Miksi taaperon UJOUS on "juttu" jo neuvolassa?

Tässä esimerkki, joka kuvastaa ettei ujouden olemusta juuri ymmärretä:



Mitäs sitten, jos me kaikki ruvettas vaan mulkoilemaan alta kulmien, eikä puhuttais mitään - kun "ujostuttaa". Ujo saa olla, mutta ei sen taakse voi paeta.



Niin, mutta kun ujolle se ei ole valintakysymys. Rohkeus syntyy iän, itsevarmuuden, myönteisten kokemusten kautta - sitä ei voi pakottaa. Kukaan ei varmaan huvikseen ala "ujostelemaan", vai näinkö väität? Mitäköhän hyötyä siitä olisi?



"Mutta isompien lasten kohdalla - aikuisista nyt puhumattakaan - se on huonoa käytöstä."



Eli sinusta esim. sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivä ihminen vain "käyttäytyy huonosti"? Ja missäköhän iässä ujostelu mielestäsi muuttuu ymmärrettävästä ominaisuudesta "käytöshäiriöksi"?

Ja tarjoan heti vastauksen siihenkin, miksi neuvolakortissa lukee esim. "ujo". Tosiaan voi selittää sitä, miksi esim. kaikkia tehtäviä ei tehty. Ja terveydenhoitaja/lääkäri osaa sitten seuraavalla kerralla paremmin ottaa lapsen luonteenpiirteen huomioon. Eli antaa lapselle sitä aikaa "lämmetä" vaikka juttelemalla ensin äidin kanssa ja sitten siirtymällä tehtäviin. Jonkun vilkkaan lapsen kanssa kun pitää tehdä päinvastoin, jos ensin keskustellaan äidin kanssa on mahdotonta enää saada lasta keskittymään tehtäviin...

Ymmärrän kyllä tuon pelon leimautumisestakin, mutta eihän parivuotias vielä niitä neuvolakortin kommentteja yleensä lue. Jos isompana ei ole enää yhtä ujo, niin tuskin ujoutta enää neuvolakorttiinkaan kirjoitetaan. Sukulaiset, tuttavat jne. sanovat ei niin hienotunteisia kommentteja ihan mistä vaan: ujoudesta, vilkkaudesta, lapsen ulkonäöstä jne. Kyllä varmasti jokainen saa joskus kuulla ikäviä kommentteja.

Joidenkin kommenteista kyllä paistaa niin se, ettei nyt vaan ymmärrä, mistä tässä on kyse. Ensinnäkin, ujous/sosiaalinen estyneisyys on yksi biologisesti periytyvistä temperamenttipiirteistä (lisää aiheesta esim. Keltikangas-Järvisen kirjoissa). Toiseksi; kuka tässä nyt on mistään ujojen _paapomisesta_ puhunut? Kyse on ennemmin siitä, että annetaan kaikille lapsille samanlaiset mahdollisuudet olla, mitä he ovat ja löytää itsestään monenlaisia puolia, sen sijaan että leimataan ujoksi jo taaperona. Edelleenkään kukaan ei ole vastannut siihen kysymykseen, _miksi_ esim. neuvolakortissa _pitäisi_ kuvailla luonteenpiirteitä? Ujous ei varmastikaan ole monelle vanhemmalle tai lapselle ongelma, mutta _ympäristö_ tekee siitä ongelman päivittelyillään ym. käytöksellä, mikä viestittää lapselle tämän olevan jotenkin vääränlainen. En minä ole ainakaan nähnyt kenenkään vanhemman lässyttävän lapselleen, että "Voi, voi kun täti painostaa kysymyksillään" ja ties mitä puppua, kuten joku kirjoittaja väitti.

Ja tarjoan heti vastauksen siihenkin, miksi neuvolakortissa lukee esim. "ujo". Tosiaan voi selittää sitä, miksi esim. kaikkia tehtäviä ei tehty. Ja terveydenhoitaja/lääkäri osaa sitten seuraavalla kerralla paremmin ottaa lapsen luonteenpiirteen huomioon. Eli antaa lapselle sitä aikaa "lämmetä" vaikka juttelemalla ensin äidin kanssa ja sitten siirtymällä tehtäviin.

Ymmärrän tämän pointin kyllä ja eräässä aiemmassa viestissä totesinkin, että minusta korttiin voisi hyvin merkitä esim. "ujostelee käynnillä, joten x teht. jäivät tekemättä" tms., mutta jos ujoudesta tehdään isompi numero tai ongelma jopa neuvolan tasolla, mennään mielestäni hakoteille. Tämä saattaa olla jollekulle hiusten halkomista, mutta minusta on eri asia puhua lapsen käytöksestä vastaanotolla kuin hänen pysyviksi oletetuista luonteenpiirteistään ("ujostelee terveydenhoitajaa vs. ujo lapsi").

Ymmärrän kyllä tuon pelon leimautumisestakin, mutta eihän parivuotias vielä niitä neuvolakortin kommentteja yleensä lue.

Ei lue ei, mutta kysymys on minusta periaatteellinen. Toisaalta kyse on myös siitä, että neuvolan antama leima saattaa vaikuttaa jos ei lapsen, niin vanhempien käytökseen ja heidän lapselle asettamiinsa odotuksiin, ts. lapsen ujous korostuu heidän mielessään, mikä vaikuttaa heidän käytökseensä, mikä vaikuttaa lapseen jne. Korttiin kirjoitetut asiat nyt ovat vain yksi osa tätä asiaa, pääpointti on neuvolan/päiväkodin ym. tahojen suhtautumisessa ujouteen: nähdäänkö se ongelmana vai ominaisuutena muiden joukossa.

Sukulaiset, tuttavat jne. sanovat ei niin hienotunteisia kommentteja ihan mistä vaan: ujoudesta, vilkkaudesta, lapsen ulkonäöstä jne. Kyllä varmasti jokainen saa joskus kuulla ikäviä kommentteja.

Niin, näin varmaan on, mutta pitäisikö olla? Me kaikki olemme jonkun lapsen sukulaisia/läheisiä/kummeja/tulevia mummeja jne. ja voimme sanomisillamme tai sanomatta jättämisillämme vaikuttaa lasten itsestään muodostamiin käsityksiin - oli sitten ujo tai vilkas, hiljainen tai puhelias.

Äskeisen viestini ensimmäinen, kolmas ja viides kappale siis lainauksia edellisestä viestistä, lainaus ei näköjään jäänyt näkyviin...

kaksi ujoa ja kaksi erittäin sosiaalista. En ole kokenut mitenkään negatiisena sitä ujoutta. Neuvolassa kirjoitetaan aina lapsen temperamentti papereihin. Eli meillä lukee papereissa joko "reipas, puhelias", "vilkas", "ujo" tai jotain vastaavaa aina neuvolakorteissa painon ja pituuden lisäksi. Sinussa taitaa olla joku vialla jos tuollaisen normaalin arvion koet "haukkumisena"?? Meillä ainakin lapset saa olla mitä on ja samaa mieltä on kyllä neuvolassakin oltu. Kyllä ne niin paljon lapsia näkee jotta tietävät että erilaisuus on arvokasta.

Jo 1,5v lääkärineuvolassa lääkäri kirjoitti korttiin, että "ujo". Onko se joku diagnoosi?

Joo, lapseni on temperamentiltaan uusissa tilanteissa ujo. Tarkoittaa sitä, että hän tarvitsee aikaa tutustuessaan uusiin ihmisiin ja asioihin. Myös ko. neuvolassa poikani hymyili todella varovasti lääkärille ja kun lääkäri jutteli niin poika meni mukamas piiloon kainalooni, ja hymyili taas sieltä.

Samoin jotkut vieraat ihmiset jossain leikkipaikoilla on sanonut että "jaa se on ujopiimä" jne.. kun poika on katsonut varovasti hymyillen vähän kauempaa kun muut riehuu.

Oikeasti tuntuu että kaikkien pitäisi olla jo pienestä pitäen "sosiaalisia, avoimia, kaikkien kavereita" jne... Ihan älytöntä. Olenko ainoa joka on huomannut tämän? Mitä pahaa on olla ujo? Ujous on ainakin osittain temperamenttipiirre, toiset ovat luonnostaan ulospäinsuuntautuneempia ja rohkeampia kuin toiset. Toiset taas lämpeävät hitaasti ja tarvitsevat aikaa. Mitä ihmeellistä tässä on? Miksi sitä pitää ihmetellä ääneen?

Kiusataanko tällaisia ujoja rauhallisia poikia esim. päiväkodissa?

Ei ole mitenkään suositeltavaa tai kehityksellisesti "hyvä" asia että taapero ei ujostelisi vieraita. Päinvastoin poikasi reaktio tuntemattomiin aikuisiin on aivan OIKEA ja kohdallaan.Älä siis huoli. Paljon huolestuttavampaa on kun lapsi hyväksyy heti kenet tahansa, eikä silloin myöskään ole kyse sosiaalisuudesta vaan jostain aivan muusta.

koska silloin ei esimerkiksi tiedä ihan tarkalleen mitä poika jo osaa jne. Eli ei mikään diagnoosi, vaan selventää tutkimustilannetta. Meillä th kirjoitti "ujostelee neuvolassa", mikä oli mielestäni fiksummin ilmaistu. Kyseessä 4v tarkastus ja tyttö kieltäytyi osasta tehtävistä. Saamme tulla halutessamme puolen vuoden päästä uudestaan testaamaan niitä juttuja, jotka nyt jäivät testaamatta. Eli tässä tilanteessa selittää, miksi esim. ei tutkittu näköä yhdellä silmällä jne. Mutta totta on, että kaikki eivät ymmärrä ujoja lapsia ja se kieltämättä vähän harmittaa minuakin.

Mikä tarkoittaa "oikea piirre"? Monet vieraita ihmisiä ja tilanteita ujostelevat lapset ovat esim. oman perheen kesken hyvinkin rohkeita ja puheliaita. Ujolle lapselle ei saa sanoa, että hän on ujo siksi, että se voi luoda itseään toteuttavan ennusteen: lapsi alkaa ajatella itsestään leiman mukaisesti ja käyttäytyä niin. Jos lapselle viestitetään, että hän saa olla millainen tahansa ja hänellä on mahdollisuus löytää itsestään monenlaisia puolia, hän ei jää ujoutensa vangiksi. Minkä vuoksi neuvolakortissa _pitäisi_ jotenkin kuvailla lasta, etenkään ns. luonteen ominaisuuksilla, jotka perustuvat neuvolatädin tulkintaan?

Meidän esikoinen on hyvin ujo, mutta koska hän oli pph:lla, asiaan ei kiinnitetty juuri huomiota. Ja ujo hän on edelleen koululaisena, ja koulussa jo arvotetaan esim. esiintymistaitoa...



Kuopus ei minusta edes ole erityisen ujo, vaikka uusissa tilanteissa hetken tarkkaileekin tilannetta. Silti päiväkodin keskusteluissa nostetaan tuo herkästi esiin. Vertailukohtana ja normina tuntuvat olevan ne mekastajat. Kyselykaavakkeessa on esim. kohta 'juttelee asioistaan avoimesti vieraallekin aikuiselle', mutta miksi niin pitäisi tehdä?

Vauva juuri heräilee, enkä ehdi lukea vastauksia, mutta suosittelen lämpimästi Keltikangas-Järvisen uutuuskirjaa Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot, jossa on myös ujoudesta paljon!



Ujous on tempperamenttipiirre, ei ns. huono tai hyvä asia. Ujolla voi ja usein onkin varsin hyvät sosiaaliset taidot!

Niin, miksi tosiaan pitäisi jutella avoimesti asioistaan vieraalle ihmiselle?? Kovin harva aikuinenkaan varmaan niin tekee.



Meidän ujojen lasten vanhempien pitää vaan rohkeasti tuoda näitä tässäkin keskustelussa tulleita näkökulmia esille, oli sitten vastapuolena neuvola, päiväkoti tai sukulaisten päivittelyt! Itse suosittelen myös tuota Keltikangas-Järvisen uutta opusta ja vanhempaa Temperamentti-kirjaa; tuovat hyvin valaistusta asiaan. Jälkimmäisessä kirjassa puhuttiin mm. siitä, miten ujo lapsi jo taaperona aistii häntä ja hänen käytöstään kohtaan asetetut odotukset ja saattaa usein tuntea epäonnistuvansa sos. tilanteissa, mikä vaikuttaa minäkuvaan ja itsetuntoon.



Siinäpä haastetta; miten tukea lasta ja "kouluttaa" lähellä olevia aikuisia, jotta tältä pystyttäisiin välttymään :/

on tosi hyvä ja käsittelee juuri tätä asiaa.



Neuvolalääkärin ei pitäisi yhden vartin tapaamisen perusteella luokitella kenenkään temperamenttia. Voi kyllä arvioida sen hetkisen tilanteen.



Ujous ei ole sama kuin hitaasti lämpenevä. Yksi lapsistani lämpenee hitaasti uusille tilanteille ja ihmisille, mutta voi tutuissa paikoissa ja tuttujen ihmisten kanssa olla todella puhelias, aktiivinen ja pomo.



Hän pärjää loistavasti koulussa ym. mutta alisuoriutuu uusissa tilanteissa, jos esim. uudessa paikassa pitää tehdä joku testi tms. Ei siksi ettei osaisi vaan koska tarvitsee aikaa tottua uuteen tilanteeseen.

Ei noin pienestä voi sanoa että on ujo! Kuuluukin ujostella noin pienen!

Sukulaislapsella oli puheeviivästymä ja siksi joutui

keskussairaalassa käymään ja tietysti ujosteli maalaislapsena- hetken lasta vilkaistuaan sai diagnoosin mutismi!

Siis yhden kerran perusteella!

Oli aika pönttö lääkäri, eiköhän jokainen lapsi vierasta vieraassa paikassa ja vieraiden ihmisten edessä..

Samoin mun lapsi 5-vuotiaana ujosteli tarhassa, se meni ohi, mutta tahan johtaja teki siitä ison numeron.

Meidän tyttö "ujosteli" koulunaloitustarkastuksessa, eikä puhunut SANAAKAAN :) Kerroin, että on kyllä valmis aloittamaan koulun :) Kukaan ei sanonut ujoksi.

se ongelma, että se alkaa määrittää lapsen identiteettiä. Olenpa kuullut, että ihmiset sitten aikuisina pyristelevät tuosta ulos. Tarkoitan, että ihmisillä on mitä kummallisempia uskomuksia itsestään, jotka rajoittavat olemista.



Minunkin lastani on sanottu neuvolassa ujoksi, samoin mumminsa sanoo ujoksi, kun ei heti ala pälättää vieraiden ihmisten kanssa mummin talon pihapiirissä. Samalla lapseni on se, joka puistossa aloittaa leikin vieraiden lasten kanssa ja houkuttelee "ujompia" mukaan. On reipas ja saa suunsa kyllä auki, kun kysytään. Itse olin paaaaaljon "ujompi" pienenä, ainakin äitini mukaan;-)

tai päiväkodissa huomauttanut ujoudesta negatiiviseen sävyyn. Lapset ovat erilaisia. Meillä 2-v kaksosista toinen on tosi ulospäin suuntaunut. Menee kättelemään tuntemattomia ja sanoo päivää :) Toinen liimautuu kainaloon ja haluaa välittömästi syliin ja katselee käsiään. Saattaa hymyillä kulmien alta varovasti. Kuitenkin kun on saanut tarkkailla tilannetta ja ihmisiä rauhassa niin jo muutaman minuutin kuluttua saattaa lähteä leikkimään.

Meidänkin taapero on ujo. Teidän neuvolas on oltu tosi lapsellisia kun on merkitty neuvolakorttiin "ujo".Kertoo miten typerä sen kirjoittaja on. On normaalia olla ujo. Varsinkin jos ei ole tottunu tapaamaan paljon ihmisiä. Taaperosi kerkeää tulla rohkeammaksi kun antaa ajan kulua. Ujous on minusta hyvä piirre, eikä huono. Ujolla ihmisellä on paljon herkkyyttä ja kykyä huomioida muita, toisin kuin rohkealla luonteella.Rohkealuonteisista tulee helpommin esim kiusaajia.

Ujo on yhtälailla luonteenpiirre kun mikä tahansa muukin, ja havainnointiin perustuen yleensä ne luonteenpiirteetkin kirjataan neuvolakorttiin. Onko meidän neuvolassa oltu typeriä, kun tytön kortissa lukee "reipas ja iloinen tyttö"? Pitäisikö vetää herneet nenään tuosta? Taitaa ap itse pitää ujoutta huonona ominaisuutena, ja siksi ymmärtää ujo-kommentit negatiivisena!!

suosittelen kaikkia lukemaan liisa keltikangas-järvisen kirjoittaman teoksen temperamentti. Erittäin hyvää asiaa siitä miten suhtaudutaan ja tulisi suhtautua erilaisiin temperamentteihin. Myös historiaa siitä, mitkä temperamenttipiirteet on olleet niitä hyväksytyimpiä ennen ja mitkä nykyään...ja mitä esim nykykoulussa temperamenttien suhteen odototetaan

Suomessa ymmärretään. Ihan pienten lasten kohdalla ymmärtää, jos ujostelee niin, ettei uskalla vastata esim. ihan normaaliin kysymykseen. Mutta isompien lasten kohdalla - aikuisista nyt puhumattakaan - se on huonoa käytöstä.



Mitäs sitten, jos me kaikki ruvettas vaan mulkoilemaan alta kulmien, eikä puhuttais mitään - kun "ujostuttaa". Ujo saa olla, mutta ei sen taakse voi paeta.



Vilkkaiden pitää ihan samalla lailla "tukahduttaa" itseään ja heidän käytöstään paheksutaan. Kuten joku toi ilmi, puheliaaseen lapseen suhtaudutaan avoimen vihamielisesti usein. Ja näitten lasten on sitten opittava, että ei saa mennä itse tekemään aloitetta jutustelussa, koska se on epäkohteliasta.

niin vika ei ole silloin neuvolantädissä vaan aikuisen omassa asenteessa.

Juu, ei kai kukaan ole neuvolantätiä varsinaisesti syyttänyt. Se, että ujous mielletään negatiiviseksi ei ole kenenkään yksittäisen aikuisen/vanhemman vika, vaan heijastaa yhteiskuntamme arvoja ja arvostuksia. Toivoa sopii, ettei tässä kuten monessa muussa asiassa oteta esimerkkiä Amerikasta, jossa ujous mielletään miltei sairaudeksi, josta pitäisi kaikin keinoin päästä eroon.