Hirveä morkkis - löin lasta :(

Et sä ole ainoa joka noin tekee, kukaan av-mamma ei vaan kehtaa myöntää! Se riittää että kadut ja yrität olla rauhallisempi ensi kerralla. Ihminen ei ole mikään kone, joskus ne hermot vaan menee! Ei tuollainen peppuläpsäys aiheuta mitään traumoja. Yritä ens kerralla olla vaan rauhallisempi! Kokeile laskea hitaasti kymmeneen ja laita lapsi nurkkaan häpeämään tms.

Mun mielestä nykyvanhemmat antaa lastensa päättää ja määrätä ihan liikaa perheissä. Ne on perheen kuninkaita joiden mukaan pyöritään. Lapset ei enää kunnioita vanhempiaan vaan on näsäviisaita ja ilkeitä. En tarkoita tässä sinun lastasi! Hän on vielä tosi pieni. Mutta jos ei näytä kuka määrää perheessä niin pian lapsesta tulee sellainen nirppanokka joka määrää elämän tahdin!

eri asia jos olisit sivaltanut jollain remmillä tai tukistellut lastasi. Luultavasti mut lynkataan nyt tästä mielipiteestä, mut olen sitä mieltä et lapset ei saa tulla vanhempien silmille, joten ehkä tuo pikku läpsäisy teki vain hyvää. Mutta ymmärsikö lapsesi sen et mistä hyvästä se läpsy tuli?

KYLLÄ, ihan oikeasti rikokseen. Jos kertoisit asian vaikkapa neuvolassa, olisi neuvolassa tehtävä ls-ilmoitus. Lapsella on oikeus täyteen koskemattomuuteen, jota ap on rikkonut. Terv. sosiaalialalla työskentelevä.

Hae itsellesi apua esim. mielenterveystoimistosta, jos hermosi eivät kestä enää. Ei ole oikein purkaa kiukkuaan väkivallalla lapseen. Pienikin väkivaltaa on väkivaltaa. Et sinäkään varmaan tykkäisi, jos joku tulisi läpsäisemään. Läpsiminen nöyryyttää lasta ja on sitäpaitsi rikos. Aikuisen pitää kyetä fyysiseen itsehillintään.



Kaikki te jotka väkivaltaa käytätte hakekaa apua ja tukea itsellenne! Jos hermoja ei muuten saa pitämään, niin nykyään on olemassa hyviä lääkkeitä siihen.

Meillä annetaan tuppivyöstä kunnon selkäsauna ja piiskakäsi on vähän väliä käytössä, jos ei osata käyttäytyä. Miten te luulette, että ne lapset muuten oppii?

Sairasta. Lapsenne pitäisi huostaanottaa.

kintuille, tukkapöllyä ja luunappia kun kiukuttelin kunnolla ja räyhäsin, ja siitä opin käytöstavat ja rajat! En ole mitään traumoja saanut, enkä muistele mitään noista pahalla. Kyse ei todellakaan ollut mistään pahoinpitelemisestä tai aiheettomasta päivittäisestä lapsen alistamisesta. Sain osakseni runsaasti myös rakkautta ja huolenpitoa ja luottamusta vanhemmiltani. Mutta ilman noita fyysisiä kurituksia musta olisi varmaan tullut mitään tottelematon pelle nykypäivänä. Tänä päivänä olen kiitollinen vanhemmilleni, että osasivat kasvattaa minut menestyväksi itsenäiseksi ja omilla aivoilla ajattelevaksi ihmiseksi, jolle mikään ongelma tässä maailmassa ei tunnu olevan liian suuri ylitettäväksi!

Minäkin voin väittää täällä, että olen missimitoissa ja kuuden lapsen äiti. Joten se siitä, vitonen.

On mulla yksi lapsi, joka juuri huuti pää punaisena puoli tuntia nukkumaanmennessä (syystä jota en tiedä). Halusin vaan olla eka joka kerkee sanomaan ton lauseen! :D Ps. kiroilin kyllä äsken ajatuksissani ja lähetin lapsen hornan tuuttiin ja saatoin jopa ääneenkin sihahtaa jonkin kirosanan. tuommoinen itku on tooooodeeella hermoja raastavaa.

... jotenkin aivan eri perspektiivistä kuin ennen.

Mainitsen nyt heti alkuun, että olen itse ruumillista kuritusta vastaan, enkä ole koskaan lyönyt lapsiani, ottanut kyllä käsivarresta todella kovastikin kiinni muutaman kerran (vaaratilanteessa, lapsi juossut yhtäkkiä autotielle, ym) ja huutanut pää punaisena vähintään muutaman kerran jokaikinen viikko...

Asun ulkomailla ja täällä on tullut moneen monituiseen kertaan juteltua paikallisten vanhempien kanssa lasten kasvatuksesta. Asumme ns. keskiluokkaisella alueella, jossa lähes kaikilla akateeminen koulutus ja aika paljonkin mielenkiintoa kehityspsykologiaa ja yleisesti lasten hyvinvointia kohtaan.

Tästä huolimatta lähes kaikki paikalliset vanhemmat harrastavat ruumillista kuritusta, ihan säännöllisesti ja suunnitellusti! Eräs hyvä kaverini, jolla on viisi lasta, rankaisee lapsiaan lyömällä heitä puukauhalla sormille.

Esim. eilen eräs hänen lapsistaan (6 v poika) oli kiivennyt todella korkean puutarhavajan katolle ja hillui siellä putoamisen partaalla. Äiti haki pojan alas ja saman tien otti puukauhan esiin ja antoi pojalle kymmenen kovaa läpsäisyä sormille. Sitten vielä jäähylle ja suoraan petiin ilman iltapalaa.

Vastaavaa tapahtuu naapurustossa ihan säännöllisin väliajoin.

Tästä säännöllisestä kurituksesta huolimatta nuo viisi lasta saavat valtavasti huomiota, rakkautta ja hyväksyntää vanhemmiltaan. Kaikki käyttäytyvät nätisti, leikkivät kiltisti, osaavat ottaa muut ihmiset hienosti huomioon ja kaikilla on sellainen iloinen pilke koko ajan silmäkulmassaan ja selkeästi perusturvallisuus edemmän kuin kunnossa.

Olen joutunut täällä asuessani arvioimaan monia asenteitani kokonaan uusiksi. Nykyään en ole enää aivan täysin vakuuttut ruumillisen kurituksen haitoista, mikäli perheolot ovat muuten hyvät. Itse en kuitenkaan aio läpsiä lapsiani, koska oma moraalini ja koulutustaustani haraa pahasti vastaan. Tajuan vaan, että ehkäpä tässä(kään) asiassa mikään ei ole loppujen lopuksi mustavalkoista. Lapsille haitallisinta kai on se, ettei kukaan rakasta ja helli heitä, ei niinkään satunnainen läpsäisy.

Toistan vielä kuitenkin, että itse en aio käyttää väkivaltaa lasteni kasvatuksessa. En vaan enää näe ruumillista kuritusta jonain karmeana peikkona, joka pilaa lapsen elämän heti totaalisesti.

Tuo on niin totta; jos asiat ovat perheessä hyvin ja lapset saavat rakkautta ja huolenpitoa yllikyllin, niin ei seläpsäisy tai hento luunappi sitä lasta vaurioita. Tämä oli ehdottomasti parasta mitä näissä ketjuissa tänään olen lukenut!

kintuille, tukkapöllyä ja luunappia kun kiukuttelin kunnolla ja räyhäsin, ja siitä opin käytöstavat ja rajat! En ole mitään traumoja saanut, enkä muistele mitään noista pahalla. Kyse ei todellakaan ollut mistään pahoinpitelemisestä tai aiheettomasta päivittäisestä lapsen alistamisesta. Sain osakseni runsaasti myös rakkautta ja huolenpitoa ja luottamusta vanhemmiltani. Mutta ilman noita fyysisiä kurituksia musta olisi varmaan tullut mitään tottelematon pelle nykypäivänä. Tänä päivänä olen kiitollinen vanhemmilleni, että osasivat kasvattaa minut menestyväksi itsenäiseksi ja omilla aivoilla ajattelevaksi ihmiseksi, jolle mikään ongelma tässä maailmassa ei tunnu olevan liian suuri ylitettäväksi!

kun puhutaan pahoinpitelystä samassa yhteydessä luunappien kanssa (ja tarkoitan sellaista pientä luunappia...en mitään kalloa halkovaa pamautusta). Itse näen työssäni OIKEASTI pahoinpideltyjä lapsia ja kyllä silloin puhutaan aivan toisen luokan pahoinpitelystä. En itse käytä fyysisistä kurittamista (luojan kiitos..lapset ollet kummatkin melko helppoja) mutta en voi tietää miten reagoisin väsyneenä jos lapset olisivat vaativampia. Minusta tämä on mennyt ns. överiksi koko touhu. Ymmärrän että vältellään luunappien antamista ja kannustetaan toisenlaiseen kasvattaimseen, mutta että ihan lastensuojelua pitäisi hälyttää paikalle näissä tilanteissa??! Kun siellä on ihan jonoon saakka lastensuojelussa niitä oikeasti pahoinpideltyjä lapsia...

mun vanhemmat läpsi joskus ja antoi luunappeja.

Ei kai nyt yksi läpsäisy ole sama asia kuin lyöminen ????



Et sä lasta lyönyt, vähän kuritit, mikä on normaalia kun käyttäytyy tuolla tavalla.

... jotenkin aivan eri perspektiivistä kuin ennen.

Mainitsen nyt heti alkuun, että olen itse ruumillista kuritusta vastaan, enkä ole koskaan lyönyt lapsiani, ottanut kyllä käsivarresta todella kovastikin kiinni muutaman kerran (vaaratilanteessa, lapsi juossut yhtäkkiä autotielle, ym) ja huutanut pää punaisena vähintään muutaman kerran jokaikinen viikko...

Asun ulkomailla ja täällä on tullut moneen monituiseen kertaan juteltua paikallisten vanhempien kanssa lasten kasvatuksesta. Asumme ns. keskiluokkaisella alueella, jossa lähes kaikilla akateeminen koulutus ja aika paljonkin mielenkiintoa kehityspsykologiaa ja yleisesti lasten hyvinvointia kohtaan.

Tästä huolimatta lähes kaikki paikalliset vanhemmat harrastavat ruumillista kuritusta, ihan säännöllisesti ja suunnitellusti! Eräs hyvä kaverini, jolla on viisi lasta, rankaisee lapsiaan lyömällä heitä puukauhalla sormille.

Esim. eilen eräs hänen lapsistaan (6 v poika) oli kiivennyt todella korkean puutarhavajan katolle ja hillui siellä putoamisen partaalla. Äiti haki pojan alas ja saman tien otti puukauhan esiin ja antoi pojalle kymmenen kovaa läpsäisyä sormille. Sitten vielä jäähylle ja suoraan petiin ilman iltapalaa.

Vastaavaa tapahtuu naapurustossa ihan säännöllisin väliajoin.

Tästä säännöllisestä kurituksesta huolimatta nuo viisi lasta saavat valtavasti huomiota, rakkautta ja hyväksyntää vanhemmiltaan. Kaikki käyttäytyvät nätisti, leikkivät kiltisti, osaavat ottaa muut ihmiset hienosti huomioon ja kaikilla on sellainen iloinen pilke koko ajan silmäkulmassaan ja selkeästi perusturvallisuus edemmän kuin kunnossa.

Olen joutunut täällä asuessani arvioimaan monia asenteitani kokonaan uusiksi. Nykyään en ole enää aivan täysin vakuuttut ruumillisen kurituksen haitoista, mikäli perheolot ovat muuten hyvät. Itse en kuitenkaan aio läpsiä lapsiani, koska oma moraalini ja koulutustaustani haraa pahasti vastaan. Tajuan vaan, että ehkäpä tässä(kään) asiassa mikään ei ole loppujen lopuksi mustavalkoista. Lapsille haitallisinta kai on se, ettei kukaan rakasta ja helli heitä, ei niinkään satunnainen läpsäisy.

Toistan vielä kuitenkin, että itse en aio käyttää väkivaltaa lasteni kasvatuksessa. En vaan enää näe ruumillista kuritusta jonain karmeana peikkona, joka pilaa lapsen elämän heti totaalisesti.

Ja siis ihan oikeasti on. Suomessa on niin synkeä mentaliteetti muuten, ja ihmiset jotenkin äärimmäisen herkkänahkaisia aivan kaikessa, että vaikka täällä on kuritus ollut jo pitkään kielletty, ja se on keskivertoperheessä todella vähäistä, lapset ja nuoret voivat huonosti. Ennen kaikkea käyttäytyvät erittäin huonosti.

Mä uskon, että monella lapsella ja nuorella on paha olla jo siksi, että eivät tiedä paikkaansa. Haluaisivat, että aikuiset ovat niitä, joihin voi aina luottaa, siis siten, että aikuinen PÄRJÄÄ lapselle tilanteessa kuin tilanteessa, mutta tuntuu, että täällä aikuiset eivät sitä vastuuta halua. ON helpompi katsoa lasten rettelöintiä vierestä, ja todeta, että ei voi puuttua kun tulee syyte jos koskee. Ja se palvelee sitten...ketä?

Jos penskat ei muuten usko, niin pieni läpsy saattaa toimia ihan järkevällä tavalla. Etenkin jos on antanut lapselle ymmärtää, että jos riehuminen tms. ei lopu ja antanut useaan otteeseen mahdollisuuden alkaa käyttäytymään kiltisti.



Monesti pienet lapset riehuvat, kun ovat väsyneitä tai sitten vaan innostuvat liikaa. Mutta uhmaiässä myös kokeilevat rajojaan. Jos riehumalla saa tahtonsa läpi, niin siitä voi tulla ikävä kierre.

meni tänään hermot. Lähtöasetelma vähän kuin ap:lla mut ei mulla ois ollut kuitenkaan syytä suuttua mut mäkätin lapsille että ovat laiskoja kakaroita yms. Vanhempi alkoi itkeä ja sai hyperventilaatio/astma kohtauksen. En tiennyt mistä kyse, ei ole ennen sattunut kun en ole juurikaan ennen suuttunut. En tule enää suuttumaan. Hyvä että selvisi hengissä. Karmea tilanne, meinasin aiheuttaa lapseni kuoleman kiukuttelullani.

Ei varmaan ole mitään puolustusta mutta hermot vain viimein paloin 2,5 vuotiaan uhman kanssa. Kiuluttelua kesti reilu tunti: Sotki isosiskon leikit ja viskoi tavaroita (useaan kertaan), yritin ehdottaa lukemista, mut mikään kirja ei kelvannut. Iltapalalla mikään ei maistunut ja tahallaan paiskasi maitomukin pöydältä (siis pyyhkäisi kädellä syrjään). Ei suostunut pukemaan yöpukua tai menemään yöpesulle tai pissille. Lopulta kun pissi eteiseen (ei malttanut kiukultaan mennä vessaan, on niis ollut jo kuiva noin 3kk), läpsäisin kädellä paljaalle pyllylle ja kannoin suihkuun. Poika oli niin hämmentynty et huutokin loppui aika nopeasti. Siinä sitten sovittiin, pyydeltiin anteeksi puolin ja toisin ja peittelin pikku ukon nukkumaan. Kun olin hetken vieressa ja silittelin nukkumaan, poika totesi et "Äiti satutti pyllyyn" ja katsoi kosteilla silmillään tosi surkeesti. Mulle jäi niin hirveen paha mieli koko jutusta... huokaus. Pahinta et tämä ei ole ensimmäinen kerta kun menee pikku miehen kans hermot - mut aiemmin ei ole mennyt tähän asti. Huolestuttaa et miten tämä vaikuttaa myös isosiskoon kun näkee kaikki meidän "taistelut". Isosisko on aina ollut huomattavasti rauhallisempi ja uhma-ikä meni helposti ja huomaamatta ohi. Tuntuu et mun rahkeet ei enää riitä :( Kun miehelle kerron asiasta, hän ei tunnu ottavan asiaa tosissaan.

Ei varmaan ole mitään puolustusta mutta hermot vain viimein paloin 2,5 vuotiaan uhman kanssa. Kiuluttelua kesti reilu tunti: Sotki isosiskon leikit ja viskoi tavaroita (useaan kertaan), yritin ehdottaa lukemista, mut mikään kirja ei kelvannut. Iltapalalla mikään ei maistunut ja tahallaan paiskasi maitomukin pöydältä (siis pyyhkäisi kädellä syrjään). Ei suostunut pukemaan yöpukua tai menemään yöpesulle tai pissille. Lopulta kun pissi eteiseen (ei malttanut kiukultaan mennä vessaan, on niis ollut jo kuiva noin 3kk), läpsäisin kädellä paljaalle pyllylle ja kannoin suihkuun. Poika oli niin hämmentynty et huutokin loppui aika nopeasti. Siinä sitten sovittiin, pyydeltiin anteeksi puolin ja toisin ja peittelin pikku ukon nukkumaan. Kun olin hetken vieressa ja silittelin nukkumaan, poika totesi et "Äiti satutti pyllyyn" ja katsoi kosteilla silmillään tosi surkeesti. Mulle jäi niin hirveen paha mieli koko jutusta... huokaus. Pahinta et tämä ei ole ensimmäinen kerta kun menee pikku miehen kans hermot - mut aiemmin ei ole mennyt tähän asti. Huolestuttaa et miten tämä vaikuttaa myös isosiskoon kun näkee kaikki meidän "taistelut". Isosisko on aina ollut huomattavasti rauhallisempi ja uhma-ikä meni helposti ja huomaamatta ohi. Tuntuu et mun rahkeet ei enää riitä :( Kun miehelle kerron asiasta, hän ei tunnu ottavan asiaa tosissaan.

Varaa huomenna aika psykiatrille ja pyydä diapam-resepti, josseivät hermot muuten kestä olla lyömättä LASTA.

tuo ei ole normaalia aikuisen ihmisen puhetta. Jospa sinne psykiatrille menisitkin sinä.

"Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee" sanoi minun isoäitini, kun koivunvitsalla sivalsi meidän lastenlasten kintuille, joita hoiti päivittäin.

Myös oma äiti/isä kurittivat tukistamalla tai luunapeilla, jos oli aihetta. Toisalta olivat oikein rakastavia ja huolkehtivia vanhempia. Tunteet näytettiin suoraan ja avoimesti niin hyvässä kuin pahassa.

Meisä on kasvanut hyvin yhteiskuntakelpoisia, toisin kun kaverini perheestä, jossa ei ollut mitään rajoja. En koskaan epäillyt etteivätkö vanhempani välittäisi ja rakastaisi.

Itse en ole lastani koskaan vahingoittanut. Hän on vasta 1,5 vuotta ja toivon että koskaan ei tule vastaan sellaista tilannetta etten pysty pitämään hermojani kurissa. Mutta ikinä en tuomitsisi ketään kerran sattuu menettämään hermonsa lastenkasvatuksessa.

Odotapa pari vuotta, kun uhma pääsee kunnolla valloilleen ja sanainen arkkukin aukeaa...

unohda se ja katse eteenpäin. pidä huoli omasta jaksamisestasi. et ole tehnyt mitään peruuttamatonta.

Tiedän tunteen - kaikista pahinta on kun se pikkuriiviö vihdoin nukahtaa. Sitä katsoo nukkuvaa lasta ja miettii, miten tuollaiselle enkelille on voinutkaan huutaa tms.



Ymmärrän ihan täysin, että sinulta meni hermot, ja jos nyt erilaisia fyysisiä kurituskeinoja rupeaa järjestykseen laittamaan, läpsäisy pepulle lienee sieltä lievimmästä päästä. Eri asia olisi, jos lasta riepoteltaisiin milloin mistäkin ja ihan syyttä, nythän lapsi varmasti kuitenkin tajusi, että käyttäytyi itse huonosti ja siksi äiti suuttui. Ja hyvä oli myös, että puhuitte asiasta heti tilanteen jälkeen.



Älä soimaa itseäsi liikaa, ja koita ensi kerralla laskea kymmeneen ja ajatella, ettet anna noin pienen ihmisen saada itseäsi taantumaan lapsen tasolle. Muistelet vaikka, miltä oman riehumisen jälkeen tuntuu. Kyllä se siitä helpottaa, tsemppiä.

pidä huolta että pääset ite lepuuttamaan hermojasi etkä ole liikaa yksin lasten kanssa. Pyydä isä mukaan iltapuuhiin ja lähde joskus vaikka kävelylle ja isä laittaa lapsen sillä aikaa nukkumaan.



t. itsekin pinnansa polttanut