Muodikas rasite – leirikoulu
On rasittavaa, kun jo ekaluokkalaisille tyrkytetään leirikouluja. Jos lapsen vanhemmat ovat niitä vastaan, niin olo on kuin maanpetturilla.
Koulussa ollaan oppimassa, eikä koulun tarvitse ottaa partion tms. harrastuksen roolia, vaan jokainen perhe varmasti tahtoo itse valita harrastuksensa. Jos tuo harrastus on leiri, niin menköön he leirille. Sellaista ei tarvitse sotkea kolunkäyntiin. Sama pätee opettajiinkin.
Kun itse olin koulussa, niin en varmasti olisi tahtonut viettää vapaa-aikaani koulumaisissa oloissa. Kyllä se riittää, että koulupäivä pitää puurtaa koulussa, joka onkin ihan oikein. Mutta, että vielä vapaa-aikanakin – se on liikaa.
Em. lisäksi tulee vielä tapaturmien vaara, kun aikuisia on lapsista huolehtimassa vain muutamia. Jos leiri sijaitsee vielä edes jonkin verran kauempana, niin kestää aivan liian kauan mennä auttamaan lasta. Kysymykseen voi tulla esim. ”taistelut” sairaalan tai terveyskeskuksen henkilökuntaa vastaan. Esim. amputoidaanko sormi, vai koetetaanko se kuitenkin säilyttää.
Opettajille tiedoksi: Lopettakaa leirikoulujen järjestäminen. Ihan tavallinen hyvä koulu riittää.
Kommentit (86)
opetus lapselle, että ketään ei syrjitä toimeentulon takia tai että huonompiosaisia voi joskus vähän avustaa?
niiden muutaman äidin selkänahasta, jotka töiden jälkeen niitä kakkuja leipoo ja ostaa toisen äidin kakut takaisin. Ja laittaa rahaa keräystilille.
Ei siinä lapsi ihan oikeasti mitään opi.
kyllähän ennen leirikouluun lähtöä tulee valita kunnolliset valvojat sinne! Eli joo olin väärässä, ei ole valvojien vika, vaan vanhempien, joiden mielestä on ollut ok heidät sinne lähettää valvomaan...
on läksyjen tekeminen ja koulumenestys, kauniiden käytöstapojen opettelu ja päivä museossa?
Ovatko lapsesi samanlaisia pikkuprofessoreita vai normaaleja lapsia? Taitaa olla heillä hieman ankea lapsuus, anteeksi vaan...
mutta te asennevammaiset vanhemmat olette! Jos kiellätte lapsiltanne kaiken kivan, ettekä pysty rakentavaan yhteisyöhön koulun kanssa, niin teidän lasten yhteishenki siitä kyllä kärsii. Se ei kouluarjessa synny itsestään, jos olette tollasia periaatteesta vastustajia. Ja sitten tulee just noita kiusaamisia ja ongelmia ja lopuksi kielletään vielä tonttujuhlakin, ettei vaan tehtäis mitään yhdessä. Meidän rinnakkaisluokalla oli just tollaisia vanhempia (osittain johtui kulttuurierosta, siis siellä oli vain suomalaisia pessimistejä) ja niillä oli surkea yhteishenki. Ja niistä ei tullut kuin kolme tapaamiseen, koska koulusta oli jäänyt vaan huonoja muistoja. Ja tämä saman koulun sisällä, samat leirit, mutta täysin eri muistot. Eli kyllä teillä vanhemmilla on aika suuri vastuu lastenne kouluviihtyvyydestä, halusittepa tai ei.
Sepä mielenkiintoinen tapa ajatella asioista.En kiellä lapsiltani läksyjä, hyvää koulumenestystä, kauniita käytöstapoja enkä muiden arvostamista ja kunnioittamista. Suurin osa maailman lapsista pärjää koko elämänsä varsin hyvin ilman leirikouluja - miksi ei siis myös suomalainen lapsi. Sen sijaan voitaisiin kunnolla paneutua oman paikkakunnan historiaan osana globaalia kehitystä, vaikka viettämällä kokonainen päivä museossa tms. Ei yhteishenki edellytä yhteisiä öitä.
on läksyjen tekeminen ja koulumenestys, kauniiden käytöstapojen opettelu ja päivä museossa? Ovatko lapsesi samanlaisia pikkuprofessoreita vai normaaleja lapsia? Taitaa olla heillä hieman ankea lapsuus, anteeksi vaan...
mutta te asennevammaiset vanhemmat olette! Jos kiellätte lapsiltanne kaiken kivan, ettekä pysty rakentavaan yhteisyöhön koulun kanssa, niin teidän lasten yhteishenki siitä kyllä kärsii. Se ei kouluarjessa synny itsestään, jos olette tollasia periaatteesta vastustajia. Ja sitten tulee just noita kiusaamisia ja ongelmia ja lopuksi kielletään vielä tonttujuhlakin, ettei vaan tehtäis mitään yhdessä. Meidän rinnakkaisluokalla oli just tollaisia vanhempia (osittain johtui kulttuurierosta, siis siellä oli vain suomalaisia pessimistejä) ja niillä oli surkea yhteishenki. Ja niistä ei tullut kuin kolme tapaamiseen, koska koulusta oli jäänyt vaan huonoja muistoja. Ja tämä saman koulun sisällä, samat leirit, mutta täysin eri muistot. Eli kyllä teillä vanhemmilla on aika suuri vastuu lastenne kouluviihtyvyydestä, halusittepa tai ei.
Sepä mielenkiintoinen tapa ajatella asioista. En kiellä lapsiltani läksyjä, hyvää koulumenestystä, kauniita käytöstapoja enkä muiden arvostamista ja kunnioittamista. Suurin osa maailman lapsista pärjää koko elämänsä varsin hyvin ilman leirikouluja - miksi ei siis myös suomalainen lapsi. Sen sijaan voitaisiin kunnolla paneutua oman paikkakunnan historiaan osana globaalia kehitystä, vaikka viettämällä kokonainen päivä museossa tms. Ei yhteishenki edellytä yhteisiä öitä.
Koulussa kun on toimittava voimassaolevan opetussuunnitelman mukaan. Yksityiselämässä voi sitten vaikka harrastaa purjelentoa, mutta koulussa ollaan oppimassa tiettyjä asioita, myös leirikoulussa. Jos on tarkoitus, että kouluaika käytetään hauskanpitoon, niin eikö lystiä voisi pitää tavallisina koulupäivinä?
ja riehua keskenään leirikoulussa?
on läksyjen tekeminen ja koulumenestys, kauniiden käytöstapojen opettelu ja päivä museossa?
Ovatko lapsesi samanlaisia pikkuprofessoreita vai normaaleja lapsia? Taitaa olla heillä hieman ankea lapsuus, anteeksi vaan...
mutta te asennevammaiset vanhemmat olette! Jos kiellätte lapsiltanne kaiken kivan, ettekä pysty rakentavaan yhteisyöhön koulun kanssa, niin teidän lasten yhteishenki siitä kyllä kärsii. Se ei kouluarjessa synny itsestään, jos olette tollasia periaatteesta vastustajia. Ja sitten tulee just noita kiusaamisia ja ongelmia ja lopuksi kielletään vielä tonttujuhlakin, ettei vaan tehtäis mitään yhdessä. Meidän rinnakkaisluokalla oli just tollaisia vanhempia (osittain johtui kulttuurierosta, siis siellä oli vain suomalaisia pessimistejä) ja niillä oli surkea yhteishenki. Ja niistä ei tullut kuin kolme tapaamiseen, koska koulusta oli jäänyt vaan huonoja muistoja. Ja tämä saman koulun sisällä, samat leirit, mutta täysin eri muistot. Eli kyllä teillä vanhemmilla on aika suuri vastuu lastenne kouluviihtyvyydestä, halusittepa tai ei.
Sepä mielenkiintoinen tapa ajatella asioista.En kiellä lapsiltani läksyjä, hyvää koulumenestystä, kauniita käytöstapoja enkä muiden arvostamista ja kunnioittamista. Suurin osa maailman lapsista pärjää koko elämänsä varsin hyvin ilman leirikouluja - miksi ei siis myös suomalainen lapsi. Sen sijaan voitaisiin kunnolla paneutua oman paikkakunnan historiaan osana globaalia kehitystä, vaikka viettämällä kokonainen päivä museossa tms. Ei yhteishenki edellytä yhteisiä öitä.
kyllähän ennen leirikouluun lähtöä tulee valita kunnolliset valvojat sinne! Eli joo olin väärässä, ei ole valvojien vika, vaan vanhempien, joiden mielestä on ollut ok heidät sinne lähettää valvomaan...
mukaanlähteväksi ilmoittautuvalle Ville isälle, että en hyväksy kaltaistasi juoppoa valvojaksi. Tuskin! Kyllä sinne yleensä valikoituu mukaan se vanhempiporukka, joka tykkää muutenkin reissata ja ottaa kuppia, ja jolla on aikaa eli työttömiä, opiskelijoita, sairaslomalaisia.
että mennäänkö joka vuosi Linnanmäelle vai kuudennella leirikouluun. Valittiin Linnanmäki ja kaikki ovat tyytyväisiä.
Kun itse olin koulussa, niin en varmasti olisi tahtonut viettää vapaa-aikaani koulumaisissa oloissa. Kyllä se riittää, että koulupäivä pitää puurtaa koulussa, joka onkin ihan oikein. Mutta, että vielä vapaa-aikanakin – se on liikaa.Kuinka usein lapsellasi on ollut/tulee olemaan leirikouluja? Taitaa olla aika monta, koska häiritsee vapaa-aikaa ja harrastuksia?
Yhtä tässä on nyt ehdotettu. - Yhtä liikaa. Mutta ei meidän lapsi sinne menekään.
Kiusatuille ja muuten aroille ne on yhtä piinaa ja ahdistusta.
Mutta kun tämä yhteiskunta on kiusaajien yhteiskunta niin siksi leirikoulujakin järjestetään niin innokkaasti. Ettei vain kukaan kiusattu pääsisi kouluansa läpi liian helpolla.
Tämä asenne tulee hyvin esille tässäkin ketjussa. Kiusaajat eivät voi tai halua ymmärtää toisten negatiivista asennetta leirikoulua kohtaan. Sille on kyllä ihan hyvät syyt ja monella jo omakohtaiset kokemuksetkin.
No johan pomppas! En ole ollenkaan kiusaajien puolella, mutta onko tosiaan niin että jos jotain kiuataan, niin kivaa ei saa järjestää?
Minä puolustan leirikouluja, mutta en todellakaan ole kiusaaja, eikä lapseni ole kiusaaja, eikä sellaiseksi tarvitse haukkuakaan!
kyllähän ennen leirikouluun lähtöä tulee valita kunnolliset valvojat sinne! Eli joo olin väärässä, ei ole valvojien vika, vaan vanhempien, joiden mielestä on ollut ok heidät sinne lähettää valvomaan...
mukaanlähteväksi ilmoittautuvalle Ville isälle, että en hyväksy kaltaistasi juoppoa valvojaksi. Tuskin! Kyllä sinne yleensä valikoituu mukaan se vanhempiporukka, joka tykkää muutenkin reissata ja ottaa kuppia, ja jolla on aikaa eli työttömiä, opiskelijoita, sairaslomalaisia.
Tai jos et kehtaa sanoa, niin sitten et päästä lastasi matkaan. Vaikka minä olenkin leirikoulujen kannalla, niin en ole örvellysmatkojen kannalla.
Mutta minä päätän osaltani keskustelun tähän. Asiasta ei tulla pääsemään yhteisymmärrykseen. Enkä halua keskustella ihmisten kanssa, joiden puheissa vilisee vain ääripäät.
Oikein mukavia leirikouluja kaikille! :))
kiusaamiseksi aina.
Ihmettelen kyllä mammoja, jotka vanhempainilloissa aina touhukkaasti kiekuvat, että lapsille leirikoulua. Se on se määrätyntyyppinen ryhmä, jotka niitä haluaa "kun minun PirkkoPetteri haluaisi niin kokea luokkansa kanssa kivan viikon retken Tanskaan. Äkkiäkös me keräämme rahat ja järjestämme kahvituksia ja arpajaisia"
Hohhoijaa....
Kiusatuille ja muuten aroille ne on yhtä piinaa ja ahdistusta.
Mutta kun tämä yhteiskunta on kiusaajien yhteiskunta niin siksi leirikoulujakin järjestetään niin innokkaasti. Ettei vain kukaan kiusattu pääsisi kouluansa läpi liian helpolla.
Tämä asenne tulee hyvin esille tässäkin ketjussa. Kiusaajat eivät voi tai halua ymmärtää toisten negatiivista asennetta leirikoulua kohtaan. Sille on kyllä ihan hyvät syyt ja monella jo omakohtaiset kokemuksetkin.
No johan pomppas! En ole ollenkaan kiusaajien puolella, mutta onko tosiaan niin että jos jotain kiuataan, niin kivaa ei saa järjestää?
Minä puolustan leirikouluja, mutta en todellakaan ole kiusaaja, eikä lapseni ole kiusaaja, eikä sellaiseksi tarvitse haukkuakaan!
kokea se juuri niiden luokkakavereiden kanssa kerran kuudessa vuodessa. Leirikoulussa lienee juuri tarkoitus olla hieman vapaammin ja tehdä eri asioita kuin koulussa.
Riehuminen on kivaa, vapauttavaa ja stressiä poistavaa. Löysää nutturaa ja kokeile itsekin joskus.
ja riehua keskenään leirikoulussa?
on läksyjen tekeminen ja koulumenestys, kauniiden käytöstapojen opettelu ja päivä museossa?
Ovatko lapsesi samanlaisia pikkuprofessoreita vai normaaleja lapsia? Taitaa olla heillä hieman ankea lapsuus, anteeksi vaan...
mutta te asennevammaiset vanhemmat olette! Jos kiellätte lapsiltanne kaiken kivan, ettekä pysty rakentavaan yhteisyöhön koulun kanssa, niin teidän lasten yhteishenki siitä kyllä kärsii. Se ei kouluarjessa synny itsestään, jos olette tollasia periaatteesta vastustajia. Ja sitten tulee just noita kiusaamisia ja ongelmia ja lopuksi kielletään vielä tonttujuhlakin, ettei vaan tehtäis mitään yhdessä. Meidän rinnakkaisluokalla oli just tollaisia vanhempia (osittain johtui kulttuurierosta, siis siellä oli vain suomalaisia pessimistejä) ja niillä oli surkea yhteishenki. Ja niistä ei tullut kuin kolme tapaamiseen, koska koulusta oli jäänyt vaan huonoja muistoja. Ja tämä saman koulun sisällä, samat leirit, mutta täysin eri muistot. Eli kyllä teillä vanhemmilla on aika suuri vastuu lastenne kouluviihtyvyydestä, halusittepa tai ei.
Sepä mielenkiintoinen tapa ajatella asioista.En kiellä lapsiltani läksyjä, hyvää koulumenestystä, kauniita käytöstapoja enkä muiden arvostamista ja kunnioittamista. Suurin osa maailman lapsista pärjää koko elämänsä varsin hyvin ilman leirikouluja - miksi ei siis myös suomalainen lapsi. Sen sijaan voitaisiin kunnolla paneutua oman paikkakunnan historiaan osana globaalia kehitystä, vaikka viettämällä kokonainen päivä museossa tms. Ei yhteishenki edellytä yhteisiä öitä.
Kyllä siellä opiskellaan ja ihan opinto-ohjelman mukaan.
Mutta jos haluat liioitella ja yrittää olla sillä tavalla hauska, niin siitä vaan.
oppii, että 19v iässä armeija on kiva paikka!
joissa kuudes-seiskaluookkalaiset jo minun kouluaikoina salakuljettivat viinaa leirikeskukseen ja pullot aukesi kun opet meni nukkumaan.. että semmosta...
Minulla on pelkästään hyviä kokemuksia leirikouluista, sekä omista kouluaikaisistani että lasteni.
Muistan ikuisesti, kun menimme leirikouluun Ruotsiin. Minulla heräsi halu oppia ruotsin kieli ja nyt toimin ammatissa, jossa tarvitsen päivittäin ruotsin kielen taitoani.
Onneksi minun lasteni luokilla ei ole koskaan ollut vastustusta leirikouluja kohtaan ja opettajatkin ovat suostuneet viemään lapsiamme leirikouluihin. Kaikki eivät ole osallistuneet rahankeruuseen yhtä innokaasti, mutta jokainen on kuitenkin kantanut kortensa kokoon jollain tavalla.
Älkää pilatko lastenne iloa turhilla peloilla. Voitte varmaankin itse lähteä mukaan, jos ette luota siihen, että lapsenne osaa käyttäytyä ihmisiksi toisten aikuisten valvonnassa. Toki voitte ilmoittaa, että lapsenne ei leirikouluun lähde ja lapselle järjestetään sitten muuta ohjelmaa koululle.
Olen ap:n kanssa täysin samaa mieltä, enkä ymmärrä lainkaan koko leirikouluhässäkkää.
Kuudennen luokan lopussa. 90-luvulla lopetin ala-asteen eli ei tuosta nyt niin kauaa ole.