olen täällä kertonut miehestäni, joka on huvikseen valehdellut

Tällainen valehtelu on yleensä lapsuudessa tai nuoruudessa syntynyt tapa, joka on jäänyt päälle. Alun perin valehtelu on saattanut olla keino hakea huomiota tai päästä ongelmista helpolla. Kokemus on ollut positiivinen ja voimaannuttava, ja valehtelu on jatkunut. Sittemmin siitä on voinut kehittyä varsinainen sairaalloinen "tukirakenne" ihmisen psyykelle, jonka avulla pönkitetään puutteellista tunteen- ja elämänhallintaa. Valehtelua voi olla todella vaikea lopettaa, vaikka ihminen tiedostaisikin ongelman ja haluaisi päästä siitä eroon.



Mitä valehtelija sitten oikein hakee, jos valheet eivät ole näyttävän huomiohakuisia vaan arkisia, jopa tylsiä juttuja, jotka eivät vain pidä paikkaansa?



Yksi viehätys voi olla kontrolli. Sen pienen hetken, kun valehtelija kertoo valheensa, hän kontrolloi salakavalasti kuulijan maailmaa. Saa tämän uskomaan johonkin, mikä ei ole totta. Siitä tulee hetkellinen vallan ja voittamattomuuden tunne. Ja siinä vaiheessa, kun valehtelija on paljastunut liian monta kertaa ja tietää, ettei jutut enää mene noin vaan läpi, hän edelleen kontrolloi kuulijaa - saa tämän epäilemään, ihmettelemään ja tarkistamaan pelkän uskomisen sijasta.



Adrenaliini ja jännitys. Valehtelu on kiellettyä. Sosiaaliset seuraukset voivat olla kiusallisia tai haitallisia. Valehtelu on aina pieni riski, ja sen vaarallisuudesta voi saada samanlaisen adrenaliinikicksin kuin vaikkapa pienestä ylinopeudesta, näpistyksestä tai arkisesta vandalismista, vaikka ruman sanan suttaamisesta vessan seinään. Joka kerta, kun sääntöjen rikkominen onnistuu seuraamuksitta, seuraa myös hetkellinen hyvän olon ja vallan tunne: hyvin meni!



Läheisyyden välttäminen. Valheista muodostuu ikään kuin usvamuuri itsen ja muun maailman välille - koskaan ei kukaan luota täysillä, koskaan ei ole sitä alastonta rehellisyyttä ihmisten välillä. Valehtelija on portinvartija, joka kontrolloi kaikkea liikennettä. Ei salli itseään rakastettavan liian paljon, vaan loukkaa läheisiään valehtelemalla; hän ei aja itseään olemaan rakkauden ja luottamuksen veroinen, vaan tahallaan pudottaa kerran toisensa jälkeen sen täysinäisen tarjottimen, kunnes sitä ei hänen kannettavakseen enää anneta.



Toisaalta hän haastaa läheisensä antamaan anteeksi valheet, hyväksymään hänet niistä huolimatta, katsomaan sormien läpi, sietämään niitä kuin kolttosia tuhmalta mutta rakastettavalta lapselta. Viesti läheiselle kuuluu: "Minun ei tarvitse olla luottamuksen arvoinen, mutta sinun on rakastettava minua siitä huolimatta."



Jotkut tapavalehtelijat häpeävät valehteluaan hirvittävästi, mutta eivät kykene lopettamaan. Valheet "vain lipsahtelevat" suusta. Tarve niihin on voimakkaampi kuin ihmisen oma itsekontrolli.



Apua mies voisi hakea, noin piintynyttä tapaa on vaikea itse katkaista, mutta sanot ettei hän suostu. No, yksi asia, mitä voisit kokeilla, on se, että aina kun mieheltä on valhe lipsahtanut, hän saa tunnustaa sen ilman mitään seuraamuksia: "Tai no, eihän se nyt ihan noin mennytkään." Sinä sitten suhtaudut ihan tyynesti vaan, että ahaa. Et tee mitään numeroa.

Itse olen pyhästi rehellinen ja uskoinkin aluksi kaikki jutut (jotka olivat kyllä aika uskomattomia, mutta uskoin silti) ja sittemmin tajusin että valehtelee ja esittää koko ajan jotain. Isoa ja pientä valetta tulee automaattisesti suusta.



Itse päättelin että valehteluun on kaksi syytä:

-Itsetunnon vähäisyys jota paikkasi pitämällä roolia päällä (ja rooli vaati valehtelua)

-Kontrolli muiden päälle. Hän kokee valehtelun nautinnolliseksi, sillä hänellä on yksin tieto siitä, mikä on totta ja mikä ei. Vallantunne ja kontrollinhalu saavat hänet tuntemaan olonsa turvallisemmaksi ja vahvemmaksi (ks. huono itsetunto).



Sain lopulta raivareita hänen valheistaan ja siitä kehkeytyi iso asia. Itse hän kielsi valehdelleensa koskaan ja vaikka jäi kiinni monta kertaa, selitti vain käyttäneensä vääriä termejä tai jotain muuta tai kuulleensa väärin kysymyksen tai olleensa väsynyt tms. Eli ei ottanut vastuuta valehtelustaan.



Erosimme muusta syystä kuin valheista (väkivalta, henkinen alistaminen jne.) mutta kyllä jatkossa katson aika tarkkaan seuraavia seurustelukumppaneita etten ota uutta valehtelijaa.

Vieläkin huomaan, että meinaan vähän väritellä juttujani ihan vain kuulostaakseni mielenkiintoisemmalta ihmiseltä. Uskon, että mulla on tuossa taustalla huonoa itsetuntoa ja riittämättömyyden tunnetta. Nuorena koin, että en vain ole tarpeeksi mielenkiintoinen kavereiden silmissä, jos en keksi itselleni poikaystäviä, menoja jänniin paikkoihin ja muuta hienoa. Eikä tästä ole paria viikkoa kauempaa, kun väitin kaverilleni, että mulla on viikonloppuna treffit jonkun hirvittävän ihanan miehen kanssa. No ei tosiaankaan ole ja eniten pelkään sitä, että kaverini tietää tämän myös.

Kaikki tiesivät, että tämä värittää juttujaan todella vahvasti tai sitten keksii niitä. Mies oli synnynäinen jutunkertoja, kukaan ei sitten enää myöhemmin välittänyt niiden todenperäisyydestä, koska kaikki tiesivät asian. Ei pappa mitenkään ilkeitä juttuja valehdellut, oli muuten luotettava mies kyllä.

Tällainen valehtelu on yleensä lapsuudessa tai nuoruudessa syntynyt tapa, joka on jäänyt päälle. Alun perin valehtelu on saattanut olla keino hakea huomiota tai päästä ongelmista helpolla. Kokemus on ollut positiivinen ja voimaannuttava, ja valehtelu on jatkunut. Sittemmin siitä on voinut kehittyä varsinainen sairaalloinen "tukirakenne" ihmisen psyykelle, jonka avulla pönkitetään puutteellista tunteen- ja elämänhallintaa. Valehtelua voi olla todella vaikea lopettaa, vaikka ihminen tiedostaisikin ongelman ja haluaisi päästä siitä eroon.

Mitä valehtelija sitten oikein hakee, jos valheet eivät ole näyttävän huomiohakuisia vaan arkisia, jopa tylsiä juttuja, jotka eivät vain pidä paikkaansa?

Yksi viehätys voi olla kontrolli. Sen pienen hetken, kun valehtelija kertoo valheensa, hän kontrolloi salakavalasti kuulijan maailmaa. Saa tämän uskomaan johonkin, mikä ei ole totta. Siitä tulee hetkellinen vallan ja voittamattomuuden tunne. Ja siinä vaiheessa, kun valehtelija on paljastunut liian monta kertaa ja tietää, ettei jutut enää mene noin vaan läpi, hän edelleen kontrolloi kuulijaa - saa tämän epäilemään, ihmettelemään ja tarkistamaan pelkän uskomisen sijasta.

Adrenaliini ja jännitys. Valehtelu on kiellettyä. Sosiaaliset seuraukset voivat olla kiusallisia tai haitallisia. Valehtelu on aina pieni riski, ja sen vaarallisuudesta voi saada samanlaisen adrenaliinikicksin kuin vaikkapa pienestä ylinopeudesta, näpistyksestä tai arkisesta vandalismista, vaikka ruman sanan suttaamisesta vessan seinään. Joka kerta, kun sääntöjen rikkominen onnistuu seuraamuksitta, seuraa myös hetkellinen hyvän olon ja vallan tunne: hyvin meni!

Läheisyyden välttäminen. Valheista muodostuu ikään kuin usvamuuri itsen ja muun maailman välille - koskaan ei kukaan luota täysillä, koskaan ei ole sitä alastonta rehellisyyttä ihmisten välillä. Valehtelija on portinvartija, joka kontrolloi kaikkea liikennettä. Ei salli itseään rakastettavan liian paljon, vaan loukkaa läheisiään valehtelemalla; hän ei aja itseään olemaan rakkauden ja luottamuksen veroinen, vaan tahallaan pudottaa kerran toisensa jälkeen sen täysinäisen tarjottimen, kunnes sitä ei hänen kannettavakseen enää anneta.

Toisaalta hän haastaa läheisensä antamaan anteeksi valheet, hyväksymään hänet niistä huolimatta, katsomaan sormien läpi, sietämään niitä kuin kolttosia tuhmalta mutta rakastettavalta lapselta. Viesti läheiselle kuuluu: "Minun ei tarvitse olla luottamuksen arvoinen, mutta sinun on rakastettava minua siitä huolimatta."

Jotkut tapavalehtelijat häpeävät valehteluaan hirvittävästi, mutta eivät kykene lopettamaan. Valheet "vain lipsahtelevat" suusta. Tarve niihin on voimakkaampi kuin ihmisen oma itsekontrolli.

Apua mies voisi hakea, noin piintynyttä tapaa on vaikea itse katkaista, mutta sanot ettei hän suostu. No, yksi asia, mitä voisit kokeilla, on se, että aina kun mieheltä on valhe lipsahtanut, hän saa tunnustaa sen ilman mitään seuraamuksia: "Tai no, eihän se nyt ihan noin mennytkään." Sinä sitten suhtaudut ihan tyynesti vaan, että ahaa. Et tee mitään numeroa.

Mun ex-poikaystäni oli samanlainen valehtelija. Ei isoista asioista, vaan juuri noita "pikkujuttuja". Erosimme koska en pystynyt luottamaan häneen enää. Epäilin kaikkea mitä kertoi, joka asia olisi pitänyt tarkistaa joltakulta muulta. Mietin myös sitä mitä keksii minusta vanhemmilleen, sisaruksilleen ja ystävilleen. Tiedän hänen kerran valehdelleen parille kaverilleen, että minulla on tapana hiippailla alasti kotona, jos vieraita tulee, en käy laittamassa vaatteita päälle, vaan olen pokkana alasti muiden edessä. Eihän tuo varsinaisesti mikään iso juttu ole, mutta voitte kuvitella miten ihmettelin kun meillä alkoi vierailemaan miehen kavereita harva se päivä. Kaikki tuijottivat minua (pettyneenä tai odottavan näköisenä), ja minä mietin että mitä kummaa...

- En koskaan voi saada syvää suhdetta mieheeni

- Osittain olen mieheni kanssa sen takia, kun hän voisi mennä pahempaan päin, jos eroaisin (myönnän hän on entinen alkoholisti, mutta nyt se on pysynyt hyvin hallinnassa...pelkään, että ote alkaisi EHKÄ lipsumaan, jos eroaisin...toisaalta nykyisin mies vaikuttaa niin vahvalta, että pelko saattaisi olla turha). Jos hän menisi pahempaan päin, lapsillani ei minusta olisi sitä isää, jonka he tuntevat.

- Itse olen niin kamalan rehellinen, että minua ällöttää tuollainen valehtelu, mutta toisaalta en ole kertonut miehelle, että olen vatvonut koko ajan eroa ja että nyt vähän aikaa on mennyt niin etten vatvoisi ja taas tämä juttu, niin vatvominen alkaa uudelleen.

- Kuten sanottu, mies muuten kyllä hyvä mies.

-Tuntuu kuin itse kantaisin miehen ongelmia. Mies sanoi, että hänellä ei ole ongelmia ja soitin hänelle uudelleen ja hän kysyi, onko sulla ongelmia, valehtelin ja sanoin "ei", mutta sitten tulikin mieleen, että oliko tuo sittenkään valetta? Onko se minun ongelma, jos mies valehtelee (ne viestit auton tarjoojille milloin mistäkin autosta...siis valheelliset tiedot lapsista), ymmärrättekö?



ap

olen vatvonut koko ajan eroa

mutta toisaalta nuo voivat olla asioita, joita ei edes kannata kertoa...En tiedä kannattaako miehelle´ kertoa, että en koskaan voi saada syvää suhdetta häneen (toisaalta mies vaikuttaa sellaiselta, ettei tarttiskaan) ap

selvästi miehen valehtelu on sinulle iso asia, ja se loukkaa ja satuttaa sinua.

Kuuntele itseäsi - tuo on sinulle merkittävä asia, ja sinun täytyy löytää ratkaisu sille. miestä et voi muuttaa. Jos et voi jatkaa elämääsi noin, epäluotettavan ja ehkä kontrolloimaan pyrkivän miehen kanssa (jolla toki on hyvätkin puolensa), niin sinun pitää miettiä, millaista elämää sitten haluat ja toimia sen mukaisesti.

Vierailija - 24.8.2010 22:16 (15/65)

hyvä hyvä...tämä aika lailla sopii mieheeni, jota kuvailen toisessa ketjussa...

Lainaus:

Mun mies kans patologinen valehtelija. En enään usko mihinkään mitä se sanoo, kun puhuu mitä sattuu. Ja sitten se hermostuu kun usein totean että mikähän osa tarinasta oli totta. Mieheni on todella kiltti ja tuntuu siltä että valehtelu syntyy ihan siitä, että mies välttelee kaikkea riitaa. Sanoo asiat niinkuin luulee minun haluavan kuulla. Esim. ostin kengät joita kotona pyysin sovittaan ja sanoi niitten olevan hyvät. Vuoden päästä kysyin, miksi ei niitä pidäkkään kun olisin voinut palauttaa ne. Kävi ilmi että ne oli aivan liian pienet. Ei vaan halunnut loukata minua. Tuo oli sellainen lievä esimerkki.



toisaalta ei mies koko ajan valehtele...mutta tuollainen kiltteys ja riidan välttäminen. Mies on sanonut minulle, että inhoaa riitelyä!

ei ne kaikki psykologit ja terapeutit ole hyviä, olen huomannut että he on samanlaisia kuin muutkin työntekijät, joskus ajattelevat vaan että millonkohan pääsee kotiin ja eipä ole kovin kiinnostavat ongelmat tuolla, hohhoijaa (yksi kerran nukahti kesken session..). Mun mielestä tuollainen valehtelu olisi iso ongelma ja alkoholismi ja ongelmien kieltämine tekee asiasta vielä isomman (mies ei osaa käsitellä ikäviä asioita ollenkaan). Ei mua huvittaisi olla kimpassa ihmisen kanssa, josta pitää miettiä, että pitiköhän toi juttu paikkansa ja oliko se siellä missä sanoi olleensa ja onko se tosiaan vähentänyt pahojen valheiden kertomisen vai opetellut vain peittämään ne paremmin.

selvästi miehen valehtelu on sinulle iso asia, ja se loukkaa ja satuttaa sinua.

Kuuntele itseäsi - tuo on sinulle merkittävä asia, ja sinun täytyy löytää ratkaisu sille. miestä et voi muuttaa. Jos et voi jatkaa elämääsi noin, epäluotettavan ja ehkä kontrolloimaan pyrkivän miehen kanssa (jolla toki on hyvätkin puolensa), niin sinun pitää miettiä, millaista elämää sitten haluat ja toimia sen mukaisesti.

märehtimästä sitä...vai tulisiko se kuitenkin jossain muodossa esille?

ja en tiedä onko tässä vaihtoehtoja, kun on nuo 2 lastakin...he kärsisivät erosta...ja jos eroisin, niin pitäskö kertoa sossuille ja tehdä joku ehdollinen sopimus lapsista?

ap

ja oliko se siellä missä sanoi olleensa ja onko se tosiaan vähentänyt pahojen valheiden kertomisen vai opetellut vain peittämään ne paremmin.

kerro pahoja valheita..ap

ilmeisesti et halua erota niin ei auta kuin tyytyä olemaan epäluotettavan miehen kanssa.

ilmeisesti et halua erota niin ei auta kuin tyytyä olemaan epäluotettavan miehen kanssa.

Jos mies maksaa laskut, on normaali töissään (eikä ryssi töitään), menee sinne minne sanoo menevänsä, kun ei mene paljon minnekään...hoitaa lapset, eikä valehtele heidän asioistaan (eikä muiden meidän tuttujen), niin onko hän epäluotettava?

Jos hän ei kerro valehtelevansa pahoja valheita muille, niin onko hän epäluotettava? Ja kuka määrittää pahan valheen?

Olenko itse nyt epäluotettava, kun en rehellisesti kerro miehelleni mistä kenkä puristaa.

Rehellisesti, jos 10 v sitten olisi näytetty mitä tuleman pitää en olisi häneen ryhtynyt...Toisaalta olen ryhtynyt...Jos en ajattele nyt ollenkaan miehen hyviä puolia, niin yksi asia mikä estää eron (voin sen täällä suoraan sanoa), on häpeä, että otinkin tuollaisen miehen alunperin. Mutta toisaalta myös se, jos ajattelen nyt niitä hyviä puolia, että pelkään, että erossa tajuan mitä menetin :(

ap

Paitsi että uutena asiana kerroin miehelleni tietäväni asiasta. Hän ei suuttunut, että olin lukenut sähköpostia, mutta mitä enemmän asiasta yritän puhua sitä enemmän hän tuo esille luokkaustaa siitä, että olen lukenut hänen sähköpostiaan (en kehtaa hänellä sitä sanoa, mutta vois miettiä, miksi postin luin). Annoin kyllä miehelleni valmiiksi selityksen käytöksestään sanoin, että senkö takia hän niin tekee, että häntä ei tunnistettaisi...Mies sanoi niin ja sanoi myös, että muutkin siellä valehtelevat. Mutta tiedän, että valheet ovat sen tyyppisiä, että autoja esitellään parempina kuin ne ovat, mutta ei keksitä tekastuja lapsia jne.



Soitin hänelle ja kysyin, oletko ihan seko? Ja mies sano takasin oletkos itse..sanoin, että olenko? ja mies sanoi olisin sen takia seko kun luen toisen posteja ja viestejä. Yritin tuoda esille mielipiteeni, että hänen valheensa ovat turhia ei ns. normaaleita (vaikkakin moraalisesti vääriä), joissa autosta ei esim. kerrota kaikkia vikoja. Sanoin sitten "sallin" tuollaisen temppuilun, jos ei perheelleen valehtele eikä töissä. (En saa varmaan koskaan tietää valehteleeko töissä). Hän sanoi, ettei valehtele mulle eikä töissä. Mietin nyt, että sallinko liikaa? Kysyin myös mieheltä, että ei kai hän luule, että ne asiat ovat totta mitä hän kertoo ja hän sanoi ei. Enempää ei auta mieheltä kysyä asiasta (sillä hän ei halua puhua asiasta). (Hän muuten poisti ne sähköpostiviestinsä...harmi etten ehtinyt tulosta...jos päätänkin erota, niin voisi viedä soskuun...?...) Miksi -kysymykseen en varmaan koskaan tule saamaan vastausta. Vastaus "muutkin valehtelee siellä" ei tyydytä, sillä eihän siellä nyt varmaan kukaan perhettään muuttele.



ap

ap

mies sanoi äsken että suurentelet asiaa ja että se on harmitonta hupia. Tiedä sitten. samalla kyllä sano, että oot vauvapalstalle asiasta kirjoittanut (kun heitin analyysia vallanhalusta) ja että siellä viisaat naiset ovat vastuksia antaneet. Samalla sanoi että naissukupuoli on ihan turha. Sanoin sitten siksikö on kirjoitellut itsellään olevan poikia, niin hän viittasi tyttönsä ja perui sanansa.



Sitten hän teroitti, että hän ei ole tehnyt mitään rikollista, minä olen.