Neuvoja kaivataan
Kertokaa please mielipiteenne! Olen 5-v lapsen totaaliyh. Muutimme reilu kolme vuotta sitten lapseni kanssa lähelle isovanhempia. Isovanhemmat olivat innokkaita auttamaan aluksi mutta vajaa 2 v sitten tilanne muuttui. Isäni sai Alzheimer-diagnoosin, hän on hyvässä kunnossa, lääkitys auttaa. Persoona on kuitenkin muttunut ja tämä selvästi rasittaa äitiäni. Tänä kesänä sitte huomasin äitini alkoholisoituneen. Molemmat ovat käyttäneet koko ikänsä alkoholia reippaasti ja nyt tilanne on siis riistäytynyt käsistä. Itse olen jaksamiseni äärirajoilla, omaa elämää ei ole ja asumme kaupungissa missä meillä ei ole kavereita. Olen joutunut palkkaamaan hoitajan kotiimme eskari ja pk:n lisäksi. Haluaisin muttaa takaisin pk-seudulle, missä kaikki ystäväni ovat. Tuntuu kuitenkin että jättäsisin vanhempani pulaan vaikka käytännössä minulla ei ole mitään resursseja heitä auttaa eivätkä he tällä hetkellä mitään apua tarvitsekaan. Nyt joudun lähtemään muutaman pvän työmatkalle ja ainoa vaihtoehto on viedä lapsi isovanhemmille (hoitaja tulisi liian kalliiksi) ja pelkään heidän juomistaan... Mitä teen?
Kommentit (2)
esittänyt toiveeni vaihtaa säännölliseen työhön. Tuntuu, että ainoa vaihtoehto on sanoutua irti, sekin hirvittää jos ei ole uutta paikka valmiina. Olen jo 47 v ja olen huomannut etten todellakaan ole enää kovaa valuuttaa työmarkkinoilla. Olen aina ollut vaativissa tehtävissä ja kun olen hakenut vähemmän vaativiin niin ei tunnu olevan mitään saumaa.
On vaan pakko olla muu ratkaisu. Ja toisekseen muuttaisin kyllä takaisin sinne, missä viihdytte.