Eikö kukaan jää kotiin koska haluaa olla lapsensa kanssa?

suurimmalla osalla kai?

... mutta ikävä kyllä se ei taida olla taloudellisesti mahdollista... Mä en haluisi millään pistää vielä vuoden ikäistä hoitoon, jäisin kotiin jos vaan saisi asiat sumplittua niin...

Tai nyt oon vielä äitiyslomalla, mutta mietin kuumeisesti mitä teen sitten kun se päättyy..



Hirveä halu jäädä kotiin hoitamaan lasta, mutta se samalla tarkoittaisi työuran päättymistä..

5v vuorottelimme mieheni kanssa kotona koska koimme sen olevan hyväksi lapsillemme.

Nautimme myös ajasta jonka saamme viettää heidän kanssaan.

Välillä oli tiukkaa, rahaa ei ollut mihinkään ylimääräiseen mutta kyllä oli sen arvoista.

Ei ole vain juuri nyt rahaa jäädä kotiin, ei millään. Olen koittanut kääntää ja vääntää, pakko silti olla töissä, vaikka se välillä särkee sydämeni.

Hankkikaa jo elämä, tämä on puitu satoja ketoja!

Ainakin itse jäin kotiin juuri siksi että halusin nähdä lapseimme kasvavan ja olla heidän arjessaan mukana! En ole tehnyt lapsiani yhteiskuntaa varten vaan ihan itsekkäästi sitä varten että usin lapsia!:)



Ja niinpäs olen heidät myös itse hoitanut ja nauttinut elämästäni!



t. kotiäitinä jo kohta 20 vuotta

Sovittiin pankin kanssa, että tietyn aikaa ei maksettu lainan lyhennyksiä, pelkät korot vain. Hetkeäkään en ole katunut ratkaisuamme. Nyt lapset ovat jo isompia ja olen palannut työkuvioihin.

Juuri siksi olen kotona, sydäntä särkee ajatuskin siitä, että aikaa lapsille jäisi se 3-4h päivässä. Olemme taloudellisesti tiukoilla yhden palkkatuloilla mutta selviämme ja se on täysin meidän valintamme, lapset menee rahan edelle!

Minä olen kotona koska HALUAN olla lasteni kanssa mahdollisimman paljon.

Yksinkertainen syy.

On ihana olla kotona, esikoinen lähti kouluun joten on kiva olla kotona vastassa kun tulee kotiin. Kahden pienemmän kanssa puuhaillaan kaikenlaista, ulkoillaan,askarrellaan, leivotaan jne.

Olen 26v. joten myöhemmin ehtii tehdä töitä.

kun äippäloma loppuu. Lapset on pieniä vaan kerran. Kyllä mä haluan nähdä kun lapsi ottaa ensiaskeleensa kotona eikä päivähoidossa. Ja ihan siitä halusta jään kotia et haluan olla pienen tyttäreni kanssa.

En voisi kuvitella laittavani nuorimmaistani, joka kohta 1-vuotias, vielä päiväkotiin. Miettisin vain päivät pitkät mitä se siellä tekee, onko oppinut kävelemään, vierastaako kovasti päiväkodin vaihtuvaa henkilökuntaa, tömähtää pyllylleen opetellessaan kävelemään eikä äiti ole lohduttamassa.



Nautin paljon lapsistani ja siitä, että saan seurata nämä muutamat vuodet heidän kasvuaan oikein läheltä ja olla heille tärkeintä. Tätä aikaa tulen varmasti aina muistelemaan "muistatko kun lapset olivat pieniä...".