Lue keskustelun säännöt.
En uskalla lähteä. Kommentteja pyydän, vertaistukea tms.
13.10.2010 |
Tilanne on tämä: avioliittomme on täysin tunnekylmä ja kuollut ja minusta tuntuu että joudun koko ajan pidättelemään inhoani ja väkisin sietämään toista. Meillä on kaksi lasta, toinen kouluiässä ja toinen vielä päiväkodissa. Mies on hyvä isä ja tekee lasten kanssa paljon kaikkea, mutta tämä oheispaska vetää mielen niin matalaksi etten meinaa jaksaa.
Koko avioliiton ajan minä olen ollut se lopullinen vastuussa oleva, se joka hoitaa asiat loppuun jos toinen ei osaa/jaksa. Me olemme molemmat nuorina vanhemmiksi tulleet, nyt jälkeenpäin ajateltuna aivan liian nuorina (20v). Siinä missä minä olin tottunut huolehtimaan itsestäni jo monta vuotta, oli mieheni äitinsä passaama kuopus joka muutti suhteeseemme suoraan kotoa. Tämä asetelma ei ole kadonnut mihinkään enkä minä aina jaksaisi olla se ainoa aikuinen.
Mies on osoittanut vuosien varrella useaan otteeseen sen, ettei häneen voi luottaa. Valehtelu on kuulunut siihen. Miehellä on ollut ongelmia alkoholin käytössä ja hän onkin joutunut sen lopettamaan kokonaan koska valitsi mieluummin meidät. Mutta minä koen, että se olen minä joka hänen rajansa määrittää ja hänet pitää ns. ihmisenä; hän on ikään kuin lieassa ja minä joudun pitämään liekaa tiukalla ettei hän menisi ja tekisi typeryyksiä. Olen niin väsynyt tähän pomon rooliin enkä tämän takia kunnioita häntä.
Olen tullut siihen tulokseen, että minun olisi oman mielenterveyteni takia parempi lähteä. Mutta mutta. Kun minä en ole pitelemässä enää liekaa, uskon että hänestä tulee taas alkoholin käyttäjä, joka todennäköisesti unohtaa lastensa parhaan. Hänelle on luontevaa ajatella aina ensin itseään. Näin ollen pelkään, että hän jättää elastusmaksut maksamatta ja pettää lasten tapaamislupaukset, kun minä en ole häntä enää kontrolloimassa ja määräämässä. Tämän takia olen osittain pysynyt tässä, ettei hänestä tulisi niin holtiton.
Olen oppirahani maksanut ja ymmärrän nyt aikuisempana, ettei minun olisi ikinä puitänyt hänen kanssaan suhteeseen alkaa. Asia on kuitenkin myöhäistä nyt todeta. Siinä missä minä olen vuosien mukana kasvanut äidiksi ja aikuiseksi, on hän jäänyt siihen missä on aina ollut. Korostan kuitenkin vielä, että kun minä pidän häntä tiukassa lieassa, hän on hyvä isä, käy töissä ja on ihan tavallinen mies.
Teiltä toivon mielipiteitä, kokemuksia samanlaisesta miehestä ja siitä miten tällaisen kanssa sujuu eroaminen.
Kommentit (28)
jos sattuu heti löytymään joku hyysääjä, niin kaikki voi mennä hyvinkin. Yksi kaverini heitti alkkis-luuserin (siis juominen pysyi kurissa juuri tiukan kontrollin ansiosta), mies rypi pari viikkoa putki päällä baarissa, kunnes tuli voimakkaan hoitovietin omaava sinkkusairaanhoitaja ja poimi miehen matkaansa. Nyt tämä sh pitää miehen ruodussa ja huolehtii myös etälapsille vaatteet yms. Näin homma toimii. Jos ei muija olisi osunut kohdalle, tämä mies olisi jo siltojen alla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tapaako heitä edelleen ja hoitaako oma-aloitteiseti velvollisuutensa?
huolisi tämän? Tarjouksia otetaan vastaan :)
ap
ikään kuin kaipaisi äidin ohjausta siinäkin. Siksipä minä olenkin kylmennyt täysin. ap
10 vuotta sitten. Erotus oli siinä, että minä todella lähdin.
Kuten täällä on moni jo kertonut, löysi minunkin exäni suunnilleen simänräpäyksessä uuden naisen, jonka luokse hän muutti suoraan meidän yhteisestä kodistamme. Eipä tarvinnut siis minun hänestä huolta kantaa.
Lasta ex tapaa 4-6 kertaa vuodessa. Olen kuitenkin jo tottunut olemaan lapsesta yksin vastuussa ja lapsikin on niin iso että hänellä on niin paljon puuhaa ja kiirettä omien kavereidensa kanssa, että lusmuilevaa isää tuskin edes huomaa kaivata.
Ainoa mikä kävi eron jälkeen riepomaan oli ex-anoppi, joka avoimesti syytti minua erosta ja teki vähäksi aikaa elämästä helvettiä. Nyt on hänkin rauhoittunut ja olen yrittänyt vaalia hänenkin suhdettaan lapseen parhaan kykyni mukaan.
Tästä kaikesta on nyt siis kulunut 10 vuotta ja olen uudessa liitossa kanssani yhdenvertaisen, aikuisen miehen kanssa. Olen erittäin onnellinen ja mitä ilmeisimmin onnellinen on myös exäni, jolla myös on uusi perhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
paitsi että mieheni ei ole hyvä isä lapsille. tekee ja touhuaa niitten kanssa kun hänestä siltä tuntuu (ja se on aika harvoin). katsoo mieluummin telkkua tai surffaa netissä ja vaikka lapset puhuvat isälleen, tämä yleensä ei noteeraa 1-2 ensimmäistä kertaa, ehkä kolmannella vastaa/reagoi, tai jos minä asiasta huomautan.
alkoholi meillä kuuluu edelleenkin asiaan, lastentulo ei vaikuttanut asiaan mitenkään. vähintään joka toinen viikonloppu on pakko juoda, yleensä joka vkl. samalla kännäykseen liittyvät huumeet (nykyisin vaan kannabis, aikanaan "kaikki mahdolliset"), joita en hyväksy... en kyllä hyväksy tuota viinanvetoakaan, mutta en jaksa paimentaa. kahdessa lapsessa ja koirassa on ihan tarpeeksi itseni lisäksi.
eroa olen hänelle väläyttänyt, vastaus oli se, että hän tappaa itsensä -piste. mitäpä minä siihen sitten enää lisäämään....???
nyt nostat kissan pöydälle: sanot miehellesi, että ero on edessä, jos mitään muutosta ei tapahdu. miehen reaktiosta näet, miten mahdollinen ero tulee teillä menemään.
Kun tuli nuo huumausaineet puheeksi, niin minunkin mieheni oli hyvin kiinnostunut niistä nuoruudessaan ja viihdekäyttikin. Huumeet ilmeisesti kiinnostavat nahjuksia.
Tuo itsensä tappamisella uhkaaminen on kyllä uskomattoman halpamainen keino. Minä olen tätä hieman jäävi sanomaan, mutta emmehän voi olla vastuussa toisen ELÄMÄSTÄ ja kuolemasta.
Mutta tosiaan, olen puhunut miehelle erosta ja ilmaissut suunnilleen kaiken sen mitä avausviestissä kirjoitinkin. Mies on alkuun sitä mieltä, että ottaisi lapsista vastuuta mutta kun argumentoin käyttäen esimerkkeinä hänen menneitä kelvottomuuksiaan, hän alkaa käydä epävarmemmaksi. Ja kun hän on niin heikko ja vietävissä, olen varma että esim. lapsia inhoava kumppani saisi manipuloitua hänet olemaan tapaamatta lapsiaan.
Hän aina lupailee kaikenlaista eikä pidä mitään. Viinan kanssa meni vuosikausia: se alkoi ja alkoi aina uudestaan, kunnes lopulta olin ihan hajalla ja panin miehen valitsemaan.
kaikki oli minun vastuullani vaikka mies tekikin kaikkia kotitöitä ja hoiti lapsia. Mutta minä olin se äiti, miehellekin. Luulen että syy olla ottamatta vastuuta oli se että sitten häntä ei voinut syyttää mistään mikä olisi mennyt pieleen.
Nyt tapailen miestä joka tarttuu hommiin oma-aloitteisesti ja ei pelkää epäonnistua, ei tee jotain vain sen takia että niin kuuluu tehdä vaan siksi että hän haluaa tehdä sen. Eli ei esitä elämää vaan elää sitä.
Ihanaa!