Koetteko avioliitossanne...

meillä pitkä historia, olen jo yli nelikymppinen... Mieheni opiskeli kun tapasimme ja minä tein töitä, töitä mistä maksettiinkin ihan hyvin. Olemme kuitenkin molemmat olleet "hitaasti aikuiseksi kasvaneita" ja lapsetkin tehtiin vähän vanhempina.

Tähän on mahtunut vanhempien menetyksiä ja muita raskaita menetyksiä ja olemme puksuttaneet eteenpäin.

Mieheni on hyvän koulutuksensa ansiosta edennyt urallaan hitaasti, mutta varmasti ja samalla olemme hoitaneet perhettämme ja kasvattaneet lapsiamme, jotka ovat jo molemmat koulussa jakoulut sujuvat hyvin.

Kaiken pitäisi siis sujua helpommin ja helpommin, mutta nyt ei mitään vanhaa enää ole olemassakaan.

Teen edelleen samaa työtä, mutta olen aloittamassa opiskelua ja lähdössä ihan uuteen suuntaan. Pelottaa!

Alkaa pikkuhiljaa tulla olo, että miehelleni merkitsee kaikki kodin ulkopuolinen enemmän.

Olemme ottaneet tämän puheeksi, mutta hän ei tunnu ymmärtävän.

En tiedä mitä seuraavaksi.Olemme tietyllä tavalla "riippuvaisia" toisistamme(ei isovanhempia tai muuta lastenhoitoapua). Minunkin työni edellyttää matkustelua, kunnes lähden opiskelemaan. -ap

todellisuudessa te ette ole ketään. Ettekä tulevaisuudessa etenkään. On yhdentekevää sohia yhteen henkisesti kun yhteyttä ei ole, niin ei ole. On vain mielikuvitus. Pyrkikää löytämään tasapaino itsenne kanssa. Ette ikinä voi löytää muita kuin itsenne itsestänne. Itseys on ainut ilonne. Se karvainen hyypiö joka nukkuu ruumiinne vieressä on vain joku muu itseys ja hän pieree kaiken aikaa.

todellisuudessa te ette ole ketään. Ettekä tulevaisuudessa etenkään. On yhdentekevää sohia yhteen henkisesti kun yhteyttä ei ole, niin ei ole. On vain mielikuvitus. Pyrkikää löytämään tasapaino itsenne kanssa. Ette ikinä voi löytää muita kuin itsenne itsestänne. Itseys on ainut ilonne. Se karvainen hyypiö joka nukkuu ruumiinne vieressä on vain joku muu itseys ja hän pieree kaiken aikaa.

Pliis älä sotke minun todellisuutta kyynisellä maailmankatsomuksella, joka kaikesta huolimatta on totta.

En halua nähdä miestäni vain lihapalana sänkyni oikealla puolella. En ole elämän pelihahmo eikä mieheni ole pelihahmo. Me oikeasti rakastamme toisiamme eikä evolutio sanele meille omaa todellisuuttaan jatkaa tätä peliä.

T: Järkyttynyt Mira

kiitos vinkistä. Meillä on ihan eri ongelmat.

t.ap

Olen vain eläin. Eikä mikään ratkaisuni ole minkään arvoinen, joten jätän tuomion teille.



Ap, olet yhden tekevä. Teet vain mitä luonto sinulle sallii ja me laiskat luemme sen, sanasta sanaan emmekä saa siitä orgasmia. Saammme siitä illuusion yhteydestä toiseen, vaikkemme todella saa, sillä sinun persoonasi saattavat jekuttaa meitä, monia persoonia täälä.



Hyvää yötä.

filosofiaa. Ja ole reilusti se eläin!

joillain olla niin, että mies käy hakemassa seksuaalisen tyydytyksensä ja kenties vähän romantiikkaa jostain muualta, jolloin hänellä on kaikki- hyvää seksiä ja ihastus, ja sitten käytännöllinen vaimo ja lapset kotona, eikä hänellä näin ollen ole tarvetta keskustella ja muuttaa tilannetta miksikään.

Ihmisen henkinen ja tunne-elämän kehittyminen ei pääty murrosikään vaan kehityskriisejä tulee sen jälkeenkin. On elämänvaiheeseen liittyviä ja ikähaasteita, jotka pitää ratkaista. Moni luulee, että omaan kehittymiseen littyvä ongelma on avioliitosta ja miehestä kiinni.



Ehkä koette yksinäisyyttä, koska luulette, että on miehenne tehtävä täyttää elämänne? Se vaan ei ole niin.



En kiistä, etteikö parisuhdeongelmia ja puhumattomia miehiä olisi olemassa. Mutta väitän, että iso osa parisuhteen kriiseistä on oikeasti ratkaisemattomia oman henkisen kehityksen ongelmia.



Nyt joku teistä kysyy, että mikä v-un henkinen kehitys? Niin, tämä kysymys kertookin ongelmasta jo aika paljon.

todellisuudessa te ette ole ketään. Ettekä tulevaisuudessa etenkään. On yhdentekevää sohia yhteen henkisesti kun yhteyttä ei ole, niin ei ole. On vain mielikuvitus. Pyrkikää löytämään tasapaino itsenne kanssa. Ette ikinä voi löytää muita kuin itsenne itsestänne. Itseys on ainut ilonne. Se karvainen hyypiö joka nukkuu ruumiinne vieressä on vain joku muu itseys ja hän pieree kaiken aikaa.

Minusta tämä oli hyvä kirjoitus, sillä asia on juuri noin.

Olen kokenut aivan samaa henkistä yksinäisyyttä liitossamme, ja lisäksi minua ahdistaa mieheni jatkuva yritys pakottaa minua muuttumaan ja mukautumaan sellaiseksi, jota en vain ole.

Jos muuttuisin, en ole yhtään oma itseni, tunnen itseni vieraaksi ja koko elämä tuntuu myös siltä.

Koska toista ei voi muuttaa ja voin vastata vain omasta hyvinvoinnistani, muutan pois (ilman eroa ja uutta suhdetta). Se on ainoa keino, jolla voimme molemmat miettiä, mitä haluamme ihmissuhteelta. Mies saa hyväksyä asian. Lapset jäävät hänelle.

Ihmisen henkinen ja tunne-elämän kehittyminen ei pääty murrosikään vaan kehityskriisejä tulee sen jälkeenkin. On elämänvaiheeseen liittyviä ja ikähaasteita, jotka pitää ratkaista. Moni luulee, että omaan kehittymiseen littyvä ongelma on avioliitosta ja miehestä kiinni.

Ehkä koette yksinäisyyttä, koska luulette, että on miehenne tehtävä täyttää elämänne? Se vaan ei ole niin.

En kiistä, etteikö parisuhdeongelmia ja puhumattomia miehiä olisi olemassa. Mutta väitän, että iso osa parisuhteen kriiseistä on oikeasti ratkaisemattomia oman henkisen kehityksen ongelmia.

Nyt joku teistä kysyy, että mikä v-un henkinen kehitys? Niin, tämä kysymys kertookin ongelmasta jo aika paljon.

Tämä myös on juuri näin.

henkistä tyhjyyttä vaikka kaikki olisikin hyvin ja koette avioliitoonne ihan "normi toimivaksi"? Minusta tuntuu välillä, että en tiedä lainkaan kenen kanssa olen naimisissa...??? En osaa paremmin selittää. Kohtalotovereita???