Synnäreillä tuputetaan lehmänmaitoa vastasyntyneille, jopa Kättärillä
syyllistytään tähän. Kummankin lapsen kanss jouduin olemaan kovana. Perusteluja lehmänaidolle olivat: vauvan vaippa oli kuiva, paino laskussa ja verensokeri laskee (mistä senkään tietävät?).
Ihmettelen, kuinka kehtaavat mainostaa imetysmyönteisyyttä!
aluavat vain vauvan painon äkkiä nousuun, jotta eivät joudu vastuuseen, jos vauvassa olisikin jotain vikaa.
Äitien imetystaitoon ei luoteta yhtään.
Kommentit (33)
Vain teholla oleville lapsille riittää luovutettua äidinmaitoa.
esikoisen paino laski 8 % ja yrittivät tuputtaa lisämaitoa. Pulloon en suostunut koskemaan, niin yritettiin sitten hörpyyttää 12ml !!! mehukorkilla. No rinnuksillehan se valui, onneksi. Käskivät jatkaa kotona, mutta en antanut tippaakaan. 5 pv ikäisenä neuvolan punnituksessa vauva oli jo yli syntymäpainon, eli oli kasvanut pelkällä ämmällä loistavasti.
Ja lapsi oli kyllä vierihoidossa ihan koko ajan. En käynyt niinä 3päivänä yksin missään.
Kättärillä ei tuttia saanut, mutta jorvissa antoivat senkin. Olin todella kiitollinen.
pyydät. Mutta minä olin jo heti alkuun sanonut, että minä en sitä vauvalleni halua annettavan. Mutta ei, tarkkoihin punnituksiin piti mennä, ja uhattiin, jotta jos paino ei nouse, niin sitten aletaan antamaan Tuttelia.
Se että vauvan paino laskee, on ihan normaalia. Ja Ternimaidon luulisi riittävän, mutta ei.
Ja toisen lapsen kanssa sama juttu. Meinasin jo nauraa hysteerisesti, kun sama rumba alkoi, ja olin toista imettänyt yhden vuoden ikään onnistuneesti.
Kyllä äidit saa kovana pysytellä. Se ei hormoni huuruissa ole helppoa, kun perustellaan vauvan hyvinvoinnilla.
Vain lastenosastolla saa luovutettua. Synnyttäneiden osastolla on jaossa tuttelia.
Minä oikein pyysin pojalle lisämaitoa ekoina päivinä, kun itki nälkää vaikka olin imettänyt. Siitä huolimatta imetys sujui loistavasti seuraavan vuoden ajan, maitoa tuli hirveät määrät ja jopa nautin imetyksestä, mikä teidän tiukkapipoämmien kohdalla näyttää kovin kovin harvinaiselta. Ja suolistolle ei kyllä yhdestä tuttelikerrasta tapahdu yhtään mitään, jos joku muuta väittää niin lähdetiedot perään kiitos.
siellä on luovutettua synnärillä..
Ja muutenkin sitä annetaan _vain_ jos äidin oma maito ei ole vielä noussut ( toisilla maito nousee vasta 3 päivänä synnytyksestä)
Meidän esikoinen sai Kättärillä ihan tavallisella osastolla luovutettua maitoa ja kuopus tuttelia, muttei todellakaan ole mitään lehmän maitoa vaan PEPTIDItuttelia, jossa siis aminohapot pilkottu. Eikä taatusti haitannut kummankaan imetystä pätkääkään, kuopus ei huolinut pulloa myöhemmin ollenkaan, täysimetin 4kk ja osittaista 1,5v. joten ei todellakaan ole syytä huoleen. Meillä kummallekin annettiin lisämaitoa koska olivat syntyessään pieniä, vaikka täysiaikaisia.
Yrittämisellä sain sen kuitenkin onnistumaan,mutta se luovutettu maito ei kyllä haitannut yhtään!! Eikä ne pari tuttelipurkkia mitä jouduttiin käyttämään.
Mainostetaan että ollaan imetysmyönteisiä (Seinäjoella esim.) mutta samaan aikaan vauvoille annetaan rutiinisti lisämaitoa äidin tietämättä ja tuputetaan tuttia kun vauva on rinnalla lastenhoitajien mielestä " liikaa" . Miten ekan vauvan saanut siinä osaa laittaa vastaan?
Jos kiellät lisämaidon (kuten minä toisen lapsen kohdalla) joutuu silmätikuksi. Minua esim. juoksutettiin YÖLLÄ tuomaan vauva verensokerin mittaukseen. Se siitä levosta.
Nyt ylisyötetään pienestä pitäen,ja voi voi, kun ollaan lihavia jo 1-vuotiaina.
lisämaitoa laitoksella ja silti imetin yli vuoden molempia! Kotona en tarjonnut lisämaitoa, kun ei tarvinnut...
Hyvähän se on, että korvikkeet on keksitty. Ja hyviä ihmisiä meistäkin on kasvanut, joiden äidit ei 60-luvulla pystyneet imettämään, mitä lie maitosekoitusta silloin on annettu...
Imetyksen onnistumattomuus ei ole 2000-luvun ongelma eikä synnytyssairaaloiden lisämaitotarjonnan syytä.
lapsen paino oli kotiinlähtöhetkellä pudonnut yli 10 %. Vauva oli tyytyväinen, ja tarkistuspunnituksessa kahden päivän päästä(vauvan ikä 5 vrk) paino oli jo yli syntymäpainon.
Kakkosen kohdallakaan kukaan ei edes maininnut lisämaitoa, tosin painokaan ei tippunut niin paljoa, ja taas oli 6 vrk:n iässä paino noussut yli puoli kiloa sairaalasta lähtö painosta.
et on alhaiset nännit,tai no,oli...
Tarkoitan tällä UNICEFin imetysmyönteistä maailmanlaajuista projektia.
Itse olen synnyttänyt kaksi lasta keski-Euroopassa (jossa suurin osa sairaaloista on saanut tämän UNICEF-koulutuksen), ja laitoksella ei todellakaan annettu korviketta (siis synnytysosastolla oleville vauvoille). Alussa annettiin toiselle lapselle kerran glukoosinestettä, jotta vauvan ruumiinlämpö ei noussut liian korkealle. Ja hyvin lähti imetys käyntiin.
Suomessa tuo korvikkeen tuputtaminen johtuu hoitajien kouluttamattomuudesta. Luulisin että kun enemmän sairaaloista pääsee UNICEFin imetysmyönteisten sairaaloiden piiriin henkilökuntaa kouluttamalla, muuttuu imetyskäytäntö parempaan suuntaan Suomessakin.
Lisäisin vielä että vastasyntynyt lapsi ei tarvitse maitoa yli vuorokauteen (normaalisti aika jolloin maito nousee rintoihin), vaikka hanakasti imeekin tissiä (sillähän se maidoneritys lähtee käyntiin). Eli turhaa hysteriaa äitienkin puolelta, että vauva huutaa nälkäänsä, ja tarvitsee korvikehörpyt suurinpiirtein viisi minuuttia syntymänsä jälkeen...
Peptidi-Tuttelia annetaan. Lastenosastoilla annetaan luovutusmaitoa.
Jaksoivat kyllä silti imeä niin kovasti, että kohta oma tuotanto riitti nälän tyynnyttämiseen.
Tätä minäkin olen joka kerta synnärillä ihmetellyt. Parasta pitää lapsi koko ajan vierihoidossa eikä antaa hetkeksikään lastenhoitajien vahdittavaksi.