Lue keskustelun säännöt.
Saanko avautua lasten kokovertailusta?
06.09.2010 |
Avaudun tänne, kun ärsyttää, ja asia on kuitenkin mitätön. Meillä on kaverin kanssa samanikäiset lapset, ja hänellä on tapana vertailla lasten kokoja. Kaksi vuotta olen vertailua kuunnellut, mutta nyt alkaa kyllästyttämään.
Toinen lapseni on ikäisekseen lyhyehkö ja toinen pitkä. Molemmat ovat hoikkia. Lapset syövät aika terveellisesti ja liikkuvat paljon, joten heille ei vain kerry painoa. Neuvola ei ole huolissaan, koska kasvu on tasaista.
Kaverilla on aina ollut tapana vertailla lasten kokoja. Tapasimme viikonloppuna ja taas lapset täytyi asetella riviin ja ottaa kuva, jotta näkyy, miten kaverin lapsi on isompi. Kuvia esitellään aina ties kenelle ja kerrotaan, miten xx:n lapset ovat niiiiin pieniä ja meidän jo näin iso.
Joudun aina kuuntelemaan, miten kaverin lapsi on iso. 90 cm mittaisenakin hänen täytyi kuulemma käyttää 110 cm vaatteita, kun pienemmät eivät mahtuneet.
Viikonloppuna kuulin, että perheessä syödään paljon lihapiirakoita, hampurilaisia yms., joten ei ole ihmekään, että lapsi tukevoituu. Myös vanhemmilla on paino-ongelmia.
En tiedä, miksi asia edes ärsyttää. Jos joku tuntee ylpeyttä siitä, että epäterveellisellä ruualla lihottaa lapsensa, niin pitäisi tuntea ennemminkin sääliä. Harmittaa vaan, kun omat lapset ovat kaverin mielestä niin pieniä, ja kuvaamisella yms. aina korostetaan sitä. Kaveri ikäänkuin käyttää lapsiani oman itsetuntonsa pönkittämiseen, vaikka lapsissani ei mitään poikkeavaa olekaan.
Kiitos että sain avautua. Koko juttu on niin älytön, että pitäisi antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta parin vuoden jälkeen on alkanut keljuttaa.
Kommentit (26)
meillä ihan samaa, paitsi meillä on ne isot lapset ja kaverilla pienet...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joka kerta eri lasten kanssa pituuksia vertaillaan ja lasten kuullen puhutaan miten "Maija onkin niin pieni mutta pippurinen"...jotenkin on suuri asia se että oma lapsi on toista pidempi :D Vähän sama kuin että mä menisin hänelle puhumaan että "onpas sun Mikolla iso pää paljon isompi kuin mun Matilla" :D:D:D
Meillä on pitkä ja hoikka ekaluokkalainen, ja koska SUURI osa tapaamistamme ihmisistä kommentoi/kauhistelee että onpa lapsi pitkä, tästä on tullut lapselle eräänlainen meriitti. Poika kertoo ihmisille että hän onkin jo kolmaluokkalaisen kokoinen jne. Itse emme tätä pituutta pidä minään erityisesti tavoiteltavana asiana. Kyllä tuollainen vertailu ja kommentointi vaikuttaa lapsen omakuvaan.
Jos kuulet tollaista kommenttia omista lapsista, niin eikö tee mieli sanoa takaisin?! En itse kyllä harvemmin anna kenenkään arvostella ainakaan lapseni ulkonäköä. Voit sanoa ensi kerralla, että laitetaanhan taas lapset riviin ja katsotaan kuinka valtavaksi se teidän lapsi jo on kasvanutkaan.
Jotkut luulevat kai oikeasti, että iso koko = parempi lapsi tms. Tai isokokoinen lapsi kertoo jotain hyvästä vanhemmuudesta tai en tiedä mitä vielä.
Minulla muuten 2 pitkähköä kukkakeppimallista lasta ja 1 lyhyehkö pyöreä, jos niinkun kiinnostaa ;)
Pitäisköhän sun yhden kerran melko suoraan kysyä, että odottaako kaverisi kehuja isokokoisista lapsista vai mitä kommenttia hän haluaa kuulla. Ei vaan, ystävyytenne todnäk kärsisi. Ajattele, että kaverillasti tosi paha kompleksi ja suot hänelle vähän iloa ja helpostusta elämään sietämällä tämän asian.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja kun ikää hänellä jo 8v niin alkaa jo itseäänkin haitata se jatkuva aikuisten ihmisten huono tapa puhua kummastelevaan sävyyn hänen pituudestaan :( en tajua mikä meitä aikuisia vaivaa kun kuvitellaan että lapsi ei kuule, ei näe, ei tunne ja hänen kuultensa voi laukoa mitä vaan . Arvatkaa miltä lapsesta tuntuu kun puolitutut aikuiset laukovat "onpa se pieni luulin ihan että tarhaikäinen vielä on!" Tällainen käytös todella loukkaa lasta!
Minä en jaksa ollan kaikkien ihmisten kanssa tekemisissä edellä kuvaamistasi syistä. Voin antaa sinulle vastaavan esimerkin. Olen itse melko pitkä ja en mitenkään pullukka, siis aika normi. Minulla OLI eräs ystävä joka on n 165 cm pitkä. Hän jostain syystä koki tarpeekseen määritellä ulkonäköni säännöllisesti erilaisilla määreillä. Pitkä, komeannäköinen ja vertaili jonkun miehen vaimoa, että samantyyppinen tuollainen iso nainen kuin sinä.
Ei tällainen minun itsetuntooni vaikuta ja en haluaisi olla mikään pätkä, olen tyytyväinen pituuteeni. Mutta en ymmärrä pointtia noihin vertailuihin. Emme kuitenkaan tule mistään muotista, jotta olisimme saman pituisia ja muotoisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja eikun kuvia joka perspektiivistä monsterilapsista, tyyliin näkee, että on taas ruokaa mussutettu.
Terv kukkakeppien ja yhden pyöreän äiti.
160-senttisiä pätkiä ilmeisesti :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hän on kyllä ihan hoikka ja sopusuhtainen, painon kanssa ei ole ollut mitään ongelmia.
Kaikkialla aina on jonkun pakko sanoa ääneen, että onpa pitkä ja onpa tosi pitkä... Poika on jo itsekin alkanut sanoa, että se ja se on mua lyhyempi, vaikka on vuoden vanhempi.
Yhdellä ystävälläni on samanikäinen poika ja hän erityisesti aina kysyy, paljon on pituutta ja vertaa omaan poikaansa, joka ei ole mikään lyhyt hänkään, mutta on nyt vähän meidän poikaa lyhyempi. Tämä ystävä on jopa myöntänyt, että hänestä olisi hienoa, jos oma poika olisi tosi pitkä! Mä en ymmärrä tää ollenkaan...
Mulla on se ikäisekseen lyhyt lapsi ja kahdella lähimmällä kaverilla pitkät lapset.
Mun lapsi on 115cm pitkä, kaverien lapset 125cm&130cm. Mun lapsi on näistä kolmesta vanhin ja ainoa joka ei pääse isojen laitteisiin huvipuistoissa, kun ei koko riitä :-(
Kyllä on surettanut lapsen puolesta kun kaverit tekevät suuren numeron siitä, että heidän lapsensa pääsevät niihin isompien laitteisiin ja meidän ei. Että JOS mennään yhtä aikaa huvipuistoon, niin pitää tehdä heidän lapsille selväksi että käydään vaan VAUVOJEN laitteissa. :-(
Pahoitin lapsen puolesta mieleni sitten niin, ettei todellakaan menty näiden lähimpien kaverien kanssa huvipuistoon lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaan nyt puhut ystäväsi kanssa. Sanot ihan suoraan, että et tykkää vertailusta ja kiellät puhumasta lapsen ulkonäöstä lasten kuullen. Ja tietysti kiellät valokuvat myös. Sanot, että olemme kaikki erilaisia, sinäkään et hauku ystäväsi lasta pulleroksi ja että sinua suututtaa koko juttu. Ja tärkeintä on, että tämä vertailu ei tapahdu, kun lapset ovat läsnä. Äitinä sinun täytyy suojella lastasi ja on todella sääli, jos lapsesi itsetunto jotenkin kärsii tällaisesta vertailusta ja kilpailuasetelmasta. Älä käyttäydy kuin ystäväsi, vaan puhu asiat selväksi hänen kanssaan.
ihan samanlaisia lapsia oli sit 120cm tai 140cm tai jotain siltä väliltä. Toisella iso pää toisella pieni, toisella isot jalat toisella pienet, toisella iso nenä ja toisella pieni...jostain kumman syystä vaan eräät vanhemmat luulevat että se pituus tekee lapsesta jotenkin erityisen. Mullakin on eräs tuttava joka aina jaksaa muistuttaa että hänen poikansa näyttääkin olevan muutaman sentin pidempi kuin mun poikani. Tekis joskus mieli huomauttaa että hän on kyllä puoli vuotta vanhempikin :D:D:D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos teille kaikille ymmärtävistä kommenteistanne ja kokemuksista!
En ole koskaan sanonut mitään. Kuten joku totesikin, niin tässä voi olla taustalla jotain komplekseja, joita en vaan tiedä. En myöskään halua pilata kaveruutta aika mitättömän asian takia. Välttelen mieluummin, mutta pysyn kuitenkin väleissä.
Olen kuitenkin iloinen, että sain asian tänne kirjoittaa, niin se ei enää paina niin paljoa.
Ehkä joskus kokeilen tuota kakkosen ehdotusta, kun alkaa oikein kiukuttamaan. Tiedän myös, että eräs tuttavamme oli kiukuspäissään todennutkin, että lapsemme (siis minun lapseni) ovat siroja ja sun lapsesi tuollainen pullukka. Kyseinen henkilö oli siis nähnyt noita vertailukuvia.
Hyvä pointti tuo jonkun mainitseman omien lasteni itsetunto. Täytyy kiinnittää siihen huomiota. Kukaan muu ei onneksi näe lasteni ulkonäössä mitään poikkeavaa, joten he eivät kuule mitään kommentteja muualta.
ap
omaan kaveripiiriini kuuluu mm. äiti joka ylpeilee poikansa alhaisella painolla ja muistaa aina kertoa, että reilusti miinuskäyrillä mennään. Mä en oikein ymmärrä, mikä siinä on hienoa, mut ei sitä jaksais enää monen vuoden jälkeen kuunnella. Toinen jaksaa aina ällistellä, kuinka huonosti kaksivuotiaani puhuu, kun hänen oma tyttönsä on puhunut jo paljon aiemmin. Se vähän loukkaakin; lapseni on ihan normaalisti kehittynyt, ei vaan puhu vielä paljoa. Mulle tulee noista puheista tunne että kaveri pitää lastani salaa mielessään vähän jälkeenjääneenä tapauksena.
Mä itse olen kärsinyt paljon vertailusta sekä lapsena että aikuisena. Meitä on kolme samanikäistä serkusta, joista yhtä on pidetty kauniina mut tyhmänä, yhtä rumana mut fiksuna ja yhtä kiukkuisena ja aggressiivisena tuittuilijana. Kaikki ollaan kärsitty näistä leimoista koko elämän, koska jossain vaiheessa ihmiset alkoivat puhua niistä kuin itsestäänselvyyksistä. Varsinkin toi tuittuilija on katkera siitä, ettei kukaan koskaan kysynyt et miksi hänellä on niin paha olla. Mä olen yrittänyt omien lasten kanssa välttää kaikkea vertailua. Antaa kaikkien kukkien kukkia.
Miten aikuiset ihmiset voivat olla jatkuvasti noin typeriä? Koskaan ei saisi arvostella kenenkään ulkonäköä, eikä varsinkaan lasten. Tuollainen vertailu vaikuttaa kaikkien vertailun kohteena olevien lasten itsetuntoon aivan varmasti; toiset kokevat olevansa huonompia ja toiset taas vastaavasti parempia. Millaisen mallin antavat aikuiset lapsilleen hyväksymällä vertailun, jossa joku on jotenkin parempi tai huonompi sen vuoksi miltä sattuu näyttämään?
Itse lopettaisin tuollaisen vertailun välittömästi, juttelisin kaverini kanssa silläkin uhalla että kaveruus menisi. Enkä todellakaan antaisi ottaa valokuvia vertailutarkoituksessa.
Hyvä kun niin moni on nostanut tuon vertailun vaikutuksen lapseen esille. En ole sitä ajatellut sen takia, että näemme ehkä kerran kuussa tai kahdessa. Lapseni myös ystävystyvät helposti muiden lasten kanssa, joten olen ajatellut heidän itsetuntonsa rakentuvan niille myönteisille asioille, joita eteen tulee. Näin onkin, mutta kieltämättä ulkonäköön osuvaan ihmettelyyn on syytä puuttua.
Olen myös ajattelut asiaa aikuismaisesti eli lapseni voivat olla pienempiä, mutta he ovat myös ketterämpiä. Lapsi ei kuitenkaan tätä ajattele eli ei osaa nähdä asian toista puolta.
Otan siis asian varovasti puheeksi. Pakkohan tuosta vertailusta on olla haittaa myös kaverin lapselle. Ainakin hänellä on paino-ongelma, kun äiti tiedostaen tai tiedostamattaan lihottaa hänestä isompaa kuin muista lapsista.
Loppuun vielä pahoittelen sitä, että tässä ketjussa moni kirjoittaja itse tai lapsensa on joutunut kokemaan ikävää ja vaikutuksiltaan kauaskantoistakin arvostelua. Olen aidosti harmissani puolestanne.
Joudun nyt lähtemään, mutta kiitän vielä teitä kaikkia vastauksistanne.
ap
Miehen vanhempien mielestä pitkät ihmiset ovat parempia kuin lyhyet. Heidän järkytyksekseen minä olen vain 160 senttiä pitkä :D Lasten synnyttyä heillä oli suuri huoli ettei lapsistamme vain tule lyhyitä.
En tiedä, miksi tällainen ajatus on joillain, että on parempi olla pitkä? En koe, että elämäni olisi mitenkään erilaista lyhyenä. Ammattimallia tai koripalloilijaa minusta ei tietysti olisi voinut tulla, mutta entä sitten?
jankuttaa kaverillesi, miten iso hänen lapsensa on ja miten ihanan pieniä ja siroja omasi. Alat itse ottamaan niitä kuvia, jotta voit vertailla omaa siroa lastasi kaverin punkerojättiläiseen.