Koiraihmiset hoi! Koirakuumeesta (ei kannata lukea, jos et pidä koriista).

Iskeekö teillä koirakuume yhtä pahana kuin vauvakuume?



Itselläni on ihan kamala koirakuume. Koko ajan odotan sitä, että saan pennun kasvatettavaksi ja hoivattavaksi. Vanha koiramme "pääsi pois" sairastettuaan jonkin aikaa vuosi sitten ja siitä asti olen työstänyt tätä asiaa, sekä itsekseni että perheen kanssa. Kaikki muutkin perheenjäsenet haluavat koiran, mikä on tietysti hieno asia, mutta minä olen se pahin koirakuumeilija.



Päätimme yhdessä vuosi sitten, että asian kanssa ei kiirehditä eikä tehdä hätiköityjä ratkaisuja, vaan pohdimme rauhassa eri rotuvaihtoehtoja ja otamme ko. rodusta selvää ja sitten odotamme sopivaa aikaa. Mielellään niin, että nuorinkin lapsista on sen verran iso, että pystyn paneutumaan koiran kasvatukseen.



No, nyt on rotu ollut selvillä jonkin aikaa ja olen ollut yhteydessä kasvattajaankin. Nyt sitten vain odotellaan sopivaa pentuetta ja sopivaa aikaa. Ensi kesä olisi paras mahdollinen aika ottaa koiranpentu. Silloin olisi helppo opettaa sisäsiistiksi, isot koululaiset olisivat kotona pissattamassa pentua apuanani koko kesän ja itsellänikin olisi paremmin aikaa pennun kasvatukseen. Kun vielä lapsista yksi aloittaa ensi syksynä koulun ja olen sen vuoksi aikeissa tehdä kevyempää työpäivää, mikäs sen parempi tilaisuus hoitaa keskenkasvuista koiraa!



Kaikki on siis mallillaan, asenne kohdallaan varmaan koko perheellä ja lapsetkin ymmärtävät yllättävän hyvin sen, että hyvää kannattaa odottaa. Mutta minä, minä en meinaa pysyä nahoissani koiraa kuumeillessani. Rehellisesti sanottuna yhdistän tämän tunteen vauvakuumeeseen. Silloin joskus katselin vauvoja ja raskaan oelvia naisia sillä silmällä. Nyt kun omat lapset alkavat olla isompia, en edes huomaa vauvoja, mutta koirat huomaan jokikisen!



Nämä kai ovat vain normaaleja elämän vaiheita. Nyt taitaa olla sen koiravaiheen vuoro. Kiitos, kun sain avautua.