Miten suhtautuisit, jos aikuisena saisit kuulla, että toinen vanhemmistasi
on aikoinaan luopunut sinun (ja kenties muiden lasten) takia elämänsä suuresta rakkaudesta? Eli ei siis ole eronnut, vaan on uhrannut oman onnensa lasten takia.
Kommentit (15)
tai siihen, että kenenkään onni olisi siitä kiinni. Onni on jotain mikä tehdään itse, eikä sitä toisesta ihmisestä saa. Ei ainakaan jättämällä velvollisuutensa hoitamatta.
Jos saisin selville että jompikumpi vanhemmistani ajattelee noin olisin a) erittäin yllättynyt siitä, että on noin erilainen kuin millaiseksi meidät lapet kasvatti ja b) surullinen siitä, että hän osoittautuu noin tyhmäksi.
riippuu miten vanhemmat on saaneet elämänsä pidettyä koossa ja ovatko olleet hyviä vanhempia..
Tietysti olen onnellinen, että perheemme oli ehjä ja vanhempi otti osansa tosissaan, mutta toisaalta... Haluaisin, että vanhempani olisivat olleet ja olisivat edelleen onnellisia!
En usko sielunkumppaneihin ja suuriin rakkauksiin.
Varsinkin, jos se "suuri rakkaus" ei ole arjessa koeteltu, niin minusta se olisi yksi ihastus elämän varrella.
Molemmat vanhempani olisivat varmaan ajatelleet myös näin. Jos tosiaan alkaisivat horista jostain menetystä suuresta onnesta, epäilisin jotain alkavaa alzheimiria...
En usko sielunkumppaneihin ja suuriin rakkauksiin.
Varsinkin, jos se "suuri rakkaus" ei ole arjessa koeteltu, niin minusta se olisi yksi ihastus elämän varrella.
Molemmat vanhempani olisivat varmaan ajatelleet myös näin. Jos tosiaan alkaisivat horista jostain menetystä suuresta onnesta, epäilisin jotain alkavaa alzheimiria...
tuntunut hänestä itsestäänkin hyvältä.
Surullisempi olisin, jos äiti tai isä olisi jättänyt perheensä jonkun "suuren rakkauden" takia. :(
myös olisi ottamassa naista vastaan avosylin?
Siis ymmärsin että kyse yksipuolisesta rakkaudesta?
Ei kai kukaan usko etteikö nainen jättäisi miestään jos tällainen henkilö olisi olemassa.
Kuulostaa aivopesulta jonka tarkoituksena on pyrkyryys,ettei vain olisi niin että perheen isistä on joku nainen kiinnostunut ja näin huijaavat perheen äitiä jättämään miehen ja auvoisen perhe-elämän?
Mä menisin kirkuen mutta ei tällaiselle hyvin epätodelliselle fantasialle löydy vertaa kuin kirjoista.Pahoitteluni.Tietenkin sota-aikana naiset kokivat niin surua kuin romantiikkaa,sulhanen saattoi kuolla,mutta naapurin Eikka sattui sitten lohduttamaan.
ole.Voihan se olla että joku tosiaan kyttää jonkun parisuhdetta.Moraalisesti aika outoa,ainakin mun tapauksessa koska ne ketä minua kiinnostaisi eivät ole kiinnostuneita minusta.Pikkaisen vaikeaa.
Kokeiltu on ja todettu,ei tuu mitään.
Katsos pitäähän sen toisen miehen jotankin ymmärtää myös naisen taustat,siis ihan positiivisella tavalla,mutta jos mies ei tule toimeen esim naisen sukulaisten tai on täysin tietämätön ketä he ovat/eivät ole,ollaan aikuisella iällä pulassa!
En ole halukas kokeilemaan ja jäämään tyhjän päälle jonkun hölmön ihstumisen takia.Voi olla kurja selittää lapsille että äiti vähän munasi!
yläpäällään, eikä alapäällään. Alapäällään ajattelee nykyään aika moni nuori aikuinen ja jättää parisuhteen noin vain jonkun ulkopuolisen henkilön vuoksi. Eli en minäkään usko suuriin rakkauksiin. Nykyään ehkä helpompaa jättää, kun tietää, ettei se lapsien kanssa jäävä osapuoli joudu taloudellisiin vaikeuksiin, vaan yhteiskunta pitää huolta.
Se onni kesti 6 kk ja päättyi siihen, kun tuo rakkaus hakkasi äidin sairaalakuntoon.
mihinkään suureen rakkauteen, vaikka täälläkin aina välillä höpistään kaikenmaailman ihonalaisista... Se on tietysti totta, että sen suuren rakkauden kanssa ei arki välttämättä toimi tai ole sitä kaikkein tasapainoisinta.
Mutta sääli niitä, jotka tällaista rakkautta eivät koskaan ole kokeneet, kyllä sitä vaan on muuallakin kun kirjoissa ja elokuvissa! Ja onhan niitä huonoja avioliittojakin, tai ihan väärän ihmisen kanssa solmittuja. Kai sitä silloin on parempi erota, jos löytää sen "oikean".
Ap:n kysymykseen en sinänsä osaa vastata, varmaan suhtautumiseeni riippuisi siitä, miten vanhempieni myöhempi elämä olisi mennyt, olisiko kumpikaan katkera tms.
RAKASTAMAAN. Nämä ihonalaiset ja muut on puppua paskaa niille ihmisille, jotka eivät uskalla ottaa vastuuta elämästään, eikä aikuistua. Halutaan vain elää glamourelämää ja mennä tunteesta tunteeseen. He eivät koskaan opikaan rakkautta ja sitä, mitä on rakastaa arjessa ja sitä, että toinen kasvaa niin tärkeäksi, että on kaikki kaikessa.
mihinkään suureen rakkauteen, vaikka täälläkin aina välillä höpistään kaikenmaailman ihonalaisista... Se on tietysti totta, että sen suuren rakkauden kanssa ei arki välttämättä toimi tai ole sitä kaikkein tasapainoisinta.
Mutta sääli niitä, jotka tällaista rakkautta eivät koskaan ole kokeneet, kyllä sitä vaan on muuallakin kun kirjoissa ja elokuvissa! Ja onhan niitä huonoja avioliittojakin, tai ihan väärän ihmisen kanssa solmittuja. Kai sitä silloin on parempi erota, jos löytää sen "oikean".
Ap:n kysymykseen en sinänsä osaa vastata, varmaan suhtautumiseeni riippuisi siitä, miten vanhempieni myöhempi elämä olisi mennyt, olisiko kumpikaan katkera tms.
vanhempieni välillä sitä suurta rakkautta ei tunnu olevan.