G: Paljonko synnytyksesi avautuminen ja ponnistus sattuivat asteikolla 1-10?

ponnistus 2 (pelkästään tiukkaa, ei kipeää)

Eivät selviä synnytyksestä ilman kivunlievitystä ja siltikin viitsivät valittaa.

1. avautuminen lopussa 10 (taju meni), ponnistaminen 9 ja sit otettiin imukupilla.

Ei puudutuksia, ilokaasua vain.



2. avautuminen 7, ponnistaminen 8 (kohdunkaulan puudutus, josta ei paljon hyötyä ja laittaminen sattui 10)



Kolmas synnytys tulossa kuukauden sisällä...

Avautuminen 4 sentin kohdasta eteenpäin 9, ilokaasu.

Ponnistusvaihe 3, pudendaali.

supistuket oli kivuliaita..toinen lapsi tuli taas niin vauhdilla.

siitä on jo aikaa. :)

Avautuminen 8, ponnistus 10. Epiduraalin sain.

Ensinnäkään kysymys ei ole siitä "selviääkö" ilman kivunlievitystä - tietysti "selviää" jos pitää kipua itsessään haluttavana siitä huolimatta että se haittaa synnytyksen kulkua.

Toiseksi: en mä kulje valittamassa synnytyksistäni ellei kysytä. Nyt kysyttiin.

Eivät selviä synnytyksestä ilman kivunlievitystä ja siltikin viitsivät valittaa.

Eivät naiset kautta aikojen varmaankaan kipua ole haluttavana pitäneet, mutta se on kestetty ja kestetään yhä monissa paikoissa maailmaa.

en pitänyt kipua haluttavana! Se oli vaan kestettävä, kun ei karkuunkaan päässyt. Nykyajan pullamössöäidit kuvittelevat, että kipu synnytyksessä on valintakysymys. Ei se aina ole ollut. Eikä nykyisinkään ole joka paikassa.

1. avautuminen 8, ponnistus 1 - epiduraali

2. avautuminen 8, ponnistus 5 - ilokaasu



Avautumisvaiheiden kestolla tosin oli tuommoiset 10 tuntia eroa (ekalla kerralla 12 h, toisella 2 h) ;)

kunnes epiduraali tai spinaali on armahtanut sinne nollan-ykkösen tienoille. Ponnistus on niin julman kauhea tilanne, en tiedä onko se kipua vai silkkaa kauhua, kympin veroista silti. Ilokaasu nipistää tosin kivun kympistä kasiin, tai ainakin saa leijumaan viisitoista senttiä tuskan yläpuolella.

1. avautuminen 8, ponnistus 6, olin tosi väsynyt, enkä osannut pitää puoliani ja tehtiin niinkun kätilo halusi,joku tippa mulle laitettiin ja käskettiin/pakotettiin makaamaan kun supisteli, kamalaa

2.tosi nopea avautuminen 10- aivan karmeaa!, ja ponnistus 4, tein kaiken miten itsestä tuntui ja ponnisitn vasta sillon kun tuntui, että nyt se tulee, en aikasemmin, vaikka kätilo käskikin

toinen edessä oletettavasti joulukuussa. Toivon hartaasti sen menevän yhtä iisisti kuin ensimmäisenkin.



Eli avautuminen varmaankin 6 ja

ponnistaminen 8.

Synnytin ilman kivunlievitystä.



Ponnistamisessakin pahinta oli se kun tunsi miten kudokset repeää... Siis lähinnä pelkäsin hirveästi työntää, kun kuvittelin miten koko alapää repeää tuhannen palasiksi. Kivun kanssa kyllä olisin pärjännyt paremminkin, ellen olisi ollut niin kauhuissani siitä tunteesta. Eli jos joku olisi voinut luvata minulle ettei paikat hajoa peruuttamattomasti, olisi ponnistuskin ollut iisimpi juttu. Lopulta leikkasivat episiotomian (tässä vaiheessa huusin kivusta, mutta se nyt kesti sen sekunnin) joten mitään kamalia repeämiä ei tullut. Tikkaaminen kyllä sattui myös, puuduttaminen ei oikein onnistunut.

1. avautuminen 9 ennen epiduraalia, sitten ponnistus 3



2. avautuminen 7 ennen epiduraalia, sitten ponnistus 3



3. avautuminen alussa 5, sitten eteni pikavauhtia, puoli tuntia ennen ponnistusta supparit 9 ja ponnistus (kesti pari min.) 10, ei kivunlievitystä



Kolmas synnytys eteni vauhdilla ja ei ehditty antaa kivunlievitystä. Ponnistus oli elämäni kamalin kokemus, vauva työntyi itsestään ulos ja oli vain pakko punnertaa se nopeasti ulos. Hyvä, että kätilö ehti juuri ja juuri ottaa vauvan vastaan. Jos eka synnytys olisi menyt näin, olisi varmasti jäänyt kammo.

ekassa synnytyksessä tuli repeämiä, tikkejä tuli n. 10. Niiden ompeleminen ei sattunut yhtään, tuntui vain epämiellyttäviltä.



Muissa synnytyksissä ei onneksi repeämiä. Kolmannessa synnytyksessä kysyin heti vauvan sukupuolen jälkeen, että tuliko repeämiä. Onneksi ei. Kavetri kertoi, että oli syöksyllä synnyttänyt ja saanut hirveät repeämät, jotka myöhemmin vielä tulehtuivat.

Jos kysytään kysymys kivun kokemuksesta ja siihen saadusta lievityksestä, ja siihen vastataan, niin miten kysymys on siitä että nykyään ei kestetä kipua, siinä missä ennen kestettiin? Jos nykyään on tarjolla epiduraali mutta joskus ei ollut niin nyt ei saisi vastata tähän kyselyyn että kipua oli tosi paljon ja siihen saatiin epiduraali?



Kuinka helvetin monta vuosikymmentä voikin tällainen katkeruus ja epiduraalikateus elää? Musta on pelottavaa ajatella että äitini ikäiset naiset täällä kateuksissaan haukkuvat netissä anonyymisti tyttäriään siitä etteivät ne ole kokeneet riittävän paljon kipua, kun heidän kipumuistoilleen ilmeisesti tekisi hyvää jos nuoremmilla ei olisi paremmin...

oman elämänsä sankareille paikoilla 24, 30 ja 31, vai miten sen nyt oli.

avautumisvaihe nautinnollista, vaikkaikin kivuliasta. palkitsevaa se kun jaksaa kärsimystä 45 sekustia ja saa olla 4-5 minsaa rauhassa. sit jänskää taas ku nousee supistus. mutta mulle ponnistus 9 kipua. kymppi varmaan tappais.



haluaisin synnyttää vielä, joten... suhteellista kipukin palkintoon verrattuna. :)

että 3 synnytystä atakana, ja kokemus auttaa suhtautumaan koko ahommaan "oikein", eli antaa kivun tulla ja tehdä tehtävänsä. hengitys on a ja o.

mut ponnistukseen mulla ei oo neuvoa, ku se ei oo mun juttu... että edes haluais ponnistaa... kipu, se kai syynä, ja pelkokin... jostain syystä.