Lue keskustelun säännöt.
Lapsen vammaisuus voidaan todeta myöhemminkin..
06.09.2010 |
Moni odottava äiti haluaa ultraäänitutkimukseen. Sillä voidaan seuloa tiettyjä sairauksia ja vammoja. Kuitenkin meitä on monta äitiä, joiden lapsi on saanut diagnoosinsa vasta kouluikäisenä. Meidän lapsemme sai kehitysvammadiagnoosin 6-vuotiaana. Hän kehittyi ja kasvoi 2-vuotiaaksi asti aivan normaalisti. 3-vuotiaana ensimmäinen havainto hänen mahdollisesti erityisestään oli puheen viivästyminen.
On rankkaakin rankempaa opetella olemaan 6-vuotiaan kehitysvammaisen äiti. Jotenkin tuntuu että syntymästä asti oleva vamma on helpompi koska ei ehdi pitämään lastaan "normaalina" eikä lataa odotuksia lapseensa.
Onko muita, joille lapsen diagnoosi on tullut myöhemmin?
Lievästi kehitysvammainen lapsi on muuten hyvinkin samankaltainen kuin vastaavassa iässä olevat, siis useasti. ja joitakin taitoja voidaan osata jopa paremmin kuin naapurin samanikäinen lapsi mutta joissakin on reilu viive.. oli täysin yllätys, että keva-lapsi voi olla näinkin "taviksen oloinen".. siksi kait tässä järkyttyneitä ollaankin vaikkakin osasimme tässä parin vuoden aikana epäillä että kehitysviiveitä ei saada ajoissa kiinni.
Kommentit (8)
aiemmin. Mutta olin jo tiettävästi aluillani hyvinkin kun veljelle annettiin diagnoosi vaikeasta etenevästä sairaudesta. Ennuste oli tosi huono ja tosiaan raskaan tulevaisuuden takia vanhempani eivät olisi toista lasta ikinä tehneetkään. Siihen asti täysin terve poika, 3-vuotiaanakaan ei oppinut juoksemaan, mistä syystä lähdettiin sitten tutkimaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja kyllä on ollut sopeutumista asiaan. Ihan pelkästään stressiä ja mielipahaa on aiheuttanut muut ihmiset. Varmasti tietämättömyyttään ovat koko ajan kysyneet kehityksestä, kummastelleet ja vertailleet. Näin jälkikäteen asia ei enää niin pahalta tunnu. Mutta silloin emme tienneet että lapsemme ei ole ns normaali lapsi. Neuvolassakin vakuuteltiin ja luotiin uskoa, että lapset kun kehittyvät niin eri tahtiin, ne yksilölliset erot. Itsekin olen ajatellut, olisi suhtautuminen erilaista, jos olisimme tienneet tulevasta etukäteen.
Lapsi kuitenkin oppii asioita mutta omaan tahtiinsa. Iloitsemme pienistä asioista. Mutta nyt on vain iso suru. Emme olisi koskaan kuvitelleet että lapsemme tulee saamaan kehitysvammadiagnoosin. Mutta onneksi nykyään tukitoimet ja terapiat mahdollistavat hyvänkin elämän. Se vain että kanssaihmiset eivät ole kovin suvaitsevaisia. Ovat jopa KATEELLISIA saamastani omaishoidontuesta.. herran jestas.. heillä sentään terveet lapset!!
t. ap
Ihan mielenkiinnosta kyselen, kun oma lapseni on aina ollut motorisissa taidoissaan muita jäljessä, muuten OK.
mulla 3v poika ja sanoja tosi vähän.Ei siis osaa puhua.Muuten normaalisti kehittynyt.Puheterapiassa käydään kyllä ja neurologisiin tutkimksiin ollaan menossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
myös tulee usein pahaa mieltä puistossa ja muualla, kun ihmetellään ja lapset ei tahdo ottaa aina mukaan leikkeihin kn poika ei puhu.Yrittää kovasti elein näyttää mitä tarkoittaa ja huutamalla :( Olen siis 7.
onnellinen siitä että en tiennyt raskausaikana lapseni alkutaipaleen olevan erittäin kivinen ja luultavasti tulee diagnoosia diagnoosin perään vielä ja on tullutkin. kyllä jokainen opittu asia on ihme ja ilo.
Mutta hei,
vieläkin teillä saa ja pitää olla odotuksia laspsenne suhteen. Hänestä ei ehkä tule akateemisesti koulutettua oppinutta, mutta hänellä on hyvät mahdollisuudet tulla onnelliseksi ja hyödylliseksikin, hän on selvästi hyvätasoinen ja voi asua itsenäisesti, saada työpaikankin ja ystävyyssuhteita. On tärkeää että on odotuksia. Ja on tärkeää tehdä töitä niiden eteen, kuten tavislapsenkin kanssa.
Tereisin toinen myöhään vammaiseksi todetun lapsen äiti.