Siskon häät käy kalliksi
Meillä on kuusihenkinen perhe ja tilanne on nyt sellainen, että ainoastaaan miehen kohdalla vaatekaapista löytyi tilanteeseen soveltuva vaatetus.
Minä löysin soveliaan asun juhlaan, hintaa 200 e. Kengät oli pakko ostaa uudet, sillä viimetalvisen onnettomuuden jälkeen vanhat kengät eivät toimi. Kengät joilla pystyin kivuitta kävelemään, maksoivat 100 e. Enää tarvitaan sukat ja korut, mutta mennään niillä mitä on.
Lapsille pitää ostaa vaatteet, ihan alusta alkaen. Toivon, että löydän teinityttärelle ja pienemmille pojille kohtuuhintaiset vaatteet, kenkineen kaikkineen 400 eurolla. Viimevuonna oli veljen häät, mutta itse en kehtaa mennä samalla asulla ja lapset ovat auttamatta kasvaneet ulos entisistä juhlavaatteistaan.
Polttareihin hujahti 130 e, sisälsi matkat, syömiset, tilaussaunan, pääsylipun konserttiin ja juomat. Vaatettakin ostin, mutta niitä en laske, koska soveltuvat arkikäyttöönkin.
Tarvitsemme lapsille ulkopuolisen hoitajan hääpäivänä, koska meillä on yksi erityisen erityinen lapsi joukossamme. Lapsenvahti joutuu lähtemään hääpaikalta illansuussa, joten arvelen että hänelle pitää maksaa vastuusta, vaivasta ja kuljetuksista väh. 50 e.
Ja sitten tarvii vielä ostaa se häälahja. Eli hintaa häille 880 e + häälahja. Täytyy toivoa että miehen veli menee naimisiin ennenkuin lapset kasvavat juhla-asuistaan yli, niin näiden häiden kustannus vähän kutistuu :)
On tietenkin kiva että sisko juhlii häitään, eikä pätkäytä salaa naimisiin niinkuin me aikanamme. Mutta hurjaa, millaiset kulut meille tulee näistä juhlista.
Kommentit (35)
siskon häät?
lähes kaikki tuosta tonnin budjetista oli ryysyä sinun perheelle.
kirpparilta saa vaatetta kyllä, mutta teille ei kelpaa.
aiot lähes ilmaiseksi pitää lastenhoitajaa ja ilmeisesti lahjakin tulee olemaan halpa. polttarit oli halvat siihen nähden että olivat siskon ja siihen nähden, mitä kaikkea olit itsellesi saanut.
mutta omiin vaatteisiin on miljoonia laittaa.
ap on rikas jolla on aina rahaa omiin menoihin, muissa pihistellääään.
asut varmaan kivitalossa järven rannalla, on maasturia ym. mutta siskon häät ovat kallit, vaikka aiot lahjankin varmaan itse tehdä, pihalta löytyy kaunis kivii?
tottakai tuo on iso raha, valtavan iso raha. mutta ap laittaa sen omiin vaatteisiin, itseensä. eikä siskoonsa. sitten sanoo että siskon häät ovat kalliit. hänellä itsellään on kallis maku, ei kelpaa kuin kallis.
jotka haukkuvat sinua itsekkääksi paskaksi, joka ei välitä siskostaan vaan laskee senttejä. Älä välitä. Näille haukkujille tiedoksi: kyse ei ole itsekkyydestä tai siitä, ettei välittäisi. Tuo voi olla ei-niin-varakkalle perheelle oikeasti iso raha. Opiskeluaikanani olin parin kaverin häissä. Vaatteet sain lainaan siskolta ja kampauksen laitoin itse, mutta kun laski yhteen polttarikulut, häihin matkustamisen (molemmat monen sadan kilsan päässä), yöpymisen hotellissa ja häälahjan, niin kyllä siinä tuli häille hintaa monta sataa. Opiskelijalle se on niin iso raha, että sain sitten elää pari kuukautta kaurapuurolla ja porkkanoilla. Joten ap, ymmärrän täysin.
Jos vaate on liian iso mahan kohdalta silloin kun se harteista on ok, kuron sitä kokoon jollain edellämainituista. Juhlavaatteissa bolero toimii yleensä hienosti leveyttä kursimaan.
Vyöllä tai esim. leveällä vyötäisille solmitulla silkkinauhalla saa isompia mekkoja halvalla istuvammiksi.
Arkivaatteissa sitten ne liivit, häihin niistä ei kyllä ole.
jos sulla on jo juhlavaate, jota et nyt vaan viitsi päälle laittaa. Kukaan ei muista mitä sulla oli viimeksi. Kenkiäkään en itse ostaisi, ainakaan 100 euron. Kärvistelisin pakko osuudet vanhoissa ja sit kengät pois.
vain ehkä kolme kertaa elämässään, niin että hyvä investointi se on. ;)
ethän ole juhlien keskipiste, ja lapsille saa kirpparilta hyvät juhlavaatteet.
Kasvata lapsesi niin ne voi ottaa myös juhlimaan.
Juuri ostin omalle 7-vuotiaalleni. Ja tietty huutonetistä saa halvalla vaatteita juurikin pikkupojille.
juhliin ja tietysti vastavuoroisesti toisin päin. ei kaikkea tarvitse aina ostaa. Pojille taas vuokrattiin puvut, kun niillä ei ollut muuta käyttöä ja olisivat menneet vuodessa pieniksi.
kirppareiden tarjontaa? Jos lähimpään rättikauppaan on matkaa, samalla vaivallahan voisi ensin käydä kirpparit läpi ja sitten mennä sovittelemaan muita JOS ei kirpparilta löydy.
Nyt on vielä alet, lindexistä, kapphallista yms löytyy lapsille parilla kympillä varmaan kivaa päälle pantavaa.
Jos helpottaa,niin laske paljon siskosi on laittanut rahaa teidän juhliin. Polttarit, häät, ristiäiset (useimmat), lasten synttärit joka vuosi, joulu, rippijuhlat jne.
Ei enää tunnu niin pahalta tuo sinun satsaama summa.
tämä on se syy, jonka takia ostan aina kirppikseltä hyväkuntoiset kengät (siis isompia kokoja). Joku kutsuu hamstraamiseksi, mutta käyttöä on ollut yksiä kenkiä lukuunottamatta kaikille. Hinta aikoinaan 2e ja saman olen saanut myydessä, joten käyttörahaa ei ole juuri jäänyt.
Tosiaan kirppiskävijänä, lasteni juhlavaatteet eivät juuri maksa. Loput kysellään kavereiden lapsilta lainaan (esim. villatkki tarpeen mukaan tmv).
Omat kengät ymmärrän! halpoja kenkiä ei jalkavaivanen voi käyttää.
Itse pääsen tosi harvoin juhlimaan - niitä juhlia ei vaan meidän sukulais- ja ystäväpiirissä ole. Lisäksi viimeisen 10 vuoden aikana painoni on heittelehtinyt raskauksien takia 20 kiloa, joten melkeinpä jokaiseen ajateltavissa olevaan juhlaan olen joutunut ostamaan uuden vaatteen jo ihan sopivuuden kannalta. Vartaloni on hankala eli mitkään ihan alerekin vaatteet eivät noin vaan välttämättä sovikaan. Vihaan sen takia vaateostoksia, koska joudun etsimään vaatteita viikkotolkulla ja sovittelemaan aina vaan eikä silti mitään edes lähes istuvaa tule vastaan. Varsinkin jos on juhlat tulossa, en ikinä löydä mitään helpolla. Sitten kun löydän, ostan sen, vaikka se sitten maksaisikin maltaita. Ei ole varaa olla kranttu. Monesti se, minkä olen löytänyt, ei istu kunnolla ja joudun availemaan saumoja tai hankkimaan kuminauhaa, lyhentämään helmaa jne.
Siskoni on aivan päinvastainen. Hän löytää vartalotyypilleen mekkoja ja iltapukuja alle 70 eurolla, parhaimmillaan tosiaan 10 eurolla, ja on aina ihan pikkujuhliinkin pukeutunut hyvin. Ehkä se, että viihtyy kaupoissa, auttaa löytämään itselleen sopivia vaatteita, mutta minä en löydä edes arkivaatteita helpolla.
Kengät ovat lähes yhtä haastavat. Minulla on leveä jalkaterä ja useimmat kengät eivät mahdu jalkaan - jos otan isomman koon, tippuvat kantapäästä. Lähes aina sopivat kengät ovat suomalaista tekoa ja merkitsee sitä 100 euron hintaa.
Ja kun harvoin pääsee juhlimaan, kyllä sitä ehkä haluaakin juhlia uudessa puvussa. Aina toivon, että löytäisin jonkin ihmemekon, joka peittäisi vartaloni virheet (väärät sääret, rinnat, jotka eivät mahdu normikokoihin, vatsamakkarat, luisevat olkapäät, pilkukkaat käsivarret jne)