En tajunnut ennen raskautta, kuinka voimakkaasti sikiön liikkeet tuntuvat
Luulin aina, että kun vauvan sanotaan potkivan, niin välillä tuntuu hentoinen tumps.
Totuus onkin ihan toinen. Viikot 18-28 tuntui kuin olisi ollut myyrä mahassa. Sen jälkeen vatsa aaltoili, kun sikiö käänteli kylkeään.
Viikosta 35 eteenpäin minuun on melkein koskenut, kun sikiö veivaa itseään eri asentoihin.
En tiedä, onko vauvamme jotenkin poikkeuksellisen liikkuvainen, kun ei ole minkäänlaista vertailukohtaa. Olen kuitenkin todella yllättynyt, millaista tämä on!
Kommentit (40)
Luin tätä ketjua sen seurauksena, kun tarkistin Googlen kautta sikiön liiketunnistuksesta ja tämä pomppasi eteen. Ajattelin, etten ikinä tarvii sitä, mutta nytpä niin kävikin. Pikku herra on ollut tänä iltana huolestuttavan hiljainen, kun tähän asti (rv37) on viuhdottu 24/7. Löysin myös linkin, jossa kerrottiin, ettei vauvan liikkeet vaimenekaan ennen h-hetkeä. Sitä kun en esikoisen ajalta muista. Nyt tätä kirjoittaessa liikehdintä onneksi jatkui totuttuun tapaan. :) Enemmän muhun "sattui" esikoisen liikkeet kuin tämän, vaikka silloin istukka olikin edessä. Ihanaahan tämä on, vaikkakin laskeutumisen jälkeen onkin pissat ollu housuissa jokusen kerran.
Esikoinen tulossa, rv 21 ja möyrinät on kaunein asia jonka olen elämässäni kokenut <3
Minulla oli ainakin potkut tosi teräviä ja kipeitä, vaikka olin reilusti ylipainoinen jo ennen odotusta. Vauva olikin sitten peräti 54 cm pitkä, eli syy kipeisiin potkuihin suoraan virtsarakkoon löytyi siitä!
Nostan tämän vanhan ketjun, koska menossa rv 35 ja vauva muljahtelee todella paljon, usein ja voimakkaasti! En muista esikoisraskauden olleen tällaista.
Olen todella hoikka, ei olekaan aiemmin tullut mieleeni että vaikuttaisi asiaan? (viittaus tuohon ylempään viestiin)
Mun vauva otti koko jalalla mun kylkiluut haltuunsa.
Pisti jalkansa aina kylkiluiden väliin ja työöööööööööönsi. Voi elämä sitä kipua
Millainen kokemus teillä on: onko kohdussa vilkas vauva myöhemminkin vilkas?
Miettikääpä kun mahassa on useampi lapsi, ja kuinka se kohtu ja muut paikat venyy tuplavauhtia...
Mulla rv25 ja potkut näkynyt jo muutaman viikon paksun villapaidankin läpi. Eka raskaus menossa enkä tunnistanut potkuja kun vasta silloin kun ne tuntui jo kädelläkin, tunnettiin miehen kanssa siis ekat potkut yhdessä! Mulla on rasva aina kertynyt kaikkialle muualle kuin vatsaan ja ennen raskautta olin normaalipainon alarajoilla, selkä myös melkoisen lyhyt mulla ja sen takia myös vatsan kokoa kauhistellaan jo...
Jännä lukea näitä, kun olen raskaana vko 13+6 ja odottelen, koska vauvan liikkeet alkaa tuntua ja millaista se sitten on. En ole koskaan aiemmin osannut edes ajatella asiaa. Puolitoista viikkoa sitten oltiin niskaturvotusultrassa ja siellä lapsi ainakin oli todella eläväinen, potki, sätki, Huittinen ja kääntyili joka suuntaan. :) Ihanaa!
[quote author="Vierailija" time="18.07.2014 klo 19:14"]Miten voi olla mahdollista etta AP on joka ikisella vauvaa koskevalla keskustelupalstalla ? :O ja ei valia viestiketjun aiheella ni varmasti jonkun nakoinen kommentti hanelta loytyy... Outoa...
[/quote]
Kyllähän joka palstalla täytyy joku AP(alulle panija) olla.
Minusta oli hauska katsoa, kun makoilin sängyssä ja vauvan jalka tulee yht'äkkiä venyttäeb mahaa vielä enemmän. :D Jalasta pystyi ottamaan hellästi kiinni.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 20:07"]Minulla oli ainakin potkut tosi teräviä ja kipeitä, vaikka olin reilusti ylipainoinen jo ennen odotusta. Vauva olikin sitten peräti 54 cm pitkä, eli syy kipeisiin potkuihin suoraan virtsarakkoon löytyi siitä!
[/quote]
Mulla myös 54cm pitkä vauva, enkä oo mikään pitkä (165cm), vauva pääsi kyllä ikävästi oikein kaivautuun mun kylkiluiden alle :s
[quote author="Vierailija" time="22.08.2010 klo 23:35"]Jos ei ole paljoa rasvaa vamentamassa, tuntuu kyllä ja koskeekin välillä. Minun kuopus oli poikittain viikolle 37 ja kun käänsi itsensä pää alaspäin lopulta, oli se aika karsean tuntuista. Ja näköistä.
[/quote]
Mulla oli ekan raskauden aikana paljon rasvaa vaimentamassa ja kyllä ne liikkeet sattui. Mihin tuo väitteesi perustuu?
Ah, vanha ketju, ei taida tuo rasvatyyppi olla enää vastailemassa...
-34
up t. malttamaton odottelija rv 18+1 joka EI TUNNE PALJON MITÄÄÄN
Samaa minäkin luulin mutta myllersi ja potki tosi voimakkaasti. Syntyi vasta viikolla 42 ja loppuvaiheessa nuo liikkeet alkoi jo sattua ja ahdistaa. Välillä taisi jotenkin suoristellakkin itseään tai siltä ainakin tuntui.
Minun täytyi esikoisen kanssa monta viikkoa ennen syntymää jo painella välillä kädellä vastaan kun tuntui että kantapää työntyy kyljestäni läpi! Saa nähdä miten tämän tällä hetkellä vatsassa kasvavan kanssa käy kun jo 14+1 möyrii niin ettei erehtyä voi että siellä riehutaan...
Tämä tyyppi on ilmeisesti viihtynyt suuren osan raskausajasta toisella puolella mahaa, koska usein on näkynyt kohonnut kumpu samalla puolella. Ekat potkut tuntuivat joskus puolivälissä toisen kylkiluun alla. Mulla on aika lyhyt selkä. En näe jalkoja enkä käsiä (rv 34), vaan pikkuinen näyttää liikkuvan aina jotenkin selkä pintaan päin. Muljahteluita ja möyrintää kaikki, mikä näkyy. Sisällä piilossa kaikki jalkojen ja käsien liikkeet. Tuntuvat kyllä. Ilmeisesti hän on ollut pää alaspäin jo kauan mutta muuten liikkunut paljon.
Rv 26, esikoinen tulossa niin liikkeet alkoi tuntua siinä 18-19 vk tienoolla ja silloin tuntui vain ihan pientä hentoa tökkimistä. Rv 20 alkoi tuntua jo miehenkin käteen tuo tökkiminen.
Nyt rv 26 on jo erilaisia liikkeitä. :D On tumpsahtelua eli potkunyrkkeilyä, on kääntyilystä "muljahtelua" ja sitten semmoista pientä ikään kuin "näperrystä". Ja tietenkin hikka. xD Se näperrys on hassun tuntuista, vähän kun kutitusta. Mitä lie siellä hypistelee tai varpaita heiluttelee. :,D
En ole pahemmin uskaltanut massua painella, mutta varovaisesti olen päältä vähän kokeillut niin erottuu selvästi kovemmat ruumiinosat ja siitä koittanut päätellä miten päin siellä ollaan. :O Toisaalta en taida osata erottaa päätä pepusta. x,3
Mä taas kuvittelin, että raskaus tuntuisi paljon enemmän! Viikko laskettuun aikaan ja musta on käsittämätöntä, miten vatsanahka on voinut venyä näihin mittoihin ilman kummempaa kipua tai kiristystä ja miten vähän haittaa olemista, että sisäelimet ovat ihan lytyssä.
Vauvan potkutkin tuntuvat lähinnä kivoina koputuksina. Se varpaiden kylkiluiden väliin työntäminen ei kyllä ollut kivaa, mutta nyt hän ei ole tehnytkään sitä. Välillä näkee, miten koko vatsa heiluu puolelta toiselle. Oon 175 cm pitkä, lyhytselkäisempänä olisi varmasti tukalampaa.
Oon varma, että tuun vielä kaipaamaan näitä potkuja, harmittaa kun en enää kunnolla muista, miltä ne parikin kuukautta sitten tuntuivat! Aloin tuntea liikkeitä vasta joskus rv 23 jälkeen ja silloinkin ne monesti muistuttivat muuta mahan myllerrystä.