Meidän perhe taitaa jäädä yksilapsiseksi...

yksilapsisessa perheessä ole mitään hyviä puolia? :´(

Olen itse 7-lapsisessa perheessä kasvanut ja mieheni taas on ainut lapsi. Itse olen lapsena toki saanut leikkikavereita ja läheisiä ystäviä sisaruksista, mutta toisaalta jäänyt paitsi myös jostain huomiosta. Mies on yhtälailla saanut lämpimiä välejä serkkuihinsa ja lapsuudenystäviinsä ja toisaalta sitten on aina saanut vanhempiensa jakamattoman huomion. Myös nyt aikuisena hän on vanhempiensa suurin rakkaus.



Mieheni on myös todella empaattinen ja toisia ajatteleva ihminen. Ei ollenkaan sellainen ainoan lapsen perikuva, miksi ehkä luokiteltaisiin. :D



Miestäni on aina tuettu elämänsä jokaisessa mutkassa sopivissa määrin. Ja nyt aikuisena meidän yhteiset lapset on famon ja fafan silmäteriä ja usein heillä hoidossa -siis isovanhempien halusta. Omille vanhemmille lapseni ovat jo seitsemäs ja kymmenes lapsenlapsi, eli ymmärrettävästi into ei enää ole niin suuri. :)

Meillä on vain yksi lapsi ja ollaan onnellisia näin. Kaikki huomio ja aika voidaan antaa tälle yhdelle.



Rahat ja aika riittävät kivasti erilaisiin harrastuksiin, matkusteluun jne. (Myöskin helpompia toteuttaa äkkiseltä, kuin monen lapsen kanssa.)



Lisäksi isovanhemmat hoitavat mielellään tätä ainokaista ja pyytävät yökylään jne.

Noiden edellämainittujen lisäksi säästymme sisarkateudelta ja ainaiselta riitojen ja nahistelun kuuntelulta.