Ahdistaako ketään muuta jatkuva kilpailu?!

Up

Vanhat mummotkin kilpailevat tyylikkyydellä.

En ole mukana kilpailussa. Olen valinnut oman tieni ja se on vaatimaton elämäntapa, kuluttamisen vähentäminen, rauhallinen kotoilu. Voin ihastella toisten suuria kauniita koteja, ja aina palata omaan mukavaan vanhaan kotiini, jossa olen aina onnellisin. Minulla on kaikki tänään hyvin.

Kyllä. Vaikka takana varmaan putoamisen pelkoa.

Ota tosin tuollaisiin nykyään etäisyyttä.

Kyllä ahdistaa. Eletään jonkinlaisessa pärjäämisyhteiskunnassa. Kiitos linkedinien ja facebookien, on ainakin akateemisilla suorituskeskeisillä aloilla aika kovaa olla.

Kyllä.. Hyvä ystäväni (kaikesta huolimatta?) tekee kaikesta kilpailua. Isoimmistakin elämän asioista. Jos me ostamme auton/asunnon/uuden telkkarin/rakennamme talon .. kaikki tehdään perässä ja vähän isommalla volyymillä. Ja uskokaa pois, näitä on tässä elämässä tapahtunu jo niin monta kertaa, ettei ole sattumasta kyse. Nykyään tietoisesti välttelen puhumasta mistään hankinnoista tai muutenkaan mistään sellaisesta mistä voi tulla tällainen kilpailuasetelma. Mutta on se vähän vaikeaa, kun aina heillä on vähän enemmän pakkasta tai vähän kuumempi helle. 

Toinen näkökulma: Hyvätuloiset eivät uskalla kertoa mitään itsestään noissa kilpalevissa keskusteluissa. Hiljaa vain yritetään tekeytyä pieneksi ja huomaamattomaksi, ettei vaan kukaan kysyisi mitään henkilökohtaista. Todellisia ystäviä etsien, joille ei raha ja siitä puhuminen ei ole elämäntarkoitus.   

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 15:01"]

En ole mukana kilpailussa. Olen valinnut oman tieni ja se on vaatimaton elämäntapa, kuluttamisen vähentäminen, rauhallinen kotoilu. Voin ihastella toisten suuria kauniita koteja, ja aina palata omaan mukavaan vanhaan kotiini, jossa olen aina onnellisin. Minulla on kaikki tänään hyvin.

[/quote]

Ihana viesti :)

[quote author="Vierailija" time="02.09.2010 klo 15:33"]

Olen huvikseni katsellut talojen myynti-ilmoituksia. Meillä on suht uusi talo ja olen sen makuni mukaan mieleisekseni, kodikkaaksi, sisustanut. Se eroaa aika paljon sisustuslehtien kodeista. Kun olen noita netin myynti-ilmoitusten kuvia katsellut, niin ei voi välttyä tuota ajatukselta, että ihmisillä on jatkuva tarve olla muodikkaita. Vanhakaan talo ei saa näyttää vanhalta, vaan keittiöremontti pitää tehdä vähintään kymmenen vuoden välein ja tapetoida ja tekstiilit uusia. Kestävän kehityksen kannalta tuntuu niin järjettömältä. En myönnä olevani kateellinen, vaan seuraan vain sivusta tätä hullunmyllyä ja oravanpyörää mihin ihmiset suostuvat.

[/quote]

Oletko koskaan ajatellut, että osa tekee tätä, koska heidän oma makunsa tai resurssit ovat muuttuneet - ei siksi, että "kilpailisi" muiden kanssa?

[quote author="Vierailija" time="02.09.2010 klo 13:02"]Juttelen paljon esim. puolituttujen äitien kanssa työmatkallani päivittäin, eikä kukaan koskaan kehuskele miehellään tai lapsen taidoillaan. Päinvastoin puidaan usein yhdessä lasten ja arjen ongelmia.

[/quote]Minäkin huomaan mieluiten puhuvani ongelmista tai haasteita mitä sillä hetkellä on, mutta tykkään myös kun jotkut kertovat vaikka lastensa onnistumisista esim. kokeissa tai kisoissa. En oikeasti yhtään pahasta siitä että hyviä uutisia hehkutetaan.

Omista hyvistä asioista olen jotenkin arka puhumaan. En halua, että joku luulee että jotenkin leuhkin. Hyville ystäville voi sitten hehkuttaa.

Kilpailua on aina, mutta riippuu paljon tuttavapiiristä, millä kilpaillaan. Joissakin piireissä voi kaikista coolein olla se,joka kuluttaa vähiten.

Minua ahdistaa töissä se ikuinen kilpailu ja itsekkyys, asioiden pimittäminen toisilta jotta itse menestyisi. Sellaiset ihmiset eivät kai sitten ymmärrä että se tekee hallaa kokonaisuudelle vaikka itseään onkin mukavaa korottaa toisten kustannuksella.

Kunpa ihmiset kilpailisivat itsensä ja sen kilpailevan firman kanssa, ei työkavereiden :/.

Kilpaileminen ahdistaa. Siksi olen päättänyt elää omaa elämää, tyytyväisenä, vertaamatta muihin. Ei kaikkea tarvitse/voi olla/omistaa. 

yrittävät pönkittää omaa "hyvin menemisen" egoaan muille. Tällaisille ihmisille ei voi edes vitsillä kertoa omista vajavaisuuksista ja mokista, koska he ottavat sen tosissaan ja käyttävät sanojaa vastaan.

Lause kuvaa loistavasti sosiaalista kanssakäymistä monessakin tilanteessa.

Vähän huolestuneen pingottunut tunnelma, väkinäistä naurua, eikä kukaan uskalla sanoa mitään sellaista joka voisi asettaa tuon hyvin menemisen kyseenalaiseksi.

Olen huvikseni katsellut talojen myynti-ilmoituksia. Meillä on suht uusi talo ja olen sen makuni mukaan mieleisekseni, kodikkaaksi, sisustanut. Se eroaa aika paljon sisustuslehtien kodeista. Kun olen noita netin myynti-ilmoitusten kuvia katsellut, niin ei voi välttyä tuota ajatukselta, että ihmisillä on jatkuva tarve olla muodikkaita. Vanhakaan talo ei saa näyttää vanhalta, vaan keittiöremontti pitää tehdä vähintään kymmenen vuoden välein ja tapetoida ja tekstiilit uusia. Kestävän kehityksen kannalta tuntuu niin järjettömältä. En myönnä olevani kateellinen, vaan seuraan vain sivusta tätä hullunmyllyä ja oravanpyörää mihin ihmiset suostuvat.

Ei tarvita kuin vallanvaihto niin menetätte autonne ja mökkinne. Se on pienestä kiinni. Ammattitaito ja kädentaidot ne on asioita jotka ovat rahaakin arvokkaampia. Niitä tulisi varjella ja esitellä sekä kartuttaa. Kaiken voi viedä pois mutta ammattitaitoa ei noin vain viedä se on luissa ja ytimissä. Naurattaa kun taitamattomat tunarit leuhkivat asioilla joita omistavat, mutta heidän taitonsa ovat nolla. Arvostan enemmän ihmistä joka osaa kuperkeikan, kuin ihmistä jolla on 3 autoa. Tietenkin tulisi kehua ammattitaitoa jolla 3 autoa on hankittu eikä niinkään esineitä. Silti trapetsitaiteilija vie voiton arvostuksessa vaikka vastassa olisi 3 autoa ostanut toimitusjohtaja. On vain vaikea arvostaa lihavaa toimitusjohtajaa. Se on hyvin vaikeaa.

niinkuin Iso Kirja sanoo, että kun tuuli puhaltaa yli niin sitä ei enää ole. Mikä tahansa päivä voi joutua auto-onnettomuteen ja halvaantua. Jos oikeasti pysyviä aarteita haluaa niin kyllä niiden pitää olla taivaallisia aarteita. Kun on Jeesus sydämessä, saavat maailman tuulet tuivertaa ympärillä.

ärsyttää isovanhempien leuhkiminen lastenlastensa menestymisellä. Se jaarittelu on todella ärsyttävää kuunneltavaa. Se mikä mielessä, se kielellä, mutta EI SE MUITA KIINNOSTA.

AAMEN! juuri tätä olen miettinyt viimeaikoina paljonkin,omat tunteeni ovat yllättäneet,enkä oikein ole ymmärtänyt omia fiiliksiä..mutta juuri tästä on kyse. Kun lukee fb:tä ja niitä hehkutuksia,on kauhea tarve tehdä myös itsestä ja omasta elämästä numero. Enkä jaksa sitä. En jaksa sitäkään jos kirjoitan jotain lapsestani,tyyliin että on oppinut jo vähän uimaan, niin AINA joku tai jotkut tulevat siihen kommentoimaan että "meidän janica oppi just eilen sukeltamaan" tai kun lapseni leikkii jollain uudella hienolla lelullaan jonka sai isältään niin joku kommentoi että noi on jo mennen talven lumia,meillä leikittiin noilla 3vuotiaana(lapseni 5v)..vituttaa tollanen..kilpailu ja paremmaksi vetäminen. Päätin että pidän taukoa fb:stä

Törmäsin tähän ilmiöön kun sain lapsen, ennen pystyin valitsemaan seurani. Nyt kun lapsi on isompi onneksi törmää jo vanhempiin jotka tekevät asiat omalla tyylillään. Monella myös se uhmaikä opettaa jotain :D.

Mutta muistan kyllä kehuskelut pottailusta ja muusta. Kuukaan ei mitään erityispisteitä ole elämään saanut vaikka olisi potalla käynyt kuinka varhain.

Mutta tosiaan rasittava keskustelu on sellaista jossa jatkuvasti pädetään ja koroitetaan itseä. Saahan sitä iloita oman lapsen onnistumisista, mutta vertailu on typerää. Lapset oppivat asioita eriaikoina.

En jaksa ihmisiä joille kaikki sosiaaliset suhteet ovat vain omaa egon pönkitystä varten.

Olen itse tullut tosi varovaiseksi puhumaan kivoista jutuista elämässä, koska EN halua kilpailla, en kehua tmv. Mutta joskus ajattelen, että olisi niin kiva saada jutella esin. viime lomasta, hyvistä ja huonoista asioista siellä. Mutta enää en ota asioita esille, koska moni kokee sen sotatorvena kilpailunareenalla, ja kierre on valmis. En koskaan kehuskele millään, se on noloa! En kerro hankinnoista, vaikka esim. tosi pitkään säästetty olisi siihen, ja tuntuisi mukavalta kun esim. voisi kertoa, että  aloittaa sitä yläkerran remonttia vihdoin tekemään jne.

Joten kavereille ja töissä en kerro enää ikinä mitään, sen verran varovaiseksi olen ryhtynyt. Se kellä onni on, se sen kätkeköön tai vastatkoon seurauksista... :(