Lue keskustelun säännöt.
ero miehestä ja epäröintiä..
20.09.2010 |
tilanne lyhyesti tämä: ollaan oltu yhdessä 7vuotta, meillä on 2 lasta ja olemme pitkäään eläneet kuin oltais kämppiksiä. ei seksiä (mies haluaisi mutta ei painosta kun minä en halua) ei läheisyyttä, riitojakin ihan kiitettävästi ja molemmat kyllästyneet toisessa tiettyihin asioihin, tunteetkin laimentuneet paljon.
no, eilen erään episodin jälkeen sanoin sitten että nyt tämä oikeasti loppuu, haluan eron. ja mies oli samaa mieltä. ihan hyvässä hengessä ollaan asiaa puitu ja molemmat tajuaa ettei tää suhde vaan toimi. no, miksi mä sitten itken koko ajan ja mietin kuinka ikävä mulla tulee sitä... vaikka hänessä on monia piirteitä joita minä en jaksa ja tiedän ettei ne muutu enkä halua elää niin lopunelämää, miksi nyt koko ajan epäröin onko ratkaisu oikea?
onko tää normaalia erotilanteessa vai onko tää merkki etten olekaan valmis...?
kokemuksia?
Kommentit (10)
että tää onkin ihan normaalia ja että muillakin saattaa olla tällaista.. mutta tässä on paljon kaikkea mitä en jaksa kirjoittaa jotka vaikuttaa myös. ei, mua ei pahoinpidellä fyysisesti eikä edes henkisesti muuten kuin olemalla välinpitämätön mua kohtaan... mies on niin kovin rakastunut tietokoneeseen ja internetiin ja tv:n katseluun että en enää vain jaksa sitä. minä teen kaiken kotona yms. vaikka rakastan miestä, niin paljon pitäisi muuttua että kykenen elämään yhdessä. tähän asti olen laittanut itseni aina taka-alalle, mutta nyt olen alkanut ajatella että ansaitsen myös onnea ja hyväksyntää, rakkautta ja sen osoittamista, hellyyttä yms.
hirvittävän ristiriitainen olo.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellaista se elämä välillä on. Etenkin, kun on pienet lapset. Yrittäkää kaikkenne ennen, kuin tuhoatte lastenne elämän! Vaikka kuinka yritetään silotella ja perustella, niin lapset kärsivät vanhempien erosta valtavasti.
Keskustelkaa kahdestaan tai hakekaa apua kirkolta, tai Kataja ry:stä tai perheneuvonnasta tms., jos kahdestaan menee riitelyksi.
Molemmille yksi ilta viikossa omaa aikaa kalenteriin tai jos ei onnistu, niin vkonloppuna 2-3 tuntia.
Jos ette liiku, niin aloittakaa liikuntaharrastus, vaikka vain kävely. Yksin tai kaverin kanssa. Antaa kummasti potkua arkeen.
Miettikää mihin ihastuitte toisessa? LÖytyykö niitä piirteitä vielä?
Satsatkaa itseenne! Uudet rillit, kampaus tms. Usein voi olla myös kyllästynyt itseensä.
Ja sitten se tärkein: järjestäkää keinolla millä hyvänsä kerran kuussa kahdenkeskistä aikaa. Välillä illallisen verran, välillä yksi vuorokausi. Löydätte toisessa uudestaan sen aikuisen, joka on muutakin kuin isä tai äiti tai kodinhoitokone!
Meillä on nää tepsineet ja keväällä varmalta näyttänyt ero vältetty!
Teillä on vielä hyvät mahdollisuudet jatkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja olet epävarma siipiesi kantavuudesta??? Vaikea päätös - älä hätiköi. Mutta kuten muutkin jo sanoivat niin toi on just sitä arkea...
todellakin pelkään ainakin siipieni kantavuutta, ja siihen ei ihan pienin syy ole se että kärsin ahdistuneisuushäiriöstä ja että olen työtön.. pelkään kai myös jääväni lopuksi elämää yksin.
olisin itse valmis terapiaan, mies ei kehtaa sellaisia.
tällä hetkellä koen ettei hän rakasta minua ja pelkään että sairastun pahemmin jos elän sellaisessa liitossa kauemmin..
tämä ei ole hetken mielijohde vaan tämä on ollut esillä pari vuotta mutta aina on päädytty yrittämään vielä.
voi miten vaikeaa, pitää vielä yrittää keskustella miehen kanssa huomenna.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Periaatteessa kakki on kuitenkin ihan hyvin, eikö? Kumpikaan ei ole tehnyt mitään peruuttamatonta tai anteeksiantamatonta? Älkää erotko. Antakaa aikaa itsellenne ja toisillenne.
Pitääkö aina vaan jaksaa yrittää... siinähän se elämä menee menojaan.
pitkän suhteen (lapsiperheen) osapuolten välillä. Ajatelkaa niitä lapsiakin vähän.
Elämään ja avioliittoon kuuluu niitä vastoinkäymisiäkin, joita olette ilmeisesti julkiseseti ilmoittaneet tahtovanne kestää toistenne kanssa?
Jos oikeasti haluaisit eroon miehestäsi, hän olisi sinulle täysin merkityksetön etkä piittaisi pätkääkään etkä varsinkana haluaisi enää riidellä hänen kanssaan.
Itse olen pitkässä liitossani myös kokenut samanlaisen vaiheen ja tulin siihen tulokseen, ja sanoinkin miehelle, että "en mä halua kenellekään muulle nalkuttaa kuin sulle, en mä halua riidellä kenenkään muun kanssa kuin sun." Eli rakkauden voi määritellä näinkin...