Palajan tänne :' (
Niin siinä sitten kävi että kauan kaivattua rakasta emme saaneet odottaa pidempään. Kaikki meni täysin vastoin odotuksiamme.
Yritimme pientä rakastamme 03 vuoden tammikuusta alkaen ja viimein tämän kesäkuun ensimmäisillä viikoilla saimme vihdoin ilouutisen, vihdoin plussa testissä!
Alku sujui hyvin, ei pahoinvointia eikä sen huonompaa oloa, ultrassa näimme pienen rakkaamme oikean kokoisena ja oikeassa paikassa, aloimme innolla odottamaan helmikuuta. Kevät ja kesä oli täynnä surua, oma isäni sairasti koko tuon ajan ja viimein elokuun 25.päivänä hän muutti ikuisesti Taivaan Kotiin. Suru oli suuri mutta tiesin että selviäisin siitä rakkaan mahamuksumme avulla, en vain tuolloin tiennyt...
Kamala aika alkoi nyt tämän viikon maanantaina. Menin neuvolaan aivan kuin ennenkin, innolla saamaan kelan paperit joilla hakisimme pakkausta ja tukia, aluksi kaikki oli vallan loistavasti kunnes loppupuolella tuli aika kuunnella sydänääniä. Terkkari etsi ja etsi, en osannut huolestua vielä, mutta jonkinasteinen jännitys minuun hiipi. Terkkari lähetti minut keskustaan ultraan ihan vain tarkistuttamaan tilanteen ja siellä se iski vasten kasvoja. Ei sykettä ja vauvan kokokaan ei vastannut viikkoja. Siinä laverilla maatessani tunsin kuinka sydämeni oli vähällä pysähtyä, hoin hiljaa vain " ei, ei, ei, ei tätä lasta, ei nyt eikä koskaan..." Sain lähetteen keskussairaalan äitiyspoliklinikalle ja käskyn soittaa mies mukaan. Mies tulikin hakemaan ja yhdessä mentiin. Odottelimme siinä odottavien äitien keskellä itkeskellen hiljaa kunnes hoitaja neuvoi meidät hiukan sivummalle ihan vain meitä ajatellen. Vihdoin lääkäri tuli, koitti ensin kohdunsuun joka oli kiinni ja siisti. Sitten ultrattiin, katseltiin ja ultrattiin lisää, pidin silmiäni kiinni, mieheni kättä rutistaen odotin tuomiota kunnes se tuli " valitettavasti en näe liikettä enkä sykettä, olen valtavan pahoillani" Katsoin vieressä olevaa ruutua ja siinä se näkyi, niin rakas pieni vauvamme makasi massussani kyljelleen käpertyneenä ja ikuiseen uneen nukahtaneena. Itkimme yhdessä...
Sain luvan käydä kotona hakemassa henk.koht.kamoja osastolle mukaan. Kotona itkimme täristen ja halaten toisiamme, luopumisen tuskaa ja sanomattoman suurta ikävää kokien. Osastolla saimme oman huoneen ja mies sai luvan jäädä koko yöksi. Itkimme ja yritimme nukkua hiukan, sain kohdunsuuta pehmittävää cytötecia aina kolmen tunnin väliajoin kunnes viimein supistelut alkuyöstä alkoivat. Mies hieroi ristiselkää joka supistuksen aikana ja viimein seitsemän maissa tiesin että aika oli. Kätilön avustamana synnytin pienen vauvamme ja en halunnut katsoa tuota sisälläni ollutta koska tiesin ettei hän enää elossa ollut.
Jonkinajan kuluttua lääkäri tuli kertomaan meille vauvan menehtymiseen johtaneen mahdollisen syyn, vatsanpeitteissä oli reikä ja koko suolisto sekä maksa oli kehon ulkopuolella, kromosomeissa saattaa myös olla jotain vikaa mutta se selviää vasta kokeiden jälkeen. Saimme myös tietää että rakkaamme oli ollut tyttö. Nyt hän on pieni enkelityttö.
Pääsimme samana päivänä kotiin, ja nyt on toipuminen pikkuhiljaa alkanut. Itku mulla pääsee aina välillä, sille ei voi mitään, hankitut vaatteet ja tarvikkeet veimme yhdessä miehen kanssa varastoon odottamaan onnenaikaa, vaunut ja turvakaukalonkin olimme jo ehtineet hankkia, täytyy vielä miettiä mitä teemme niille.
Tämän viikon alku on ollut raskas, raskaampi kuin mitä ikinä olisin voinut aavistaakaan, ei tullut meistä vanhempia helmikuussa, vaan jo nyt syksyisenä lokakuun aamuna ja enkelitytön vanhempia. Nyt pikkuisemme on pappansa sylissä Taivaassa ja meillä niin kova ikävä!
Jatkosta emme tiedä, saimme ajan infertiliteettipolille joulukuuksi, jossa kuulemme viimeiset tulokset kromosomikokeista ja verikokeista sekä suunnittelemme jatkoa. Uskallammeko yrittää uudestaan? Annetaanko meille mahdollisuus hoitoihin? Voinko tulla luomusti raskaaksi? (mulla siis pcos, miehessä ei vikaa) Kysymyksiä on monta... Mutta ehkäpä niihin saa vastauksia sitten joskus...
Aloitan täällä palstailun taas kun olemme pahimman yli pääseet.
Toivotan teille kaikille pikaista onnistumista ja parempaa onnea odotukseen kuin mitä meillä on.
Trust, mies ja tyhjältä tuntuva elämä
Kommentit (32)
Olen pahoillani, että saitte kokea näin suuren surun. Ei tällaisiin tilanteisiin oikein sanoja löydy. Voimia ja halauksia!
Sanat ei riitä kertomaan miten paljon surin lukiessani viestiäsi. Toivotan sinulle paljon voimia jaksaa käydä tämä läpi.
* lämmin hali *
Toivottavasti näistä viisaista sanoista on jotain lohtua. Itseäni ne lohduttivat kovasti paljon pienemmillä viikoilla tapahtuneen menetyksen jälkeen.
-Waimo-
Äiti, minun täytyy jatkaa.
Joku kutsuu kulkemaan.
Täytyy taittaa taival matkaa,
vaikken tietä tunnekaan.
Siellä missä toisiansa
aallot vievät tansseihin,
siellä, veden loiskinassa,
siellä olen minäkin.
Siellä, missä korkealla
siintää pilvi sulavin,
siellä, sinipilven alla,
siellä olen minäkin.
Äiti, katso, kuinka kasvan !
Kuule, kuinka kohisen !
Minkä kasvoin viime vuonna,
tänään kasvan ohi sen.
Avara on taivaan syli.
Tuulen teitä purjehdin.
Pääsky lentää pääsi yli,
siinä olen minäkin.
Älä pelkää. Tulen kyllä.
Tulen kyllä takaisin.
Iltatuulen hyväilyssä:
siinä olen minäkin.
Voimia teille molemmille suuressa surussanne, jonka määrää en edes osaa kuvitella. Viestistäsi huokui kuitenkin suuri rakkaus toisianne kohtaan, mikä toivottavasti auttaa jaksamaan aina seuraavaan päivään. Olette ajatuksissa! Haleja!
" Antaa kyynelten tulla, antaa sydäntä pakottaa, antaa ajatusten sattua. Kun suru on kohdannut, lamaannuttanut, mykistänyt, kyyneleet pesevät, itku hoitaa, sydän aina tuntee ja ajatukset tekevät surutyötä. Surutyö on hyvästijättöä ja luopumista. Luopumista siitä, mitä emme koskaan omistaneet, vaan saimme pitää määräajan lahjana."
Juuri sinun ilouutisia tulin ensimmäisenä lukemaan vähän aika sitten tultuani 9 kuukauden palstatuolta ja nyt joudutte tälläistä kokemaan. Ihan kuin lapsettomuudesta kärsimisessä ei olisi tarpeeksi kestettävää :(
Itku tuli kun luin tekstiäsi. Kovasti voimia teille.
Itkien luin viestisi. On vaikea ymmärtää mitä varten tällaista tapahtuu. En oikein osaa sanoa mitään lohduttavaa. Jaksamista suuren surunne keskellä.
Itku tuli mulla silmäkulmaan viestisi lukiessani. Toivon teille voimia kestää tämän koettelumuksenne yli. Sanaton olen suuren surunne edessä. Toivottavasti edes aika parantaisi haavat.
puolestanne. Toivottavasti jaksatte tukea toisianne vielä tässäkin surussa. Voimia teille!
-Osse
Sanat eivät nyt riitä, itku tuli silmään. Tukekaa ja rakastakaa toisianne, halaus:)
Itku tuli täälläkin. Kovasti voimia!
kirjoituksesi kosketti syvältä ja kyyneleet tulivat silmiin. En voi ymmärtää miksi mitään näin epäoikeudenmukaista voi tapahtua.
Ei tälläiseen ole sanoja olemassakaan.
(((((((((((((( Voimia ja haleja ))))))))))))))
Osanottoni. Toivon Sinulle ja perheellesi jaksamista suuressa surussanne!
Kyyneleet silmissä
Leia
Itku tuli silmään lukiessani viestiäsi. Olen todella pahoillani!
Voimia ja jaksamista sinulle ja miehellesi. ((halaus)).
-tuulia
Sanoja ei ole. Tuntuu niin pahalle. Sinun kaksi läheistäsi on poissa, tuskasi on varmasti suuri. Voimia. Toivon että saat lohdutusta edes jostain.
En enää paljoa käy missään palstoilla mutta nyt satuin tulemaan tänne ja näin surunmurtaman viestisi. Ei ole todellista. Kyyneleet tuli silmiin ku luin tuon kirjoituksesi. Miksi, miksi miksi? Muistan, kun perhiksellä iloittiin teidän plussasta. Ja nyt kävi näin. Ei osaa sanoa kukaan mikä tarkoitus kaikilla on. Olen niin pahoillani. Pahoillani myöskin isäsi puolesta.
Ehkä vielä jonakin päivänä.....
Kyllä se vielä...
uskotaan, luotetaan ja toivotaan ystäväni!
Kovasti jaksamisia ja halauksia!
Fele
Saimme pitää häntä tunnin vrran, silitellä ja ihailla miten kaunis Janettemme onkaan. Hautajaisten jälkeen elämä on hiljalleen alkanut asettua paikoilleen. Mieletön suru ja puristus kuitenkin pysyy rinnassa. Valtavasti voimia sinulle! Puhu, puhu, puhu läheisten kanssa tytöstäsi, se helpottaa eikä tule " möykkyjä" joita on myöhemmin vaikea käsitellä.
Kenenkään ei koskaan kuuluisi joutua hautaamaan omaa pikkuistaan. Olen niin pahoillani...
Niin hiljaa kuin hiutale pieni
lennät taivaalla leijaillen.
Niin kaunis,hauras ja hento
enkeli pikkuinen.
Kun taivaan tähdet tuikkii
luokseni lentää saat
jokaisen illan myötä
unessa tavataan.
Kiitos ajasta siitä joka
yhdessä kuljettiin.
Kiitos ilonsäteistä niistä
joita hetkeksi annettiin.
Sydämessäin aina kuljet,
rakkauteni koskaan kuole ei,
vaikka ikävä aikanaan laantuu
sua koskaan unhoita en.
Tietämättäsi autoit myös minua, sillä menetin 3kk vanhan vauvani kesällä. Hänen hautakiveensä tulee pieni enkeli, sillä 4 vuotias siskontyttöni lohdutti minua sanomalla, että vauvastani tuli pieni suojelusenkeli, ettei minulle tapahdu enää mitään pahaa. Se oli niin kauniisti sanottu, että se juurtui mieleeni ja kaunis runosi pienestä enkelitytöstä oli niin osuva, että kyyneleet tuli silmiin.
Voimia sinulle Nande ja Trust - molemmille.
... ja syvin osanottoni!
Eemeli