3 lasta samaa sukupuolta-ja surkutteluja tulee!
Eipä ole ihmisten typeryydellä rajaa. Ollaan saatu kolme tervettä lasta samaa sukupuolta, ja haaveissa on ehkä vielä neljäskin - oli samaa tai eri sukupuolta. Ollaan jo monesti törmätty idiootteihin kommentteihin, että "voi harmi kun teille ei tullut sitä tyttöä". Vielä lasten kuullen, joista vanhin on 8, eli ymmärtää kyllä. Kyllä voi ihmiset olla typeriä, eivät ymmärrä, että monet on kiitollisia terveistä lapsista, oli kumpaa sukupuolta tahansa ja kokee asian niin, että "tulee sitä sukupuolta kuin on tarkoitetu".
Kommentit (30)
Lapsiluku on kolmannen jälkeen täynnä, eli vaikka mitä sukupuolta tulee niin enempää lapsia ei ole toivumuslistalla! Ja saapa sitten naapurit jupista ja juoruta ja mummot kauhistella!
Meillä on kolme poikaa, enkä muista kenenkään surkutelleen tilannettamme. Tältä palstalta olen kyllä näitä juttuja lukenut, mutta onko niin ettei kukaan ole vaan uskaltanut tulla meille mitään sanomaan?
että on kaksi poikaa ja tyttö, mutta kyllä silti kolmatta odottaessa välillä ärsytti nämä "toivottavasti nyt saatte tytön "
Meillä on kolme poikaa, enkä muista kenenkään surkutelleen tilannettamme. Tältä palstalta olen kyllä näitä juttuja lukenut, mutta onko niin ettei kukaan ole vaan uskaltanut tulla meille mitään sanomaan?
että kukaan paheksujoista ei kehdannut tulla sanomaan suoraan sinulle, vaan kirjoittavat tänne anonyymisti paheksuntansa :D ja toivovat ja uskovat, että näet ne tekstit täältä ja osaat yhdistää itseesi :D Tämä av on sellainen "yleinen rappukäytävän ilmoitustaulu"
ja ainakin 3/4 soittaneista/vierailleista ovat ottaneet esiin sukupuolen "tyttöä ei tullutkaan", "vieläkö yritätte tyttöä", "eikö tuo mies osaa tehdä tyttöä" (miehen junttienon kommentti). Toki ovat myös onnitelleet, mutta ärsyttää tuo voivottelu.
Mä ainakin menen moisesta idioottimaisuudesta niin sanattomaksi, etten saa annettua takaisin. Meillä on poika ja tyttö, ja monet onnittelivat meitä - ei uudesta vauvasta - vaan nimenomaan hänen sukupuolensa johdosta. Olin ihan puulla päähän lyöty. Ja meidän lapsilukuamme pidetään automaattisesti täytenä - onhan meillä yksi kumpaakin sukupuolta eikä näin ollen mitään syytä hankkia lisää lapsia. Eli kolmannen syntymästä meitä ei varmaan kukaan onnittelekaan.
samaa sukupuolta eikä ole kukaan asiaa surkutellut. Ehkä olen omalla asenteellani tehnyt tiettäväksi, että olemme lapsiimme tyytyväisiä juuri näin?
sitten sun mielestä niin, että näitä kommentteja saaneet ovat ne itse aiheuttaneet???
Voisiko kuitenkin olla mahdollista, ettei sinun kohdallesi vaan ole kyseenlaista urpoa osunut.
Toisilla vaan on sellainen ihmeellinen käsitys, että perhe olisi jotenkin vajaa jos siinä ei ole molempaa sukupuolta olevia lapsia.
Typerää sitten on kommentoida jonkun perheen lapsien sukupuolta surkuttelevasti ja varsinkin lasten kuullen.
Sellaisilta ihmisiltä puuttuu tilannetaju ja sosiaalinen älykkyys. Yleensä päästävät suustaan muutenkin sammakoita.
Meillä kaksi tyttöä ja monesti kyselty vieläkö yritätte sitä poikaa. Nyt odotellaan kolmatta ja tokihan se olisi mukava kun olisi molempia, mutta on kuitenkin ihan se ja sama vaikka olisi kolmas tyttö. On kuitenkin taas oma persoonansa.
Suvussa ei ole ikinä arvostettu tyttöjä ja sen huomaa. Jos sukuun tule jollekin poika niin sitä kyllä jaksetaan hehkuttaa ja monesti mainita meillekin että. "Hyvä sentään että saatiin sukuun poika!!" Kaksi tervettä, reipasta ihanaa tyttöä on, mutta "pitäisihän teidänkin nyt se poika saada". Voi kunpa tämä kolmaskin vaan olisi terve, millään muulla ei ole väliä...
tytöt on vaan niin ihania ni en näe mitään pahaa siinä. itse en haluaisi poikaa kahden tyttöni jälkeen. jotkut ei vaan surkuttelun lomassa huomaa mitä suustansa päästää, mut koittakaa ihmiset kestää. minun ystävilläni on vain poikia ja heistä kaikki surkuttelevat, kun heillä ei ole tyttöä.
minun ystävilläni on vain poikia ja heistä kaikki surkuttelevat, kun heillä ei ole tyttöä.
Itse jännitin kolmannessa raskaudessa kovasti, että kun ei vain tulisi tyttöä "pilaamaan" hyvää poikaputkea. On niin paljon helpompi ja kivempi olla poikien äiti.
Ja mitä tulee siihen, että omalla käytöksellään aiheuttaisi säälittelevät kommentit; niin en sanonut. Olen vain itse aina tehnyt tiettäväksi, että pojat ovat minusta pop eikä kenenkään ole siis tarvinnut tulla minulle meidän lastemme sukupuolista nassuttamaan.
-2-
On niin paljon helpompi ja kivempi olla poikien äiti.
taidat olla sittenkin katkera 3 pojasta :D
mistä tiiät millaista on olla tyttöjen äiti, jollei sinulla sellaisia ole
öö.. mistäs tiedät?
tunnen aika monta tytön/tyttöjen äitiä.
normaali lapsi kapinoi eritoten murrosiässä omaa sukupuoltaan edustavaa vanhempaa kohtaan?
Voi olla, että palstalaisista kovin monella ei kenties ole normaaliksi luokiteltavaa lasta mutta silti: ylläoleva tarkoittaa, että tytär kapinoi äitiään vastaan, poika isäänsä.
Ja sama suomeksi: poikien äiti pääsee paljon helpommalla.
Moni ajattelee varmaan, kun tehtiin neljäs 5 vuoden ikäerolla edelliseen, että ovat varmaan pettyneitä, kun tuli taas poika.
Oikeasti olisi se tyttö ollut ihan kiva, mutta mitä sitä moista asiaa murehtimaan, kun on 4 tervettä ja muutenkin tosi mukavia poikia.
On tässä lähipiirissä muitakin 4 pojan perheitä.
Meidän esikoinen 12v on aina toivonut uuden tulokkaan olevan pojan, joten hän on ainakin tyytyväinen.
tyttö ja poika ja kuulen kommenttia, että nythän teillä on sitten jo "kaikki". Oletetaan että lapsiluku on täynnä.
kolmannen ihanan pojan ollessa vasta ihan vauva "kaikki" kyseli että meinnaatteko te vielä sitä tyttöä yrittää. Siis täh?!? Ei me mitään tyttöä oltu tähänkään asti yritetty vaan mahdollisimman tervettä lasta.
Sit tehtiin vielä se neljäskin lapsi (kaikki toki kuvitteli että vaan sen takia että saataisiin se tyttö) ja kun oli tyttö niin johan ympäristö riemastui meidän puolesta.
Nyt kun on se tyttö niin toki olen onnellinen että on tyttö, mutta uskallan väittää että olisin ollut yhtä onnellinen pojastakin (ja erittäin ylpeä). Vaikkakin kyllä mullekkin nyt aukeaa se tyttären omistamisen ihanuus ja olen erittäin tyytyväinen tähän kokoonpanoon.
Mut mun mielestä kaikki kokoonpanot ovat mielenkiintoisia ja ihania. Yksilö siinä enemmän ratkaisee kuin sukupuoli.
poikaa/olis toivonut itse meille jo poikaa. Ihan joka kerta! Ihan kasvotusten...
samaa sukupuolta eikä ole kukaan asiaa surkutellut. Ehkä olen omalla asenteellani tehnyt tiettäväksi, että olemme lapsiimme tyytyväisiä juuri näin?