Lue keskustelun säännöt.
jos joku jaksaisi lukea ja kommentoida, kiitos..
25.09.2010 |
Olen kyllästynyt elämääni, siis en jaksa enää mitään enkä ketään, en omaa lasta jota niin halusin ja toivoin, koko raskaus oli aika väsyttävää, vauva ajasta en nauttinut, nyt 1 v ei muuta tee kun kiukuttelee.
Mies on töissä ja illalla opiskelee, se onkin aika helvetin raskasta myös mulle, vituttaa loputon siivoaminen, hoitaminen, kiukuttelun kuunteleminen, levottomat yöt, rahattomuus!!!
En ole tehnyt mitään järkevää uran suhteen, itkettää vaan.
Rakkautta en saa, no ei ihmekkään kun en kerkee edes hiuksia kammata... väsyttää, väsyttää ja väsyttää!!!!
En ole laiska ihminen en vaan nyt jaksa, älkää vittuilko, en jaksaisi sitä nyt!
No onneksi on niitä joilla menee hyvin, itsehän olen valintani tehnyt!
Kommentit (33)
ei oikeasti ole kovin paha juttu. Itse olen syönyt useampia kertoja muutaman kuukauden "kuurin" (mm. synnytyksen jälkeiseen masunnukseen), ja niistä on ollut korvaamaton apu. Muutaman kuukauden tai ainakin vuoden kuluttua niiden käytön voi yleensä lopettaa, eikä lopettamisessakaan ole ongelmia.
Lääkkeitä on ihan hirveästi erilaisia, eli jos jou merkki ei sovi, niin toinen sopii.
Eikä niistä tule mitenkään outo tai vieras olo - yhtäkkiä vain huomaa, että ei olekaan enää ollut niin alakuolonen eikä kyllästynyt elämäänsä.
On aika mahtavaa saada elämänilo takaisin.
En nyt halua väkisin markkinoida lääkkeitä. Oleellisintahan olisi muokata elämänsä mieleisekseen, mutta valitettavasti joskus vain on tilanteita, joissa on vaikea pärjätä ihan omin voimin. Ja toisille ihmisille on yksinkertaisesti vain luotu puutteellisesti toimiva aivokemia, jolloin sitä tarvitsee vähän avittaa lääkkeillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ota härkää sarvista ja JUTTELE miehesi kanssa. Sano vaikka toi sama mitä kirjoitit, tai näytä se sille jos juttelemalla ei onnistu. Vauvan kanssa molempien pitää osata joustaa 'omasta ajasta' edes jonkin verran.
Elämää on edessä vaikka kuin, vaikka vuos pari menis vähän sumennossa lapsen kanssa. Sen jälkeen se on vain susta kiinni haluutko muuttaa elämää vai et, elämä ei valittamalla parane - mulla tuhalutui siihen muutama vuosi. Ja elä ikinä ajattele että olet liian vanha tekemään jotain mitä haluat - se on kumminkin sun ekämä eikä kenenkään muun.
älä mitään pillereitä ala syömään vaan kohtaa rohkeasti kaikki pelot ja haasteet! kerran se kirpaisee mutta sen jälkeen kaikki on toisin.
minulla oli esikoisen ollessa noin vajaan vuoden ja vähän yli vuoden erittäin raskasta. En osaa varmuudella sanoa mistä johtui, todennäköisesti kaikista.Eli väsymys, masennus, rahahuolet ja siitä aiheutuva stressi ja masennus, yksinäisyys ja tunne siitä että muilla kaikilla on asiat paremmin. OAika auttoi ja sitten ajoittain ihan konkreettiset toimet. Ensinnäkin nukkuminen. Järjestä miehesi tai omien / miehesi vanhempien kanssa mahdollisuus nukkumiseen ilman vauvaa yö pari silloin tällöin. Lisäksi voit vuoden ikäisen joskus jättää hoitoon miehellesi ja tehdä itse jotain.Mieluiten kevyttä liikuntaa esim. uimahalli, kävely metsässä.paras olisi jos saisit kaverin mukaan.kolmanneksi unohda se uran pähkäily.Mieti sitä myöhemmin, nyt huolehdit lapsesta ja itsestäsi.Ehdit miettiä työtäsi ja mahdollisesti opiskella (mikä ei muuten ole hassumpi vaihtoehto myöhemmin ollenkaan)myöhemmin.Sen lisäksi miehesi kanssa tulisi keskustella hänen opiskelutahdistaan ja kuinka monena iltana hän opiskelee. lapsihan on myös hänen ja hänen tulisi olla myös vastuussa lapsesta, joten ihan jokaista iltaa ei voi olettaa noin pienen lapsen kanssa käytettävän opiskeluun. Entä viikonloput? Opiskeleeko hän silloin. Olisi hyvä "pyhittää" vapaapvä viikossa, jolloin sinulla olisi vähän lepoa ja myös miehesi saisi aukoa opiskeluasioista ja työstä. kulutatte itsennne loppuun hetkessä. Olen itse opiskellut ja työskennellyt lasten ollessa pieniä. Se sekä antoi voimaa että oli samalla uuvuttavaa mutta pidin kiinni viikottaisesta vapaa-ajasta pelkästään lasten (ja tietysti kodin-) hoidosta. Ja esikoisen kanssa voi vielä tulla se shokkina kuinka paljon sitä hommaa kotona onkaan. Se on väsyttävää hommaa mutta ajan kanssa siihenkin vähän tottuu. Mutta tuulettumaan pitää päästä välillä, enkä tarkoita nyt bailausta, juominen väsyttää ja masentraa vaan entisestään.Ja vielä kerran NUKU!
Järjestä itsellesi mahdollisuus nukkua hyvin pari yötä viikossa. Joko miehesi hoitaa silloin lapsen tai sitten vanhempasi, miehen vanhemmat, ystävät. Pyydä apua ja sano, että todella sitä tarvitset.
Lisäksi helppo tapa saada muutosta aikaan omassa elämässä on pyytää ympärillä olevia auttamaan siinä. Pyydä joulu- ja syntymäpäivälahjoiksi kampaajakäyntejä, lahjakortteja vaateliikkeisiin, hemmotteluhoitoja jne. On helppoa ryhtyä muuttamaan elämäänsä, kun tuntee tyytyväisyyttä omaan itseensä. Uudet vaatteet ja uudet hiukset saavat sinut ehkä haluamaan pois oman kodin seinien sisältä. Käy kahviloissa, perhekahviloissa, puistoissa. Laita päällesi siistit vaatteet ja meikkaa. Järjestä jokaiselle päivälle jokin pieni tapahtuma, jolloin sitä tavallista arkea ruoan laittoineen ja siivoamisineen on helpompi kestää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tiedän niin sun tunteesi! Samanlaisissa pohjamudissa ryven itsekin joka toinen ilta.
Mulla on kaksi lasta, 5v ja 1,5v, joista kumpikaan ei nuku kokonaisia öitä. Isompi on se pahempi heräilijä, ja hänen kanssaan on kolme vuotta ravattu lääkärissä tutkimassa ja selvittämässä sitä, mistä yöheräilyt/uniongelmat/nukahtamisvaikeudet johtuvat - tähän mennessä on selvinnyt, että kyseessä on sen verran monen tekijän summa, ettei kannata kauheasti toivoa laskea sen varaan, että esikoinen joskus nukkuisi kokonaisia öitä. Kuopus puolestaan kyllä nukkuisi koko yön, mutta herää esikoisen kukkumisiin. Yksi esikoisen uniongelmista on jokaöiset kauhukohtaukset, joihin herää myös naapurin lapset... Neuvolan ja uniasiantuntijan virallinen mielpide asiaan on, että "joillakin lapsilla vaan on enemmän ja pidempään kauhukohtauksia kuin toisilla". No, joka tapauksessa minä siis en ole nukkunut yhtään kokonaista yötä viimeiseen 5 vuoteen. Todellakin väsyttää, ja tekee mieli motata joka ainoaa, joka tulee lässyttämään, että "sellasta se lasten kanssa on". Tai "mitä jos siirtäisitte lapset eri huoneisiin?" Jotkut ilmeisesti kuvittelevat, että kaikilla on varaa asua vähintään 8 makuuhuoneen kartanossa, jossa voi arpoa missä huoneessa kukakin nukkuu yönsä.
Mun mies myös opiskelee, eli kahdenkeskinen aika - mitä se on? Viimeiseen kolmeen vuoteen ei ole ollut sellaista, koska aina ja joka päivä on jotain opintoihin liittyviä asioita, jotka täytyy tehdä nyt heti, tai olisi pitänyt tehdä jo eilen. Tukiverkot ovat myös aika heikot, myönnetään, ei meillä olisi edes ketään joka hoitaisi lapsia. Onneksi ei tarvitse ollakaan.
Mä olen käynyt töissä elokuusta alkaen, siinä mulla on sentään käynyt tuuri. Mun ei ollut tarkoitus mennä vielä töihin, mutta otin tarjouksen vastaan, kun pyydettiin, ja mulla on etätyömahdollisuus. Näin ollen lapsiakaan ei ole tarvinnut laittaa hoitoon, onneksi, koska siihen ei olisi ollut varaa. Töissäkäynti on helpottanut mun oloani, koska joudun välillä irtautumaan kotiajatuksista ja perhe-elämän ongelmista keskittyäkseni töihin. Mihinkään omaan aikaan ei ole koskaan ollut mahdollisuutta, nyt vielä vähemmän, mutta on sentään muutakin kuin pelkkää kotityötä ja perhehelvettiä koko elämä.
Tässä moni kehottaa juttelemaan miehen kanssa, mutta varaudu siihen, ettei siitäkään ole hyötyä. Mä olen yrittänyt jutella näistä samoista asioista viimeiset neljä vuotta, näistä on tapeltu, olen itkenyt ja ollut hiljaa, ja hetkeksi asiat paranevat. Viikon sisällä luisutaan samaan vanhaan kuvioon. Kävimme pariterapiassakin, mutta sekin muutti asioita tasan terapian ajaksi. Minä hölmö erehdyin kuvittelemaan, että terapian loppumisen jälkeen asiat jatkuisivat hyvin, ja menin suostumaan toisen lapsen yritykseen. Sitten olin raskaana ja asiat palasivat tähän malliin. Taitaa vain olla niin, että ainoa keino parantaa omaa elämänlaatuani olisi se avioero, mutta kun ne lapsetkin on huomioitava. Tässähän sitä sitten arvotaan ja mietitään, miten voisi itsekin olla onnellinen ja elää sellaista elämää kuin haluaa, ja samaan aikaan kuitenkin turvata lapsille hyvän lapsuuden ja mahdollisimman järkkymättömän ympäristön.
Tiedän tasan tarkkaan nuo sun tunteet, erona vaan että mulla ei ole sitä miestä, olen täysin yksin.
Voimia ja jaksamista vaikkei nämä sanat mitään käytännössä autakaan eivätkä mitään muuta!
Missä päin asut? Tule aamupäiväkahville!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin aika-ajoin samoilla fiiliksillä..kahden pienen kanssa täysin yksin kotona..ei tukiverkkoa, jatkuvat rahahuolet jne. Jonkin verran aika auttanut ja se kun palasin töihin (joka aluksi tuntui täysin ylivoimaiselta). Olin jotakin muutakin kuin "vain" äiti. Sitä kautta tuli lisää voimia. Nyt alan jopa näkemään itseni taas naisena..jaksan huolehtia itsestäni :). Tuota sinun lääkekielteisyyttä en ihan ymmärrä :o?? Itse olin ainakin niin loppu ja masentunut, että olin valmis kokeilemaan ihan mitä vain jotta olo helpottaisi. Ei ne sinua muuta ihmisenä, eikä kukaan tiedä sinun niitä syövän, jos sitä mietit. Minulle niistä oli todella suuri apu, nimenomaan iltaisin otettava mirtazapiini oli hyvä, joka auttoi nukkumaan (minulla masennus/ahsistuneisuus näkyy unettomuutena),mutta on paljon ei-väsyttäviä masennuslääkkeitä.
No jos ei apu kelpaa, niin homehdu sitten sinne kotiisi. Luuletko, että lapsi ei sitten kärsi?
Ei ne siellä neuvolassa ensimmäisenä ala mitään pillereitä tuputtamaan. Pyydät ihan konkreettista kodin- tai lapsenhoitoapua, jotta saat aikaa itsellesi.
Ihan turha ruikuttaa, jos et ole mitään kuitenkaan valmis tekemään. SInusta se muutos lähtee.
Tai jos ei tilanne muutu, niin kyllä sen muutkin huomaa, mm. lastensuojelu. Onko se sitten kivaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja järjestäkää tavalla tai toisella arkea uuteen uskoon. Hänen on autettava enemmän, jotta sinä saat lepoa eikä rutiinit tunnu niin kauheilta. Mikään keskustelu, pillerit yms. ei auta ellette muuta syitä väsymisesi taustalla.
Jos saisit apua kotitöihin ja myös omaa aikaa asiat alkaisivat ehkä näyttää valoisimmilta. Onko lapsella selkeä rytmi? 1-vuotiaan kiukuttelusta iso osa voi olla vain nälkää/väsymystä/tylsistymistä (esim. ulkoilun puutetta). Lapsi voi todellakin myös vaistota sinun olosi ja reagoida siihen!
Keskustelkaa heti tänään siitä miten muuttaisitte arkeanne.
Mulle iski ensimmäisenä mieleen että onko sinulta kilpirauhasarvot tarkistettu (väsymys). Mulla oli vastaava tilanne ja kilpirauhasen vajaatoiminta taustalla - lääkityksen avulla olo on paljon parempi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun ensimmäinen lapsi syntyy, ensimmäisten kuukausien alkuhuuman jälkeen usein on vaikeuksia sopeutua lopullisesti muuttuneeseen elämäntilanteeseen. Yksivuotias taapero on vaativa tapaus joskus, varsinkin jos ei ole kokemusta pikkulapsista. Elämänrytmi voi olla hakusessa ja se sitten ilmenee yleisenä tyytymättömyytenä.
Mulla oli hankalaa itseni kanssa kun esikoinen oli n.1v ikäinen. Rakennettiin taloa ja mies oli paljon poissa töiden lisäksi. Olisin kaivannut hänen tukea minun vanhemmuuteeni. Välillä koin lapsen taakkana ja olisin halunnut olla itsekseni. Johtui varmaan myös suht nuoresta iästäni (25v)
Tulin sitten uudelleen raskaaksi ja alle kahden vuoden ikäerolla syntyi toinen lapsi. Sitten olikin jo todella rankkaa seuraava vuosi.
Kolmannen lapsen syntyessä esikoinen täytti 6v. Silloin oli elämä löytänyt rytminsä, arki oli helppoa vauvan ja kahden isomman lapsen kanssa. Olin vihdoin sopeutunut lapsiperhe-elämään. Vaikka kauan se kesti.
Nyt kuopus on 3v jo ja muutamia päiviä voisin jopa vaihtaa pois, mutta lapsiani en vaihtaisi=)
Saisitko tosiaan jostain rutistettua itsellesi vähän omaa aikaa? Silloin olisi tärkeää poistua kotikuvioista jonnekin ihan muualle, oli se sitten luonto, kirjasto, näyteikkunaostokset, teekupponen kaverin kanssa...