Yksivuotias flunssassa kohta kuukauden, milloin lääkäriin?
Kommentit (24)
Heräilee muutenkin öisin,joten siitä ei voi tässä tapauksessa päätellä mitään.
ap
usein hoituu nenänpesuilla suolavedellä. Viimeeksi sai antibiootit.
ja kehityksen seurantaa varten ja sinne nimenomaan kielletään menemästä kipeänä!
Eikös ne neuvolassakin osaa korvat katsoa? Sinne siis aamulla. ap
sitten asiaa lastenlääkäriltä. Olimme lääkärissä, sillä lapsella oli selkeästi jo muitakin oireita kuin vain pitkittynyt flunssa ja yleiskunto alkoi olla jo aika heikko. Me menimme lääkärille vasta selvästi "liian myöhään": korvatulehdus oli jo päässyt aika pahaksi.
Lääkäri vastasi, että jos ns. flunssa kestää yli viikon ja siihen liittyy sitä, että lapsi vaikuttaa toistuvasti aina jonain päivänä vain vähän nuhaiselta ja sitten taas selkeästi kipeältä ja/tai kuumeiselta, pitäisi lääkäriin mennä. Sekin on merkki lääkärintarpeesta, että nenästä tulee vain kirkasta räkää, mutta kurkkuun tuntuu valuvan räkää.
Lääkäri sanoi myös, että nykyaikaiset korvatulehdusbakteerit saattavat osata erittää puudutusainetta, joten lapsi ei välttämättä itke kipuaan (minä olin siinä luulossa, että lapsi huuta kurkku suorana, jos korvat ovat kipeät).
eikä hiero korviaan. aika harvassa on ne täysin oireettomat korvatulehdukset saati liimakorvat!
flunssassa. Välillä tuntuu olevan paremmassa kunnossa kunnes taas tulee kipeäksi ts. saa uuden taudin. Alkuviikosta oli lääkärineuvola ja lääkäri totesi, että korvat ja keuhkot ok. Nyt vaan on niin paljon kaikenlaisia tauteja liikkeellä ja pienet sairastaa helposti 10 hengitystieinfektiota vuoden aikana. Meillä lisäksi isompi kantaa kerhoistaan kaikenmaailman tauteja niin tarttuvat pienempäänkin.
korvatulenduksia ja liimakorvia noin 20 kertaa, joten kyllä niitä on. Ja tuttavat ovat puhuneet ihan samaa. Ei tietysti kaikilla niitä ole, mutta turha väittää, ettei voisi olla tai olisivat harvinaisia.
Pelkkä nuha voi olla korvatulehduksen oire.
aika harvassa on ne täysin oireettomat korvatulehdukset saati liimakorvat!
Mutta tyhmänä kysyn edelleen. Pitääkö mennä lääkäriin vai osaavatko neuvolan hoitotunnilla ammattitaitoisesti katsoa korvat?
ap
menisin ihan lääkäriin, en vain hoitajalle. Ja meillä ei ainakaan hoitajat katsele korviin, vaan ainoastaan lääkärit.
en osaa ottaa kantaa, mutta kohteliasuussyistä menisin lääkäriin: neuvolaan mennään vain terveenä. Siellä käy myös ihan vastasyntyneitä vauvoja, joiden vanhemmilla on oikeus olettaa (tai ainakin toivoa), ettei neuvolan tiloissa pyöri flunssaisia ihmisiä.
t. #19
tuli kirjoitusvirhu :): tarkoitin tietenkin terveydenhoitajaa, en terveenhoitajaa.
Kyllä lasta viedään lääkäriin vaikka "turhan takia"! Korvatulehdusta voi potea myös ilman särkyä!!! Ja korvatulehdus voi tulla vaikkapa tunti sen jälkeen kun on käynyt lääkärissä ja todettu että kaikki ok!
Mä miettisin jo kohta, että mistä johtuu? Onko home-ongelmia kotona/päiväkodissa? Tai onko astmaa (joka sekin voi johtua edellä mainitusta)?
Pikkusiskollani oli aikoinaan samaa ja lopulta syyksi paljastui nappi jonka oli tunkenut nenäänsä :D Se poistettiin,ja siihen loppui sairastelu
Samaa ikä mennään ja flunssaa ollut nyt varmaan 5 viikkoa. Nukkuu, syö, leikkii hyvin. Mutta nenä valuu ja yskittää öisin. Yhden päivän ollut kuumetta tän flunssan aikana. Silloin oli vähän väsyneempi.
Ei mitään, korvat ok, keuhkot ok ja kaikki muutenkin ok. Nuhatippoja saatiin, jos halutaan yöksi laittaa.
Hyvä se on kuitenkin jossain vaiheessa käydä, jos ei rupee tervehtymään, ettei joku tulehdus ylläpidä nuhaa.
Meillä onneksi näin :)
ei kuulemma tarvi lääkäriä jos ei kuumeile tai itse korviaan. Tämän ikäiset voivat sairastaa jopa 12 eri flunssaa vuodessa.
aina heti juosta.
Kyllä jo äiti vuoden ikäisen lapsensa tuntee ja osaa katsoa, että onko nyt lääkärille menon aika vai ei.
En olisi varmaan itsekkään mennyt vielä, mutta mummia rauhoitellakseni :)
Niitä turhia antibioottejahan sieltä usein vaan vaatimalla vaaditaan. Itse olin sitä mieltä, että turhaan tultiin ja niinhän nyt olikin, mutta niinkun kirjotin, on se hyvä jossain vaiheessa käydä, jos vaan jatkuu.
Niin ja lääkäri sanoi, että voi olla jo flunssa numero kaksi menossa, kun niitä nyt vaan on liikkellä... Ja sitkeitäkin ovat.
Onko yhtään helpompaa päivää ollut välissä?
Syksyisin nuo flunssat tahtoo tarttua ja lapsi voi sairastaa useita peräkkäin.
Mä veisin lääkäriin, jos tuntuisi, että tauti vaivaa lasta. (esim. yöheräily, kiukkuisuus, hengenahdistus jne.) Meillä pidempään kestäneet flunssat ovat joka ikinen kerta menneet korviin, mutta eipä näin onneksi kaikilla käy.