Puoliso eri sosiaaliluokasta?

ja naimisiin mentävä ennen lapsia

Me ollaan miehen kanssa mielestäni vähän eri sosiaaliluokista, jos niin haluaa ajatella. Nyt kyllä meillä on samantasoinen koulutus ja tulot suunnilleen samat, joten asia ei näy tuollaisissa asioissa eikä muutenkaan perheen arjessa. Miehen vanhemmat ovat akateemisia ja itse tulen selkeästi työläisperheestä. Jos katsotaan isovanhempiamme, luokkaero on selkeämpi. Minun isovanhemmat ovat torpasta, miehen isovanhemmat pappilasta. Kansalaissodassa minun sukuni on edustanut punaisia, miehen valkoisia. Mutta kuten totesin, ei tämä mykyisessä elämässämme näy missään.



Ja edelliselle kirjoittajalle sanoisin, että vaikka vanhempani edustivat työväenluokkaan, meillä on aina luettu paljon, käyty tosi paljon kirjastossa ja pidetty tärkeänä, että lapset tehdään vasta avioliitossa.

valitkaa puolisot samasta kastista kuin itsekin niin yhteysolo sujuu sutkaisesti.

Lähes samat kuviot.

miehen suvun kielenkäyttö paljon ronskimpaa kuin minun

ja miehen suvun kateus akateemisesti koulutettuja kohtaan selvää

Ei se tee toista sukua paljon paremmaksi jos siellä on muutama akateemisesti koulutettu ihminen ja toisessa ei vielä ole.

Toistaiseksi vielä aika tasapäistä on, mielestäni. Pikemminkin asuinalueen mukaan on suurempia eroja. esim. se onko pk-seudulta vai Kainuusta merkitsee enemmän.

Onhan toki ihmisiä, jotka ovat huomattavasti toisa rikkaampia mutta ei niitäkään vielä niin kauheasti ole ja niilläkin se rikkaus taitaa olla sen verran tuoretta ettei voi puhua vanhasta rahasta tms.

Ei se tee toista sukua paljon paremmaksi jos siellä on muutama akateemisesti koulutettu ihminen ja toisessa ei vielä ole. Toistaiseksi vielä aika tasapäistä on, mielestäni. Pikemminkin asuinalueen mukaan on suurempia eroja. esim. se onko pk-seudulta vai Kainuusta merkitsee enemmän. Onhan toki ihmisiä, jotka ovat huomattavasti toisa rikkaampia mutta ei niitäkään vielä niin kauheasti ole ja niilläkin se rikkaus taitaa olla sen verran tuoretta ettei voi puhua vanhasta rahasta tms.

Kyllä täällä on perheitä, joissa on ns vanhaa rahaa, ei heitä Suomestakaa puutu.

On sosiaaliluokkien tavoissa ja olemisessa eroa. Mieheni on työväenluokasta tai alemmasta keskiluokasta, minä ylemmästä keskiluokasta. Eroja on mm. käytöstavoissa, arvoissa, juhlissa yms. Oma perheeni oli lapsena ns. valkokauluköyhäslistöperhe, jossa arvostettiin ennen kaikkea koulutusta, sivistystä, kulttuuria ja lukemista, myös matkustamista ja kansainvälisyyttä. Materiaalista hyvää on kertnyt vasta myöhemmin jonkin verran, joten lapsuudenperheeni on laskettavissa ylempään keskiluokkaan kuuluvaksi. Mieheni perheessä taas suureelliset lahjat ovat tärkeitä, lapsia on treenattu kaikenlaisilla keinotekoisilla tavoilla "hienoiksi". Anoppi ja käly paheksuvat suureen ääneen "merkkivaatteita", ja salaa haaveksuvat niistä jne. Juhlatavat obat kökköjä, ei jutella muiden kuin oman lähisuvun kanssa, ryystetään litrakaupalla kahvia, ei tervehditä kunnolla jne. Miehen suku kahdehtii avoimesti korkeakoulutettuja ja se on tullut monissa yhteyksissä esille. Melko vaatimattomille vanhemmilleni (joilla siis oli pitkään taloudellisesti niukkaa, vaikka koulutusta olikin) tämä on ollut yllätys (tyyliin; koettivat kutsua alkuun appivanhempiani kylään ja seurustella, kunnes kävi ilmi, että nämä kokevat kaiken vain rehentely-yrityksenä ja puhuvat pahaa selän takana).



Asia on aiheuttanut ongelmia parisuhteessamme, koska suunnilleen viiden vuoden loukkausten kuuntelun jälkeen kyllästyin ja aloin laittaa varsinkin anopille ja kälylle vastaan. Mies ei hyväksy vanhempiensa käytöstä ja olemme käytännössä nykyään hoitaneet asiaa siten, että mies hoitaa kaiken yhteydenpidon omaan sukuunsa.

Ja parissakin sukupolvessa syntyy jo suuria eroja. Paikkakunta kyllä merkitsee myös paljon, kaupunkilaisuus/maalaisuus.

että miehen puolen sukulaiset ovat "sallivampia". Esim. nuoriso saa vapaasti käydä kaljaa hakemassa kaapista, alle 18 v saavat polttaa vanhempiensa luvalla, ajetaan ronskiski päin punaisia, kaupassa syödään ennen maksamista, pyödästä saa nousta vaikkei kaikki olekaan vielä syönyt jne. Tosin uskon tämän enemmän olevan tapakysymys.

Erot toki ovat pienempiä kuin esim. vaikka Briteissä. Eikä meillä sosiaaliluokka varsinaisesti periydy. (Tai tutkimusten mukaan toki tietyt asiat periytyvät.)



Kyllä ihmisistä huomaa, minkälaisesta taustasta he tulevat. Enkä tällä nyt tarkoita arvottaa ihmisten taustoja :), vaan vain sanoa, että kyllä se paistaa läpi.



Eikä sosiaaliluokka ole automaattisesti = varakkuus tai koulutus. Suvun tavoistakin riippuu paljon ja ne puolestaan sitten taasen saattavat viedä aika kauaskin taaksepäin.



Minun ja mieheni suvut ovat taustaltaa melko erilaiset ja sen huomaa pienistä asioista. Oma sukuni on toiselta puolelta varakkaista kaupunkilaisia jo 1900-luvun alkupuolelta, toiselta taas sitten ei, sillä puolella toinen isovanhempani oli ihan pienestä torpasta. Hän tosin sitten ns kipusi yhteiskunnallisesti. Lapsuudessani toisen puolen isovanhemmat eivät olleet pätkääkään tittelinkipeitä tms ja tämä self-made man isoisäni sitä vastoin kyllä :). Tykkäsi viitata puheessaan tuntemiinsa ihmisiin.



Miehen suku on duunaria, tasaisesti duunaria. Ero omaan sukuuni näkyy esim. juuri lukemisessa (meillä oli jo molemmilla isovanhemmilla iso määrä kirjoja, toisilla oli erillinen kirjastohuone salin vieressä.) ja koulutuksessa (meillä vanhempani + sisaruksensa olivat korkeastikoulutettuja, kuten isovanhemmissa molemmat isoisätkin). Tällä ei kyllä ole meidän nykypolvessamme sitten niin mitään merkitystä :), omassa suvussankin tämä sukupolvi on laidasta laitaan ihan kaikkea, on niin sähkömiestä kuin tohtoriakin.



Mutta eroja kyllä tosiaan on ja kyllä ne huomaa. Työelämässäkin erottaa ihmiset, jotka tulevat erilaisesta taustasta. Vaan ei sillä tosiaan ole mitään merkitystä :-).

Arvostan sitä toki itsekin, mutta karvat nousivat pystyyn. Et hyväksy miehesi sukua, joka ei "osaa käyttäytyä". Tuskin he pahoja ovat vaan todennäköisemmin kokevat ehkä sinun ja sukusi taholta tulevansa halveksituiksi.

Hei taas,



vastaan tuohon kommenttiin. Ei meidän perheessämme kukaan halveksi ketään käytöstapojen perusteella, ja alkuun (siis ensimmäisen 5 vuotta) ajattelin, että kukin tavallaan. Muutaman ikävän asian jälkeen (tuli selvästi esille, että mieheni sukulaiset puhuvat pahaa minun sukulaisistani) olen alkanuyt kyllä halveksia heitä ja heidän huonot tapansakin ovat alakneet tuntua ärsyttäviltä. Ja itse asiassa, tunnen erilaisista sosiaaluokista tulevia ihmisiä, jotka osaavat käyttäytyä, joten tämä tapaus on mielestäni ihan noiden mieheni sukulaisten omaa hölmöyttä ja osaamattomuutta.

"mä olen parempi kuin sä" mentaliteettia. Perusteet voivat olla mitä sattuu.

Kauhea hinku nostaa itseä ylemmäs ja painaa toista alemmas, semmosta Suomessa ainakin on.



Sellainen suku ei ole minkään väärtti, joka pitää itseään niin erinomaisena, etteivät kehtaa seurustella muiden suomalaisten kanssa. Jo lähtökohtaisesti ajatus, että maisteri on niin paljon ammattikoulutettua parempi, ettei niiden avioliitto voi onnistua on melkoisen hupaisa. Parisuhteen onnistumisessa vaikuttavat enemmän rakkaus ja luonteiden yhteensopivuus.

Itse olen akateemisesta perheestä ja akateemisesti koulutettu, mieheni taas on duunari ja duunariperheestä. En koe tätä esteenä hyvälle parisuhteelle. Tärkeää on, että meillä on samanlaiset arvot ja kiinnostuksen kohteet.



Mielestäni on kuitenkin typerää väittää, etteikö sosiaaliluokkia olisi tai ettei niillä olisi mitään väliä. Jos ei meille, niin ainakin ympäristöllemme on! Olen esimerkiksi huomannut, että monet korkeasti koulutetut suhtautuvat ylemmyydentuntoisesti duunareihin. Omat ystäväni hyväksyvät täysin mieheni, mutta vanhempieni sen sijaan oli aluksi vaikea hyväksyä duunarimiestä. Olen myös huomannut, että mieheni tuntee usein olonsa hieman vieraaksi, kun vietämme aikaa minun sukuni kanssa. Meillä keskustellaan selvästi erilaisista asioista kuin heillä.



Parisuhteemme toimii hyvin, mutta uskon, että elämä olisi toisinaan helpompaa, jos taustamme olisivat samanlaiset.

Itse olen akateeminen nainen ja haluan miehen, jonka kanssa voi keskustella niin, että ollaan samalla tasolla. Usein akateemiset ihmiset näkevät maailman suunnilleen samasta perspektiivistä ja heidän kanssaan on helpompi olla, kun kokemuspohja on samanlainen.



Toisaalta tunnen useampia akateemisia idiootteja, joita kiinnostaa vain ja ainoastaan oma ala, mistään muusta ei osata puhua, eikä maailman meno juurikaan kiinnosta. Ja toisaalta nk. duunareiden kanssa voi käydä todella mielenkiintoisia keskusteluja, saattavat tietää todella paljon asioista ja näyttää ihan uuden näkökulman asioihin. Ja sitten on näitä autonrassaajia, jotka osaavat puhua vain autoistaan ja dokaamisestaan.



Eli, sosiaaliluokka vaikuttaa jonkin verran, mutta ihminen vielä enemmän.



terveisin, akateeminen nainen, joka tienaa varmasti vähemmän kuin monet duunarit

Duunarimies ja akateeminen nainen :)



Huoh. Mielestäni ihmiset ovat vain taustaltaan erilaisia, en mieti sosiaaliluokkaa tässä asiassa, en kylläkään kiellä niiden olemassaoloa.

minä olen duunariperheen lapsi ja mies on keskiluokkaisesta perheestä.

Olen huomannut varsin hyvin, etten appivanhempien mielestä ole kyllin hyvä miehelleni. Osoittavat sen välillä aika hassuillakin tavoilla. Nykyään esim. kahvia tarjotessaan eivät minulle enää kata kuppia pöytään. Se on vissiin niitä sivistyneempiä tapoja, joita en duunaritaustani tähden ymmärrä :p



Miehen kanssa meillä menee oikein hyvin.

Ymmärretään toisiamme oikein hyvin ..mikä saattaa osaltaan johtua siitä että ollaan molemmat insinöörejä. Insinööriähän ei kukaan ymmärrä yhtä hyvin kuin toinen insinööri ;)



Käydään molemmat töissä ja rahat on yhteisiä.

olla sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät arvosta minua tekemisissä. Perintöäkö kyttäät?

edustaa vanhaa rahaa ja ylempää keskiluokkaa, muttei ihan yläluokkaa. Asui kuitenkin lapsuutensa isossa kartanossa, kävi "hienoa" sisäoppilaitosta (jota vihasi yli kaiken) ja rahaa oli käytettävä runsaasti.



Luokkaerojamme tasoittavat kuitenkin seuraavat tekijät:

1. Miehen vanhemmat erosivat miehen ollessa teini-ikäinen ja kartano myytiin.

2. Minä olen korkeammin koulutettu. Mies on opistoinsinööri, itse olen maisteri.

3. Asumme miehen kotimaassa, jossa kukaan ei tunne minua tai sukuani sen kummemmin, paitsi tietenkin miehen lähisukulaiset. Sain kuitenkin aloittaa täällä tavallaan ihan puhtaalta pöydältä, bonuksena pohjoismaalaisuus, pituus ja vaaleus, joita kaikkia täällä ihaillaan.



Miehen suku on edelleen paljon esillä mm. paikallisessa purjehdusseurassa ja koko poppoo pelaa ahkerasti golfia ja tennistä. Anoppi vouhkaa koulutuksen tärkeydestä ja oikean koulun valinnasta jo pikkulapsena. Olen kyllä hänen kanssaan pitkältä samaa mieltä.



Vierailut anopin luona ovat usein aika jäykkiä, istutaan perhanan kylmässä salissa viinilasi tai teekuppi kädessä, nilkat sievästi ristissä. lapset eivät saa meluta liikaa.



Lapsilla ei ole lupa puhua vessa-asioista anopin kuullen, esim. vaippaa ei mielellään saa anopin luona vaihtaa ollenkaan tai ainakaan siitä ei saa puhua mitään. Vaippa on vietävä omaan kotiroskikseen, ei anopin roskiin. 2 v ei saa sanoa, että hänen on päästävä potalle. : D Rahasta ei saa puhua missään tilanteessa, sää on suotava puheenaihe. Nauraa saa, mutta hillitysti, ei hohottaen. Räikeät vaatteet ja asusteet saavat anopin kurtistamaan kulmiaan.



Oma sukuni piuolestaan suunnilleen piereskelee kilpaa telkkaria töllöttäessään nenän- ja varpaankaivuun välillä. Puhuvat, mitä sylki suuhun tuo ja nauraa räkättävät kummelivitseille. Kahvittelu on tärkeää, pöydässä on oltava sen seitsemää sorttia ja arabian kupit. Mummo ryystää kahvinsa lautaselta ja lapset saavat olla vapaasti. Täti vitsailee kovaan ääneen selluliiteistään ja vetää kessua parvekkeella.



Sukulaiseni osaavat kuitenkin käyttäytyä anopin seurassa moitteettomasti, koska suurin osa on jonkinlaisissa alemmissa asiakaspalvelutehtävissä ja tottuneet käyttäytymään hyvin eri tilanteissa. Kaikki myös puhuvat pariakin eri kieltä ihan kohtuullisesti.



Minä osaan käyttäytyä tämän sekametelisopan ansiosta tilanteessa kuin tilanteessa. Minua ei enää yllätä juuri mikään.