Kyllä taas keltainen lehdistö saa ihmiset hysteerisiksi ov
kaikista rokotteista saattaa tulla ja osalle tuleekin hengenvaarallisia ja vakavia sivuvaikutuksia. Miksi ette niistä vouhota? Siksi, kun niistä ei tiedoteta julkisuudessa eikä se ole mediaseksikästä.
Olette aika lampaita, kun viitsitte lähteä mukaan tähän kohkaukseen.
Kommentit (27)
ja mitä STT tiedotti, niin 2,5 miljoonaa suomalaista on rokotettu ja 750 on raportoinut negat. sivuvaikutuksista. Eli huimat 0,03 %.
0,03 % = 3 / 10 000
ja mitä STT tiedotti, niin 2,5 miljoonaa suomalaista on rokotettu ja 750 on raportoinut negat. sivuvaikutuksista. Eli huimat 0,03 %.
Ssamat ihmiset vouhottaa onnettomuuksien, katoamisten ja murhien takia ja suosivat homeopatiaa, kivi- ja vyöhyketerapiaa sekä kärsivät sähköallergiasta ja kännykkäsäteilystä.
Iltapäivälehtien tehtävä on tehdä lööppejä, jotka myyvät. Valitettavan monilla ei ole minkäänlaista medialukutaitoa, ja juuri siihen kansanjoukkoon nämä jutut uppoavat kuin häkä. Lääkefirmoja syytetään ahneiksi, mutta kukaan ei koskaan syytä mediataloja ahneiksi eikä mieti, kuka ennen kaikkea hyötyy kohuotsikoiksi.
On suorastaan pelottavaa seurata porukkaa, jossa tärkeät, omaa ja lasten ja koko ympäröivät yhteison terveyttä koskevat päätökset tehdään "auktoriteetit kyseenalaistaen, omaan vaistoon luottaen" (=naapurin Ritun tai av:n kaikkitietävien rokoteasiantuntijoiden kommenttien pohjalta) ennemmin kuin oikeiden asiantuntijoiden sanan perusteella. Surullista.
omalle kohdalle tuommonen ikävyys sattunut.
Ihan hyvä, että epäkohtia paljastetaan. Se ei paljoo lohduta vaikka kuinka rokotteet keskimäärin olisivat kuinka turvallisia jos itse on se epäonninen.

Taitaisi kyllä löytyä ennemmän todisteita ahneudesta kuin sitä vastaan jos tutkimaan ryhtyisit.
Kyllä kaikki asiantuntijat, mm. terveydenhuoltohenkilöstö jne. tietävät ihan hyvin, että rokotteilla, kuten kaikilla lääkkeillä, on aina myös haittavaikutuksia. Pointti tässä on se, että asioista voi uutisoida aika monella tavalla. Kohuotsikot, joiden takan usein varsin neutraali juttu, jäävät ihmisten mieliin ja vääristävät asioita.
Tietenkään ei ole kivaa olla se, jonka kohdalle haittavaikutus osuu, mutta rokottamaton kuitenkin sairastuu huomattavasti paljon todennäköisemmin vakavasti. Mutta todennäköisyyksien ymmärtäminen on monille ylivoimaista ihan siinä missä medialukutaitokin.
Ensinnäkin, se oma järki on kaikkein tärkein tehtäessä päätöksiä, ei mitkään "asiantuntijan" maksetut mielipiteet. Kuten nyt tämä SI:kin osoitti: rokote oli täysin turha. Miksi ottaa turhaan riskiä?
Ja kai te tiedätte, että lääketehtaat omistavat suuria osuuksia mediataloista? Ja toisinpäin. Siinäpä teille jauhopäille vähän miettimistä, miksi nyt kohkataan näin päin. Pinnistelkää oikein kovasti, saatatte jotain joskus hoksatakin.
Pelottavaa on seurata teidän typerien lampaiden joukkomääkimistä ja ajatella, että jotkut teistä ovat tekemässä päätösiä jotka koskettavat meitä kaikkia.
Medialukutaitoa todella tarvittaisiin, mutta sitä lienee turha toivoa teiltä, jotka olette ajattelunne ulkoistaneet.
En sanonut, mitä mieltä itse olen. Tosiasia on se, että niin lääkeyritykset kuin mediatalotkin ovat yrityksiä, joiden tehtävä on tuottaa voittoa. Muuten ne eivät pysy pystyssä. Olisihan se kiva, jos joku voittoa tavoittelematon yritys voisi kehittää lääkkeitä, mutta kun yhden lääkkeen kehitystyö maksaa miljardeja, siihen ei valittettavasti ole resursseja muilla kuin liikeyrityksillä.
kytköksissä lääkefirmoihin. Miksi ne sitten kirjoittaa neg. lääkefirmoista?
Ensinnäkin, se oma järki on kaikkein tärkein tehtäessä päätöksiä, ei mitkään "asiantuntijan" maksetut mielipiteet. Kuten nyt tämä SI:kin osoitti: rokote oli täysin turha. Miksi ottaa turhaan riskiä?
Ja kai te tiedätte, että lääketehtaat omistavat suuria osuuksia mediataloista? Ja toisinpäin. Siinäpä teille jauhopäille vähän miettimistä, miksi nyt kohkataan näin päin. Pinnistelkää oikein kovasti, saatatte jotain joskus hoksatakin.
Pelottavaa on seurata teidän typerien lampaiden joukkomääkimistä ja ajatella, että jotkut teistä ovat tekemässä päätösiä jotka koskettavat meitä kaikkia.
Medialukutaitoa todella tarvittaisiin, mutta sitä lienee turha toivoa teiltä, jotka olette ajattelunne ulkoistaneet.
Nää rokotevastustajat muistuttaa jotain kiihkolahkoa!

jos sairastaa taudin johon olisi ollut rokote ja saa pahat jälkiseuraukset sairastamisestaan. Tuskin siinäkään lohduttaa että hei, enpähän saanut mitään negatiivisia oireita rokotuksesta...
omalle kohdalle tuommonen ikävyys sattunut.
Ihan hyvä, että epäkohtia paljastetaan. Se ei paljoo lohduta vaikka kuinka rokotteet keskimäärin olisivat kuinka turvallisia jos itse on se epäonninen.
että rokotteilla voi olla merkittäviä
haittavaikutuksia. Ainakaan muuta kuin ohimenevää kipua ja tms. pientä.
Luulin, että ne on niin tutkittuja ja testattuja, että rokotuksia voi ottaa ihan turvallisesti.
Ei tuollaisia asioita koskaan aiemmin uutisoitu eikä kerrottu tavalliselle kansalaiselle. Vasta nyt nettiaikana olen saanut sellaistakin tietoa, että vakavia haittojakin voi olla.
Tämä on niin tätä, että koska en ole asiantuntija mulle ei saisi kertoa mitään koska ymmärrän sen muka kuitenkin väärin. Miten kukaan voi mitään oppia ja mitään tutkia jos ei missään asioista kerrota?
Onneksi tällä kertaa olin jo valveutuneempi ja jäi rokotus ottamatta.
Kyllä kaikki asiantuntijat, mm. terveydenhuoltohenkilöstö jne. tietävät ihan hyvin, että rokotteilla, kuten kaikilla lääkkeillä, on aina myös haittavaikutuksia. Pointti tässä on se, että asioista voi uutisoida aika monella tavalla. Kohuotsikot, joiden takan usein varsin neutraali juttu, jäävät ihmisten mieliin ja vääristävät asioita.
Tietenkään ei ole kivaa olla se, jonka kohdalle haittavaikutus osuu, mutta rokottamaton kuitenkin sairastuu huomattavasti paljon todennäköisemmin vakavasti. Mutta todennäköisyyksien ymmärtäminen on monille ylivoimaista ihan siinä missä medialukutaitokin.
jos sairastaa taudin johon olisi ollut rokote ja saa pahat jälkiseuraukset sairastamisestaan. Tuskin siinäkään lohduttaa että hei, enpähän saanut mitään negatiivisia oireita rokotuksesta...
omalle kohdalle tuommonen ikävyys sattunut.
Ihan hyvä, että epäkohtia paljastetaan. Se ei paljoo lohduta vaikka kuinka rokotteet keskimäärin olisivat kuinka turvallisia jos itse on se epäonninen.
Sairaus tulee jos se on tullakseen, rokotteen olisin tyhmyyksissäni ottanut itse.
apua jos sairastut vakavasti. Käytät vaan omaa järkeäsi.
Älä myöskään lue koskaan mitä asiantuntijat sanovat esim. sikiölle tai oikeastaan kenen tahansa terveydelle haitallisista aineista, päättelet ne vain omalla järjelläsi.
Oikeastana kaikenlaisen tutkimustoiminnan voisi lopettaa tarpeettomana, kun jokaisen oma järki riittää kuitenkin.
Ensinnäkin, se oma järki on kaikkein tärkein tehtäessä päätöksiä, ei mitkään "asiantuntijan" maksetut mielipiteet. Kuten nyt tämä SI:kin osoitti: rokote oli täysin turha. Miksi ottaa turhaan riskiä?
Ja kai te tiedätte, että lääketehtaat omistavat suuria osuuksia mediataloista? Ja toisinpäin. Siinäpä teille jauhopäille vähän miettimistä, miksi nyt kohkataan näin päin. Pinnistelkää oikein kovasti, saatatte jotain joskus hoksatakin.
Pelottavaa on seurata teidän typerien lampaiden joukkomääkimistä ja ajatella, että jotkut teistä ovat tekemässä päätösiä jotka koskettavat meitä kaikkia.
Medialukutaitoa todella tarvittaisiin, mutta sitä lienee turha toivoa teiltä, jotka olette ajattelunne ulkoistaneet.
jos siis sairastuisit esim. malariaan jätettyäsi rokotteen ottamatta ja käytyäsi malaria-alueella se ei sinua vituttaisi? Etenkään jos koko muu seurue olisi ottanut rokotteen eikä kukaan sairastunut?
Sairaus tulee jos se on tullakseen, rokotteen olisin tyhmyyksissäni ottanut itse.
Jos tuhkarokko palaisi
Valitaan testitaudiksi tuhkarokko, jota vastaan meillä ryhdyttiin toden teolla taistelemaan vuonna 1982. Silloin otettiin käyttöön MPR-kolmoisrokote, joka suojaa tuhka- ja vihurirokolta ja sikotaudilta. Kampanjan seurauksena tautitapaukset romahtivat muutamassa vuodessa. Nyt tuhkarokkoa saadaan maahan vain ulkomaantuontina. Edellisestä kotoperäisestä tartunnasta on jo viisi vuotta.
"Tuhkuri" on mahdollisista paluumuuttajista kenties pelottavin. Rajuimpina epidemiavuosina siihen saattoi sairastua jopa 30 000 lasta ja aikuista. Jälkitauteina podettiin kouristuksia, keuhkokuumeita, välikorvatulehduksia ja aivokuumeita. Sen hirvein joskin harvinaisin seuraus on subakuutti sklerosoiva panenkefaliitti (SSPE), hidas aivorappeuma, joka puhkeaa 5-15 vuotta rokon jälkeen ja tuhoaa vähitellen aivot. Yksi viimeisimmistä suomalaisuhreista, 16-vuotias tyttö, riutui pois 1980-luvun puolivälissä.
Virus pystyy myös huippusuorituksiin. Sen räjähdysmäisestä leviämiskyvystä saatiin kouriintuntuvaa näyttöä Honkajoella vuonna 1989, jolloin Suomessa riehui toistaiseksi viimeinen iso epidemia. Koulun aamunavaukseen osallistunut yskivä ja rokottamaton oppilas siirsi tautinsa ainakin 22 kaveriinsa, jotka veivät rokon tuliaisena koteihin. Yhteensä yli 50 ihmistä sairastui ja pari melkein menehtyi. Virusta vauhditti koulun kehno ilmanvaihto.
Tuhkarokossa laumaimmuniteetin vaikutus on kuitenkin vähäinen, koska virus on hanakka leviämään. Se pystyy mellastamaan väestössä, jos rokotusten peittävyys hiemankin rapisee.
Tästä on varoittavia esimerkkejä Euroopasta, missä tuhkarokko on jokavuotinen vitsaus. Erittäin herkästi tarttuvaa rokkoa esiintyy ainakin Saksassa, Britanniassa ja Italiassa, missä osaa lapsista ei syystä tai toisesta rokoteta. Kurjinta on suomalaisille lomailijoille tutussa Etelä-Italiassa, missä rokotuskattavuus on erityisen huono ja tuhkarokko siksi yleinen. Vuonna 2002 Etelä-Italiassa sairastui 40 000 lasta, joista neljä kuoli.
Rokko vai rokotus?
Rokotuksia moititaan usein julkisuudessa siitä, etteivät nekään aina ole täysin turvallisia. Mitä vakavampi tauti on, sitä enem-män haittoja rokotukselle voidaan sallia.
Tee testi. Kumman sinä valitsisit: tuhkarokon vai siltä suojaa-van piikin?
MPR-rokotus (miljoona rokotettua)
Kuolema 0
Aivotulehdus 1
Hidas aivorappeuma (SSPE) 0
Kouristuksia 300
Tuhkarokko (miljoona sairastunutta)
Kuolema 100
Aivotulehdus 400
Hidas aivorappeuma (SSPE) 10
Kouristuksia 5 000
Ja tyhmä valinta, koska riskit ovat suuremmat.
jos sairastaa taudin johon olisi ollut rokote ja saa pahat jälkiseuraukset sairastamisestaan. Tuskin siinäkään lohduttaa että hei, enpähän saanut mitään negatiivisia oireita rokotuksesta...
omalle kohdalle tuommonen ikävyys sattunut.
Ihan hyvä, että epäkohtia paljastetaan. Se ei paljoo lohduta vaikka kuinka rokotteet keskimäärin olisivat kuinka turvallisia jos itse on se epäonninen.
Sairaus tulee jos se on tullakseen, rokotteen olisin tyhmyyksissäni ottanut itse.
että tupakointini ei ole mitenkään vaikuttanut terveyteeni ja jatkan sitä loppuelämäni. Samoin seuraavaksi ollessani raskaana juon alkoholia sillä en usko lääkäreitä ja muita salaliittoon kuuluvia puoskareita. En myöskään enää rokota lapsiani vaikka pari kuolikin juuri kurkkumätään ja hinkuyskään. Meillä myöskään ei turhaan peseydytä se on kuitenkin vaan hömpötystä toi ylihykieeenisyys. Matkustamme thaimaaseen aina ilman turhia pelkoja taudeista ja syödään aina salaattia matkoilla.
Lapset ovat aina olleet terveitä(paitsi ne kaksi jotka kuoli).
apua jos sairastut vakavasti. Käytät vaan omaa järkeäsi.
Älä myöskään lue koskaan mitä asiantuntijat sanovat esim. sikiölle tai oikeastaan kenen tahansa terveydelle haitallisista aineista, päättelet ne vain omalla järjelläsi.
Oikeastana kaikenlaisen tutkimustoiminnan voisi lopettaa tarpeettomana, kun jokaisen oma järki riittää kuitenkin.
Kaikissa lääkkeissä ja rokotuksissa on sivuvaikutuksia ja kaikkien käytössä jonkun on oltava se ensimmäinen, johon sitä käytetään. Jopa Buranan käyttöön voi kuolla. Tärkeintä on miettiä tilastolliset riskit.
Miksi tästä pitää kuohua näin taas, eikö sitä jo viime talvi jauhettu. Ensin oli Guillain-Barrén-oireyhtymä, sitten elohopea ja mitä lie salaliittoja. Nyt tämä taas jatkuu. Mediassa otsikointi on aina yliampuvaa.