Tunnetteko ihmisiä jotka koko ajan vaihtavat asuinmaata, -kaupunkia, asuntoa jne.?

Jos on paikallaan pysyvää sorttia ja löytää tai saa rakennettua heti unelma-asunnon ja työkin pysyy koko ajan lähietäisyydellä niin mikäs siinä on paikallaan pysyessä.

Kaikilla vaan ei käy yhtä hyvä tuuri ja joskus on asuntoa ja paikkakuntaakin vaihdettava vähän väliä.



Asuntojen ja paikkakuntien vaihtamisessa on se hyvä puoli etteipä ainakaan tule asuneeksi pitkään missään homeasunnossa ja elinympäristön muutos pakottaa sosiaalisuuten ja opettaa selviytymään muuttuvissa olosuhteissa.



Jos lasten koulut ei nyt ihan kamalan montaa kertaa vaihdu, niin ei sekään välttämättä huono asia ole. Huonosta luokkayhteisöstä nyt muutenkin kannattaisi vaihtaa pois jos sellaiseen sattuu joutumaan.

olen v.2003 muuttanut äidin luota(sitä ennen muuttanut muutaman kerran.)

tämän jälkeen olen muuttanut kaksi kertaa äidille takaisin(asuin n.1kk)+6 eri asuntoon,kohta taas muutto edessä.kolme lasta.

kahden vuoden välein uuteen maahan. Heillä on nyt kolmas maa menossa (Suomen lisäksi). Kyllähän aikuiset sopeutuvat minne tahansa ja se on heidän valintansa. Mutta lapsilla menee aina kieli ja kaverit uusiksi. Juuri kun on oppiut ilmaisemaan itseään, joutuukin uuteen kouluun uuteen maahan ja puhumaan jotain uutta kieltä. Kahden vuoden välein lapsilla on pitkään semmoinen olo että kukaan ei ymmärrä ja mitään ei osaa ja ketään ei tunne. (Tämä ei ole minun päätelmääni vaan ihan heidän kertomaansa)



Mikäs siinä, heidän elämäänsähän se on. Mielenkiinnolla seuraan jättääkö tuo lapsiin jotain jälkiä, toivottavasti ei mitään negatiivista. Kansainvälisiä heistä tulee takuulla :)

että vielä nykypäivänä löytyy aikuisia ihmisiä, jotka ovat asuneet esimerkiksi samassa pikku pitäjässä koko elämänsä.



Pienet on piirit ja se yleensä kyllä näkyy ja kuuluu...

Mikä on vialla? Vai onko mikään?

Olen jo vuosia ihmetellyt yhtä naisystävääni, joka vielä melkein nelikymppisenä on "levoton". Ystäväni on ihana ihminen. Mutta noin kolmen vuoden välein vaihtuu asuinmaa. Tai vähintään kaupunki. Tai kaupunginosa. Tai asunto.

Saahan näin tehdä eikä siinä ole mitään rikollista, tosiaankaan.

Vähitellen alkanut vain itsestäni tuntua siltä että ystäväni ei loppujen lopuksi viihdy missään. Joka paikassa on lopulta jotain vikaa.

Ja niinhän niitä vikoja tietysti on kaikkialla ja kaikessa on huonot puolensa. Täytyy löytää ne huonot puolet joiden kanssa jotenkin viihtyy. Mutta raahata lapset joka kerta mukana uuteen tarhaan, uuteen kouluun, uuteen kaveripiiriin, uuteen kieleen ja kulttuuriin.

Voiko tällainen taipumus kertoa identiteettiongelmista? Siitä että oma identiteetti on aikuisenakin vielä haussa. Tämä nimittäin minulle tulee mieleen ystävästäni. Samoin sitoutumiskyvyttömyydestä tai ainakin -ongelmista.

Veikkaan että näin kasvaneista lapsista tulee samanlaisia, juurettomia, jotka vaihtavat herkästi maisemaa ja henkilöitä sen sijaan että menisivät syvemmälle itseensä. Vaikka ovatkin hyvin kasvatettuja, kielitaitoisia ja kansainvälisiä.

Ajatuksia?

Jos on paikallaan pysyvää sorttia ja löytää tai saa rakennettua heti unelma-asunnon ja työkin pysyy koko ajan lähietäisyydellä niin mikäs siinä on paikallaan pysyessä.

Kaikilla vaan ei käy yhtä hyvä tuuri ja joskus on asuntoa ja paikkakuntaakin vaihdettava vähän väliä.

Jos lasten koulut ei nyt ihan kamalan montaa kertaa vaihdu, niin ei sekään välttämättä huono asia ole. Huonosta luokkayhteisöstä nyt muutenkin kannattaisi vaihtaa pois jos sellaiseen sattuu joutumaan.

Nykymaailmassa on muutenkin vaikea vakiintua kiinteään asuntoon samalle paikkakunnalle. Siihen ovat vaihtoehtoina lähinnä menestyvä yksityisyritys, vakaa työpaikka paikallisella tehtaalla tai varmistunut eläkeputki julkisen sektorin työpaikalla. Tosin kaikissa edellämainituissakin on riskinä yllättävät talousongelmat tai lama-aikojen irtisanomiset.

Mitä tulee lapsiin, niin olisihan se kiva, jos lapsilla säilyisi sama ympäristö kavereineen ja kouluineen useamman vuoden, mutta vanhempien työpaikoilla on lasten hyvinvoinnissa myökin suuri merkitys. Ei ole järkeä pysytellä työttömänä jollain paikkakunnalla vain "lapsen parasta ajatellen", jos ei ole varaa tarjota lapselle riittävää elintasoa ja onnellista kotia (jossa ei tapella, katkeroiduta ja alkoholisoiduta pätkätöiden ja rahanpuutteen varjossa). Lapset sopeutuvat yleensä hyvin uusiin ympäritöihin, jopa uusiin maihin ja kulttuureihin.

Minusta asuinympäristön vaihdokset ovat joskus varsin hyvää perheterapiaa ja antavat kivaa "boostia" uusille myönteisille asioille, varsinkin jos muuttaminen parantaa perheen taloudellista/henkistä hyvinvointia.

M41

Lapset sopeutuvat yleensä hyvin uusiin ympäritöihin, jopa uusiin maihin ja kulttuureihin.

Siis kysyn ihan tosissani, en vittuillakseni.

Minusta nuo ystäväperheen lapset eivät sopeudu mitenkään kovin helposti vaikka kokemusta alkaakin jo olla (ehkä siitä johtuen?). ensimmäinen vuosi menee sitä omaa paikkaa hakiessa kaveripiirissä jne ja edes auttavan kielitaidon oppimisessa. Sitten ruvetaankin jo miettimään että minne seuraavaksi mennään, mitä siellä puhutaan jne. Heille tuo ei ole mikään pakko, vaan elämäntapa.

Olinkohan nro 23 tjtn.

Lapset sopeutuvat yleensä hyvin uusiin ympäritöihin, jopa uusiin maihin ja kulttuureihin.

Siis kysyn ihan tosissani, en vittuillakseni.

Minusta nuo ystäväperheen lapset eivät sopeudu mitenkään kovin helposti vaikka kokemusta alkaakin jo olla (ehkä siitä johtuen?). ensimmäinen vuosi menee sitä omaa paikkaa hakiessa kaveripiirissä jne ja edes auttavan kielitaidon oppimisessa. Sitten ruvetaankin jo miettimään että minne seuraavaksi mennään, mitä siellä puhutaan jne. Heille tuo ei ole mikään pakko, vaan elämäntapa.

Olinkohan nro 23 tjtn.

Kyllä minun tyttöni näyttää hyvin sopeutuneen. Kun muuttamisesta tulee elämäntapa, siihen tottuvat lapsetkin. Lapset myös oppivat uusia kieliä varsin nopeasti. Tyttäreni sai muuten viime keväänä täydet numerot kaikista oppiaineista vieraassa maassa, joten ainakaan koulumenestykseen ei ole vielä negatiiviesti vaikuttanut. Onnellinenkin tuo vaikuttaa olevan. Tyttöni on myös hyvin itsenäinen luonne. Ehkä tuo muuttaminen on siihen myös vaikuttanut, en tiedä?

kolmenvuoden sisällä viisi kertaa,

kaikki asunnot samassa kaupungissa.

Mä etsin niin kauan kun löydän sen hyvän,parhaan ja sopivan! missä kaikki on hyvin.



Niinhän sitä sanotaa,

et etsivä löytää ;)

kolmenvuoden sisällä viisi kertaa,

kaikki asunnot samassa kaupungissa.

Mä etsin niin kauan kun löydän sen hyvän,parhaan ja sopivan! missä kaikki on hyvin.



Niinhän sitä sanotaa,

et etsivä löytää ;)

Tyttöni on myös hyvin itsenäinen luonne. Ehkä tuo muuttaminen on siihen myös vaikuttanut, en tiedä?

Minusta nuo tuntemani perheen lapset ovat ihan keskivertoitsenäisiä (heitä on useampia). Mutta olen heidän kertomastaan huomannut, että lapset ajattelevat jo valmiiksi että turhaan minä tuon naapurin tytön kanssa kovasti tutustun sillä jonain päivänä mennään taas - heitä surettaa kovasti kun ystävät jää aina taakse.

muuttaneet toiselle paikkakunnalle kun oli isomman asunnon vaihto edessä koska mua kiusattiin koulussa. Olisin mielelläni vaihtanut koulua.

Mutta nämä oli mamiksia ja vaihtoivat vain naapuritaloon. :-/

Olisin mielelläni vaihtanut koulua.

Mutta nämä oli mamiksia ja vaihtoivat vain naapuritaloon. :-/

lapsethan sopeutuu...

Viimeksi muutti kilometrin verran, silti koki että lapsiperheelle tarpeellinen juttu (edellisessä asunnossa ei ollut mitään vikaa tietääkseni). Olen laskenut että on muuttanut valehtelematta n. 3 kertaa vuodessa! Kivat lapsille, mahtaa olla turvaton olo. Mieskin vaihtuu tasaisin väliajoin, vaikka nainen ei ole täysi luuseri ja käy ihan töissäkin.

Olisin mielelläni vaihtanut koulua.

Mutta nämä oli mamiksia ja vaihtoivat vain naapuritaloon. :-/

lapsethan sopeutuu...

Paitsi, että mä en sopeutunut.

että tuossa minun tuntemassa perheessä lasten hyvinvointiin panostetaan kyllä täysillä. Äiti on kotirouvana ja huolehtii käytännön asioista pitkälti. Eivät siis missään nimessä ole uratykkejä jotka ajattelisivat vain itseään

"Ensimmäinen asunto otettiin mikä saatiin, eli oli tosi pieni, ahdas ja ihan kamalalla alueella, ei viihdytty,"



Miksi otitte sen asunnon? Jos oli ns. pakko, ettekö voineet asua siinä hetkisen ja säästää vähän kivempaan kotiin?



"Muutettiin 3kk päästä mukavalle alueelle, vuokraisäntä oli mukava, kaikki hyvin, mutta jouduttiin luopumaan autosta, ja koska kauppaan ja bussipysäkille oli useampi kilometri, piti muuttaa."



Tuliko teille ihan oikeasti yllätyksenä kauppojen yms. sijainti?? Eihän auton varaan voi jättää juuri mitään; viime talvikin osoitti taas viimeksi miten pulassa ihminen on jos kulkuvälineistä on riippuvainen!



"Muutettiin 5kk päästä mukavalle alueelle, kaupan ja pysäkin läheisyyteen, kaikki hyvin, mutta vuokraisäntä oli ihan liian tyrkky, tuli päivittäin oven taakse ja halusi nähdä miten ollaan sisutettu, miten eletään, tuli kahville jne. Asunto ei tuntunut omalta, tuntui ettei ollut meidän koti vaan jonkun muun."



Tämän ymmärrän, ihan inhimillistä.



"Muutettiin 4kk päästä uuteen asuntoon, ei otettu enää yksityiseltä, asunto oli ihana, seutu oli ihana, kaikki oli hyvin, mutta halusimme lemmikkejä, eikä asuntoon saanut ottaa (meille sanottiin muuton yhteydessä, että saa ottaa, mutta peruivatkin puheensa)"



Ovatko lemmikit oikeasti tärkeämpiä kuin ihana asunto hyvällä paikalla ja se että "kaikki oli hyvin"??



"6kk päästä muutettiin asuntoon mihin sai ottaa eläimiä, jälleen kaikki hyvin, mutta myöhemmin koiran saavuttua sanoivatkin, että sallittuja ovat kaikki muut eläimet, paitsi koirat (meille eivät viitsineet kertoa ennen muuttoa)"



...



"3kk päästä muutettiin sitten asuntoon, mihin sai ottaa kaikki eläimet mukaan, ja kaikki ok, viihdyttiin hyvin.



8kk päästä kuitenkin törmättiin sattumalta paljon silloista kerrostaloasuntoamme halvempaan rivitaloasuntoon, jossa oli enemmän neliöitä, oma piha, ja sauna, sekä vielä parempi alue, ei voinut kun tarttua tilaisuuteen, ja täällä asutaan nyt. Ollaan asuttu pari vuotta eikä mitään tarvetta pois. Mä inhoon muuttamista, ja sain ihan tarpeekseni tossa temppuillessa. Jos jotain opin niin a) en koskaan muuta yksityiselle b) lemmikeistä kirjallinen sopimus, missä on lueteltuna kaikki lajit mitä asuntoon saa ottaa."



Hienoa että löysitte unelmakotinne lopulta mutta aika vaikeaksi teitte ihan itse asumisenne. Yleensä ihminen joutuu jostain tinkimään, etenkin jos kyseessä on suosittu alue. Yksityisistä minulla on vain hyvää sanottavaa, aika ikävä yleistys siis.

Ei lapsilla välttämättä tule olemaan ongelmia. Itse olen peruskouluni käynyt 11 eri luokalla, ja ihan normi ihminen minusta tuli. Ainakin sosiaalisesti älykäs. Tunnistan uuteen ihmisryhmään tullessa hyvin ryhmädynamiikan ja ihmisten roolit yhteisössä. Olen oppinut rohkeasti tutustumaan ja tulemaan toimeen ihmisten kanssa ja tulemaan toimeen pettymysten kanssa.



Nyt aikuisen ikäni asunut vain kahdella paikkakunnalla. Toisella opiskelin, ja nykyiseen työllistyin.