. Välillä joka ikinen asia toisessa ärsyttää. Onneksi tulee taas niitä uudelleenrakastumiskausiakin. Pidä huoli niistä asioista, joista saat itsellesi iloa. Kun löydät ilon elämään itsellesi, se löytyy myös muita kohtaan. Jaksamista syksyyn!
Yksi iso asia voi tosiaan olla perustavaa laatua oleva tyytymättömyys omaan itseeni. Lisärasitteena kotona tapahtuva työ (eli en käy koskaan missään), joka on kuitenkin sellainen josta pidän ja jota haluan tehdä. Jotenkin on vain pitkään ollut kaiken suhteen niin paska fiilis, että en edes halua yrittää mitään. En halua hyväksyä miestä, kun en oikein hyväksy itseänikään. Hankala tätä on selittää muille, ehkä taustalla on lievää masennustakin (tai ainakin alakuloa). Tuntuu, että elämä on yhtä lapsista ja kodista huolehtimista, siitäkin huolimatta, että mies osallistuu. Eikä lapset ole enää edes niin pieniä, että koko ajan pitäisi olla silmissä.
Kaipaisin aikaa olla ihan yksin, mutta milläs sitä järjestää... varsinkin kun haluaisin olla kotona yksin!
Tsempeistä kuitenkin kovasti kiitoksia, onhan se vain yritettävä jaksaa!
t. ap
Mitä ehkäisymenetelmää käytät? Oletko vaihtanut esim. lasten syntymän jälkeen. Hormonaalinen ehkäisy muuttaa helposti suhtautumista kumppaniin, koska ovulaation aikaan nainen tutkitusti etsii ihan eri ominaisuuksia miehestä kuin muuhun kuunkierron aikaan. Joko niin että hormoneja käyttäessä mies on haluttava ja ihana ja kun hormonaalisen ehkäisyn lopettaa alkaakin mies vaikuttaa täysin väärältä tai sitten niin että ilman hormoneja olet ihastunut mutta hormonien kanssa et.
Mitä ehkäisymenetelmää käytät? Oletko vaihtanut esim. lasten syntymän jälkeen. Hormonaalinen ehkäisy muuttaa helposti suhtautumista kumppaniin, koska ovulaation aikaan nainen tutkitusti etsii ihan eri ominaisuuksia miehestä kuin muuhun kuunkierron aikaan. Joko niin että hormoneja käyttäessä mies on haluttava ja ihana ja kun hormonaalisen ehkäisyn lopettaa alkaakin mies vaikuttaa täysin väärältä tai sitten niin että ilman hormoneja olet ihastunut mutta hormonien kanssa et.
Siis oikeasti? Hankala jättää pois, mies ei suostu pelaamaan kortsuilla (enkä kyllä minäkään tykkää), vauvan riskiä en suostu ajattelemaankaan, kuparikierukka ei sovi, ja lääkäri ei suositellut minulle sterilisaatiota ylipainon vuoksi (turha leikkaus läskille). Miehen kun saisi puhuttua sterilisaatioon... Miksi se on niille vaikeaa?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taidetaan olla tosiaan aika samassa tilanteessa. Mäkin pohdin masennus-sanaa, mutta ei se ehkä sitä tosiaan ole omalla kohdallani. Yleistä alakuloa vaan. Ja haluaisin kanssa olla juuri kotona yksin -ja paljon. En tiedä, onko tästä apua, mutta joskus saan voimaa siitä, että haaveilen todella radikaaleista elämänmuutoksista tyyliin "muutan maalle ja alan puusepäksi". Sitten yritän miettiä niitä haaveita todella tarkasti, ja löytää niistä pienemmässä mittakaavassa toteutettavia asioita. Esim. maalle muutto-haaveista tiedän aina, että kaipaan rauhaa ja hiljaisuutta, ja yritän järjestää sitä enemmän itselleni. Siis sellaista seinille tuijottelu-aikaa, jolloin ei suoriteta yhtään mitään, oli kämppä kuinka sekaisin vaan. Ammatinvaihdon sijaan yritän tehdä samankaltaisia aisioita vapaa-ajalla. Eli yritän löytää niistä isoista haaveista sen ytimen, miksi niistä haaveilee, jos pysyit kärryillä (melko sekava selostus taisi olla..).
Se on juuri niin, että kun on itseensä tyytymätön, on vaikea nähdä muissakaan niitä hyviä juttuja. Tsemppiä kuitenkin.
kokeilla olla jonkun aikaa ilman hormoneja ainakin ennen kuin suhde todella hajoaa. Minulle e-pillerit aiheuttivat pikkuhiljaa 2-käyttövuoden aikana lisääntyvää masentuneisuutta ja haluttomuutta ja muutenkin tuntui ettei elämässä ole mitään mieltä. Kun vihdoin tajusin lopettaa pillerien käytön alkoi elämä hymyillä parissa kuukaudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esim. hankkia uusi harrastus, käydä kerran viikossa tapaamassa ystäviä, uusi kampaus, laihdustus, uudet vaatteet. JOskus se itsensä hyväksyminen alkaa pienestä.
Mulla on myös tosi paljon ongelmia itseni kanssa, ja sitä kautta myös parisuhteessa. Meillä vaan mies ei ole noin hyvä paperilla, joten tavallaan pystyn sysäämään vastuuta suhteen tilasta myös siihen suuntaan. Olen kuitenkin vähitellen nyt tajunnut, että en saa muutettua tilannetta mitenkään (toista kun ei voi muuttaa), jos en saa itseäni muutettua. Nyt vain pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloitettava. Muutaman asian olen tehnyt, jotka ovat saaneet minut ajoittain paremmalle tuulelle. Uusin vaatevarastoni, leikkautin hiukseni uuteen kampaukseen ja aloitan lyhyen sijaisuuden, jolloin kotiäitiarki ehkä maistuu taas paremmalle tuon sijaisuuden päätyttyä (mies on tuolloin kotona lasten kanssa). Nyt suurin muutos olisi tarve laihtua, mutta siihen en ole toistaiseksi pystynyt lainkaan ja tiedostan kyllä, että oman pahan oloni taustalla on tämä ongelma. Jo tiedostaminen auttaa. Olen nyt antanut miehen olla omissa oloissaan ja vähemmän jäkyttänyt kaikesta, mitä hänen pitäisi tehdä. Ehkä se lähentyminen alkaa siitä, kun saan itseäni niskasta kiinni ja alan pikku hiljaa hyväksyä taas itseäni.
kokeilla olla jonkun aikaa ilman hormoneja ainakin ennen kuin suhde todella hajoaa. Minulle e-pillerit aiheuttivat pikkuhiljaa 2-käyttövuoden aikana lisääntyvää masentuneisuutta ja haluttomuutta ja muutenkin tuntui ettei elämässä ole mitään mieltä. Kun vihdoin tajusin lopettaa pillerien käytön alkoi elämä hymyillä parissa kuukaudessa.
Ei kai sitä voi verrata e-pillereihin?
Olisihan se hienoa, jos kierukan poistamalla mieliala paranisi. Huvittava ajatus sinänsä, että silloin, kun ehkäisy on toimivaa, ei seksi huvita pätkän vertaa ja sitten, kun ei olisi toimivaa ehkäisyä, seksikin haluttaisi...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esim. hankkia uusi harrastus, käydä kerran viikossa tapaamassa ystäviä, uusi kampaus, laihdustus, uudet vaatteet. JOskus se itsensä hyväksyminen alkaa pienestä. Mulla on myös tosi paljon ongelmia itseni kanssa, ja sitä kautta myös parisuhteessa. Meillä vaan mies ei ole noin hyvä paperilla, joten tavallaan pystyn sysäämään vastuuta suhteen tilasta myös siihen suuntaan. Olen kuitenkin vähitellen nyt tajunnut, että en saa muutettua tilannetta mitenkään (toista kun ei voi muuttaa), jos en saa itseäni muutettua. Nyt vain pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloitettava. Muutaman asian olen tehnyt, jotka ovat saaneet minut ajoittain paremmalle tuulelle. Uusin vaatevarastoni, leikkautin hiukseni uuteen kampaukseen ja aloitan lyhyen sijaisuuden, jolloin kotiäitiarki ehkä maistuu taas paremmalle tuon sijaisuuden päätyttyä (mies on tuolloin kotona lasten kanssa). Nyt suurin muutos olisi tarve laihtua, mutta siihen en ole toistaiseksi pystynyt lainkaan ja tiedostan kyllä, että oman pahan oloni taustalla on tämä ongelma. Jo tiedostaminen auttaa. Olen nyt antanut miehen olla omissa oloissaan ja vähemmän jäkyttänyt kaikesta, mitä hänen pitäisi tehdä. Ehkä se lähentyminen alkaa siitä, kun saan itseäni niskasta kiinni ja alan pikku hiljaa hyväksyä taas itseäni.
Paljon sulla olis pudotettavaa? Mulla niin paljon, että en kehtaa edes sanoa...
ap
Se oli tympääntynyt työhönsä ja koko elämänsä kuvioon. Mieshän sen sai niskaansa. Sai sitten opiskelupaikan ihan toiselta alalta ja muuttivat kaupunkia siskon opiskelupaikkakunnalle. sisareni sai paljon uusia kavereita, opiskelu kiinnosti ja lopulta sai työpaikankin uudelta alalta. Siitä on jo 15 v ja edelleen ovat yhdessä, lapset on jo muuttaneet kotoa. Jos elämä kutistuu liian pieneksi tai ei siinä viihdy, niin johonkin se on purettava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esim. hankkia uusi harrastus, käydä kerran viikossa tapaamassa ystäviä, uusi kampaus, laihdustus, uudet vaatteet. JOskus se itsensä hyväksyminen alkaa pienestä. Mulla on myös tosi paljon ongelmia itseni kanssa, ja sitä kautta myös parisuhteessa. Meillä vaan mies ei ole noin hyvä paperilla, joten tavallaan pystyn sysäämään vastuuta suhteen tilasta myös siihen suuntaan. Olen kuitenkin vähitellen nyt tajunnut, että en saa muutettua tilannetta mitenkään (toista kun ei voi muuttaa), jos en saa itseäni muutettua. Nyt vain pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloitettava. Muutaman asian olen tehnyt, jotka ovat saaneet minut ajoittain paremmalle tuulelle. Uusin vaatevarastoni, leikkautin hiukseni uuteen kampaukseen ja aloitan lyhyen sijaisuuden, jolloin kotiäitiarki ehkä maistuu taas paremmalle tuon sijaisuuden päätyttyä (mies on tuolloin kotona lasten kanssa). Nyt suurin muutos olisi tarve laihtua, mutta siihen en ole toistaiseksi pystynyt lainkaan ja tiedostan kyllä, että oman pahan oloni taustalla on tämä ongelma. Jo tiedostaminen auttaa. Olen nyt antanut miehen olla omissa oloissaan ja vähemmän jäkyttänyt kaikesta, mitä hänen pitäisi tehdä. Ehkä se lähentyminen alkaa siitä, kun saan itseäni niskasta kiinni ja alan pikku hiljaa hyväksyä taas itseäni.
Paljon sulla olis pudotettavaa? Mulla niin paljon, että en kehtaa edes sanoa...
ap
Joo, olisi ihanaa, kun olisi vertaistukea tässä laihdutushommassa. SE ON NIIN VAIKEAA! Sitä ei monet edes tajua, miten vaikeaa... :( Ja en siis puhu mistään 10 kilosta vaan enemmästä...
Raskas pettymys rentun tai narskumiehen kanssa avaisi silmäsi.
Taitaa olla ikäkriisi päällä. Jossain vaiheessa sitä tajuaakin että elämä tosiaan on tässä. Lastenhoitoa, riitelyä, siivoamista, työntekoa jne. joista on hohto kaukana. Unelmat eivät toteutuneet ja tämän kanssa on opittava elämään. Turvallinen arki on silti hyvä juttu kun siitä oppii nauttimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raskas pettymys rentun tai narskumiehen kanssa avaisi silmäsi. Taitaa olla ikäkriisi päällä. Jossain vaiheessa sitä tajuaakin että elämä tosiaan on tässä. Lastenhoitoa, riitelyä, siivoamista, työntekoa jne. joista on hohto kaukana. Unelmat eivät toteutuneet ja tämän kanssa on opittava elämään. Turvallinen arki on silti hyvä juttu kun siitä oppii nauttimaan.
Eikä kyseessä ole mikään ikäkriisi. Luonteesta tässä lienee enemmän kyse, juuri siitä perustyytymättömyydestä. Kun olisinkin perusiloinen ihminen, mutta ei, olen armoton tosikko ja nyt vielä pahantuulinen sellainen. Tarttuu valitettavasti muihinkin.
Eli milläs pirulla siitä arjesta nyt sitten oppisi nauttimaan?
ap
Esim. hankkia uusi harrastus, käydä kerran viikossa tapaamassa ystäviä, uusi kampaus, laihdustus, uudet vaatteet. JOskus se itsensä hyväksyminen alkaa pienestä. Mulla on myös tosi paljon ongelmia itseni kanssa, ja sitä kautta myös parisuhteessa. Meillä vaan mies ei ole noin hyvä paperilla, joten tavallaan pystyn sysäämään vastuuta suhteen tilasta myös siihen suuntaan. Olen kuitenkin vähitellen nyt tajunnut, että en saa muutettua tilannetta mitenkään (toista kun ei voi muuttaa), jos en saa itseäni muutettua. Nyt vain pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloitettava. Muutaman asian olen tehnyt, jotka ovat saaneet minut ajoittain paremmalle tuulelle. Uusin vaatevarastoni, leikkautin hiukseni uuteen kampaukseen ja aloitan lyhyen sijaisuuden, jolloin kotiäitiarki ehkä maistuu taas paremmalle tuon sijaisuuden päätyttyä (mies on tuolloin kotona lasten kanssa). Nyt suurin muutos olisi tarve laihtua, mutta siihen en ole toistaiseksi pystynyt lainkaan ja tiedostan kyllä, että oman pahan oloni taustalla on tämä ongelma. Jo tiedostaminen auttaa. Olen nyt antanut miehen olla omissa oloissaan ja vähemmän jäkyttänyt kaikesta, mitä hänen pitäisi tehdä. Ehkä se lähentyminen alkaa siitä, kun saan itseäni niskasta kiinni ja alan pikku hiljaa hyväksyä taas itseäni.
Paljon sulla olis pudotettavaa? Mulla niin paljon, että en kehtaa edes sanoa... ap
Joo, olisi ihanaa, kun olisi vertaistukea tässä laihdutushommassa. SE ON NIIN VAIKEAA! Sitä ei monet edes tajua, miten vaikeaa... :( Ja en siis puhu mistään 10 kilosta vaan enemmästä...
Ihan kuin sitä ei nyky-Suomessa jokainen täysjärkinen aikuinen tietäisi MITEN painoa pudotetaan. Mutta kun ei ole itsekuria...
Mulla saisi lähteä kevyesti 40-50 kiloa. =(
ap
Raskas pettymys rentun tai narskumiehen kanssa avaisi silmäsi. Taitaa olla ikäkriisi päällä. Jossain vaiheessa sitä tajuaakin että elämä tosiaan on tässä. Lastenhoitoa, riitelyä, siivoamista, työntekoa jne. joista on hohto kaukana. Unelmat eivät toteutuneet ja tämän kanssa on opittava elämään. Turvallinen arki on silti hyvä juttu kun siitä oppii nauttimaan.
Eikä kyseessä ole mikään ikäkriisi. Luonteesta tässä lienee enemmän kyse, juuri siitä perustyytymättömyydestä. Kun olisinkin perusiloinen ihminen, mutta ei, olen armoton tosikko ja nyt vielä pahantuulinen sellainen. Tarttuu valitettavasti muihinkin. Eli milläs pirulla siitä arjesta nyt sitten oppisi nauttimaan? ap
Aloita nyt vaikka lukemalla tämän palstan onnettomien naisten tilityksiä mahdottomista miessuhteistaan. Niistä saa ehkä hieman suhteellisuudentajua. Tee jotain mistä tiedät pitäväsi.
Ihan kuin sitä ei nyky-Suomessa jokainen täysjärkinen aikuinen tietäisi MITEN painoa pudotetaan. Mutta kun ei ole itsekuria...
Mulla saisi lähteä kevyesti 40-50 kiloa. =(
ap
Olen nuorempana ollut aika tiukka itsekuriltani ja esim. pysynyt sen ansiosta hoikkana/kunnossa, mutta aina on paino jojoillut sen 10 kilon sisällä. Nyt vaan raskauksien takia yllättäen olen antanut itselleni luvan syödä ja pudotettavaa olisi mullakin se 35-40 kg, jotta olisin siinä täysin ihannepainossani. Välittömästi haluaisin pois 25 kg, jotta pääsisin mahtumaan kivoihin vaatteisiin parin vuoden takaa...
Olen koko syksyn yrittänyt aloittaa tätä urakkaa ja uupunut ennen kuin mikään on alkanutkaan. En oikein enää ymmärrä itseäni enkä itsekurin puutetta ja masennun vain entisestään, kun en saa edes ALOITETTUA laihduttamista. Päin vastoin, paino on tässä kesän ja syksyn aikana noussut yli 5 kg!
ettei ehkäistynä seksi kiinnosta ja ilman ehkäisyä kiinnostaa? Eikös seksin perimmäinen tarkoitus kuitenkin ole lisääntyä. Kyllä ihmisen elimistö sen verran itsetarkkailua harrastaa, että huomaa munasolujen tuotannon olevan estetty, miksi kukaan silloin siis yrittäisi lisääntyä. Nämä ovat kuitenkin hyvin alkukantaisia viettejä, joiden tarkoitus on turvata lajin säilyminen.
En ole yksin sellaisen ajatuksen kanssa että nykymaailman suuret avioerotilastot johtuvat pitkälti hormonaalisesta ehkäisystä.
Kuparikierrukka kaikille!
laitatin horminikierukan toukokuussa ja nyt otatan pois. Hormooni vaikutta ihan selvästi mielialaani, haluihini ja parisuhteeseeni. vaikka kuinka vaikuttaa paikallisesti niin verenkiertoonhan se sieltä menee.
Sinun täytyy hyväksyä mies sellaisena kuin hän on kuten hyväksyt lapsesikin. Aloita tuosta.