isovanhempien suhtautuminen

Meillä siis vähän samat tunnelmat täälä.

Meillä on jo kaksi lasta ja kolmatta odotellaan.

Kahdesta ensimmäisestä kun kerrottiin appivanhemmille niin ensimmäisestä appiukko onnitteli ja anoppi vain mulkoili mua, kun tulivat vauvaa katsomaan ekaa kertaa kotio appiukko kysyi ivallisesta multa että ootko nyt onnellinen... toisesta kun kerroimme heille niin kumpikaan ei onnitellut vaan anoppi oli sitten miehelleni haukkunut minut ja puhunut todella loukkaavasti. Tästä kolmannesta ei olla vielä kerrottu, eikä ole mitään aikomustakaan kertoa, huomaavat sitten kun huomaavat. Omille vanhemmillemme ollaan kerrottu aika alussa ja aina hyvän vastaanoton on tulokas saanut. Nyttenkin tuntuu vähän pahalta että monet lähipiiristä tietää asiasta mutta ei mieheni vanhemmat, olen melko varma että kuulevat asiasta muualta kuin meiltä mutta itselläni ei silti ole mitään kiirettä kertoa heille kun tietää mitä se vastaanotto tulee olemaan...



että tälläistä täällä.

Esikoisesta kun isäntä äidilleen kertoi, oli reaktio "aijaa, hänestä tulee isoäiti!" mutta kun sattui tulemaan silloisella työpaikallani käymään, niin totesi minulle, että pilaan hänen pojan elämän kun en tee aborttia.

Olimme tuolloin siis 20- ja 21-vuotiaita, ja olimme seurustelleet kuusi vuotta. Lapsi ei ollut suunniteltu, mutta alusta asti molemmat olimme sitä mieltä että vauva pidetään.

Nyt meille on toinen tulossa kuukauden sisällä, ja anopin ensimmäinen kommentti oli isännän kertoessa että "oliko tääkin vahinko?". Onneksi isäntäkin oli suuttunut tuosta, sillä kumpikaan meistä ei ikinä ole esikoista vahinkona ajatellut. Se tarkoittaisi samaa, kuin että lapsi olisi ollut ei-toivottu!

ainoastaan ovat kysyneet että näkyikö sukupuoli ultrassa, ei muuta mielenkiintoa esim. vointiani kohtaan. Varmaan pelkäävät että joutuvat tällekin ilmaiseksi perhepäivähoidoksi, niinkuin miehen veljen lapselle.

Omat vanhempani ovat vaan innoissaan, mutta toki omiin vanhempiin on läheisemmät välit ja heidän kanssaan olen enemmän tekemisissäkin.

Minua ei jännitä anopin ja apen mielipiteet, (ekaa oottellaan) sillä he varmasti ratkeavat onnesta. Mutta oman isäni kommentit voivat olla mitä vaan, ainakin viimeistään seläntakana. Hänen mielestään lapset liioitellusti sanoen pilaavat elämän. Kolmen lapsen isänä mahtavaa puhetta. :--D No, olen nähnyt hänen kuitenkin lepertelemässä pikkuvauvalle aivan heltyneenä.



Mutta miehen isosiskon reagointi jännittää eniten. Menimme häntä ennen kihloihin, josta seurasi monen viikon puhumattomuus ja kahteen vuoteen onnitteluja ei olla kuultu. Heillä myös ollut lapsensaanti toiveissa ensi vuonna, ja kun pikkuveli avovaimoineen saa lapsen ensimmäisenä ja saattaa vanhemmat ensimmäisenä isovanhemmiksi, tilanne voi olla aika hurja. Tän takia oon miettiyt ihan, että en kerro hänelle ennenkuin hän huomaa. ja voinhan kysyttäessä miksi en kertonut vastata, että pelotti sun reagointi!?

Kuulostaa todella tutulta tietyissä määrin. Oma anoppini alkoi selvästi suhtautua minuun kielteisemmin kun kihlauduimme 1.1.2008. Sitä ennen hän oli ihan mukava. Tiedän, että hänellä on ongelmia, muttei elämä ruusuista ole kenelläkään. Olen itse 87 ja mieheni 85, joten nuoria olimme ja nuoria olemme yhä ja silti tuntuu, että käytöstapani olivat jo ennen kouluikää paremmat kuin hänellä. Hän esimerkiksi nolasi itsensä häissämme ja puhui omasta pojastaan pahaa selän takana äidilleni ja kummitädilleni! Kummitätini sanoi hänelle silloin suorat sanat päin naamaa. Onneksi emme tienneet asiasta silloin...kuulin siitä vasta jälkikäteen. Se loukkasi minuakin. Mieheni on niin hyvä mies, ystävä ja poika kuin olla ja voi. Jotkut eukot pitävät sellaisia itsestään selvyytenä. Eivät kaikki miehet todellakaan ole yhtä hyvä. Saisi antaa arvoa hänelle enemmän!



Olen nyt yhdeksännellä viikolla ja kerroimme viikko sitten uutiset molemmille vanhemmillemme. Omaille vanhemmilleni lapsenlapsi on toinen, mutta he ovat todella innoissaan ja mieheni vanhemmille (ovat eronneet myös jo toistakymmentä vuotta sitten) lapsenlapsi on ensimmäinen. He ovat myös iloisia ja innoissaan ja toivon, että lapsi myös lähentäisi suhteita.



En ole ikinä voinut käsittää, miksi jotkut äidit ovat niin lapsellisia. Eikö heidän pitäisi olla iloisia, että poika haluaa naimisiin ja asettua aloilleen yhden naisen kanssa? Olisiko parempaa, että parikymppinen mies roikkuisi mamman käsipuolessa vielä kolmekymppisenäkin?



Jaksamisia sinulle! Yritä olla välittämättä, vaikka se vaikeaa onkin. Jotkut ihmiset vain ovat hankalia. Yritä nauttia elämästäsi ja ihanaa, että omat vanhempasi ovat tukenanne :)