G: Oletko jättänyt itkevän lapsen yöllä yksin huutamaan?

2-vuotias saattaa nähdä painajaisia. Tuon ikäisellä saattaa olla jakso jolloin näkee painajaisia joka yö. Joten huutoon on reagoitava ja rauhoitettava lasta! Sanoppa tuo miehellesi. Käske miettimään miltä hänestä tuntuisi lapsen asemassa. Näet painajaista, eikä kukaan auta. Heräät yksin omasta sängystä peloissasi. Kyllä lapsen itkuun kannattaa reagoida. Varsinkin jos se jatkuu pitkään.

Sellaiseen unissaan pidettyyn yhyy-huokailuun reagoimme pienellä (= n. 30 s) viiveellä, sillä meidän(kään) lapsi ei yleensä ole silloin kunnolla hereillä, vaam nukahtaa muutaman sekunnin päästä uudestaan.



Meidän lapsemme ei tällä hetkellä herää keskellä yötä edes joka viikko. Jos hän herää, on hänellä yleensä joku erikoissyy. Lapsen temperamentti on sellainen, että on parempi hyssytellä pieni itku muutamassa sekunnissa, kuin iso itku yli tunnissa... Lapsella on ikää reilu 1,5 vuotta.

Nyt lapsi on pian 2-vuotias ja on tällä viikolla huutanut useampana yönä jostakin syystä. .

Jostain syystä. lapsi ei yleensä heräile yöllä huutamaan ilman syytä, jos ei ole niin tehnyt aina. Jos aloittaa yhtäkkiä yöhuudot, on jokin hätänä. Syy voi olla mahavaivat, allergia, hampaiden tulo, korvakivut, yölliset kauhukohtaukset jne jne.

2-vuotias ei tahalleen huutele yöllä...

2-vuotias ei tahalleen huutele yöllä...

Mutta kyllä tiiättekö voi olla ihan vanhempien juoksutuskin kyseessä, joka ei ole sinänsä tahallista vaan lapsen kokeilua siitä miten maailma toimii. Huutoja on niin erilaisia. Kannattaa kyllä luottaa omaan vaistoon, jos tuntuu oikeasti että lapsella on hätä, siihen tulee toki vastata, mutta kannattaa kuulostella vähän sitä itkun laatua ja kestoa myös.

Toki jos ei yleensä heräile ja itke, sitten ekana pitää miettiä mikä vika on. Eikä toki pitkäksi aikaa jättää.

Lapsi ei koskaan herää yöllä ilman syytä. Mä en ole koskaan jättänyt lasta yksin itkemään vaan mennyt aina heti katsomaan ja selvittämään mikä on hätänä. Meillä esimerkiksi lapsen korvatulehdus oireilee vain lievällä lämmöllä ja sillä että lapsi heräilee öisin kitisemään. Kaksivuotias näkee myös paljon unia joista osa voi olla pelottavia ja ahdistavia.



Sun miehellä ei taida toi empatia olla kovin vahva puoli..Oma mieheni olisi järkyttynyt, jos en menisi lohduttamaan itkevää lasta, ja mä olisin yhtä järkyttynyt jos hän ei sitä tekisi silloin kun minä en pääse. Meistä kumpikin valitsee joka tilanteessa lapsen edun, ja sitten vasta sen jälkeen mietitään mikä ois kivaa ja helpopa aikuisille ihmisille. Kaksivuotias on tosi pieni vielä, ei hänellä ole keinoja kertoa mikä on hätänä eikä tosiaankaan keinoja rauhoittaa itseään.

mutta lapseni (3-vuotta) huutelee nykyään unissaan! Olen monena yönä käynyt katsomassa, että lapsi todellakin nukkuu. Mikään silittely tms. ei auta. Itkeskely ja huutelu loppuu parissa minuutissa. Näkee ehkä jotain unta?



Nyt kun siis tiedän, että lapsi näin huudellessaan nukkuu, en mene paikalle. Sitten totta kai menen, jos itku muuttuu tai jatkuu pidempään (kuin sen 2 minuuttia).

Minä vein kerran kolmivuotiaan, jolla oli kova uhmakohtaus eikä mikään auttanut, huusi vain kuin hirviö, makuuhuoneeseen pinnasänkyyn huutamaan muutamaksi minuutiksi. Ei pääse tai ei ole huomannut, että siitä pääsee kiipeämään pois kun olen aina nostanut heti kun haluaa pois. Huusi siis muutamia minuutteja ja sitten hain pois eikä huutanut enää turhia sinä päivänä. Olikohan oikein? Pinna vain meinas palaa enkä keksinyt muuta.

Lasta ei vahingoitettu, mutta sai selvät rajat.

Joo, olen teidän kanssanne siis samaa mieltä siitä, että lasta ei jätetä yksin. Sanoin miehelle samaa kuin mitä joku esittikin, että kun joskus itsekin aikuisena herään painajaisen jälkeen sydän pamppaillen ja haluan vaan käpertyä ihan kiinni mieheeni, niin miltä tuntuu lapsesta, jos hänet jätetään yksin.



Miehen puolesta sen verran, että hän ei ole suomalainen, ja asuinmaamme (ihan eurooppalainen maa kyllä) kulttuuriin kuuluu ihan yleisesti, että pienet vauvat opetetaan nukkumaan yksin jättämällä ne huutamaan muutamaksi yöksi. Näin on tehnyt aikoinaan myös anoppini. Itse olen taas edustanut toista ääripäätä ja ilmeisesti liiaksi, koska en varmasti ole osannut opettaa lasta nukkumaan yksin. Vasta kun lapsi oli yli puolivuotias, äitini neuvoi, ettei sitä pidä ottaa syliin, kun se huutaa yöllä, vaan rauhoitella muuten. Siinä vaiheessa olimme mieheni kanssa jo lähes eron partaalla, kun joka ilta kiistelimme tuosta huutamaan jättämisestä. Siitä siis miehelleni on jäänyt kauna minua kohtaan ja kauhu huonosti nukuttuja öitä kohtaan. Lisäksi hän on tosi väsynyt, koska on sairas ja tekee pitkiä päiviä töissä. Kyseessä on kyllä rakastava isä ja todella empaattinen henkilö.



Nyt siis mies ilmeisesti kokee, että olemme samassa tilanteessa kuin reilu vuosi sitten, vaikka minun mielestäni niin ei ole. Minusta lapsi nukkuu yleensä ihan kohtalaisen hyvin, mutta nyt viime öinä on siis näitä huutokohtia ollut. Itse nukuin sitten viime yön lapsen vieressä lattialla (! olen vähän hullu!), että se rauhoittuisi eikä itkisi enempää niin, että mies saisi nukuttua. Tämä siis sen jälkeen kun yleensä todella rauhallinen mies oli keskellä yötä raivonnut kuin heikkopäinen ja paiskonut ovia. En ole koskaan nähnyt häntä yhtä vihaisena, mutta siihen siis väsymys on syynä.

Lapsi ei koskaan herää yöllä ilman syytä. Mä en ole koskaan jättänyt lasta yksin itkemään vaan mennyt aina heti katsomaan ja selvittämään mikä on hätänä. Meillä esimerkiksi lapsen korvatulehdus oireilee vain lievällä lämmöllä ja sillä että lapsi heräilee öisin kitisemään. Kaksivuotias näkee myös paljon unia joista osa voi olla pelottavia ja ahdistavia.

Sun miehellä ei taida toi empatia olla kovin vahva puoli..Oma mieheni olisi järkyttynyt, jos en menisi lohduttamaan itkevää lasta, ja mä olisin yhtä järkyttynyt jos hän ei sitä tekisi silloin kun minä en pääse. Meistä kumpikin valitsee joka tilanteessa lapsen edun, ja sitten vasta sen jälkeen mietitään mikä ois kivaa ja helpopa aikuisille ihmisille. Kaksivuotias on tosi pieni vielä, ei hänellä ole keinoja kertoa mikä on hätänä eikä tosiaankaan keinoja rauhoittaa itseään.

tämä kirjoitus pisti kaikessa ärsyttävyydessään silmään "Meistä kumpikin valitsee joka tilanteessa lapsen edun ja sitten vasta kumpi oli kivaa ja helppoa aikuisille".....

et sitten vissiin ole koskaan noussut vastaamaan uhmikseen yöhuutoihin 6-8 kertaa/yö useita viikkoja ja mennyt aamulla töihin?

Kyllähän useimmat äidit tietää onko kyseessä kipu/kauhuitku vai muu ei-niin-kamalan-tärkeä itku. Minä juoksin ja juoksin öitä esikoisen ollessa 2 v. ja nukahtelin pitkin päiviä ja epäilin mielenterveyden pettävän valvomisesta. Kunnes yksi yö en yksinkertaisesti jaksanut nousta. Seuraavana yönä ei enää tarvinnut nousta.

lapselle joka ei nuuta tehnytkä1 n kuin itki kaiket yöt. Lopetti sen jatkuvan huutamisen parissa yössä. Koko perhe, mukaanlukien se lapsi alkoivat nukkua rauhallisesti ja perhe muuttui kerrasta tasapainoiseksi ja loppui uupumus ja kiukutteli. Niin aikuisten kuin lastenkin. Mikään ei ole niin tärkeää kuin yöuni. Lapselle ja aikuiselle.

Lapset 10v, 8v ja 5v.



Lapset nukkuneet 3-4v:ksi meidän kanssa samassa huoneessa (eka vuosi samassa sängyssä, sitten omassa sängyssä joka on kiinni meidän sängyssä), jolloin rauhoittaminen ollut helppoa. Sitten kun ovat olleet omassa huoneessaan, niin menen luokse tai kävelevät itse kertomaan mikä hätänä. Näin on edelleen.