Olen 19-vuotias down-lapsen äiti,kysyttävää?
Meillä on suvussa,sekä mieheni että minun puolella, downin syndroomaa. Meidän pojalla on down. Haluatko kysyä jotain? :)
Kommentit (22)
ettei se voisi osua noin nuoren äidin kohdalle? Onko teidän suvuissa muita noin nuoria downin äitejä?
suvussa kromosomipoikkeavuutta, mutta onneksi vain minun puolelta, miehellä ei ole. Äiti on kantaja ja mun veli myös ja mun tädillä on down. Äidin veljistä kaksi ei ole koskaan saanut lapsia ja äidin isän veli ei myöskään koskaan saanut lapsia. Ite nyt rskaana ja ei ainakaan tähän mennessä mitään poikkeavuutta ole löytyny, minun ei pitäisi olla kantaja. Mutta tervetullut on vaikka down olisi! Aivan yhtä rakastettavia lapsia ovat!
itseasiassa perimä vaikuttaa. Miten te olette pärjänneet?Tämä on vähän tyhmä kysymys,mutta onko lapsen isä kuvioissa vielä?
down sinänsä ei ole periytyvä, mutta kuten meidän suvussa, periytyvää on häiriö kromosomeissa, mikä voi aiheittaa downia ja myös muita kehitysvammoja.
Onnea lapsesta joka tapauksessa! :)
ajatellut asiaa ollenkaan,että lapsellani saattaisi olla down. Ei ole suvussa muita nuoria äitejä. Me pärjäämme erinomaisesti,lapsi on ihanan aurinkoinen ja vuoden ikäinen :)Mies on kuvioissa,hän suorastaan jumaloi lastamme.
Ap
synnytyksen jälkeen, kun asia selvisi (oletan että siinä siis selvisi)? Minkälaisia ajatuksia ehti käydä mielessä? Ja kun oli sukurasitetta, luuletko, että olit edes alitajuisesta varautunut asiaan?
Huomaako toiset lapset että hänellä on down?
Kaikkea hyvää teille elämäänne!
että miltä tuntui sitten kun sait tietää että lapsi on kehitysvammainen kun et kerran etukäteen asiaa tiennyt.
ensimmäisenä,että miten pärjäämme. Mutta hyvin me pärjäämme :) Poika on vuoden ikäinen. Voi olla,että tälli ei ollut niin shokki siksi että sedälläni on down ja olen tottunut siihen.
ap
t.siivekäs joka ei jaksanu kirjautua.
Toivottavasti ammatti on jo hankittuna? Voi olla hieman haastavaa yhdistää opiskelu ja vammainen lapsi.Tokihan tähän nyt kaikki ryntää sanomaan ettei siinä ole mitään vaikeaa :)
Niin ryntäänkin, koska itselläni on kehitysvammainen poika.
Kehitysvammaiset ovat päiväkodissa kuntoutuksessa, käyvät koulua ja koulukuljetus on heille lakisääteinen ja kehitysvammaiset saa olla iltapäiväkerhossa 16v. asti ja se kerho on ilmainen.
Me asutaan Tampereella.
Ainut asia on lapsen kuntoutus menot eli lasta voi joutua viemään päivällä kuntoutukseen.
Yleensä kerta viikko riittää ja puheterapian moni saa tarhaan, jos on korotettu hoitotuki.
3v. voi hakea omaishoidonpalkkiota.
down sinänsä ei ole periytyvä, mutta kuten meidän suvussa, periytyvää on häiriö kromosomeissa, mikä voi aiheittaa downia ja myös muita kehitysvammoja.
Niin ryntäänkin, koska itselläni on kehitysvammainen poika.
Kehitysvammaiset ovat päiväkodissa kuntoutuksessa, käyvät koulua ja koulukuljetus on heille lakisääteinen ja kehitysvammaiset saa olla iltapäiväkerhossa 16v. asti ja se kerho on ilmainen.
Me asutaan Tampereella.
Ainut asia on lapsen kuntoutus menot eli lasta voi joutua viemään päivällä kuntoutukseen.
Yleensä kerta viikko riittää ja puheterapian moni saa tarhaan, jos on korotettu hoitotuki.
3v. voi hakea omaishoidonpalkkiota.
entinen työntekijä vaan kyselee :)
On ollut pienempänä ja aina joskus.
Poikani on lievästi vammainen ja nyt 9v.
Viimeksi oli siellä, kun muutettiin ja käy aina joskus siellä.
Viime kerrasta on aikaa. Ongelma on se, että monet on siellä sairaampia, kuin lapseni ja oikein sitä leikkikaveria ei löydy, kuin joskus.
Poikani osaa nyt puhua ja sanoo, että siellä on kivat tädit.
Meillä 2 lasta ja nykyään ne ongelmat on kuopuksen kanssa ja tämä kehitysvammainen poika on nykyään tosi kiltti ja rauhallinen.
Nyt kun lapsi osaa puhua ja ymmärtää paremmin puhetta, niin käytös on selkeästi muuttunut.
T.17
Meillä on suvussa,sekä mieheni että minun puolella, downin syndroomaa. Meidän pojalla on down. Haluatko kysyä jotain? :)
[quote author="Vierailija" time="07.09.2010 klo 16:49"]
Toivottavasti ammatti on jo hankittuna? Voi olla hieman haastavaa yhdistää opiskelu ja vammainen lapsi.Tokihan tähän nyt kaikki ryntää sanomaan ettei siinä ole mitään vaikeaa :)
Miten ihmeessä vammaisen lapsen kanssa opiskelu olisi sen vaikeampaa kuin terveen?
Ap tulee pärjäämään loistavasti elämässään sekä lapsensa kanssa että muutenkin, noin hienolla asenteella. Ja tuollaista asennetta ei koulussa opeteta.
[quote author="Vierailija" time="07.09.2010 klo 18:23"]
Niin ryntäänkin, koska itselläni on kehitysvammainen poika.
Kehitysvammaiset ovat päiväkodissa kuntoutuksessa, käyvät koulua ja koulukuljetus on heille lakisääteinen ja kehitysvammaiset saa olla iltapäiväkerhossa 16v. asti ja se kerho on ilmainen.
Me asutaan Tampereella.
Ainut asia on lapsen kuntoutus menot eli lasta voi joutua viemään päivällä kuntoutukseen.
Yleensä kerta viikko riittää ja puheterapian moni saa tarhaan, jos on korotettu hoitotuki.
3v. voi hakea omaishoidonpalkkiota.
entinen työntekijä vaan kyselee :)
Tyontekija on kylla eri kun vanhempana olo....vaikka mita olisit nahnyt. Down voi menna Laidasta laitaan. Kaikki eivat ole vaikeasti vammaisia.
seulonnassa,niskaturvotusta taisi olla 1,1mm. En tiennyt etukäteen mitään. En sitä väittänytkään,että se on perinnöllistä,vaan toin vain ilmi asian.
Ap