Missäköhän vaiheessa lapsi meni miehen edelle?

Kaksi lasta, tulossa jo teini-ikään. Mies on silti minulle rakkain, ollut koko ajan.

Noin mäkin ajattelin meille käyvän ja se olisi normaalia, mutta en tajua, miten asiat on kääntyneet päälaelleen. Ehkä siksi, kun vietän lapsen kanssa niin paljon aikaa ja tuntuu, että joskus sitä pitää "puolustaa", kun isä ei ymmärrä.



Ap

Sama juttu oli minullakin ap! Aluksi mies oli tärkein ja lapsi tuli "toisena" mutta ajan kanssa lapsesta on tullut minulle tärkein ja rakkain. Hän täyttää pian vuoden.

Mies on minulle edelleen todella rakas, ja kyllä sen hänelle näytän, ei hän sitä "huomaa". Tietää kyllä, että lapsi on minulle kaikkikaikessa.



Luulen, että se on kyllä ihan normaalia.

Kunhan näyttäisit miehelle edelleen, että sinä välität hänestä vieläkin, vaikka lapsi meneekin edelle.

että äiti/emo kokee noin. Lapsi on pitkään riipuvainen hoivasta ja huolenpidosta, ja jos kaikki äidit roikkuisivat silmät kiiluen miehessään, jäisivät lapset hoitamatta, ruokkimatta jne. Kärjistettynä näin.

Liittoutuminen lapsen kanssa on yleistä, mutta pitkään jatkuessaan se on myös yleinen avioeroihin lopulta johtava tekijä. Kun mies huomaa tulevansa perheessä syrjityksi eikä häntä enää näy tarvittavan mihinkään, hän on altis etsimään sisältöä elämäänsä muualta.



Äitien kannattaisi miettiä ihan tosissaan, onko lapsista täyttämään heidän kaikki tarpeensa.



Ja onko edes lasten kannalta oikein ja reilua, että heistä tulee ensisijassa äidin tunnetarpeiden tyydyttäjiä? Lapsen kehittymiseen kuuluu kuitenkin irtautuminen äidistä ja kodista ja se voi vaikeutua, jos äidin kaikki tunnepaukut ovat lapsessa kiinni. Lapsesta alkaa helposti tuntua, ettei äiti pärjää ilman häntä, joten hän, siis lapsi, luopuu vapaaehtoisesti asioista äidin takia. Äitihän on hänelle rakkain vielä jonkin aikaa ja äidin tarpeet etusijalla, sillä lapsi ei ymmärrä kehitystään ja tarpeitaan samalla tavalla kuin aikuinen voi ymmärtää.



Kannattaisi irrottautua sen verran lapsesta, että miehellekin jäisi tarpeita tyydytettäväksi. Jos lapsi on koko ajan iholla, miestä ei enää tarvita läheisyyden tarpeen tyydyttämiseen ja tämän seurauksena intiimiys alkaa kadota suhteesta.

Liittoutuminen lapsen kanssa on yleistä, mutta pitkään jatkuessaan se on myös yleinen avioeroihin lopulta johtava tekijä. Kun mies huomaa tulevansa perheessä syrjityksi eikä häntä enää näy tarvittavan mihinkään, hän on altis etsimään sisältöä elämäänsä muualta.

Äitien kannattaisi miettiä ihan tosissaan, onko lapsista täyttämään heidän kaikki tarpeensa.

Ja onko edes lasten kannalta oikein ja reilua, että heistä tulee ensisijassa äidin tunnetarpeiden tyydyttäjiä? Lapsen kehittymiseen kuuluu kuitenkin irtautuminen äidistä ja kodista ja se voi vaikeutua, jos äidin kaikki tunnepaukut ovat lapsessa kiinni. Lapsesta alkaa helposti tuntua, ettei äiti pärjää ilman häntä, joten hän, siis lapsi, luopuu vapaaehtoisesti asioista äidin takia. Äitihän on hänelle rakkain vielä jonkin aikaa ja äidin tarpeet etusijalla, sillä lapsi ei ymmärrä kehitystään ja tarpeitaan samalla tavalla kuin aikuinen voi ymmärtää.

Kannattaisi irrottautua sen verran lapsesta, että miehellekin jäisi tarpeita tyydytettäväksi. Jos lapsi on koko ajan iholla, miestä ei enää tarvita läheisyyden tarpeen tyydyttämiseen ja tämän seurauksena intiimiys alkaa kadota suhteesta.

Olen ihan samaa mieltä! En vaan oikein tiedä, miten toimia. On aika helppo sanoa, että pitäisi irtautua, mutta miten se konkreettisesti tapahtuu? Mua kyllä juuri pelottaa tuo, että alan elää elämääni lapsen kautta ja lasta varten, se ei todella ole hyväksi. Luulen oman äitini toimineen juuri noin, eli riski toimia samoin on kohdallani todella suuri.

Ap

Tai siis tarkoitan sitä, että kun aluksi näytti siltä ettei luomuna tule tärppäämään, niin jos mies olisi kategorisesti kieltäytynyt adoptiosta niin en olisi jäänyt suhteeseen.



Itse asiassa nyt kun mietin niin lapsi meni ohi miehen jo ennen kun edes seurustelimme, sillä en edes harkinnut seurustelemista sellaisen ihmisen kanssa joka ei varmasti haluaisi lapsia, vaadittiin siihen sitten adoptiota tai mitä hyvänsä.



Nyt kun lapset ovat maailmassa, meidän perhe on se yksikkö, ja me kaikki ollaan vain sirpaleita yksinämme.

Nyt taas mies on edellä kun lapset 9v ja 12v!

pitää surra, että lapsi on ykkösenä elälmässä. Niinhän se pitää ollakin, en usko,että ihmisrotu olisi näin kauan porskuttanut, jos luonto-äidin sanelemat jutut olisivat hävinneet johonkin....



Jotenkin taas tuntuu siltä, että äiti ei saisikaan olla äiti vaan hänen pitäisi paitsi rajoittaa tunteitaan lapseen myös huolehtia siitä, ettei isä tuntisi itseään ulkopuoliseksi tai vastaavaa. Eiköhän se ole niin, että jos aikuinen mies on kypsä parisuhteeseen, johon kuuluu myös lapsia hän sen tilan ottaa ja pitää huolta siitä myös itse.

Minun ehdoton rakkauteni lapsiin ja se,että lapseni ovat minulle rakkaimpia maailmassa, tärkeimiä, ei ole mieheltä pois. Hän selviää aikuisen tiedoin ja tunne-elämän taidoin, hän EI ole yksi lapsistani, se on fakta.



En tiedä onko mieheni poikkeus, mutta hän on ääneen sen sanonut, että tietää lapsien olevan minulle ykkösiä elämässäni. Ei hän silti ole mitenkään eksyneen tuntuinen, eikä häntä asia vaivaa, miksi pitäisikään? Hän on sanonut olevan kiitollinen siitä, että olen sellainen äiti kuin olen, että hänen lapsillaan on juuri minut. Ei vaikuta kovinkaan tyytymättömältä elämäänsä...

Minusta on luonnollista että lapset ovat tärkeämpiä kuin mies. Toivon ja oletan, että myös miehelleni lapset ovat minua tärkeämpiä.



Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että eläisin lasten kautta ja mies jäisi perheen ulkopuolelle.

toisiin naisiin, haaveilee toisista naisista jne. Lapsen rakkauteen voi aina luottaa, lapsi ei välitä ulkonäön rupsahtamisesta jne jne...

ja eiköhän näin ole miehelläkin. Siksi en ymmärräkkään sitä miksi mies tuntisi itsensä jotenkin ulkopuoliseksi.

Mieheni kanssa rakastamme toisiamme aivan valtavasti,mutta jos joutuisi valintatilanteeseen, että saisin pitää vain jomman kumman niin kyllä ne lapset valitsisin. Ja näin olis varmasti miehenkin kohdalla.



Vaikka lapset ovatkin se ykönen ei se tarkoita sitä etteikö miehelle riittäisi valtavasti myös rakkautta,ja se myös meillä näytetään.

Mies pärjää ilman sinua, lapset eivät. Me ollaan tästä miehen kanssa puhuttu ja ollaan asiasta samaa mieltä. Kumpikin rakastaa lapsia enemmän kuin puolisoa eikä siinä ole mitään kamalaa.

No eihän sitä surra pidäkään, mutta itse en pidä sitä pelkästään hyvänä asiana, että lapsi mene äidin elämässä kaiken edelle. Minusta on tärkeää, että äidillä on myös oma elämänsä. Lisäksi on ensiarvoisen tärkeää, että myös äidillä isällä on oma, yhteinen intiimi elämä, johon lapsi ei kuulu ja joka ei kuulu lapselle. Äiti ja isä rakentavat kuitenkin mielestäni sen perusyksikön, johon lapsen on voitava turvata, ei se yksikkö ole ainoastaan äiti. Jos äidin ja isän suhde ei ole kunnossa, äiti tuskin voi hyvin ja kuinka lapsikaan silloin voisi voida hyvin?



Ap

jatkaa sen verran,että sittenhän myös minun pitäisi tuntea itseni ulkopuoliseksi koska lapset ovat ykkösiä myös miehelle!

toisiin naisiin, haaveilee toisista naisista jne. Lapsen rakkauteen voi aina luottaa, lapsi ei välitä ulkonäön rupsahtamisesta jne jne...

Mutta kun minä antaisin mieheni ilomielin jonkun vaikka sitten nuoremman hoiviin ja saa haaveilla muista naisista ihan senkuin vain kerkiää! :D

No eihän sitä surra pidäkään, mutta itse en pidä sitä pelkästään hyvänä asiana, että lapsi mene äidin elämässä kaiken edelle. Minusta on tärkeää, että äidillä on myös oma elämänsä. Lisäksi on ensiarvoisen tärkeää, että myös äidillä isällä on oma, yhteinen intiimi elämä, johon lapsi ei kuulu ja joka ei kuulu lapselle. Äiti ja isä rakentavat kuitenkin mielestäni sen perusyksikön, johon lapsen on voitava turvata, ei se yksikkö ole ainoastaan äiti. Jos äidin ja isän suhde ei ole kunnossa, äiti tuskin voi hyvin ja kuinka lapsikaan silloin voisi voida hyvin? Ap

Eihän se sulje pois vanhempien yhteistä aikaa tai intiimielämää vaikka lapsi/lapset ovatkin vanhemmille se ykkönen!

Ei se tarkoita sitä että vanhemmat viettävät aikaa vain ja ainoastaan lapsen kanssa.

Olihan vanhemmilla myös omat elämät silloinkin kun se puoliso oli se ykkönne eikä lapsia ollut.

No eihän sitä surra pidäkään, mutta itse en pidä sitä pelkästään hyvänä asiana, että lapsi mene äidin elämässä kaiken edelle. Minusta on tärkeää, että äidillä on myös oma elämänsä. Lisäksi on ensiarvoisen tärkeää, että myös äidillä isällä on oma, yhteinen intiimi elämä, johon lapsi ei kuulu ja joka ei kuulu lapselle. Äiti ja isä rakentavat kuitenkin mielestäni sen perusyksikön, johon lapsen on voitava turvata, ei se yksikkö ole ainoastaan äiti. Jos äidin ja isän suhde ei ole kunnossa, äiti tuskin voi hyvin ja kuinka lapsikaan silloin voisi voida hyvin? Ap

Vaikka lapsi onkin tärkein, ei se tarkoita sitä, etteikö äiti rakentaisi myös muuta elämää tai etteikö äidillä ja isällä olisi hyvä parisuhde.

Asian voisi vaikkapa muotoilla niin, että rakennan mielelläni uraa ja nautin työstäni, mutta jos valintatilanne tulee niin valitsen lapsen. Tai pidän huolta parisuhteestani ja rakastan miestäni, mutta valintatilanteessa ajattelisin ennemmin lapsen etua kuin miehen etua.

Liittoutuminen lapsen kanssa on yleistä, mutta pitkään jatkuessaan se on myös yleinen avioeroihin lopulta johtava tekijä. Kun mies huomaa tulevansa perheessä syrjityksi eikä häntä enää näy tarvittavan mihinkään, hän on altis etsimään sisältöä elämäänsä muualta.

Äitien kannattaisi miettiä ihan tosissaan, onko lapsista täyttämään heidän kaikki tarpeensa.

Ja onko edes lasten kannalta oikein ja reilua, että heistä tulee ensisijassa äidin tunnetarpeiden tyydyttäjiä? Lapsen kehittymiseen kuuluu kuitenkin irtautuminen äidistä ja kodista ja se voi vaikeutua, jos äidin kaikki tunnepaukut ovat lapsessa kiinni. Lapsesta alkaa helposti tuntua, ettei äiti pärjää ilman häntä, joten hän, siis lapsi, luopuu vapaaehtoisesti asioista äidin takia. Äitihän on hänelle rakkain vielä jonkin aikaa ja äidin tarpeet etusijalla, sillä lapsi ei ymmärrä kehitystään ja tarpeitaan samalla tavalla kuin aikuinen voi ymmärtää.

Kannattaisi irrottautua sen verran lapsesta, että miehellekin jäisi tarpeita tyydytettäväksi. Jos lapsi on koko ajan iholla, miestä ei enää tarvita läheisyyden tarpeen tyydyttämiseen ja tämän seurauksena intiimiys alkaa kadota suhteesta.

Minä ainakin tarvitsen lisäksi rakkaita ystäviäni ja työni plus pieniä hetkiä aivan yksin. Mieheni on silti tässä maailmassa se kaikkein tärkein liittolaiseni. Ei se ole lapselta pois.

Minusta on luonnollista että lapset ovat tärkeämpiä kuin mies. Toivon ja oletan, että myös miehelleni lapset ovat minua tärkeämpiä.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että eläisin lasten kautta ja mies jäisi perheen ulkopuolelle.

Tosin äidin rakkaus lapseen tulee luonnostaan, lapsen taas pitää ansaita isän rakkaus, siksi miehelle usein vaimo on lapsia tärkeämpi.