3,5v ja pikkusisarus kotona, miten käytätte aikanne?

meillä oli aika "orjallinen" päiväohjelma, eli aamupalan jälkeen lähdettiin pihalle tai puistoon, sitten kotiin laittamaan ruokaa ja sen jälkeen päiväunille.



Välipalan jälkeen touhua, ulkoilua jne.



Päivällisen jälkeen kotona perheen kesken ja kotitöitä, jos aiemmin ei ole ehtinyt.

Ruoka-ajat olivat aina samat (noin suunnilleen), mutta vauva ei saanut ensimmäisten 2 kk:n aikana ulkoilla, joten aika paljon kutsuttiin vieraita kylään, kun muuten ei päästy juuri mihinkään. Imetys myös takkuili, joten se vei aika lailla aikaa ja harmitti esikoista.



Nyt on parempi tilanne, kun esikoinen 4 vuotta ja vauva 6 kk. Molemmilla on rytmi, leikkivät jo keskenään ja nauravat kovasti toisilleen. Kumpikin jaksaa odottaa, että toinen saa ruokaa/vaatteita/huomiota, ja on helppo liikkua ja ulkoilla. Aamupäivällä vauva nukkuu päikkärit ulkkona ja esikoinen leikkii pihalla. Keskipäivällä ruoka, kaupassa käynti/kyläilyä/kirjasto ja vauvan toiset päikkärit (esikoinen ei enää nuku). Jos ollaan kotona, niin taas esikoisen kanssa ulkoillaan paitsi jos sataa. Päivällinen klo 17 ja Pikkukakkonen. Sitten yhteisiä leikkejä, isä tulee töistä, vielä ehkä ulkoilua isän kanssa, iltatoimet alkavat klo 20.

Muistan ahdin vieläkin.



07-08 lapset heräävät. Aamupala ja samalla vähän kotitöitä.

09 jälkeen ulos 1,5 tunniksi

11 lounas ja päiväunet

14 välipala ja uudelleen ulos

16 sisälle ja ruoka. Jos huono sää, askartelua.

17 telkkarin katselua vähän aikaa, leikkiä

19 iltakylpy ja vesileikit

19.30-20 nukkumaan iltasadun tai -satukasetin kera.

20- äiti katsoo telkkaria

22-23 äiti nukkumaan



yh 90-luvulla, 3 lasta

Toisina päivinä sujui tosi hyvin, toisina taas ei sujunut yhtään. Vaati kyllä melkoista organisointia ja suunnittelua, mutta sai sen sujumaan, kun päätti, että tämä sujuu. Mulla oli isompi virikehoidossa ensimmäiset 1,5kk, koska esikoisen vauvavuodesta viisastuneena varauduin siihen, että vauvalla saattaa olla koliikki ja on mahdollista, etten saa nukkua kuin päivisin vauvan päiväuniaikaan. Koliikkia ei sitten tullutkaan, vaan totaalinen tympääntyminen mulla siihen, kun päivissä ei ollut tarpeeksi tekemistä - niinpä irtisanoin päivähoitopaikan ja hain kerhopaikkaa. Joskus, kun oli oikein kiva ilma ja pirteä aamu, kävimme puistoilemassa, mutta kun en oikein tunne oloani kotoisaksi puistoissa, olimme lähinnä omassa pihassa tai teimme retkiä lähimaastoon. Vauva kantoliinassa ja isompi käveli itse. Vaikka kaupunkilaisia ollaankin, aika hyvin löytyi tutkimuskohteita lähimaastoistakin :)



Lisäksi kävimme paljon kirjastossa, eri perhekerhoissa, tapahtumissa, kyläilemässä/kutsuimme meille kyläilijöitä jne. Kaikki tämä helpotti arjen sujuvuutta, kun oli tekemistä niin mulle kuin esikoisellekin, eikä kumpikaan meistä useinkaan ehtinyt tympääntymään ja tylsistymään. Pahimpia aikoja olivat loma-ajat, varsinkin joululoma, kun missään ei tapahdu mitään ja on pakko nököttää kotosalla sen rakkaan perheen kanssa ilman mitään järkevää tekemistä. Silloin meillä riideltiin ja kiukuteltiin jatkuvasti, mutta kun normaali arki ja normaalit puuhat alkoivat taas, loppui riidat ja kiukuttelukin. Kesälomalla oli myös vähän tylsistymistä ilmassa, mutta minä tein soittokierroksen tutuille äideille ja organisoin oman kiertävän kesäperhekahvilan, joka kokoontui vuorotellen kaikkien osallistujien kotona, ja samalla kokoonpanolla teimme kaikenlaisia retkiä ihan perusuimarantapiknikeistä museoihin ja muihin kohteisiin.



Jos jotakin kuopuksen vauvavuodesta opin, niin sen, että vauva voi tosiaankin "mennä siinä sivussa" - luojan kiitos kuopukseni sattui olemaan toista maata kuin esikoiseni. Sitten arki varmaan olisi ollut hyvin erilaista, jos kuopuskin olisi huutanut koliikkia ensimmäiset puoli vuotta, eikä päiväsaikaan olisi pystynyt edes niin paljon ajattelemaan, että olisi oman nimensä muistanut. Pitkälti mulla arki sujui, kun siirsin sitä arkea mahdollisimman paljon pois kotoa. Aamupäivisin olimme reissussa, palasimme kotiin päiväunille, ja sen jälkeen aloitimme kotihommat, ruuanlaiton ja siivoukset. Esikoinenkin nukkui vielä päiväunet, samoin minä, jos se vain onnistui, ja esikoinen sai autella kotihommissa taitojensa mukaan. Hän tykkäsi imuroida, pyyhkiä pölyjä ja järjestellä tavaroita paikoilleen, ja tuon vauvavuoden jäänteiksi esikoiselle jäi oma henkilökohtainen tehtävä: pöydän kattaminen ruokailuja varten. Esikoinen myös tavallaan helpotti mun arkeani, koska hän tykkäsi kovasti vauvasta ja esim. nauratti vauvaa mielellään, joten minä sain käytyä vessassa rauhassa ja juotua silloin tällöin lasillisen vettä ihan rauhassa, kun esikoinen nauratti sitterissä kököttävää vauvaa. Tämähän on toki eri tilanne, jos iso sisarus sattuu olemaan tosi mustasukkainen vauvalle ja täytyy pelätä esim. että hän satuttaisi vauvaa. Mulla esikoinen oli lähinnä mulle mustasukkainen vauvasta, kun hän ei saanut imettää vauvaa mutta minä sain.