Mikä mielestäsi tökkii Steinerpedagokiikassa/ ideologiassa?
Lapsemme nyt jonossa kouluun ja olemme saaneet ympäristöstämme tosi kielteistä palautetta.
Olen yrittänyt kysellä ihan oikeita syitä näihin kielteisiin kommentteihin, mutta yleensä saan vain vastauksen: no kun se steinerideologia tökkii niin pahasti.
Osaako joku kertoa mikä siinä niin ärsyttää?
Kommentit (41)
nimittäin on monien opettajien lapset siellä myös.
Yläasteella siellä on suurin osa muissa kouluissa pärjäämättömiä, jotka eivät ole enää muualle kelvanneet. Suhteettoman suuri määrä oppilaista esim. anorektisia (daignostisoituja anorektikkoja). Opettajat eivät puutu mitenkään, vaikka tietävät oppilaiden huumeiden käytöstä. On muita kouluja, joista lentää ulos heti, jos jää huumeista kiinni, esim. saksalainen koulu, ja silloin ei muita vaihtoehtoja kovin monta ole. Kaiken kaikkiaan niin järkyttää ja opettajien puolelta välinpitämätöntä menoa, etten ikinä halua lapsiani sinne. Jotain kertoo sekin, etteivät kaikki ko. koulun opettajatkaan halua omia lapsiaan sinne.
Ei ihminen opi jos ei halua oppia, oli koulu mikä tahansa. Tietoa ei voi kaataa päähän väkisin. En minäkään oppinut ruotsia ja matematiikkaa tavallisessa peruskoulussa koska en halunnut oppia.
itse steinerkoulua 6 v. käyneenä keskitymishäiriöisenä sanoisin, että ei sovi lapselle jolla ei ole halua oppia.
Ruotsia ja saksaa "luin" sen 6v. kumpaakaan en osaa.
Koulu kannustaa sellaisissa aineissa, joissa oppilas on hyvä, ei pahemmin muissa.
kaikista kun ei niitä taiteilijoita tule vanhempien haaveista huolimatta ;)
vaikka eihän se ideologiaan (kai) kuulu.
Koko kouluaika tulee maksamaan teille noin 25 000 euroa enemmän kuin "taviskoulu".
Jos on rahaa niin mikäs siinä.
musiikkiliikunta missään muuallakaan?
Tanssillinen siis.
wikipediasta
Osa Steinerin luentojen ja kirjojen aihepiireistä muistuttaa teosofiaa. Tällaisia ovat Steinerin näkemykset muun muassa jälleensyntymisestä, karmasta, maan kehityksestä, kansansieluista, kulttuurikausista, Lemuriasta ja Atlantiksesta sekä luonnonhengistä ja enkelikunnista.
Steiner piti itseään selvänäkijänä, jolla oli pääsy akasha-kirjoihin ja näin ollen siis salattuun tietoon. Niinpä lähes koko Steinerin huomattavan laaja tuotanto perustuu hänen selvänäkökyvyillään hankkimiinsa tietoihin.
'
muualta
Antroposofinen lääketiede perustuu sille ajatukselle, että pohjimmiltaan oleminen on henkistä ja ihminen on karman lain alaisuudessa. Lääkinnässä pyritään vaikuttamaan etenkin henkiseen puoleen ihmisessä ja palauttamaan tasapaino henkisen ja ruumiillisen välille. Hoitomuotoja on mm. hoitoeurytmia, musiikkiterapia, kuvataideterapia, puheterapia, perheterapia ja rytminen hieronta. Steiner itse on antanut tarkat ohjeet mm. eurytmiasta, mutta osa terapioista , esimerkiksi antroposofinen puheterapia, on kehitetty hänen oppiensa pohjalta myöhemmin. Hoitoeurytmiassa pyritään liikkeen ja äänien avulla saavuttamaan tasapainoinen tila. Liikkeillä jäljitellään luonnosta löytyviä liikkeitä, joiden avulla pyritään kääntämään ihminen sisään päin ja parantamaan itsensä oman eteerisen olemuksensa avulla. Terapeuttien mukaan hoidot määrää lääkäri ja hoidon tarkoitus on saavuttaa sisäinen tasapaino, myös kehon ja hoidon kokonaisvaltaisuutta korostetaan.
Antroposofiset lääkkeet muistuttavat homeopaattisia lääkkeitä: kyse on lähinnä luonnonlääkkeistä, joita laimennetaan runsaasti. Näillä lääkkeillä katsotaan olevan positiivinen vaikutus ihmisen henkiseen minään niiden vaikuttamatta liikaa hänen olemukseensa. Lasten rokotuksia ei suosita, sillä katsotaan että lastentautien tarkoituksena on muokata minää ja auttaa sieluruummiin kiinnittymistä fyysiseen ruumiiseen. Rokotuksilla puututaan tähän kehitykseen väkivaltaisella tavalla ja muutetaan täten lapsen persoonallisuutta. Lapsi sovittaa tautiensa kautta edellisen elämänsä huonoa karmaa ja mikäli tähän puututtaisiin, lapsen jälleensyntymäkierto voisi häiriintyä.
juttu, mihin steinerkoulun systeemi perustuu, on puhtaasti uskonasia. En laittaisi lapseani mihinkään uskonnolliselta pohjalta toimivaan kouluun. Enkä nyt tarkoita, että siellä opetettavat asiat olisivat huuhaata (paitsi eukka) vaan sitä, minkälaiselle ihmis- ja oppimiskäsitykselle koulu perustuu.
jos haluaa jotain ekstraa niin montessoriin vaan...
Kannattaa oikeasti ottaa selvää näistää pedagogisista suuntauksista ja miettiä ovatko ne oman arvomaailman mukaisia. Ei steinerkoulu ole mikään "parempi" koulu!
Steinerkoulun kasvatit, ne muutamat jotka olen tavannut, ovat mielestäni olleet muita jäljessä. Tarkoitan nyt esim. lukioon siirryttäessä.
Ei se koko koulu tietenkään mikään täysin paska ole, mutta omaani en IKINÄ laittaisi steinerkouluun.
Osaisitko tarkentaa, millä tavalla ovat jääneet jälkeen muista?
- ensimmäisten vuosien opetus perustuu opettajan matkimiseen ja jäljittelyyn. Lapsen omille ajatuksille, oivallukselle ja luovuudelle hyvin vähän tilaa.
- opettaja määrittelee lapsen temperamentin ja oppilaan temperamentti otetaan huomioon opetustilanteissa, lapsen kohtelussa jne. Temperamentin määrittelyyn vaikuttavat mm. lapsen ulkonäkö, tapa liikkua, puhua jne. Määrittelyn tekee yksi ihminen omien mieltymystensä ja kokemustensa pohjalta.
- steineropettajien koulutustausta on varsin suppea (snellmann korkeakoulu), opettajilla ei ole tarvittavaa tieto-taitoa opettaa kaikkia aineita - opettajilla hyvin pintapuoliset tiedot.
Sama opettaja opettaa ensimmäiset 8 vuotta luokkaa = suppealla koulutustaustalla "hallitaan" kaikki alkuopetuksesta aineenopetukseen.
- Monissa steinerkouluissa liian suuret luokkakoot (ja tämä selitetään sillä, ettei sillä ole steinerpedagogiikassa väliä!). Levottomat luokat, kurinpito-ongelmia. Kiusaamistapauksiin ei puututa tarpeeksi (ongelmat lakaistaan mielellään maton alle).
- Opettajien suppean koulutustaustan takia rajoitettu kyky havaita oikeita oppimisvaikeuksia ajoissa - lapsi ei saa tarvitsemaansa tukea, vaikuttaa heikentävästi itsetuntoon.
- Henkilökunnalla hyvin autoritäärinen ote: kaikki ok niin kauan kun vanhemmat ovat täsmälleen samaa mieltä ja myötäilevat kaikkea, mutta jos jostain syystä esim. esittää kysymyksen "miksi näin?" (vaikka ihan positiivisessa hengessä) niin asenne muuttuu, asiaa ei käsitellä vaan asia kuitataan "tämä on steinerpedagogiikan asia" ja annetaan ymmärtää, etteivät ulkopuoliset asiaa edes voi ymmärtää.
- Monissa steinereissa ei ole välituntisin ulkoliikuntavälineitä (esim. palloja) - perusteluna "eivät ole tarpeellisia".
Tässä muutamia syitä. Eivätkä ole mitään mutu-tietoa vaan omakohtaisia ja lähipiirin kokemuksia.
Osaisitko tarkentaa, millä tavalla ovat jääneet jälkeen muista?
ainakin vieraissa kielissä steinerin oppilaat ovat ikäisiään jäljessä monilla eri osa-alueilla, jopa ihan spontaanisti tuotetussa suullisessa puheessa.
jos haluaa jotain ekstraa niin montessoriin vaan...
ykkösvaihtoehtona montessori, mutta täällä montessorit ovat kunnallisissa päiväkodeissa ja niihin otetaan ensisijaisesti omalta alueeltaan. Jossa me ei siis asuta. Pitäisi muuttaa päiväkodin lähelle, eikä sittenkään olisi ollenkaan varmaa, että sinne edes pääsisi. Ja montessorikouluun taas on vaikeaa päästä ilman, että on käynyt montessoripäiväkodin.
Asumme lähellä steinerkoulua ja joskus harkitsin että saattaisin lapsemme sinne jopa laittaa.
Mutta kyllä asia varmistui viimeistään silloin kun taloyhtiöömme muutti steinerkoulun opettaja perheineen.
Tämä perhe elää aivan kuin siat pellossa, tavarat täysin levällää pihallaan, lapset kulkevat surutta muitten pihalla,
Rytmi ihan sekaisin, 3-vuotias ulkona vielä 11 aikoihin, aamiainen syödään silloin kun muut pihan lapset menee lounaalle.
Voihan tämä tietty olla erikoinen perhekin, mutta kyllä aika erikoista on näiden touhu.
yhden lapsen osalta kokonaan ja toisen melkein kokonaan, kolmannesta ekan luokan verran. Into oppimiseen on saatu tapettua pahimmassa tapauksessa jo ekalla luokalla, mm. rangaistaan siitä jos lapsi osaa ja tekee innoissaan tehtäviä eteenpäin. Yläasteella oltiin todella sitten jäljessä eikä koulu kiinnostanut yhtään, oppisisällöillä ei ole mitään väliä jos ei muksua kiinnosta koulu pätkääkään. Olen katsonut kahden älykkään lapsen taantumista peruskoulussa, jossa ei todellakaan saa ajatella itse vaan niinkuin oppikirjassa lukee tai opettaja sanoo ne asiat on.
Nuoremmat laitettiin steineriin, ihan sama kaadetaanko siellä päähän yhtä paljon tietoa kuin tavallisessa peruskoulussa mutta oma innostus oppimiseen toivottavasti saadaan säilymään paremmin kun alusta alkaen asioita tehdään enemmän itse. Tärkeää on myös että lasten annetaan olla lapsia eri tavalla kuin normiperuskoulussa ja omia itsejään eikä tasapäistetä ja moitita jos ei olekaan standardin mukainen joka nykyperuskoulussa on se kiltti kympin tyttö tai poika.
Omiin kokemuksiin nojaten en voi uskoa että steinerkoulu voi olla pahempi kuin tavisperuskoulu jonka läpikäyminen on ollut hirveää takkuamista ja yksi käy terapiassa jatko-opintojen sijaan kun koulukiusaamista katsottiin 2 vuotta läpi sormien.
Meidän steiner-koulussa ei kyllä rahasteta, kk-maksu on varsin kohtuullinen ja perhekohtainen riippumatta siitä kuinka monta lasta perheestä koulua käy. Maksuista voi myös hakea vapautusta jos taloudellinen tilanne on kovin tiukka. Meillä esim. kahden lapsen kouluvuosi maksaa reilu 300e, moni harrastuskin on kalliimpi!
ellen olisi itse tuon uskonnon harras kannattaja. Steinerin ajatukset on oikeesti aika kummallisia. Miksi haluaisin työntää lapseni sellaiseen ympäristöön? Koulu on toki tärkeä osa lapsen elämää, mutta luovuutta voi tukea muutenkin.
Ota itse selvää steiner-filosofiasta. Joskus rumia asioita myydään kauniissa paketissa.
Kouluaika eni jotenkuten mutta en saanut kuin hikisesti AMK tutkinnon, koska ei vaan pystynyt parempaan. Olen myös huomannut valtavia aukkoja yleissivistyksessä, en oikeastaan tiedä mistään mitään. Staikku oli helppo koulu, mitään ei vaadittu, ei ollu läksyjä eikä juuri kokeitakaan. Luokka oli täys häiriintyneitä ja meno oli sen mukaista. "Kivaa" oli näytelmien teko, luokkaretket, aikainen alkoholin juonti(11vuotiaana oli eka kerta kun koko luokka ryyppäs)ja vapaa meininki. Myös huumeita liikkui koulussa paljon(HKI 1990-luvulla) eikä kukaan puuttunut asiaan.
Omia lapsia en sinne ole laittanut.
ykkösvaihtoehtona montessori, mutta täällä montessorit ovat kunnallisissa päiväkodeissa ja niihin otetaan ensisijaisesti omalta alueeltaan. Jossa me ei siis asuta. Pitäisi muuttaa päiväkodin lähelle, eikä sittenkään olisi ollenkaan varmaa, että sinne edes pääsisi. Ja montessorikouluun taas on vaikeaa päästä ilman, että on käynyt montessoripäiväkodin.
Ilmeisesti niitä ei ihan joka kylässä ole, päivähoitoa/esiopetusta toki.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Antroposofia
natsit ja steiner
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8428244