Pientä "kulttuurishokkia" pukkaa (pottailusta)

Sitä kun tottuu johonkin, niin ei parempaa muista...



Esikoinen (tyttö) oppi aikoinaan kutakuinkin opettamatta pyytämään potalle ja jätti vaipat suht kivuttomasti omia aikojaan alle 2-vuotiaana. Potan olin esitellyt joskus alle vuoden vanhana ja sit istuttanut joskus ja jouluna, jos muistin.



Poika oppi moninaisten vaiheiden jälkeen tasan 4-vuotiaana päiväkuivaksi. Ihan sama kuinka innokkaasti opetin tai olin opettamatta. Potta oli tehty tutuksi alle vuoden vanhana niinkuin esikoisellekin, mutta mikään ei auttanut. Ei poppakonstit, eikä pottatauot. Poika ei edes tehnyt mitään pottaan ennenkuin noin 2,5-vuotiaana ihan sama mihin aikaan päivästä sitä sinne potalle kantoi. (Jonka jälkeen itsepintaisesti alkoi tosin kieltäytyäkin sekä potasta, että pytystä... Niin kotona kuin päiväkodissakin) Yövaippa pojalla on edelleen, ikää 4,5v



Noh, sit on toi kuopus (tyttö) Ikää 1v4kk ja tyttö on innokas pottailija ja on alkanut toisinaan itse "pyytämään" potalle (menee vessan ovelle ja kiskoo vaippaansa), tulee myös mun kanssa yhtä aikaa vessaan ja istuu potallensa ja lähes joka kerta tulee tulosta! Ipana ei osaa vielä edes puhua!! Lievästi sanottuna hämmästyn ihan joka ikinen kerta. Aina uudestaan.



Edelleen on muistissa erittäin hyvin kaikki se turhautuminen, itsesyytökset ja muu, jota koin pojan kanssa...



Ehkä mä en sittenkään ole ihan paska mutsi. Lapset vaan OVAT niin erilaisia...