Minkälainen liike körttiläisyys on ja millaisia körtit ovat?
Minun mielikuvani on mustia vaatteita ja kaiken kieltämistä, mutta en ole enää ollenkaan varma, onko tuo mitenkään paikkaansapitävä juttu ollenkaan. Olen aika kauan tuntenut yhden ihmisen kaveripohjalta harrastuksen kautta ja olen ehkä vähän ihastunutkin. Meillä synkkaa hyvin, on juteltu kaikenlaista ja tyyppi on tuntunut kaikinpuolin ihan tavalliselta. Mukava ja hauska, urheilullinen, vasttuullisessa työssä. Paljon kavereita ja pidetty ihminen. Nyt ihan ohimennen mainitsi, että tietty aika ei käy, kun on menossa seuroihin ja kertoi olevansa körtti, heillä päin kuulemma puhelinpylväätkin ovat.
Minulla oli leuka lattiassa enkä viitsinyt enempää häneltä itseltään kysyä. Itse olen lähinnä ateisti enkä kuulu kirkkoon. Minkälainen lahko tämä körttiläisyys on ja kannattaisiko unohtaa koko mies samantien?
Kommentit (35)
vanhempien puolelta körttiläistä sukua, joten tiedän kyseisestä aiheesta aika paljon. Körttiläisillä on ahdasmielinen menneisyys, mutta nykymeno on aivan eri asia.
Kukaan nykykörtti ei rypistele esiaviolliselle seksille tai avoliitolle, alkoholinjuomiselle tai muillekaan nykypäivän normaaleille ilmiöille. Körteillä ei ole tapana puhua omasta henkilökohtaisesta uskostaan, se on tavallaan yksityisasia. Körtit noin ylipäätään ovat suvaitsevaista sakkia, esim. homojen vihkimistä kirkossa kannatetaan laajasti.
Mä pidän jopa itseäni hieman körttiläisenä, vaikka olenkin ateisti. Mun mielestä körttiläisyydessä on niin paljon hienoja piirteitä, esim. nöyryyden korostaminen.
En siis heitä kirvestä kaivoon tämän miehen suhteen. Uskonnollisista asioista suoraan kysyminen tuntuu aina hirveän henkilökohtaisuuksiin menemiseltä, mutta katsellaan, jos itse haluaa asiasta enemmän kertoa.
Ap
Minulla on paljon körttikavereita. Ei niitä haittaa sekään, että en itse edes kuulu kirkkoon.
Körtit uskoo Jeesukseen ja kiitos siitä taivaassa tavataan.
körttiläiset on ahdasmielisiä, sisäsiittoisia ja eivät arvosta ketään muita kuin omiaan... suojelevat ja peittelevät toistensa tekoja ym...
en ikinä haluaisi olla missään tekemisissä näiden ihmisten kanssa, valitettavasti asun alueella jossa heitä on paljon
[quote author="Vierailija" time="13.10.2013 klo 17:26"]
körttiläiset on ahdasmielisiä, sisäsiittoisia ja eivät arvosta ketään muita kuin omiaan... suojelevat ja peittelevät toistensa tekoja ym...
en ikinä haluaisi olla missään tekemisissä näiden ihmisten kanssa, valitettavasti asun alueella jossa heitä on paljon
[/quote]
Onpa ikävää, että sinulla on tällaisia kokemuksia körteistä. Ovatko sinun kulmillasi tosiaan kaikki körtit tuollaisia?
Minulla on kyllä samankaltainen kokemus kuin useimmilla tänne kirjoittaneilla, eli positiivinen. Ja sehän nyt on ihan fakta, että körttiläisyys (eli herännäisyys) ei ole lahko, vaan kirkon sisäinen herätysliike, mielestäni sympaattinen, suvaitsevainen ja tuomitsematon. En missään tapauksessa heittäisi kirvestä yhtään mihinkään miehen suhteen. Hän saattaa olla vaikka kuinka upea mies. Körttiläisyyttä ei tarvitse pelätä.
t."Puolikörtti"
Yhdesti eräs henkilö kysyi kuulunko mihinkään uskontoon, kun sanoin että en kuulu, niin hän sanoi että minä voisin ryhtyä körtiksi niin kuin hänkin. Hän sanoi että kirkossa ei tarvi käydä muuta kuin aihessta. En kuitenkaan usko, että hän on uskovainen, vaikka saattaa kuulua kirkkoon. Itse olen olettanut että körtti on vain kirkkoon kuuluva uskonnoton ihminen.
Körttien mielestä `armo kuuluu kaikille`ja sitä ei `ansaita`hyvillä teoilla kuten joissain piireissä. Eli ihminen on aina maanmato, turha ylpistellä kenenkään tai osoitella sormella muita! Körtit `pitävät myös oven auki tielle päin`eli toivottavat kaikki vieraikseen. Emme me tuputa aatteitamme muille (kuin korkeentaan SUVAITSEVAISUUTTA esim. just sateenkaariperheiden ja muiden sorrettujen puolesta). Körttikset ovat myös HUUMORINTAJUISIA ja itselle pitäisi osata nauraa!!!!!!!!! Mutta luonne ihmisen tekee!!!!!! Mulla on `kaikenkarvaisia`ystiksiä.....ja kaikki yhtä hyviä!!!!!!!!!!!1 Herättäjäjuhlat ovat muuten hyvä `festari`. Kun etten sekottaisi eri `piirejä`(joissain on tiukkaakin, mut ei meillä!!!!!!!!!!!!)
Körttiläisyys eli herännäisyys herätysliikkeeseen kuuluvat ihmiset kyllä saavat meikata, saavat kyllä käyttää huulikiiltoja, huulipunia, luomivärejä, kynsilakkoja ja saa olla kyllä värjätyt ja/tai vaalennetut hiukset ja saa olla korvakoruja ja saa olla kotonaan televisio ja saavat katsoa esim. Salkkareita ja Salatut elämät ja saavat kyllä kuunnella pop, iskelmä ja rock musiikkia. Minä en oo nyt uskovainen eli oon nyt epäuskoinen ihminen. Minä uskon aina itseäni epäuskoiseksi ihmiseksi.
Körtit eivät ole uskovaisia vaan aivan normaaleja! Heillä ei ole mitää sääntö listaa mitä saa tehdä ja mitä ei! KÖRTIT SAAVAT VAIKKA JUODA ITSENSÄ KÄNNIIN. Jos haluavat. Tiedän tämän koska olen ites körtti:) körtit eivät ole yhtään sama asia kuin lestadiolaisuus. Meikkiä saa olla vaikka kilokaupalla
Körttiläisiä on moneksi, jotkut on tiukkapipoja vaikka useimmat ei, mutta se on totta mitä tässä on sanottu että liike ei määrittele, miten pitää elää. Se on jokaisen oma asia. Ja sitten kun on oikein tutkittu (esim. Hanna Salomäki, https://www.kristillinenkirjakauppa.fi/tuote/heratysliikkeisiin-sitoutu…), niin on huomattu ettei körttiläisten käsitykset keskimäärin eroa tavallisesta herätysliikkeisiin kuulumattomasta suomalaisesta.
Körtti kirjoitti:
Körtit eivät ole uskovaisia vaan aivan normaaleja! Heillä ei ole mitää sääntö listaa mitä saa tehdä ja mitä ei! KÖRTIT SAAVAT VAIKKA JUODA ITSENSÄ KÄNNIIN. Jos haluavat. Tiedän tämän koska olen ites körtti:) körtit eivät ole yhtään sama asia kuin lestadiolaisuus. Meikkiä saa olla vaikka kilokaupalla
Mun äiti kävi nuorempana minihameessa herättäjäjuhlilla!
Vierailija kirjoitti:
Körtit uskoo Jeesukseen ja kiitos siitä taivaassa tavataan.
Tunnen körttiläisiä, jotka sanovat etteivät nyt niin varmoja siitä omasta uskostaan ole, ja että voivat hyvin mennä helvettiinkin. Pelastusvarmuus ei körttiläisyyteen kuulu. Jumala pelastaa jos on pelastaakseen ja se siitä.
Körttiläisiä on kahta perussorttia, on ne joiden sukulaiset on ties kuinka monenteen polveen körttiläisiä ja usein koko pitäjä. Näitä on etenkin Pohjanmaalla. Ja sitten on kaupunkilaisia vasta myöhemmällä iällä liikkeen löytäneitä. Usein jälkimmäsellä porukalla on taustaa ahdasmielisemmistä liikkeistä. Ja ensinmainitut saattaa olla konservatiivisempia, mutta se on enemmänkin perua paikkakunnan yleisestä asenneilmapiiristä. Myös Pohjanmaan ja Savon körttiläisten välillä on eroa.
Olin Nivalan herättäjäjuhlilla tänä kesänä. En pitänyt ollenkaan. Jumalan sanaa ei juuri kuulunut. Toisiaan ja menneitä sukupolvia muistelivat. Yksi tuntematon mies arvosteli värjättyjä hiuksiani. Sain toisenkin tökerön kommentin yhdeltä mieheltä. Myöhemmin yksi peruskötti on nimittänyt minut pakanaksi. Rahaa kerättiin juhlilla joka tilaisuudessa. Körttisten tilaisuudessa et löydä Jeesusta. Minulle riitti.
esim. 1920-luvulla, mutta tilanne on muuttunut jo monta kymmentä vuotta sitten. Nykyisin körtit ovat tosiaan kaikista kirkon piirissä toimivista herätysliikeistä kaikkein suvaitsevaisimpia.
Ja sen täällä esiin tulleen isoäidin suru "äpärälapsenlapsesta" ei liity välttämättä mitenkään körttiläisyyteen, vaan voi hyvin olla vain ikäpolvi- ja kotipaikkakuntakysymys. Olen itse kuullut vastaavanlaisia kommentteja sellaisilta vanhemmilta ihmisiltä, joilla en tiedä olevan mitään erityistä uskonnollista vakaumusta.