Nyt tuli viimeinen pisara:o( Vai että ei ihmiselle anneta enempää taakkaa kun mitä jaksaa kantaa???

Oletko hakenut apua suruusi?

Vähän vaikea uskoa mihinkään Taivaan Isään, jos sellainen antaa näitä asioita tapahtua ihmisille. Yksikään näistä kuolemantapauksista ei ollut ns" luonnollinen kuolema" .

Olen hakenut kyllä apua, mutta kriisiavusta en kokenut saavani mitään, ehkä se tuli liian pian. Tänään en ole kriisiapua saanut, vaan aiempien tapausten yhteydessä.

Keskustelu on auttanut jonkin verran, samaten lääkkeet että olen saanut nukuttua.

Vertaistuki on ollut oikeastaan ainoa mistä on ollut selvästi helpotusta. Olen vain ryhmässä ainoa jolle tulee koko ajan lisää näitä surtavia- en osaa enää suhtautua tähän. Olen vain katkera.

ap

Tää ei todellakaan ole sitä.

Teille ei vissiin ole elämässä sitten sattunut muuita kuolemantapauksia kun joku marsun kuolema. Helppohan se on ilkkua kun ei asiasta tiedä.

Häpeäisitte edes.

Jotkut täällä kirjoittavat ovat ihan tosissaan.

ap

Miten ihmeessä olet jaksanutkin tähän asti?



Onko sinulla NYT ketään, kuka katsoo perääsi ja jonka kanssa voit jutella? Jos ei,niin soita heti valtakunnalliseen kriisipuhelimeen, 0203 445 566. Tarvitset keskusteluapua heti, pahimman hetken ylipääsemiseen. Ja sitten vähitellen muuta mielenterveysapua.



Koeta nyt jaksaa hakea apua, ettet vajoa. Sinulla on kaiketi lähimmäisiä, jotka olisivat kaaoksessa, jos teet jotakin itsellesi.

On muitakin joilla ollut yhtä sun toista. Nyt painiskellaan isän vakavan sydän sairauden kanssa. Surua ja murhetta on riittänyt. Mutta arvaapa mitä, aina on joku, jolla menee vielä huonommin. Jos en ole muuta oppinut niin sen, että minulla menee loppujen lopuksi todella hyvin: olen kutakuinkin terve, minulla lapsia ja perhe. Ja minulla on vielä myös isä. Aina on jotain hyvääkin, silloin kun on vaikeaa.



Olet varmasti aivan lopussa. En epäile sitä hetkeäkään. Sinua ei kuitenkaan rangaista mistään. Et ole tehnyt mitään väärin. Sinulla on joku polku, joka sinun on kuljettava, jotta kasvaisit sinuksi. Toisilla osa on helpompi, toisilla se on perseestä.



Sinulla on paljon. Koti, työ, lapset. Älä päästä niitä käsistäsi! Mistä saat voimaa, jos et niistä?! Surulla on aikansa. Loputtomiin se ei kestä. Itsesääliin vajoaminen ei auta mitään. Sure, sure ja sure. Sen saa tehdä, se pitää tehdä ja jokainen tekee sen tavallaan. Älä kuitenkaan unohda, että olet saanut aivan valtavasti myös hyvää.

Koita jaksaa! Minullekin on annettu taakkaa niin paljon, että tuntuu ihan epäreilulta. Kyllä se joskus menee niin, että annetaan enemmän kuin jaksaakaan. Minulla samoin on mielenterveys aika heikoissa kantimissa, kun olosuhteet ovat niin vaikeat ja olo masentunut. Ei kai auta kuin koittaa jollain lailla jaksaa ja ajatella, että joskus kaikki on paremmin. Itse pidän uskosta kiinni ihan siksi, että voin luottaa, että kerran taivaassa kaikki on hyvin, jos maan päällä ei olekaan.



Koita saada tukea muilta ihmisiltä, jos vain suinkin jaksat heihin ottaa yhteyttä tai mennä jonkun luona käymään. Jos tarvitset nyt kriisiapua, voisihan vaikka soittaa auttavaan puhelimeen tms. Voimia sinulle surullisessa tilanteessasi!

Kymppi kirjoitti tosi hienosti, yhdyn niihin sanoihin. Itse jään sanattomaksi, mutta silti toivon sinulle voimia!

EI meillä ole mitään polkua tai kohtaloa, jota täytämme. Ei kärsimyksellä OLE mitään tarkoitusta! Se kuulostaa ihan siltä, kuin ettei asioihin pitäisi edes yrittää vaikuttaa, koska se on " kohtaloa" .



Elämä on täysin sattumanvaraista. Mitä tahansa voi sattua kenelle vain, eikä siinä ole pätkääkään oikeudenmukaisuutta.



Ap:llä on huono onni myötä. Siinä olen kympin kanssa samaa mieltä, että ap:lläkin täytyy olla elämässä myös jotakin hyvää. Tartu ap siihen hyvään ja hae apua.

Mä oon niin kyllästynyt tohon lauseeseen. ja varsinki kun sitä ei kukaan ole pystynyt selventämään koskaan, että miksi ja miten. Ärrr! Ja Hirveintä olis jos mulle joku tuon lauseen tulis sanomaan suuren epätoivon partaalla. Ei lohduttais mua sitten yhtään. Se on niin tyhjä lause!



Tsemppiä sulle ap! Koita jaksaa. Purista itsestäsi voima ja energia selvitä. Päivä kerrallaan. Tee itsellesi tavoitteita ja käy asiat mielessäsi läpi. Muista että elämme vain kerran, ja sinä elät nyt omaa elämääsi. Surua on paljon ollut ja saattaa jonkun verran tulla lisää. Mutta aikaa on kulunut suremiseen. Ja tottakai pitääkin surra. Mutta yritä. Yritä eteenpäin ja uskon että sinullekin on helpotusta ja onnea vielä tulossa. Sun elämä=)

Kriisikeskus on paikka, jonne kannattaa mennä. Pääset vaikeimman yli. Miettiessäsi kaikkia menetyksiä varmasti katkeroidut, se on luonnollista. Sinulla on kuitenkin perheesi, hae jo senkin takia apua kriisikeskuksesta, matalan kynnyksen kriisiapua,

Mutta jokaisen on kannettava ristinsä. Toisilla se on kevyempi kannettava, toiset taas ovat nääntyä sen alle. Tämä on tosiasia, joka tässä elämässä on vain hyväksyttävä.



Olen samaa mieltä 10:n kanssa siinä, että kaikella on jokin tarkoitus. Joskus sen kuitenkin ymmärtää vasta vuosien kuluttua.

Otan myös osaa Ap:n suruun. Meillä oli viime vuosi myös kaamea kolmet hautjaiset kuukauden sisällä (eikä yksikään " luonnollinen" kuolema). Silloin tuntui, että millään ei ole mitään väliä tai tarkoitusta, mutta nyt olen toista mieltä.. Olen oppinut arvostamaan omaa elämääni ja sitä, että minulla on ihana lapsi, entistä enemmän.

Ok, voihan sitä aina ajatella Linkolan tyyliin, että kuolema harventaa ihmispopulaatiota ja helpottaa paineita luonnonvaroja kohtaan...

13

Olette oikeassa- minulla on kaksivuotias tyttäreni ja mies joita ilman olisin jo tappanut itseni, nyt itsemurha ei ole ollut vielä missään vaiheessa mikään vakavasti otettava vaihtoehto.

Lapsen takia on ollut pakko jaksaa nousta sängystä aamulla- keittää puurot, leikkiä ja niin edelleen.



Eräs tsunamissa koko perheensä menettänyt äiti sanoi hyvin; " näin suuren surun keskellä voi joko elää- tai kuolla." -Jokainen valitsee siis itse.

Minä olen siis valinnut Elämän, mutta minkälaisen?

Pelkään että jos tämä jatkuu niin millaista minun ja perheeni elämä on?

Lapsellani on katkera ja aina itkevä äiti, miehellä kyyninen vaimo joka ei nuku. En tiedä, miten HE jaksavat minun kanssani.



Olen edelleen keskusteluterapiajaksolla edellisen tapauksen jälijltä- isäni kuoli yllättäen väkivallan uhrina, ja minä löysin hänet kuolleena. Jotenkin vaan se keskustelu junnaa ja monesti ahdistun siellä lisää,kun tuntuu että tää henkilö on jotenkin ns." kyllästynyt"

Hän mainitsee joka välissä että " sinä olet nuori ja elämä on edessä" , se nyt vaan ei tunnu lohduttavalta tässä tilanteessa!



Saisikohan Kelalta avustusta yksityiseen terapia-apuun tällä anamneesilla? Tietääkö joku?

ap

Jokainen voi ymmärtää vain sen, mitä on sattunut itselle tai läheisille. Mutta noin niin kuin esimerkiksi, pienen lapsen kuoleman tarkoitus voi olla vaikkapa herättää hänen vanhempansa tajuamaan jotain omasta elämästään. Eli esimerkiksi sen, että ei ole koskaan osannut arvostaa tarpeeksi muita lapsiaan tai että oma suhde elämään on ollut vialla. Siis esimerkiksi.



Ja ennen kuin sanotte, että opetustapa on liian julma, totean, että tuollaisessa tapauksessahan lapsi pääsee hyvään paikkaan, ei hän (enää) kärsi.

rahaa sellaiseen terapiaan, jossa toinen laukoo tuollaisia idioottimaisuuksia kuin " olet vielä nuori ja elämä edessä" .

Oli isänsä hautajaisissa kun kuuli poikansa kuolleen äkilliseen sairauteen. Siitä lähtien (viime syksystä) on ollut vain hautajaisissa, tällä hetkellä hautaa veljeään, jota ennen oli veljen pojan hautajaiset. siinä välissä sisko, yksi täti ja muutama ystävä. Mieheni äiti ei ole vanha 53-vuotias. Jostain syystä usko kantaa häntäkin, itse välillä vain ihailen hänen voimaansa, minä joka en ole vieläkään päässyt mieheni veljen kuolemasta yli.

oisit lapsesi haudannut ei mikään kärsimys tai tuska sitä kovempaa ole.

ne oikeasti LOUKKAAVAT, jos toinen ei ole uskovainen.

Vierailija:

Ja ennen kuin sanotte, että opetustapa on liian julma, totean, että tuollaisessa tapauksessahan lapsi pääsee hyvään paikkaan, ei hän (enää) kärsi.