Miksi niin monilla lapsilla on nykyään jokin diagnoosi?
Niin siis tuota ihmettelen. Tuntuu, et joka toinen on nykyään joku adhd/asperger/dysfasia tms.
Kommentit (62)
epäterveellisiä asioita jotka ovat vaan lisääntyneet viime vuosikymmeninä.
monia ei edes ollut aiemmin käytössä.
Aspergerin syndrooma on arvioista riippuen 0,4-0,7% väestöstä, siis noin yhdellä kahdestasadasta. Siitä on joka toiseen pitkä matka.
Näistäkin jää diagnosoimatta reilusti yli puolet tapauksista.
Ihmettelen siis mihin arviosi "joka toisesta" perustat.
ei syöpääkään hoideta nykyään kuten meidän kouluaikanamme 70-luvulla... onneksi
No ei todellakaan joka toinen! Esim. Asperger on diagnoosina ollut käytössä vasta vuodesta 1994 täällä Suomessa ja aiemmin on ollut vain oikeastaan 2 lääkäriä, jotka tehneet ko. dg silloin alkuvaiheessa.
ADHD on pitkään ollut väärinymmärretty asia, moni Eemeli istunut puuvajassa miettimässä, oppimatta kuitenkaan mitään tekemästään.
Dysfasia, niin kielellisiä ongelmia on ollut aina, mutta ei niille ole välttämättä tehty mitään.
Lisääntynyt diagnosointi kertoo siitä, että meillä on enemmän tietoa. Lapset eivät ole ainoastaan tyhmiä, kurittomia, tuhmia, villejä tms. vaan he poikkeavat siksi, että heillä on xyz oireyhtymä. Kun syy tiedetään, voidaan lasta auttaa.
Itse mietin samaa. Miksi hyvät päiväkodit ovat ajamassa niin kiivaasti diagnooseja lapsille?
Ajatus on tavallaan hyvä, diagnoosilla hoitajien ja opettajien on pakko ymmärtää lasta.
Toiseksi se helpottaa hoitajien työtä: saadaan resursseja enemmän.
Ainkain meillä on ihan normaali lapsi, ja kun hän vaihtoi päiväkotia heti ensimmäisen kuukauden jälkeen päiväkoti vaati meiltä psykoloign tutkimuksia ja diagnoosia. Neuvola ja lapsen oma lääkäri olivat täysin tyrmistyneitä tällaisesta hutiloinnista. Allekirjoitin kuitenkin päiväkodin pyynnöstä paperit jossa sanottiin että lapsi tarvitsee tukea ja nyt lapsella on oma erityislastentarhanhoitaja päiväkodissa. Mitään tieto siitä, mitä varten tällainen erityisresurssi on, ei kuitenkaan meillä ole. Erityislastentarhanopettajakin ihmettelee sitä meille ja kyselee kaikenlaista. Mutta mitään poikkeavaa ei koskaan lapsessa ole huomattu.
Lapsi on ihan loppuvuodesta syntynyt, päivä lisää niin olisi mennyt seuraavalle vuodelle.
Tässä Hesarin linkki aiheeseen liittyen. Suomi tulee ameriikan perässä. http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Luokan+nuorimmat+saavat+helposti+AD…
jos "mitään poikkeavaa ei koskaan lapsessa ole huomattu"
vai eikö kirjoittaja vaanhalua uskoa, että oma lapsi voisi tarvita erityistä tukea
Itse mietin samaa. Miksi hyvät päiväkodit ovat ajamassa niin kiivaasti diagnooseja lapsille?
Ajatus on tavallaan hyvä, diagnoosilla hoitajien ja opettajien on pakko ymmärtää lasta.
Toiseksi se helpottaa hoitajien työtä: saadaan resursseja enemmän.
Ainkain meillä on ihan normaali lapsi, ja kun hän vaihtoi päiväkotia heti ensimmäisen kuukauden jälkeen päiväkoti vaati meiltä psykoloign tutkimuksia ja diagnoosia. Neuvola ja lapsen oma lääkäri olivat täysin tyrmistyneitä tällaisesta hutiloinnista. Allekirjoitin kuitenkin päiväkodin pyynnöstä paperit jossa sanottiin että lapsi tarvitsee tukea ja nyt lapsella on oma erityislastentarhanhoitaja päiväkodissa. Mitään tieto siitä, mitä varten tällainen erityisresurssi on, ei kuitenkaan meillä ole. Erityislastentarhanopettajakin ihmettelee sitä meille ja kyselee kaikenlaista. Mutta mitään poikkeavaa ei koskaan lapsessa ole huomattu.
Lapsi on ihan loppuvuodesta syntynyt, päivä lisää niin olisi mennyt seuraavalle vuodelle.
Tässä Hesarin linkki aiheeseen liittyen. Suomi tulee ameriikan perässä. http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Luokan+nuorimmat+saavat+helposti+AD…
varten.
Kävin lapsena puheterapiassa, 80-luvulla, ei diagnosoitu mitään. Mieheni kävi lapsena puheterapiassa, 80-luvulla, ei mitään diagnoosia. Lapsemme käy puheterapiassa nyt, diagnoosina dysfasia. Nykyään tarvitsee diagnoosin saadakseen kuntoutusta, toisin kuin ennen.
Toisaalta lasten neurologiset ongelmat ovat lisääntyneet. Samoin kuin astma ja allergiat. Tämä lisäys on maailmanlaajuista. Mistä johtuu? Diagnostiikan muutos ei pelkästään riitä selittämään tätä.
Ruoka (lisä- ja väriaineet)? Ilmansaasteet? Kemikaalit? Säteilyn muuttuminen (kännykät, tietokoneet, sähköverkot)? Kiinteistöjen homeongelmat? Ihmisten geeniperimän laadun heikkeneminen? Ruokavalion muuttuminen? jne
Eräs lastenneurologi sanoi luennollaan, että ennen dysfasia diagnoosin yleistymistä, lapsen diagnoosi sattoi olla: tyhmä, mykkä tai hullu.
Ennen monet neurologiset ongelmat diagnosoitiin suoraan kehitysvammaksi, kun ei muita diagnooseja tunnettu. Toisaalta ennen neurologiset ongelmat eivät vaikeuttaneet elämää yhtä paljon kuin nyt. Työ, opiskelu ym. on nykyisin vaativampaa kuin ennen. Oman maatilan töissä ei haitannut, vaikka lapsi/nuori ei osannut lukea tai puhe oli epäselvää.
lapsen käytös jollain diagnoosilla kuin lepsulla kasvatuksella.
lapsen käytös jollain diagnoosilla kuin lepsulla kasvatuksella.
Menepäs takaisin jatkamaan sitä virikehoitokeskustelua!
Ennen oli harvinaista että oli joku diagnoosi. Nykyisin on harvinaista ettei ole.
"Se on muotia, on helpompi selittää lapsen käytös jollain diagnoosilla kuin lepsulla kasvatuksella."
Osoitat tietämättömyytesi tällä kommentilla. Lasta ei voi kasvattaa oireilemaan neurologisesti. Itsellä lapsi jolla neurologinen diagnoosi. Diagnosointivaiheessa lapsi oli viikon sairaalan osastolla, ja häntä tutki useampi henkilö, jotka yhdessä tekivät diagnoosin. Kyllä he osaavat mahdolliset kasvatusvirheet erottaa neurologisista ongelmista.
Ei todellakaan sellaista lapsellemme haluttaisi! Eikä varmasti yritetä peitellä sillä mitään "lepsua kasvatusta"! Tuskinpa kukaan lääkäri kovin heppoisin perustein diagnoosia antaakaan. Meillä ainakin oli pitkä ja monivaiheinen prosessi. Mutta tietysti se diagnoosi on lapsen parhaaksi, että saa tarvittavat terapiat ja avun. Niin meillä muuten toinen lapsi joka on ihan tavis, häntäkö olemme sitten kasvattaneet eri tavalla vai?
Varmaan diagnoosien yleistyminen johtuu siitä, että nykyään tosiaan tiedetään ja tunnistetaan erilaiset ongelmat paremmin. Ennen ei annettu mitään diagnoosia, tai diagnoosi oli kehitysvammaisuus, oli ongelma mikä tahansa.
huonosti kasvatetut lapset diagnosoidaan, jotta vanhemmat saisivat kelan tukia "jaksaakseen" ja jotta asiantuntijat saisivat oireilevat lapset terapiaan oppimaan normaalia elämää ja käyttäytymistä.. noin kärjistetysti sanottuna.
Sinänsä on totta, että tieto lisää keinoja auttaa. Mutta toisaalta: kyllä nimeäminen palvelee ennen kaikkea byrokratiaa. Kela ja kunnat yrittävät säästää, ja tarvitsevat jonkin keinon seuloa joukosta enemmän apua tarvitsevat - haluavat siksi diagnoositahon suorittamaan sen valinnan.
Voisihan - jos rahaa ja tahoa olisi - lapsia auttaa muutenkin esim. pienryhmillä kouluissa, tai antamalla terapiaa spesifeihin ongelmiin esim. puheenymmärrykseen tai sosiaalisten taitojen puutteisiin.
Ei se diagnoosi itsessään kauheasti asiaa auta, varsinkin kun mainitsemissasi oireyhtymissä oireet voivat olla hyvinkin samanalaisia (siis yksittäiset oireet, joita terapioissa kuitenkin siis terapoidaan).
-as-lapsen surullinen äiti-
"Se on muotia, on helpompi selittää
lapsen käytös jollain diagnoosilla kuin lepsulla kasvatuksella."
Olet ilmeisesti niin onnekas, että lapsesi ovat ihan taviksia. Meillä lapsella adhd ja autistisia piirteitä. En uskalla haluta useampia lapsia, koska pelkään, että heilläkin neurologisia ongelmia. Nehän on usein periytyviä. Elämä on todella rankkaa lapsemme kanssa. En todellakaan enää pidä itsestäänselvyytenä, että syntyvä lapsi olisi loppujen lopuksi terve!
Itsekin olen miettinyt tuota diagnoosien yleisyyttä nykyään. Kai se johtuu just siitä, että nykyään ongelmat tunnistetaan. Kun mietin vanhempia sukulaisiani niin monella selviä adhd-piirteitä, joita on lapsena pidetty vain tyhmyytenä, kurittomuutena ja huonona kasvatuksena.
ongelmia on ollut aina. Monia ei ennen hoidettu, pahimmat tapaukset suljettiin vaivaistaloihin tai laitoksiin tai annettiin syrjäytyä. Kylänraitilla oli aina jokunen höperö, jota yhteisvoimin suvaittiin ja karteltiin.
Virallinen diagnoosi tekee ihmisen kokonaistilanteen ja tietyt erityistarpeet helpommin kommunikoitavaksi. Se on hyvä juttu. Siihen ei pidä takertua kuin lopulliseen totuuteen ihmisestä.
Tietyillä ilmiöillä, kuten keskittymiskyvyn häiriöillä, ylivilkkaudella ja oppimisvaikeuksilla on oikeastaan suurempaa merkitystä ainoastaan modernissa yhteiskunnassa, jossa yksilön on pärjättääkseen kyettävä esim. koulunkäyntiin, abstraktiin ajatteluun, vivahteikkaaseen verbaaliin kommunikointiin ja järjestelmällisyteen. Peltoja kyntäessä tai saalista ajettaessa monet nykyelämässä keskeiset taidot olisivat olleetkin ihan turhia.
mitenkään saa aikaan esim. autismia tai dysfasiaa, jotka ovat synnynnäisiä neurologisia sairauksia. Mene nyt nurkkaan häpeämään siitä, hus!
huonosti kasvatetut lapset diagnosoidaan, jotta vanhemmat saisivat kelan tukia "jaksaakseen" ja jotta asiantuntijat saisivat oireilevat lapset terapiaan oppimaan normaalia elämää ja käyttäytymistä.. noin kärjistetysti sanottuna.
lapselleni synnynnäisen aivosairauden, joka näkyy aivokuvissa? Ihan tosiko? ;-)
huonosti kasvatetut lapset diagnosoidaan, jotta vanhemmat saisivat kelan tukia "jaksaakseen" ja jotta asiantuntijat saisivat oireilevat lapset terapiaan oppimaan normaalia elämää ja käyttäytymistä.. noin kärjistetysti sanottuna.
Surullista, että teidän laillanne ajattelevia ihmisiä oikeasti on. Ilmeisesti tosiaan olet niin onnekas, että omat lapsesi ovat terveitä. Ei niitä diagnooseja kovin kepein perustein todellakaan anneta! Tiedän vanhempia joiden lapsilla selkeästi esim. puheen kehityksen ongelmia, mutta ei tarpeeksi vakavia, että saisi diagnoosin. Ja säännöllinen puheterapia vaatii diagnoosin, joten nyt lapset eivät saa tarvitsemaansa apua.
huonosti kasvatetut lapset diagnosoidaan, jotta vanhemmat saisivat kelan tukia "jaksaakseen" ja jotta asiantuntijat saisivat oireilevat lapset terapiaan oppimaan normaalia elämää ja käyttäytymistä.. noin kärjistetysti sanottuna.
miten "huonosti" kasvatan lapseni kun hän ei puhua pukahda vaikka on yli 3- vuotias??
Tukea saan 200e kuukaudessa, mikä ei paljon lohduta koska joudun olemaan joka viikko pois töistä yhden päivän mikä menee puheterapiassa, toimintaterapiassa yms. Myös työpaikkaa olen joutunut vaihtamaan koska vuorotyö ei enää onnistu koska lapsi tarvitsee puheterapia-päiväkotia joka on auki vain viikolla 7.00 - 17.00 Tämän vuoksi tulomme romahtivat ja pystyn tekemään satunnaisia töitä. Näillä näkymin lapsi tarvitsee vielä vuosia tätä päiväkotia ja koulukin aletaan porrastetusti.
Lisäksi iltaisin käymme tukiviittomakurssilla jotta oppisimme kommunikoimaan lapsemme kanssa ja ymmärtäisimme häntä.
Mä maksasin yhteiskunnalle tuplasti jos mun ei tarvitsisi olla tässä tilanteessa vaan voisimme elää niinkuin normaalit perheet!! JOTEN TURPA KIINNI!!
No ei todellakaan joka toinen! Esim. Asperger on diagnoosina ollut käytössä vasta vuodesta 1994 täällä Suomessa ja aiemmin on ollut vain oikeastaan 2 lääkäriä, jotka tehneet ko. dg silloin alkuvaiheessa.
ADHD on pitkään ollut väärinymmärretty asia, moni Eemeli istunut puuvajassa miettimässä, oppimatta kuitenkaan mitään tekemästään.
Dysfasia, niin kielellisiä ongelmia on ollut aina, mutta ei niille ole välttämättä tehty mitään.
Lisääntynyt diagnosointi kertoo siitä, että meillä on enemmän tietoa. Lapset eivät ole ainoastaan tyhmiä, kurittomia, tuhmia, villejä tms. vaan he poikkeavat siksi, että heillä on xyz oireyhtymä. Kun syy tiedetään, voidaan lasta auttaa.