Lue keskustelun säännöt.
Elämäni on yhtä komentamista ja kieltämistä. En jaksa tätä enää!
19.08.2010 |
Taustaa sen verran, että minulla on todella voimakastahtoinen esikoinen. Aina on hänen kanssaan ollut vääntöä, mutta nyt tämä elämä on ihan mahdotonta. Mun voimat ei kerta kaikkiaan enää riitä.
Aloitin 31.5 perhepäivähoitajana. Mulla on siis omat 10/06 ja 4/08 syntyneet lapset sekä sitten kaksi tutun lasta hoidossa ma-pe 7-16.30.
Tämä alkoi tuolloin kesäkuun alussa. Lapsella tuntuu olevan vain kaksi "vaihdetta:" riehuminen/pelleily tai sitten itku/kiukuttelu. Hänen olemisessaan ei ole mitään välimuotoa. Ajattelin sen ensin olevan vain vaikeutta sopeutua uuteen tilanteeseen, mutta tätä on jatkunut pian kolme kuukautta. Kaikki illat ja viikonloputkin käytös on samanlaista. Sillä ei ole mitään merkitystä onko paikalla hoitolapsia vai ei tai onko kotona isi vai äiti.
Lapsi siis huutaa, riitelee, kiukkuaa pukemisesta, vessassa käynnistä, nukkumisesta, säännöistä. Kaikki leikkiminen, pelaaminen, piirtäminen menee pelleilyksi. Ruokailutkin ovat muuttuneet sirkukseksi. Lapsi on myös koko ajan komentamassa ja nälvimässä pikkusisarustaan. "Ei sillä noin leikitä, et sä voi tehdä noin, tee tota, ei se sano noin" ja sitten hän itkee, kun pikkusisarus muksasee.
Pitkään lapselle tepsi arestipenkki. Enää sillä ei ole mitään merkitystä. Lapsi naureskelee siellä ja jatkaa riehumistaan tai kiukutteluaan heti kun pääsee sieltä pois. Ollaan yritetty kieltää hauskuudet (Pikku kakkonen, jälkiruuat, karkkipäivät), ollaan otettu leluja pois sitä mukaan kun niillä on pelleilty. Siirretään pois tilanteesta ja puhutaan ja puhutaan ja puhutaan. Mutta mikään ei auta.
Mä en enää jaksa. Mä en saa öisin nukuttua, kun vaan pohdin missä kohdin olen mennyt pieleen kasvatuksessa. Olen lasten kanssa lähes koko ajan. Työkään ei ole mitään helppoa ja se luo myös omat paineensa. Pelkään, että jonain päivänä en vaan enää jaksa ja lähden. Rakastan kumpaakin lastani yli kaiken, mutta tuo esikoisen käytös on jotain todella kauheaa. Pelkään, että hänen huono käytöksensä tarttuu minuun ja pian vihaan myös lasta enkä pelkkää huonoa käytöstä.
Auttakaa!
Kommentit (27)
Esikoinen on kyllä vanhin meillä päivisin olevista lapsista. Hoidokit ovat 07 ja 09 syntyneet. Joten varmastikin esikoinen jää vähimmälle huomiolle. Yritän kuitenkin paikata tilannetta aina iltaisin ja viikonloppuisin. Yritän silloin aina tehdä jotain vain hänen kanssaan, pelata, käydä uimassa tms. Silloin meidän jutut sujuu hyvin suurimmaksi osaksi, mutta kyllä hän silloinkin osaa heittää hommat lekkeriksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koville ja tehnyt parhaasi kaiken parhaan osaamisesi mukaan. Mietit omaa käytöstäsi ja sen seurauksia, et vain lapsen resuamista.
Näen ulkopuolelta vain jotakin sen suuntaista, että tuo kaksivuotias on epätoivoisesti sylin ja huomion tarpeessa. Tekee tuhoja ja kiusaa muita tajuamatta varsinkaan itse miksi on tuhmana. Hän ei ymmärrä mikä yhteys on Pikku Kakkosen kieltämisellä ja sillä, että on vaan paha ola koko ajan. Hän haluaa olla sylissä, ihana ja ainoa ja katsoa vielä Pikku Kakkostakin.
Ensin ehdottaisin rangaistusten poistamista. Torumisen sijaan otatte syliin ja huomio viedään johonkin fiksuun hommaan. Kotitöihin keittiöön mukaan ja perhosta katselemaan ikkunalle.
Sitten kysyt itseltäsi mitä kiellät ja miksi ihmeessä. Miten leluilla ei saa pelleillä, kun on 2v? Suhteellisuudentajua siihen komentamiseen! Lapsi viedään pois vaarallisista hommista ja toisten hakkaamisesta, mutta muuten noin pienen ei tarvitse hallita kaikkea käytöstään.
vaan neljä. Ap kirjoitti, että lapset syntyneet 06 ja 08, ja esikoinen riskaa, eli se 06 syntynyt.
Esikoinen = vanhempi lapsi, eli tässä tapauksessa neljä vuotias. Lue vähän tarkemmin, vaikka ehkä tuossa jutussasi silti osa voi olla ihan järkevääkin.
Kiva kun löysit järkeä. Olet huomannut, että rangaistusten tie ei auta, eli kokeile syliä. Ja mieti edelleen mitä kiellät ja miksi. Siksikö, kun et itse kestä korvissasi päriseviä leikkiautoja. Musta jätesäkki leluille ei ole oikea ratkaisu. 5.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos tilanne kävisi sinulle oikeasti mielenterveyttä uhkaavan haastavaksi niin harkitsisin hoitolapsista öuopumista. Itse en tahtoisi lastani hoitavan ihmisen, joka kokee olevansa voimiensa äärirajoilla ja jolla on ns. Tunteet mukana vaan ammattilaisen, joka osaa etäännyttää itsensä kasvatustehtävään. Samoin voisi olla, että esikoisesi edes osa- aikainen päivähoito toisi sinulle perspektiiviä ja samalla olisi joku ulkopuolinen taho ohjaamassa voimakastahtoista esikoistsa. Ymmärrän hyvin, että tällainen neuvo voi tuntua sinusta kamalalta, tarkoitukseni ei ole kyseenalaistaa kasvattajuuttasi. Ensiavuksi suosittelen Anna Wahlgrenin lapsikirjaa, siinä on paljon konkreettisia keinoja sekä osviittaa mitä eri ikäisiltä voi odottaa.
sitä Wahlgrenin kirjaa. Mulla on se, ja joka sen huolii saa ilmaiseksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiva kun löysit järkeä. Olet huomannut, että rangaistusten tie ei auta, eli kokeile syliä. Ja mieti edelleen mitä kiellät ja miksi. Siksikö, kun et itse kestä korvissasi päriseviä leikkiautoja. Musta jätesäkki leluille ei ole oikea ratkaisu. 5.
kiellot pysyis ennallaan, lasten on vaan opittava mitä voi ja mitä ei voi tehdä. Mutta lisäisin kehuja. Aina kun lapsi toimii oikein ja tekee niin kuin pitää, niin silloin runsas kehuminen. Sillä on hyvä vaikutus lapsiin ja huomaat pian kuinka lapsi alkaa toimia juuri niin kuin haluat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sanomaan: MUA HARMITTAA!
Sen jälkeen alko helpottamaan.
Kakkonen täyttää 5 eikä oikein osaa sanoa että hermittaa. Nyrkki heiluu tai tavara lentää ensin.
4- vuotias ON PIENI!!!! 2- vuotias ihan ulalla elämässä.
Jos leikkii pöydässä, eikä lopeta koheltamista niin poistat pöydästä. Takasin saa palata kerran jos on nätisti. Jos ei, niin ruokailu loppui.
Jäähylle huoneeseensa. Anna mököttää siellä.
Minusta tollanen pelleily kertoo huomiontarpeesta. Olisko onni kerhossa? Lapsi saisi vähän toimintaa oman ikäisten seurassa?
Sitten kehut lasta aina kun tekee jotain hyvää. Pyydä lasta auttamaan sinua.
Opeta lapselle mielikuvituksen käyttöä!
Ja minusta kannattaa vähän rajoittaa sääntöjä, komentelua jos lapsi alkaa itsekin muuttumaan natsiksi.
Otatte vuorottelua ukkonne kanssa ja lähdette tekemään juttuja kahden porukassa.
Sun tarttee tajuta ettei lapsesi ole lähellä edes kouluikää ja sua kiinnostaa lapsen KÄYTÖS!
Siinähän kiljut ja rissaat, mistäköhän toi perhedynamiikka saa alkunsa? 4- vuotiaasta keskenkasvuisesta vai?
Samoin olen puhunut tilanteesta pomoni kanssa. Kaikki ovat vielä tähän saakka halunneet jatkaa näillä järjestelyillä. En kuitenkaan usko, että koskaan pääsen siihen tilaan, että suhtautuisin omaan lapseeni vain ammatillisesti. Hän on kuitenkin minulle rakas ja se, että hänkin nyt kärsii satuttaa minua.
Kyllä varmasti on minussa vikaa, mutta kokonaan tämä tilanne ei voi olla minun vikani. Tämä tilanne ei ole vaan helppo. Kehua yritän aina, kun lapsi tekee jotain hyvin. Ne hyvät hetket tuntuvat olevan harvassa, eivätkä ne näytä jaksavan kantaa huonojen hetkien yli.
Ja se leluilla pelleily. Ei meillä saa autoilla hakata TV:tä tai ikkunaa. Eikä meillä saa heittää leluja. Siinä ne. Kuitenkin tätä päivittäin ilmenee varsinkin esikoisen taholta.
Kerho olisi hyvä, mutta en voi tässä tilanteessa mitenkään kuljettaa lasta kerhoon. Hän kävi viime kauden ja tykkäsi. Matkaa on suuntaansa 2,5km eikä mulla ole mitään mahdollisuutta kulkea neljän kanssa sinne ja takaisin. Ja sitten nopeasti syödä ja lähteä taas hakemaan. Eikä autolla saa hoitolapsia kuljettaa tässä kunnassa.
Kiitos teille kuitenkin ideoistanne ja ajatuksistanne!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirja:
Ross Campbell: Rakkaudesta lapseen
Tuli mieleen, että oliko esikoisesi mustasukkainen silloin, kun sai pikkusisaruksen? Jos kokee nyt nämä hoitolapset "uhkana" ja oireilee siitä syystä, että äidin huomion on taas vienyt muut.
Itselläni on esikoinen 3,5v. ja kuopus kohta 1v. ja edelleen on mustasukkaisuutta ja juuri tuollaista käytöstä kuin teilläkin. Joskus on helpompaa ja joskus taas mennään takapakkia, esim. nyt kesäloman jälkeen mentiin takapakkia. Tuntuu että esikoiselleni on kaikki muutokset arjessa ja rutiineissa vaikeita, ja aiheuttaa häiriökäyttäytymistä.
Auttaisiko että koettaisit viettää esikoisen kanssa aikaa iltaisin tai vkl kahdestaan? Keksisitte jonkun oman jutun mitä teette yhdessä? Jatkuva kieltäminen ja rankaisut eivät varmasti tuo haluttua lopputulosta vaan luovat ikävän tunnelman kaikille. Tietenkään huonoa käytöstä ei saa hyväksyä!
Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sitä Wahlgrenin kirjaa. Mulla on se, ja joka sen huolii saa ilmaiseksi!
Mutta ymmärrän kyllä että kaikki eivät osaa lukea sitä muulla lailla kuin piru raamattua.
Kirjahan on mahtava elämänilon ja luottamuksen kertomus.
Meillä lapsille tulee tuollaista käytöstä kun heillä on kurja olo. Todennäköisin syy on hoitolasten saapuminen jakamaan huomion. Oletko selittänyt syyn miksi hoitolapset ovat (rahaa ruokaa varten). Ja kuinka kauan tilanne jatkuu näin.
Mieleeni tulee myös se että kurjan olon syy olisi jossain muualla. Onko lapsella allergioita ? Meillä siitepölyallergiat ja ruoka-aine allergiat aiheuttavat käytöshäiriöitä kurjan olon takia (esim pähkinät, mintun makuiset fluoritabletit jne). Samoin keskimmäisellä astman huono hoitotilanne aiheuttaa kitinää, riitaisuutta jne. Myös refluksi saa olon kurjaksi ja sitten sitä kurjaa oloa kiukutellaan. Nuorimmalla on vaikkua keräävät korvat ja jo se ettei muisteta laittaa Ceridal öljyä riittävän usein korviin alkaa näkyä sisarusten kiusaamisena äkkiä kun olo on kurja ja johonkinhan se kurja olo täytyy purkaa.
Miten lapsi nukkuu ? Jos kyse fyysisestä vaivasta niin ne usein vaivaavat kyllä yölläkin.
Jos esikoisesi on turhautunut "tylsiin" päviin niin koeta saada hänelle jotain uutta ja erilaista päiviin. Meillä tehosi jos aloitettiin päivä "hurjalla siivouksella" eli siivousta tehtiin näyttävästi. Matot suorastaan lentävät ulos ja huonekalut siirreettiin eri paikkoihin. Vielä taustalle reipasta musiikkia. Ulkoillessa tee esikoiselle omia temppuja joita saa tehdä vain "iso lapsi". Esimerkiksi kiertää hiekkalaatikon reunoja peruuttamalla jne.
Ja sitten vielä tuosta puhumisesta. Koeta kysellä ja puhua erillaisissa tilanteissa ja lähesty asiaa eri tavoin. Oletko kysynyt lapselta miten hänen mielestään teidän elämästä tulisi mukavampaa ? Jos on vaikka kaveripula niin voitteko ulkoilla joskus niin että lapsi saisi aamupäivisin olla kavereiden kansssa (meidän pihassa käy aina joskus naapurin pph lasten kanssa leikkimässä niin kummankin lapset saavat vaihtelua ja leikkikavereita).
Tsemppiä ja jaksamista.
t. kolmen allergisen lapsen äiti
Kirja:
Ross Campbell: Rakkaudesta lapseen
Samalta kirjoittajalta kirja "Rakkaudesta riiviöön"
:)
Hän on kuitenkin vasta pieni 4-vuotias ja voi olla, että häneltä odotetaan liikaa, että hän on iso lapsi jo, kun nyt sattuu olemaan joukon vanhin. Hän kuitenkin tuntuu kaipaavan sitä vauvamaista huomiota mitä pienemmätkin saavat.
Olet ollut hyvin rohkea, kun olet ottanut hoitolapsia, vaikka omasikin ovat noin pieniä. Ja melkein menee jo hullunrohkeuden puolelle, kun hoitolapset ovat vielä pienempiä kuin omasi.
Itselläni on vaativa esikoinen, ja minä ratkaisin asian juuri päinvastoin kuin sinä: Eli peruin haaveet työnteosta ja keskityin lapsiin, koska esikoinen tuntui tarvitsevan niin mielettömän paljon huomiota. Nyt hän on reipas koululainen, enkä kadu päätöstäni pysyä kotona.
Miksi ei kukaan vastanneista kiinnitä huomiota siihen, ettei ap:lla ole tällä hetkellä olemassa toimivaa konstia, millä rangaista lasta huonosta käytöksestä?
Puhutaan vain siitä, miten lapselle tulisi antaa enemmän aikaa, leikkiä hänen kanssaan enemmän, huomioida entistä enemmän jne. - mitkä kaikki ovat toimivia, ja hyviä, neuvoja nämäkin.
Mutta niiden lisäksi kyllä pitää olla kasvattajalla keino rangaista lasta huonosta käytöksestä (esim. juuri ikkunan hakkaamisesta lelulla - josta on jo toistuvasti ja päivittäin kielletty!)
Auttaisiko se, jos arestituolin paikkaan vaihdettaisiin? Onko paikka niin mieluinen tällä hetkellä, että sieltä esim. näkee koko ajan, mitä muut touhuavat? Kukaan ei myöskään saa ottaa kontaktia lapseen silloin, kun hän on arestituolilla ja miettii tekosiaan.
Nykykasvatuksessa Suomessa on vähän se ongelma, että varotaan kasvattamasta, sillä luonnonmukaiset keinot ovat (äärimmilleen vietyinä!) kriminalisoituja. Lapsille tulee helposti illuusio kaikkivoipaisuudesta, kun vanhemmat kokevat voimattomuutta heidän kanssaan. Enkä nyt tässä sitten tarkoita tukkapöllyjä ja luunappeja - vaan ihan sitä, että äidillä on tasan tarkkaan lupa näyttää lapselle olevansa tosissaan; näyttää kaikkia tunteita.
Ja lapselle tulee tulla kokemus ja tunne siitä, että hän teki nyt väärin, eikä sellaista käytöstä hyväksytä. Jos lapsi vain naureskelee arestituolilla, silloin se ei ole riittävä rangaistus - eikä auta muuttamaan käytöstä.
Toki samalla intensiteetillä sitten myöskin näytetään rakkautta, leikitään ja ollaan yhdessä. Äidit väsyvät siinä, kun eivät saa näyttää ulos tunteitaan - ihan kaikkia tunteita tarvitaan, ja jo pieni lapsikin "tietää" sen (hän on vielä luonnonmukaisessa tilassaan =)); äidiltä vaaditaan vastareaktiota.
Kehua yritän aina, kun lapsi tekee jotain hyvin. Ne hyvät hetket tuntuvat olevan harvassa, eivätkä ne näytä jaksavan kantaa huonojen hetkien yli.
Tuo yllä oleva pätkä jäi mietityttämään.. Omat vanhempani kehuivat myös kun tein jotain hyvin, mutta mielestäni lasta pitäisi pitää hyvänä pelkän olemassaolonsa takia. En epäile etteikö näin voisi olla teilläkin, ehkä ilmaisusi vain oli puutteellinen tuolta osin.
Mutta yhdyn kyllä siihen, joka sanoi että olet lähes hullunrohkea ottaessasi noin pienten lasten lisäksi kaksi vielä pienempää lasta hoitoon. Uskallathan myös luopua tuosta ratkaisusta, jos huomaat, että se käy ylivoimaiseksi? Vai onko kyseessä taloudellin pakkotilanne?
ollut pahinta? Jos on muutenkin voimakas persoona, niin ehkä tahtoikä iskee sitten sekin hänellä potenssiin sata?
Vaikea sanoa, mutta kuulostaa siltä että tarvitsette perheenä apua, jos tilanne vaan pitkittyy. Tuosta tulee helposti noidankehä, että kaikki kielletään automaattisesti ja lapsen kanssa oleminen on vaan pelkkää EI:tä ja negatiivista palautetta, joka vaan ruokkii itse itseään. Oletko puhunut asiasta neuvolassa, eikö sitä kautta saisi aikaa perheneuvolaan tms. tahoon joka osaisi antaa täsmäneuvoja tilanteeseen? Onko hoidokit pieniä, kuten kuopus teillä? Tunteeko esikoinen olevansa jotenkin "hylätty", kun aikasi menee pienten hoivaamiseen?