Muistatko lapsena ikinä hävenneesi vanhempiasi tai jotai teidän perheen asiaa?

hänen ikäänsä

juomistaan

bikineitä, joista rinnat pullistelivat

kovaan ääneen puhumistaan

hajaresin istumistaan

rahvaanomaisuuttaan

työtään (oli tarjoilija)

naimattomuutaan

taistelumieltään (oli aina piikit pystyssä valmiina puolustamaan mua ja itseään)

vaatteitaan



Mitä en olisi hävennyt? No, nyt hän on kuollut eikä enää tarvitse hävetä muuta kuin pientä hautakiveä, ja sitä etten hoida hautaa. Naapureilla on isommat. Mutta itsepä tuon valitsin. Haudalle on 200 km, siksi käyn vain muutaman kerran vuodessa. Hauta on srk:n hoidossa. Hautajaisissa katsoin äitini ystäviä ja ajattelin, että VAU, mitä naisia nää on kaikki! Oman ikäluokkansa kapinallisia, ihan toista luokkaa kuin meidän kapinat.

" mummo pieri keittiössä..."

Hänen juopotteluaan, epävireitä ja kovaa lauluaan, käytöstapojen puutetta.

häpesin myös isääni, jonka aina piti olla kalsareissa, kun mun luona oli kavereita (ei muullin melkeen ollenkaan!!!). Häpesin äitiäni, joka aina pyöri jossain legginsseissä ja olisin aina haaveillut tyylikkämmästä äidistä. Eniten ehkä häpesin (ja häpeän vieläkin) heidän kummankin aina rasvaisia hiuksiaan...

ikäloppuja vanhempiani (nykyään ihan normaalin ikäisiä), Ladaa, isäni ylimakeaa käytöstä, sitä, ettemme käyneet koskaan missään lomamatkoilla, ulkosaunaa. Häpesin omia halpisvaatteitani, isoveljeltä perittyä pyöränromua, isosiskon kellastuneita luistimia joita jouduin käyttämään, vaikka ne olivat ainakin 5 nroa liian isot. Vielä nykyäänkin joudun häpeämään äitiäni; kun käytän häntä esim. kaupassa hän arvostelee ihmisten ulkonäköä niin, että kohde sen kuulee, lisäksi hän suunnilleen törmää kärryillään hyllyihin, kun tuijottaa kaikkia vähänkään erikoisempia ihmisiä. (Kato, neekeri! Onpa siinä paksu pappa! Herranjumala mitä killluttimia tuollaki on, ja vielä mies!) Huoh.

Mm. aina uimarannalle lähtivät uimaan ja AINA niiden oli pakko pussata siellä järvellä :)

äidin miehen juomista ja siitä seurannutta jokaviikonloppuista riehumista ja örveltämistä. Meillä ei ollu kukaan koskaan yökylässä. Minä taas luuhasin yökylässä niin paljon kuin pystyin.

myös dokaus välillä otti hieman pannuun

todella kovaa pihalla touhuillessaan. Hällä on onneksi ihan hyvä ääni mutta jotenkin noloa se oli. Sit se joskus hävetti murkkuiässä kun oli viikonloppuiltana lähdössä kavereiden kanssa ulos isukki tuli verkkareissa ilman paitaa pikku maistissa kyselee tyttöjen kuulumisia...

Muistan myös hävenneeni vanhempieni huonoja välejä. Koko lapsuus meni pelätessä että vanhemmat eroaa ja toisaalta toivoin jotain muutosta siihen että ne aina tappelivat. Isästä mulla on hyviä muistoja, leikki meidän lasten kanssa ja muutenkin oli kiva ja hyvä isä. Äiti taas oli ja on...aika hmm..miten sen nyt sanoisi kun puhun kuitenkin omasta äidistäni...sanotaan nyt vaikka että vähän kettumainen ja katkera ihminen ja se kyllä näkyi ja näkyy... Ei ollut huippuäiti mut ei myöskään huippuisoäiti nykyään... ei tod.



Olen kohta 30vee ja tänä vuonna nämä vanhempani sitten ovat viimein eronneet. En voi ajatella muuta kuin et järkyttävä kohtalo tai oma valinta, et ensin 40 vuotta tappelee elämästään ja sitten vasta erotaan.... =(

tuoda kavereita kotiin kun isällä oli tapana olla kotona aina pelkissä alkkareissa ja paita päällä. no ei nyt ihan aina mutta aika usein.. sitten kun isällä oli ryyppyputki niin en tuonut ketään meille. :(

Molemmat vanhempani melko tukevia, piereskelevät kotona avoimesti, äidillä kieroutunut huumorintaju ja on vahingoniloinen. Kesäisin kulkee kotona+ pihamaalla joskus ihan pelkissä alushousuissakin, vaikka meillä ramppaa väkeä aika usein ilmoittamattakin. Lisäksi äiti tehnyt omat vaatteensa itse ja samoin meidän muiden perheenjäsentenkin. Tykkää todella räikeistä väreistä ja usein asusteet olivatkin ihan mitä sattuu.



Mutta nykyään osaan arvostaa vanhempiani.

Vanhmpani olivat eronneet minun ollessani alla kouluikäinen isän alkoholin käytön vuoksi. Teini-iässä piti aina kyräillä ostarille mennessä, ettei faijaa näkynyt.