Puoliso eri sosiaaliluokasta?

Mulla oli poikaystävä joka eli ihan eri maailmassa kuin minä. Se oli duunariperheestä ja jatkoi sillä linjalla, minä taas akateemisesta. Itse halusin matkustella, lukea kirjoja, seurasin kulttuuritapahtumia jne. ja se taas halusi juoda olutta baarissa. Ero tuli pian kun huomasin ettei meillä ollut mitään yhteistä. Oletin silloin että kyse oli vain persoonallisuuseroista mutta kyllä siinä selvästi muutakin oli. Rahasta tai tuloista ei ollut kyse, kummallakin oli suht saman verran rahaa.

edustaa vanhaa rahaa ja ylempää keskiluokkaa, muttei ihan yläluokkaa. Asui kuitenkin lapsuutensa isossa kartanossa, kävi "hienoa" sisäoppilaitosta (jota vihasi yli kaiken) ja rahaa oli käytettävä runsaasti.

Luokkaerojamme tasoittavat kuitenkin seuraavat tekijät:

1. Miehen vanhemmat erosivat miehen ollessa teini-ikäinen ja kartano myytiin.

2. Minä olen korkeammin koulutettu. Mies on opistoinsinööri, itse olen maisteri.

3. Asumme miehen kotimaassa, jossa kukaan ei tunne minua tai sukuani sen kummemmin, paitsi tietenkin miehen lähisukulaiset. Sain kuitenkin aloittaa täällä tavallaan ihan puhtaalta pöydältä, bonuksena pohjoismaalaisuus, pituus ja vaaleus, joita kaikkia täällä ihaillaan.

Miehen suku on edelleen paljon esillä mm. paikallisessa purjehdusseurassa ja koko poppoo pelaa ahkerasti golfia ja tennistä. Anoppi vouhkaa koulutuksen tärkeydestä ja oikean koulun valinnasta jo pikkulapsena. Olen kyllä hänen kanssaan pitkältä samaa mieltä.

Vierailut anopin luona ovat usein aika jäykkiä, istutaan perhanan kylmässä salissa viinilasi tai teekuppi kädessä, nilkat sievästi ristissä. lapset eivät saa meluta liikaa.

Lapsilla ei ole lupa puhua vessa-asioista anopin kuullen, esim. vaippaa ei mielellään saa anopin luona vaihtaa ollenkaan tai ainakaan siitä ei saa puhua mitään. Vaippa on vietävä omaan kotiroskikseen, ei anopin roskiin. 2 v ei saa sanoa, että hänen on päästävä potalle. : D Rahasta ei saa puhua missään tilanteessa, sää on suotava puheenaihe. Nauraa saa, mutta hillitysti, ei hohottaen. Räikeät vaatteet ja asusteet saavat anopin kurtistamaan kulmiaan.

Oma sukuni piuolestaan suunnilleen piereskelee kilpaa telkkaria töllöttäessään nenän- ja varpaankaivuun välillä. Puhuvat, mitä sylki suuhun tuo ja nauraa räkättävät kummelivitseille. Kahvittelu on tärkeää, pöydässä on oltava sen seitsemää sorttia ja arabian kupit. Mummo ryystää kahvinsa lautaselta ja lapset saavat olla vapaasti. Täti vitsailee kovaan ääneen selluliiteistään ja vetää kessua parvekkeella.

Sukulaiseni osaavat kuitenkin käyttäytyä anopin seurassa moitteettomasti, koska suurin osa on jonkinlaisissa alemmissa asiakaspalvelutehtävissä ja tottuneet käyttäytymään hyvin eri tilanteissa. Kaikki myös puhuvat pariakin eri kieltä ihan kohtuullisesti.

Minä osaan käyttäytyä tämän sekametelisopan ansiosta tilanteessa kuin tilanteessa. Minua ei enää yllätä juuri mikään.

olen tullut sukulaisten houkuttelemana takaisin tänne ihanaan kotimaahan. Perheen parissa olen huomannut, että vanhemmat ovat "tavallisia pulliaisia", mutta lapset ovat päässeet osallisiksi paremmasta elämästä. Siis he itse tai puoliso on insinööri. Sitä sitten toitotetaan, kuin insinööri olisi maailman korkein ammattitutkinto. Sitä toitottaa insinöörin äiti tai insinööri itse. Onko suomalaisten omanarvon tuntu ja alemmuudentunto syy, miksi näitä pitää pönkittää tällä tyhmällä kehumisella. Muuksi tätä ei voi sanoa. En ole kateellinen heille, suon heille ylpeyden, mutta että sitä toitotetaan alinomaa, en ymmärrä.



Keskustelu: onko hän saanut jo työpaikan? Kyllä sai. Mitä hän tekee? Hän on insinööri. Mutta, minkälaisen paikan hän sai?? Hän on insinööri. Mutta, mitä työtä hän tekee??? No, hän on työnjohtaja.

Sinänsä en pidä sosiaaliluokka-sanasta, mutta ehkä se nyt tähän sopii. Itse olen akateemisen virkamiesperheen lapsi ja akateemisesti koulutettu, hyvätuloinen. Lähes kaikki suvussani ovat akateemisesti koulutettuja, myös vanhempieni sisarukset serkuista puhumattakaan.



Miehen suvussa taas minä olen ainoa akateeminen. Miehen äiti on ollut pienipalkkainen yh, mies käynyt itse amiksen. Palkka pienempi kuin mulla. Silti miehen suku on yritteliästä ja työteliästä porukkaa. Kaikki käyvät töissä ja monilla on oma yritys. Mieskin on sata kertaa ahkerampi kuin minä ihan kotitöistä lähtien. Työssään on tunnollisempi ja minä taas enemmän sluibailija.



Ei meillä mitään ongelmia ole. Miehen suvussa ihmisillä on matalasta koulutuksesta huolimatta terve itsetunto ja ei tarvi kuunnella mitään "koulutus tyhmentää"-juttuja. Lisäksi ovat monet sivistyneitä ihmisiä kuten mies ja veljensä, jotka lukevat paljon ja kummallakin on loistava yleissivistys. Anoppi taas on todella hieno ihminen ja jalo.



Mun suvussa taas kaikki ovat ihan normaaleja miehelle. Mies osaa käyttäytyä ja jutella kaikesta, joten ei siinä kahvipöytäkeskustelussa mitenkään sivistyserot näy, koska niitä ei todellisuudessa ole. Jos joku katsoo nokan vartta pitkin, niin sitten katsoo. Eipä ainakaan näy päällepäin ja mun vanhemmat arvostaa mun miestä just kätevyyden ja ahkeruuden takia. Samalla veljeni akateeminen vaimo on ihmettelyn aihe, koska on laiska ja itsekäs.

Äitini oli akateemisesti koulutettu, isä duunari. Isäni kyllä sai yhtä hyvää palkkaa. Äitini tuki opiskelua, isäni ei. Isä vähätteli opintosaavutuksiani, mutta akateeminen koulutus minulla on. Jos isälläni olisi ollut hyvä itsetunto, ei ongelmaa olisi ollut. Äitini sukulaiset eivät oikein tukeneet vanhempieni avioliittoa, mutta kyllä isäni myöhemmin tuli hyväksytyksi. Vanhempieni suhde ei ollut erikoisen hyvä, mutta se ei mielestäni johtunut sosiaaliluokkaerosta.

ja liikkunut monenlaisissa porukoissa mutta en ole vieläkään onnistunut törmäämään ihmisiin, joiden kokisin olevan selkeästi eri sosiaaliluokkaa kuin minä. Olen toki tavannut ihmisiä, jotka luulevat olevansa parempia kuin muut. Ja olen tavannut ihmisiä, joilla menee itseäni huonommin.



En pysty mieltämään esim. lääkäreitä itseäni paremmiksi vaikka enemmän palkkaa toki tienaavat kuin minä. Pidän sitä vain ammatinvalintakysymyksenä. Olisin itsekin voinut opiskella lääkäriksi jos olisin halunnut.



Joten mun mielestäni voitte heittää vesilintua noilla sosiaaliluokkajutuillanne. Ne ovat ihan huuhaata. Ihmisten vväliset kemiat on ne, jotka ratkaisevat parisuhteissa onnistumisen.

Meillä on mieheni kanssa melko erilaiset taustat. Olemme olleet yhdessä pitkään, joten olemme myös ehtineet pureksia asiaa yhdessä. Itse olen ylemmästä keskiluokasta, tosin siten, että olen itse toisen polven korkeakoulutettu. Lapsena ollessani perheemme oli melko vähävarainen, koska vanhempani opiskelivat vielä. Nykyään elämäntyyli on ylemmän keskiluokan, matkustellaan, harrastetaan kulttuuria, on vilkas sosiaalinen elämä. Mieheni perhe on ollut suurempi ja vanhemmat duunariammateissa. Aikaa on vietetty lähinnä oman perheen kesken. Lasten harrastuksia on pidetty tärkeinä. Perhe ihailee edelleen yrittäjiä ja "rikkaita ihmisiä".

Mieheni on perheensä ainoa korkeakoulutettu. Perhetaustojen erilainen tapakulttuuri on aiheuttanut kaikenlaista hankausta vuosien varrella, mutta olemme oppineet elämään sen kanssa. Mieheni perheessä on mielestäni hyvää mm. vankka kiintymys ja lojaalius sukulaisten kesken, lisäksi lapsille ollaan yleensä kivoja. Toisaalta ihmettelin aluksi paljon esimerkiksi sitä, että ihmiset eivät kylään tullessaan tervehdi toisiaan, olohuoneessa saatetaan istua aivan hiljaa isolla porukalla ja kukaan ei koskaan tarjoa ateriaa toisilleen, vain kahvia ja eninntään jotain pientä suolaista makeiden lisäksi. Itse olen tottunut siihen, että vieraille tarjotaan aina lounas tai päivällinen ja heidän kanssaan seurustellaan.

Vappu- ja äitienpäivälounaat olivat miehelleni uusi juttu, kun menimme naimisiin, samoin yleensäkin sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen aktiivisesti.

Suomessa on melko paljon edelleen tapakulttuurisia luokkaeroja perheiden kesken, vaikka niistä ei aina niin puhuta. Mieheni on usein kertonut, että keskiluokkaista elämää on joutunut tosissaan opettelemaan.

Sosiaaliluokka. En ole moista sanaa ennen kuullut. Tarkoittaako se sosiaalista ja epäsosiaalista kumppania?

Kai me sitten olemme eri sosiaaliluokkaa. Minä olen valtiolla töissä, ns. virkamiehenä, mutta en kovin hyväpalkkainen ole. Puoliso on katusoittaja. Kumpikaan meistä ei omista yhtään mitään.

Exän kanssa olimme samasta sosiaaliluokasta ja elimme yrittäjinä. Eikä sekään toiminut loppujen lopuksi kovin hyvin. Rahankäyttö oli hyvin erilaista. Minä olen lapsesta alkaen oppinut elämään sillä mitä oikeasti on, eikä velaksi. Exälle velka oli ihan normaalia arkipäivää.

Nyt olen uudessa parisuhteessa nk.ison maatilan pojan kanssa. Itse olen mökki-pahasen tytär.. Meillä ei eroa huomaa, mutta hänen sukulaiset ovat kummasti omaksuneet sen ylemmän tason, eivätkä ole minua huomaavinaankaan.. ei pahemmin haittaa meidän elämää.

En voisi seurustella tai asua miehen kanssa, joka ei ole kiinnostunut yhteiskunnallisista kysymyksistä ja älyllisistä aiheista. Ehdoton nou on jatkuva formuloiden ja lätkän seuraaminen pieruverkkareissa samoin kuin menojeni kontrollointi. Tulotaso ja koulutus ei siis ratkaise. T. FM nainen

Meillä mies keskiluokkaisesta perheestä, minä köyhästä wt-perheestä.

Ainoa ongelma on miehen sukulaisten suhtautuminen. Muuten menee ihan hyvin.

Meillä on miehen kanssa samanlaiset koulutustaustat, mutta miehellä reilusti parempi palkka. Tehdään hyvin erityyppistä työtä vaikka samalla alalla ollaankin.

Minä olen taustaltani alemman keskiluokan perheestä, mutta noussut ylempään keskiluokkaan.

Vaimo on sekä taustaltaan että nykyiseltä asemaltaan ylempää keskiluokkaa.

Merkittäviä eroja ei ole. Vaimon vanhemmat vain ovat varakkaampia kuin minun, matkustelleet enemmän ja asuneet ulkomailla.

Tyypillinen femininistimielipide.

Jos mies saa huonompaa palkkaa kuin nainen, niin armotta potkaistaan pihalle.

Ilmeisesti miesten pitäisi ottaa sama azenne naisia kohtaan: jos vaimo ei tienaa yhtä paljon, niin vaihtoon vaan.

"Mies ei halunnut luoda uraa mutta halusi silti "niitä hienompia asioita elämässä" joihin oli tutustunut perheeni myötä. "

Kun mies antaa vaimonsa elää oman perheensä kaltaista elänää ja osallistua siihen, niin mies on tietysti täysi sika.

Oliskohan asia kuitenkin niin että mies on ollut ihan tavallinen perusduunari, joka ei oke riittänyt nirppanokalle ja nirppanokan vanhemmille?

Vierailija kirjoitti:

Minä akateemisesta perheestä ja exä duunariperheestä. Koska mies on nyt jo exä niin ongelmia ilmeni.

Aloimme seurustelemaan nuorena jolloin asia ei ollut ongelma. Kun mies meni opistotasoiseen koulutukseen (autonasentajan tyyliseen mihin nyt 6,2 keskiarvolla pääsi) niin minä menin kauppakorkeaan. Mies ei halunnut luoda uraa mutta halusi silti "niitä hienompia asioita elämässä" joihin oli tutustunut perheeni myötä. Matkustelua eksoottisiin kohteisiin (ei ollut niihin aikoihin yleistä kuten nyt), hienoissa ravintoloissa käymistä (tyyliin Savoy), iso hienosti sisustettu asunto upealla paikalla, useampi hieno auto jne. Niihin hän ei kuitenkaan ollut itse valmis satsaamaan niin että olisi hakeutunut parempiin työtehtäviin ja jatkokouluttanut itseään jotta hän olisi myös tuonut paljon rahaa talouteen vaan tämän korkean elintason saavuttaminen ja ylläpitäminen jäi miehen ajatusmallissa minun (ja vanhempieni) hankkittavaksi. Lienee itsestään selvää ettei suhteesta tullut pitemmän päälle mitään. Ehdimme kuitenkin olla yhdessä yli 10v joista 5v naimisissa. Onneksi tajusin lähteä ennen lapsien tekoa.

Mies myös "tyhmensi" itsensä täysin lapsen rooliin suhteessamme mitä vanhemmaksi tuli vaikka hän oli minua 2v vanhempi. "Kun sä oot kohta KTM niin sä tiedät nää raha-asiat niin paljon paremmin...en mä osaa ajatella näitä juttuja hoida sä laskujen maksamiset yms". En minä halunnut suhdetta lapsen kanssa - minä halusin suhteen tasa-arvoisen kumppanin kanssa.

Ystäväpiirimme suhtautui kyllä meihin kumpaankin hyvin (siis puolin ja toisin) mutta se ei paljoa auttanut kun tasa-arvoisuus suhteesta puuttui ja tuntui että toinen eli loisena vieressä. Vaati tiettyä elämäntasoa mutta ei halunnut tehdä itse mitään sen saavuttamista varten.

Tyypillinen femininistimielipide.

Jos mies saa huonompaa palkkaa kuin nainen, niin armotta potkaistaan pihalle.

Ilmeisesti miesten pitäisi ottaa sama azenne naisia kohtaan: jos vaimo ei tienaa yhtä paljon, niin vaihtoon vaan.

"Mies ei halunnut luoda uraa mutta halusi silti "niitä hienompia asioita elämässä" joihin oli tutustunut perheeni myötä. "

Kun mies antaa vaimonsa elää oman perheensä kaltaista elänää ja osallistua siihen, niin mies on tietysti täysi sika.

Oliskohan asia kuitenkin niin että mies on ollut ihan tavallinen perusduunari, joka ei oke riittänyt nirppanokalle ja nirppanokan vanhemmille?

Vierailija kirjoitti:

En voisi seurustella tai asua miehen kanssa, joka ei ole kiinnostunut yhteiskunnallisista kysymyksistä ja älyllisistä aiheista. Ehdoton nou on jatkuva formuloiden ja lätkän seuraaminen pieruverkkareissa samoin kuin menojeni kontrollointi. Tulotaso ja koulutus ei siis ratkaise. T. FM nainen

Onko yhteiskunnallinen/älyllinen aihe se, että nirppanokkaFeMinistit kokoontuvat vauvafoorumille kotkottamaan parvessa ja haukkumaan kollektiivisesti miehiä?

Meillä minä keskiluokkaisella ja puoliso työväenluokkaisella taustalla.

Eroja on. Puolison perheessä keskustellaan rahasta paljon enemmän kuin minun. Alkoholia käytetään paljon enemmän. Syöminen on erilaista, jokainen eri aikaan ja kaikki omaa ruokaansa, pöytäkeskustelu puuttuu. Autot ovat tärkeitä ja se tiedetään aina, että kuka ajaa mitäkin ja milloin on vaihdettu. Korkeakoulutettuja pidetään edelleen vähän hienompina ihmisinä, jotka eivät ole olleet kosketuksissa todellisen kansan kanssa - minuakin kohtaan oli yliopistokoulutuksen vuoksi alkuun tällaista varautuneisuutta, joka nyttemmin kyllä karissut.

Toisaalta puolisonikin perheessä kyllä luetaan kirjallisuutta ja keskustellaan siitä, tosin ruokahetkien ulkopuolella. Samoin heille oma suku on paljon tärkeämpi kuin minun perheessäni, jossa sukulaiset ovat jääneet etäisiksi - puolisoni suku jopa lomailee yhdessä, mikä olisi meillä ihan ihmeellinen ehdotus. Olen huomannut että puolison perhe arvostaa rehellisyyttä kaikissa tilanteissa erittäin korkealle, mikä on tehnyt kyllä tietynlaisen vaikutuksen minuunkin.

Kaiken kaikkiaan kyllä niitä huomattavia kulttuurieroja vaan on, mutta totta kai niistä pääsee yli kun oikeasti rakastaa puolisoaan.