Lue keskustelun säännöt.
miksi on niin paljon masentuneita tänä päivänä?
03.09.2010 |
mikä on teidän teoria? Toki yhteiskunta sinänsä vaikuttaa, paljon vaatimuksia ja odotuksia mutta itse uskon kyllä että ihmisen luonne ja tapakin on muuttunut. Ennen kun elämä potki päähän oli vaan pakko jatkaa, nousta ja skarpata koska kukaan muu ei "pelastanut" sua.
Nyt on ehkä (?) liian helppo saada lääkitystä, saada diagnoosin ja mennä makaamaan odottamaan että "joku" auttaa, yhteiskunta tukee jne...?? Onko vaikeampaa tänään ottaa itsensä niskasta kiinni ja tehdä asioille jotain?
Useimmiten tuleekin apu "jostain" - joku muu käy kaupassa, joku muu tekee ruokaa, joku joku joku kunhan mun ei tartte ite...""??? Pieni ele, esim kävely 20min päivässä vaikuttaa omaan mielialaan ja jaksamiseen. Kun jää makaamaan se on usein menoa...Keskustelua? mielipiteitä?
Kommentit (20)
Ennen puhallettiin yhteen hiileen, tsempattiin jonkin yhteisen asian vuoksi ja se piti ihmisiä järjissään, vaikka ulkoiset olosuhteet olisivat olleet ankeita. Nyt kaikilla on pelit ja vehkeet, kännykät, pleikat ja tietsikat, ihmiset on linnoittautuneet omiin oloihinsa ja ajatukset pyörii oman navan ympärillä.
Pitäisi olla jotain muuta ajateltavaa, joku päämäärä jonka hyväksi tekisi töitä. Esim. vapaaehtoistyö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä nyt olivat tällaisia hajatelmia ja omia ajatuksia ja mielipiteitä aiheesta. Minulla ei siis ole koulutusta psykologian alalta, mutta olen itse taipuvainen masennukseen ja olen sitä lähipiirissäni kohdannut.
mutta esim. sotaveteraanien masennuksesta puhuminen oli tabu
diagnisoinnin kehittyminen.
Menetelmät ja tietotaito yms kehittyneet valtavasti esim 1950-60-luvuilta.
Siis mä olen, että masentuneiden määrä voi olla jopa vähentynyt, koska ihmisillä keskimäärin menee ihan kohtuullisesti. On työtä, ruokaa ja asunto.
Nythän diagnosointi on parantunut. Masentuneet saadaan hoitoon. Toisekseen masennuksesta puhutaan.
Nythän puhutaan vanhusten masentuneisuudesta. Tokko se on just nyt puhjennut, vaan on ollut vuosikymmeniä. Nyt vasta on tunnistettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sodissa olleet kärsivät monet posttraumaattisesta stressihäiriöstä ja sen ilmenemismuodoista kuten unettomuus, ruokahaluttomuus, ahdistus-ja pelko/paniikkikohtaukset, väkivaltaiset purkautumiset, liiallinen alkoholin käyttö jnejne.
Ne sitten aikaansaivat monilla varmasti myös ns masennusta, mutta eipä siitä siihen maailman aikaan oikein tiedetty eikä osattu puhua eikä hoitaa.
-6-
mutta laskisin tuollaisen posttraumaattisen masennuksen kuitenkin eri kategoriaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen puhallettiin yhteen hiileen, tsempattiin jonkin yhteisen asian vuoksi ja se piti ihmisiä järjissään, vaikka ulkoiset olosuhteet olisivat olleet ankeita. Nyt kaikilla on pelit ja vehkeet, kännykät, pleikat ja tietsikat, ihmiset on linnoittautuneet omiin oloihinsa ja ajatukset pyörii oman navan ympärillä.
Pitäisi olla jotain muuta ajateltavaa, joku päämäärä jonka hyväksi tekisi töitä. Esim. vapaaehtoistyö.
Tämä kaupungistuminen vaikuttaa, jokainen on lokerossaan. Ei ole aina sitä yhteisöllisyyttä mitä ennen!!
Lapsuudenkokemukset vaikuttaa(oma kokemus).
Ja olen miettinyt sitä että onko huudatusunikoulujen kokeneet nyt aikuisia?
Miksiköhän on nyt paljon nuoria eläkeläisiä??
Töitä ei enää ole kaikille, naisilla voi olla vaikeuksia yhdistää työelämä ja lapset(jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta)Kaikki on kalliimpaa, kaupungistuminen, vieraantuminen luonnosta jne.
Itse uskon, että masennusta on ollut aina ja tulee aina olemaan. Asioista puhuminen suomalaisessa kulttuurissa on ollut tabu, koska yleisesti ottaen on ajateltu, kuten itse esimerkissäsi tuot esille. Itsemurhatilastot ovat pienentyneet, ihmiset ovat alkaneet puhua ongelmistaan, on lääkkeitä jotka auttavat jne.
Siis olisiko sinusta parempi vetää nirri pois ja olla hiljaa, kuten ennen tehtiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joiden äidit menivät työhön, kun ei äitiyslomaa ollut...
että ei yhteiskunnalta ole helppo saada apua, tosin syynä lienee kohtalotovereiden suuri määrä eli ruuhkautuminen esimerkiksi mielenterveystoimistoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Töitä ei enää ole kaikille, naisilla voi olla vaikeuksia yhdistää työelämä ja lapset(jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta)Kaikki on kalliimpaa, kaupungistuminen, vieraantuminen luonnosta jne.
Itse uskon, että masennusta on ollut aina ja tulee aina olemaan. Asioista puhuminen suomalaisessa kulttuurissa on ollut tabu, koska yleisesti ottaen on ajateltu, kuten itse esimerkissäsi tuot esille. Itsemurhatilastot ovat pienentyneet, ihmiset ovat alkaneet puhua ongelmistaan, on lääkkeitä jotka auttavat jne.
Siis olisiko sinusta parempi vetää nirri pois ja olla hiljaa, kuten ennen tehtiin?
Tuo kaupungistuminen on yksi syy ja luonnosta vieraantuminen. Itse nimittäin saan voimaa ja mielenvirkistystä luonnossa kulkemisesta, mutta yksinpä saan mennä! Eipä juuri ketään tule vastaan. Ihmiset kökkivät kortteereissaan.
Ja ennen vanhaan ihmisillä oli aina jotain työtä, esim. maalla.
Fyysinen työ tuo tyydytystä ja sitä voi tehdä vaikka henkinen puoli olisikin haavoilla. Työssä onnistuminen saattaa korjata henkistäpuolta. Aivotyössä sen sijaan henkisen puolen ongelmat estävät työnteon pahimmassa tapauksessa kokonaan, mikä puolestaan vain pahentaa kierrettä.
Lisäksi tutkimuksissa on havaittu että ihminen joka tekee alkukantaiseen hengissä selviytymiseen liittyviä konkreettisia asioita (esim marjastus, kalastus, veden kantaminen, viljely; jopa käsityöt ja leipominen), voi paremmin.
Lisäksi pakkaan voidaan vielä lisätä kaupungistuminen, sillä jo lyhyen luonnossa oleskelun on todettu kohentavan mielenterveyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että ei yhteiskunnalta ole helppo saada apua, tosin syynä lienee kohtalotovereiden suuri määrä eli ruuhkautuminen esimerkiksi mielenterveystoimistoissa.
Tuo on totta. Pitäs olla enemmän paikkoja joihin voi kävellä suoraan kun on paha olo.
Kamalaa oli kuulla kuinka usein ihmisiä menee junaradalle(ystäväni asuu radan lähellä).
Koska tuo niskasta kiinni ottaminen ja asioiden hoitaminen ei todellakaan onnistu vaikeasti masentuneelta. Ja pahinta mitä voi masentuneelle sanoa on just toi, että nyt vaan otat itteäs niskasta ja piristyt... Pieni lenkkikin on akuutissa masennusvaiheessa ylivoimainen.
Voi että mua ärsyttää tällaset kirjottelut, jossa syyllistetään masentunutta, ei se kuule ole oma valinta, taatusti ei kukaan halua voida huonosti.
Mutta totta, hyvä on kyllä pohtia mistä tämä nyky-yhteiskunnan pahoinvointi johtuu ja ennen kaikkea mitä sille voisi tehdä.
Ihmiset hajallaan ympäri maata, ei ystäviä eikä turvaverkkoja.
Töissäkään ei välttämättä pysty tutustumaan, esim. itse teen paljon etätöitä, kun kaikki työkaverit on ympäri maailmaa eikä mulla ole toimistolla ketään kenen kanssa tehdä hommia!
Lisäksi tää "hyvin menee" ajatus! Jos et ole voittaja, olet luuseri ja luusereiden kanssahan kukaan ei halua seurustella. Joten oletkin vielä suurempi luuseri ja kaiken lisäksi yksin.
Eli lyhyesti: sosiaalisten suhteiden vähyys ajaa masennukseen.
Masennuksen kokenut tai masentuneen läheinen ei ajattelisi, että se on itsestä kiinni. Kyse kun ei ole mistään "piristys nyt" -parannuksesta, vaan paljon isommista asioista.
-2-
Fyysinen työ tuo tyydytystä ja sitä voi tehdä vaikka henkinen puoli olisikin haavoilla. Työssä onnistuminen saattaa korjata henkistäpuolta. Aivotyössä sen sijaan henkisen puolen ongelmat estävät työnteon pahimmassa tapauksessa kokonaan, mikä puolestaan vain pahentaa kierrettä.
Lisäksi tutkimuksissa on havaittu että ihminen joka tekee alkukantaiseen hengissä selviytymiseen liittyviä konkreettisia asioita (esim marjastus, kalastus, veden kantaminen, viljely; jopa käsityöt ja leipominen), voi paremmin.
Lisäksi pakkaan voidaan vielä lisätä kaupungistuminen, sillä jo lyhyen luonnossa oleskelun on todettu kohentavan mielenterveyttä.
Tu on erittäin totta! Kirjoitinkin tuossa äsken luonnossa liikkumisesta ja itse ajoittain masentuneena voin todeta luonnon tervehdyttävän vaikutuksen. Täällä kaupungissa voin huonosti ja
maalla missä pääsen helposti luontomaisemaan, voin paremmin. Lisäksi herkkänä ihmisenä vaikutuksen tuntee, betonin ja asfaltin keskellä en viihdy.
Ihmiset hajallaan ympäri maata, ei ystäviä eikä turvaverkkoja.
Töissäkään ei välttämättä pysty tutustumaan, esim. itse teen paljon etätöitä, kun kaikki työkaverit on ympäri maailmaa eikä mulla ole toimistolla ketään kenen kanssa tehdä hommia!Lisäksi tää "hyvin menee" ajatus! Jos et ole voittaja, olet luuseri ja luusereiden kanssahan kukaan ei halua seurustella. Joten oletkin vielä suurempi luuseri ja kaiken lisäksi yksin.
Eli lyhyesti: sosiaalisten suhteiden vähyys ajaa masennukseen.
Totta, erityisesti tuo alku ja loppu.
Olen itse masentunut ja voin käyttää tietoa itsestäni ja taustastani tässä apuna.
Ensinnäkin mulla vaikuttaa lapsuusaika eli traumaattiset kokemukset lapsuudessa joihin on hyvin vaikea saada apua ja apua ei uskalla hakea
tässä yhteiskunnassa.
Sieltä masennus kumpuaa(surua ym. käsittelemätöntä).
Ja sosiaalisten suhteiden vähäisyys, täällä
isossa kaupungissa kukaan ei välitä.
Pari henkilöä on jotka eivät pidä yhteyttä ja muutenkin on vaikea tutustua isossa kaupungissa.
Siksi kai roikunkin sitten verkossa..
Ja haluaisin myös tietää, tarkoitatko masentuneella nyt ihan oikeasti sairasta, vai vain ihmistä, joka ei voi hyvin (näitä vasta onkin paljon!).
En ihan täysin usko tuohon teoriaasi, vaikka se yksittäistapausten kohdalla pitääkin paikkansa. Olen nimittäin läheltä nähnyt, miten tarmokas, reipas ja aloitekykyinen ihminen muuttuu täysin luonteeltaan sairauden myötä ja onkin yhtäkkiä apaattinen, väsynyt, lyhytpinnainen. Jos nämä läheiseni saisivat valita, eivät he tätä vapaaehtoisesti itselleen tekisi, kun pelkkä ongelman myöntäminenkin ja hoitoon hakeutuminen tuntui ylivoimaiselta.
Uskon, että pahoinvointi johtuu ihmisyyden ja yhteisöllisyyden puutteesta. Monella ei ole lähipiiriä, joka pitäisi huolta ja ehkäisisi masennusta. Työelämässä ihminen nähdään koneena, jonka tehtävä on tuottaa rahaa. Jos ihminen on sairas ja jää sairauslomalle, häntä syyllistetään (sitä näkee täällä palstallakin päivittäin). Kiristyvää tahtia ja lisääntyviä vaatimuksia kuulee, mutta positiivisuutta, ryhmähenkeä, työkavereista ja alaisista huolehtimista sen sijaan ei. Yhä vähemmän on työyhteisöjä, jotka pysyisivät yhdessä pitkään ja kunnon ryhmähenki pääsisi syntymään.
Työelämän lisäksi myös moni asia vapaa-ajassa on saatu näyttämään suorittamiselta. Ihminen tarvitsee hiljaista aikaa, jolloin saa makoilla sohvalla tekemättä mitään, jos siltä tuntuu. Nyt siihen on vain harvoin ja harvoilla mahdollisuus. Kalenterit ympätään täyteen harrastuksia, ja positiivinen stressi kuormittaa kyllä. Ei osata rentoutua edes vapaa-ajalla.
Sinä uskot kaiken olevan ihmisen omissa käsissä, minä taas väitän, että ennen oli muita ihmisiä, jotka patistivat liikkeelle ja sillä tavalla "pelastivat". Ymmärrän varsin hyvin ihmisiä, joilla ei ole voimia tehdä sitä itse. Ihminen on kuitenkin laumaeläin.