Muita jotka viettää joulun lomaillen ulkomailla?
Thaimaahan mennään kahdeksi viikoksi. Ihanaa, kun en tarvitse yhtään stressata jouluvalmisteluista ja pääsee pois täältä pimeästä ja kylmästä.
Kommentit (9)
Joulu on meille niin iso juhla, eikä millään muotoa edes kristillinen juhla meille.
Muulloin voimme matkustaa.
Minä en stressaa joulusta ja sen lukuisine valmisteluista yhtään. Suunnittelen ja aloitan valmistelut ajoissa.
Jos joku haluaa matkustaa jouluna tai muulloin niin ei se ole minulta pois. Kukin tavallaan.
On ainoa aika, jolloin voimme lähteä koululaisten kanssa kahdeksi viikoksi ilman, että koulutyö häiriintyy. Kovasti jo odotetaan tulevaa matkaa. Kotijouluja on ehditty jo viettää ja ehditään vielä lisääkin.
Ahdistaa koko joulu ajatteleminenkin. Vieläköhän olis matkoja jäljellä?
Ainakin lentoja. Mä olisin halunnut lähteä heti koulun loputtua, mutta lapsi haluaa viettää joulun Suomessa. No, sitten loma lyhenee huomattavasti. Kouluun taas loppiaisen jälkeen. Ei vaikka maisnostin uima-allasta pihalla, safaria yms. Joulu on joulu.
En tykkää yhtään joulusta. Lahjoja pitää taas ostaa sadalle lapselle, joten siihenhän niitä matkarahoja meneekin taas kivasti. Tosin päätettiin, että tänä vuonna ei osteta yli 10 euron lahjaa kun korkeintaan omille lapsille.
Joulun alusaika on ihan kivaa, vaikka en itse mitenkään erityisesti valmistele joulua, muutoin kuin niillä pakollisilla lahjahankinnoilla.
Ne joulunpyhät, joita onneksi on vaan se pari, tuntuvat jotenkin ahdistavilta. Aika pysähtyy eikä ole oikein mitään järkevää tekemistä. Toivottavasti tulisi kuitenkin lunta jouluksi, niin voisi ulkoilla. Kaikkein mieluiten lähtisin joulua pakoon. Ehkä ensi vuonna sitten viimeinkin.
jouluaattoaamuna klo 7.00 lähtee kone Hesasta. Eka joulu ulkomailla tai ylipäänsä "pois joulusta".
Oon aina inhonnu joulua ja sitä pakkohöösäämistä!
Jouluna vaan nuo hinnat tuppaavat pompsahtamaan sen verran isoihin lukemiin, että ei tunnu hyvältä.
Joulu Meksikossa olisi meidän toiveena. Thaimaa kun ei yhtään houkuta ja Kanariansaaretkin ovat vähän epävakaita säiden suhteen.
kuukauden kanarialla, joulun aikaan. Nautimme joulusta siellä ilman jouluhössäämistä.
Joulu on kiva juhla, ja eikä tunnu samalta muualla, kun on tottunut pimeään ja kenties valkeaan jouluun.