Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tunnetteko ihmisiä jotka koko ajan vaihtavat asuinmaata, -kaupunkia, asuntoa jne.?

Vierailija
19.08.2010 |

Mikä on vialla? Vai onko mikään?



Olen jo vuosia ihmetellyt yhtä naisystävääni, joka vielä melkein nelikymppisenä on "levoton". Ystäväni on ihana ihminen. Mutta noin kolmen vuoden välein vaihtuu asuinmaa. Tai vähintään kaupunki. Tai kaupunginosa. Tai asunto.



Saahan näin tehdä eikä siinä ole mitään rikollista, tosiaankaan.



Vähitellen alkanut vain itsestäni tuntua siltä että ystäväni ei loppujen lopuksi viihdy missään. Joka paikassa on lopulta jotain vikaa.



Ja niinhän niitä vikoja tietysti on kaikkialla ja kaikessa on huonot puolensa. Täytyy löytää ne huonot puolet joiden kanssa jotenkin viihtyy. Mutta raahata lapset joka kerta mukana uuteen tarhaan, uuteen kouluun, uuteen kaveripiiriin, uuteen kieleen ja kulttuuriin.



Voiko tällainen taipumus kertoa identiteettiongelmista? Siitä että oma identiteetti on aikuisenakin vielä haussa. Tämä nimittäin minulle tulee mieleen ystävästäni. Samoin sitoutumiskyvyttömyydestä tai ainakin -ongelmista.



Veikkaan että näin kasvaneista lapsista tulee samanlaisia, juurettomia, jotka vaihtavat herkästi maisemaa ja henkilöitä sen sijaan että menisivät syvemmälle itseensä. Vaikka ovatkin hyvin kasvatettuja, kielitaitoisia ja kansainvälisiä.



Ajatuksia?

Kommentit (38)

Vierailija
1/38 |
19.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset


Näin ystävänä harmittaa, että juuri kun toiseen pääsee taas "tutustumaan", hän onkin jo kohta muuttamassa muualle.

Ja kun he taas vuosien päästä sattuvat muuttamaan samalle suunnalle, he olettavat että olette taas heidän hyviä ystäviään ja aikatauluista löytyy tilaa heille. Ei se välttämättä mene niin!

Ymmärsin otsikkoviestistäsi, että hän muuttaisi aina uuteen paikkaan. Mutta lauseesi "juuri kun häneen pääsee taas tutustumaan"... Onko kyse siis perheestä, joka ottaa työkomennuksia ja palaa takaisin tukikohtaansa? Nykyaikana yleistä.

Vierailija
2/38 |
19.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen 34-vuotias, ja lapsuudenkotini jälkeen olen asunut 16 eri asunnossa. Muuttoja on siis ollut keskimäärin vähän yli yksi vuodessa, tosin painottuen aikaan ennen lapsia. Pisimmillään olen asunut 4 vuotta samassa asunnossa, lasten kanssa olen muuttanut kolme kertaa. Elämäni aikana olen asunut viidessä maassa.



Ei minulla ole kyse siitä, että en viihtyisi siellä, missä asun tai että sieltä pitäisi päästä pois. Yleensä muuttoon on ollut muita syitä - määräaikainen työ tai vuokrasopimus, lisätilan tarve, jne - mutta aina ennen muuttoa olen kyllä ollut innoissani tulevasta muutoksesta, siitä huolimatta, että edellisessäkin kodissa viihdyin.



Levoton olen kyllä. Kiinnostun helposti monenlaisista asioista, olen utelias, mielenkiinnon kohteeni vaihtelevat, pidän matkustelusta. Ystävyyssuhteeni eivät oikein tapaa kestää, muutamia lukuunottamatta, mutta tutustun helposti uusiin ihmisiin. Mieheni on pitkäaikaisin ja tärkein ystäväni, 14 yhteisen vuoden jälkeen.



Kotitaustani on rikkinäinen, siihen liittyen tunnistan kyllä tiettyä henkistä epävakautta itsessäni. Väkivaltaisen alkoholisti-isän lapsena opin pitämään itsestäni huolta hyvin pienenä ja pysymään mieluiten pois kotoa aina, kun mahdollista. Minulla kesti kieltämättä kauan oppia tuntemaan itseni, prosessi on varmaan vielä kesken. Mutta uskon, että tämä tietty levottomuus on osa minua koko elämäni. Nyt toivon, että lasten kouluvuosien ajan elämäntilanne olisi muuten sellainen, että ei tarvitsisi muuttaa ainakaan toiselle alueelle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/38 |
20.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on kyltymätön seikkailunnälkä, kuin palaisin ja liekehtisin sisimmässäni. En osaa tai edes uskalla ajatella, että asuisin yhdessä asunnossa, yhdessä kaupungissa tai yhdessä maassa pysyvästi. Säännöllisen epäsäännöllisesti haluan muutoksia, levittää siipeni ja lentää, tuntea jälleen tuulen ja viiman kasvoillani ja nähdä allani maailman monimuotoiset rikkaudet.



Tietty ulkopuolisuuden tunne on aina seurannut mukanani, maasta tai asuinpaikasta riippumatta. En osaa kiintyä paikkoihin; katselen ohi vilahtavia puistoja, upeita rakennuksia, kauniita veistoksia, tunnen miljoonakaupungin sykkeen ja olen pettynyt itseeni, etten osaa tuntea "tämä se on, mun kaupunkini". Vierelläni ihmiset kotiutuvat, "rakastuvat" asuinpaikkaansa ja haluavat jotakin pysyvää sieltä. Minä tunnen tutun levottomuuden ja halun jatkaa matkaani toiseen kaupunkiin tai toiseen maahan.



Kotini on perheeni: mieheni ja lapseni. Missä tahansa olemmekin, tunnen olevani kotonani. Se ei ole siis paikkaan liittyvää, vaikka sopeudunkin nopeasti uusiin asuinpaikkoihin.



Lapsi on vielä pieni (2v.)ja on kokenut vain yhden muuton parin kk iässä. Nyt on edessä isompi muutto -maanosan vaihto- ja tunnen surua, että lapseni joutuu luopumaan kaikesta itselleen tutusta.



Uudessa maassa tulee väkisin useampia muuttoja heti kättelyssä, sillä ensiksi majailemme hätävara-kämpässä etsiessämme meille sopivaa kotia ja jos myöhemmin löydämme asunnon, jonka haluamme ostaa, tulee jälleen uusi muutto (aluksi siis vuokraamme ja katselemme tilannetta).



Olen hulluna arkkitehtuuriin, sekä kyltymättömän utelias ihmiselämää kohtaan. Nämä kaksi yhdistyvät kiehtovalla tavalla asunnoissa/taloissa. Seuraan jatkuvasti oman asuinkaupungin, asuinmaan sekä muiden maiden kiinteistömarkkinoita. Käyn asuntonäytöissä -myös ulkomaanmatkalla- ja jopa ystävien luona vieraillessa mietin samalla, millaista siellä olisi asua ja miten sisustaisin sen meidän käyttöömme.



Tosin nyt olemme löytäneet meillä mitä ihanimman kodin, jossa olemme asuneet viimeiset kaksi vuotta. Vihdoinkin asunto ei ole vain kämppä, vaan koti. Muuton vuoksi joudumme luopumaan tästä ja toivon, että uudessa asuinmaassa voisimme löytää yhtä viihtyisän ja kodilta tuntuvan asunnon.



Lapsen kannalta en osaa tätä liikkuvaa elämäntyylia vielä ajatella. Jos näen hänessä merkkejä, että hän kärsisi kansainvälisestä elämästä, pohdimme asiaa uudelleen. Mun näkökulmasta kansainvälisyys on vain etu ja positiivinen asia: lapsella on mahdollisuus syvällisemmin ymmärtää tätä maailmaa, oppia tuntemaan uusia kulttuureja, hyväksyä ja arvostaa erilaisuutta, saada opetusta parhaimmissa kouluissa eri maissa ja oppia uusia kieliä.





Vierailija
4/38 |
19.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos ei viihdy itsensä kanssa, ei se maisemanvaihdos pitemmän päälle auta.

Vierailija
5/38 |
19.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tai ootko kade diplomaattien lapsille?

Mikä on vialla? Vai onko mikään?

Olen jo vuosia ihmetellyt yhtä naisystävääni, joka vielä melkein nelikymppisenä on "levoton". Ystäväni on ihana ihminen. Mutta noin kolmen vuoden välein vaihtuu asuinmaa. Tai vähintään kaupunki. Tai kaupunginosa. Tai asunto.

Saahan näin tehdä eikä siinä ole mitään rikollista, tosiaankaan.

Vähitellen alkanut vain itsestäni tuntua siltä että ystäväni ei loppujen lopuksi viihdy missään. Joka paikassa on lopulta jotain vikaa.

Ja niinhän niitä vikoja tietysti on kaikkialla ja kaikessa on huonot puolensa. Täytyy löytää ne huonot puolet joiden kanssa jotenkin viihtyy. Mutta raahata lapset joka kerta mukana uuteen tarhaan, uuteen kouluun, uuteen kaveripiiriin, uuteen kieleen ja kulttuuriin.

Voiko tällainen taipumus kertoa identiteettiongelmista? Siitä että oma identiteetti on aikuisenakin vielä haussa. Tämä nimittäin minulle tulee mieleen ystävästäni. Samoin sitoutumiskyvyttömyydestä tai ainakin -ongelmista.

Veikkaan että näin kasvaneista lapsista tulee samanlaisia, juurettomia, jotka vaihtavat herkästi maisemaa ja henkilöitä sen sijaan että menisivät syvemmälle itseensä. Vaikka ovatkin hyvin kasvatettuja, kielitaitoisia ja kansainvälisiä.

Ajatuksia?

Vierailija
6/38 |
19.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinällään outo koko asetelma kun maamme on täynnä pätkätyöläisiä niin sä syyllistät nyt heitä aika lailla.Pakko se on töiden perässä mennä tai pysyä sitten kotona???

jos ei viihdy itsensä kanssa, ei se maisemanvaihdos pitemmän päälle auta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/38 |
19.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikä on vialla? Vai onko mikään?

Olen jo vuosia ihmetellyt yhtä naisystävääni, joka vielä melkein nelikymppisenä on "levoton". Ystäväni on ihana ihminen. Mutta noin kolmen vuoden välein vaihtuu asuinmaa. Tai vähintään kaupunki. Tai kaupunginosa. Tai asunto.

Saahan näin tehdä eikä siinä ole mitään rikollista, tosiaankaan.

Vähitellen alkanut vain itsestäni tuntua siltä että ystäväni ei loppujen lopuksi viihdy missään. Joka paikassa on lopulta jotain vikaa.

Ja niinhän niitä vikoja tietysti on kaikkialla ja kaikessa on huonot puolensa. Täytyy löytää ne huonot puolet joiden kanssa jotenkin viihtyy. Mutta raahata lapset joka kerta mukana uuteen tarhaan, uuteen kouluun, uuteen kaveripiiriin, uuteen kieleen ja kulttuuriin.

Voiko tällainen taipumus kertoa identiteettiongelmista? Siitä että oma identiteetti on aikuisenakin vielä haussa. Tämä nimittäin minulle tulee mieleen ystävästäni. Samoin sitoutumiskyvyttömyydestä tai ainakin -ongelmista.

Veikkaan että näin kasvaneista lapsista tulee samanlaisia, juurettomia, jotka vaihtavat herkästi maisemaa ja henkilöitä sen sijaan että menisivät syvemmälle itseensä. Vaikka ovatkin hyvin kasvatettuja, kielitaitoisia ja kansainvälisiä.

Ajatuksia?

Vierailija
8/38 |
19.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Me elämme meinaan vähän samantyyppistä elämää, erotuksena toki ettei meillä vielä ole lapsia.



Mielestäni minussa eikä miehessäni ei ole mitään vikaa, me olemme vain sen tyyppisiä ettemme saa tyydytystä siitä, että rakennamme pysyvää elämää johonkin. Sitä on hirveän vaikea selittää ihmisille, joka ei koe samaa. Olemme molemmat harrastaneet varsin paljon itsetutkiskelua, ja tulleet sitä kautta siihen tulokseen, että sellainen hienoinen nomadi-elämäntapa sopii meille.



Itse asiassa, minusta tuntuu joskus että juuri ne ihmiset jotka eivät harrasta itsetutkiskelua, valitsevat herkästi sen "tavallisen" elämän, koska niin kuuluu tehdä.



Mutta älä ap huoli, kyllä tosiaan itseensä voi mennä maailmallakin. Itse asiassa, itse olen "kokenut valon" omasta itsestäni, siitä millainen olen ja millainen haluan olla, kerran eräänä kevätaamuna Indonesian auringon alla=)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/38 |
19.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuli vaan tällainen aspekti mieleen.



Näin ystävänä harmittaa, että juuri kun toiseen pääsee taas "tutustumaan", hän onkin jo kohta muuttamassa muualle. Tällainen ystävä on muiden elämässä aina vain "käymässä". Samaten tämän ystävän lapset. Juuri kun lapsesi ehtivät tutustua heihin, he lähtevät taas.



Ja kun he taas vuosien päästä sattuvat muuttamaan samalle suunnalle, he olettavat että olette taas heidän hyviä ystäviään ja aikatauluista löytyy tilaa heille. Ei se välttämättä mene niin!



ap

Vierailija
10/38 |
19.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

että kyllä "meidän kaltaisemme" tietävät, että ystävyyssuhteet ja muut on usein sellaista kertakäyttökamaa. Sen takia ystäviä on vähän, kavereita paljon ja tuttavia ihan hirvittävä määrä. Tosiystävät säilyvät välimatkasta huolimattakin.

Tuli vaan tällainen aspekti mieleen.

Näin ystävänä harmittaa, että juuri kun toiseen pääsee taas "tutustumaan", hän onkin jo kohta muuttamassa muualle. Tällainen ystävä on muiden elämässä aina vain "käymässä". Samaten tämän ystävän lapset. Juuri kun lapsesi ehtivät tutustua heihin, he lähtevät taas.

Ja kun he taas vuosien päästä sattuvat muuttamaan samalle suunnalle, he olettavat että olette taas heidän hyviä ystäviään ja aikatauluista löytyy tilaa heille. Ei se välttämättä mene niin!

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/38 |
19.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

hyvä ex-ystävä muutteli pitkin suomen niemeä tiheään.



Samalla yleensä vaihtui myös mies. Lapset aivan varmasti kärsivät, koska sekä miehet että koulut ja asuinkunnat vaihtelevat.



Muuttoihin ei varsinaisesti ole mitään syytä. Kyseessä ei edes ole työpaikan perässä muuto, vaan netistä löydetyt miehet.



Ainakin kuudella paikkakunnalla tämä perhe on asunut noin 8 vuoden aikana. Välimatkaa paikkakuntien välillä on olut sadasta kilometristä aina noin 700 km asti ja kaikkea siltä väliltä. Ainakin neljällä paikkakunnalla on ollut uusi mies, tiedä vaikka enemmänkin, ei me niin tarkasti olla juteltu. Siinä on lasten isien tapaamiset unohtuneet ja siis myös lasten oikeus omaan isäänsä.



Aika hurja muutos halu tuolla naisella ja lapset sopeutuvat kyllä :(



Mielestäni nainen oli kyllä aika impulsiivinen ja itsekäs, itsekeskeinen miesvihaaja. Hiukan säälien katson sitä touhua, lapset tajuavat muutosvauhtinsa ja juurettomuutensa vasta 20 vuoden päästä.

Vierailija
12/38 |
19.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikään ei määrää, että pitäisi pysyä paikoillaan, mutta tuntuu että lapsille haluaisi kuitenkin jonkinlaisen pysyvyyden ja jatkuvuuden tuoman perusturvallisuuden.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/38 |
19.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

on täysin eriasia vaihtaa maata ja asuinpaikkaa kun ei ole lapsia. On vaikea sanoa mitä lapsi ajattelee muutoista, ainakin meidän lapsista toinen on rohkea ja saa uusia ystäviä joka paikasta hetkessä,ystävät myös vaihtuvat usein.

Toinen on varautunut ja ystävyyssuhteet eivät synny hetkessä, mutta ovat sitten vahvoja ja pysyviä.



Minusta alle 30v kuuluukin kiertää maailmaa ja maita ja mantuja ja sitten valastua oman keittiönpöydän ääressä ja juurruttaa lapset johonkin, mutta antaa heille myös siivet että he voivat itse tehdä samoin.



Minusta on aika itsekästä hankkia lapsia tullaiseen kiertolaiselämään, ainakin minulla on tarve tietää mistä olen kotoisin, vaikka olen muolimaa aikoinaan kiertänyt.

14/38 |
19.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta ne muutti pois :(

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/38 |
19.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse olen 41-vuotias korkeaasti koulutettu mies joka on viimeisen 11 vuoden aikana asunut kolmessa eri maassa ja viidessä eri asunnossa. Minulle tämä on sopinut erinomaisesti. On tullut nähtyä ja koettua, uraakin edistettyä, ja kaupan päälle hieno vaimokekin saatua. Edelleen menojalka vipattaa eli saatan lähteä uusien haasteiden pariin milloin vain. Ulkomaalaiselle puolisolleni asia sopii hyvin ja itseasiassa olemme taas kuukauden päästä muuttamassa, tällä kertaa hänen työnsä perässä (omani kun on liikkuvaa muutenkin).



Eivät kaikki haaveile siitä, että perustutkinnon jälkeen avioidutaan, tehdään lapset, ostetaan talo Mikkelistä ja elellään samassa paikassa hamaan eläköitymiseen (tai hautaan) saakka. Eikä minun mielestäni "normiperheen" arki ole mikään standardi, johon kaikkien tulisikaan pyrkiä. Itse haluan elää ja kokea, kun kerran täällä vain ollaan.



Niin, tosiystävät säilyvät maasta ja valuutasta huolimatta. Muiden ei tarvitsekaan säilyä.

Vierailija
16/38 |
19.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ensimmäinen asunto otettiin mikä saatiin, eli oli tosi pieni, ahdas ja ihan kamalalla alueella, ei viihdytty,



Muutettiin 3kk päästä mukavalle alueelle, vuokraisäntä oli mukava, kaikki hyvin, mutta jouduttiin luopumaan autosta, ja koska kauppaan ja bussipysäkille oli useampi kilometri, piti muuttaa.



Muutettiin 5kk päästä mukavalle alueelle, kaupan ja pysäkin läheisyyteen, kaikki hyvin, mutta vuokraisäntä oli ihan liian tyrkky, tuli päivittäin oven taakse ja halusi nähdä miten ollaan sisutettu, miten eletään, tuli kahville jne. Asunto ei tuntunut omalta, tuntui ettei ollut meidän koti vaan jonkun muun.



Muutettiin 4kk päästä uuteen asuntoon, ei otettu enää yksityiseltä, asunto oli ihana, seutu oli ihana, kaikki oli hyvin, mutta halusimme lemmikkejä, eikä asuntoon saanut ottaa (meille sanottiin muuton yhteydessä, että saa ottaa, mutta peruivatkin puheensa)



6kk päästä muutettiin asuntoon mihin sai ottaa eläimiä, jälleen kaikki hyvin, mutta myöhemmin koiran saavuttua sanoivatkin, että sallittuja ovat kaikki muut eläimet, paitsi koirat (meille eivät viitsineet kertoa ennen muuttoa)



3kk päästä muutettiin sitten asuntoon, mihin sai ottaa kaikki eläimet mukaan, ja kaikki ok, viihdyttiin hyvin.



8kk päästä kuitenkin törmättiin sattumalta paljon silloista kerrostaloasuntoamme halvempaan rivitaloasuntoon, jossa oli enemmän neliöitä, oma piha, ja sauna, sekä vielä parempi alue, ei voinut kun tarttua tilaisuuteen, ja täällä asutaan nyt. Ollaan asuttu pari vuotta eikä mitään tarvetta pois. Mä inhoon muuttamista, ja sain ihan tarpeekseni tossa temppuillessa. Jos jotain opin niin a) en koskaan muuta yksityiselle b) lemmikeistä kirjallinen sopimus, missä on lueteltuna kaikki lajit mitä asuntoon saa ottaa.

Vierailija
17/38 |
19.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

tuollainen pelkkä yleisen levottomuuden takia muuttaminen on itsekästä jos on lapsia. Jos on vastuussa vain itselleen, eri asia.

Vierailija
18/38 |
19.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

mulla on itsellä kyllä juuret itselläni ihan syvällä koillismaan mullissa vaikka täällä maailmalla heilunkin. Tottakai asia on sitten eri, jos on joskus lapsia.



Mielestäni on kummallista, että asetetaan joku standardi, kunnollinen suomalainen elämä, johon meidän kaikkien pitäisi mahtua. itse ajattelen niin, että maailmassa on niin paljon hienoja paikkoja ja mahtavia kulttuureita ja ihmisiä, etten halua tuhlata elämääni kökkimällä jossain Viialassa koko ikääni=)

Vierailija
19/38 |
19.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

13 onko sinulla lapsia?

On, 8-vuotias tyttö, joka tosin asuu ex-vaimoni kanssa samassa maassa kuin itsekin asun juuri tällä hetkellä. Toki säännöllinen muuttaminen taloudessa asuvan lapsen kanssa olisi raskaampaa ja avioliittoni aikana lapsi olikin päiväkodissa kahdessa eri maassa ja toisessa maassa vaihtoi päiväkotia 3 kertaa ennen kouluun menoa. Rankkaahan se on varsinkin lapsen kannalta, mutta töiden takia on ollut pakkokin muuttaa kaupunkia, maata ja asuinaluetta. Nyt tyttö asuu kiinteämmin omistusasunnossa ex-vaimon kanssa.

Minulle muuttaminen oli myös lapsuudessa kovin yleistä. 9-vuotiaana olin itse asunut jo kuudessa eri asunnossa ja kolmessa eri kaupungissa Suomessa, koska vanhempani muuttivat töiden perässä (ja tienasivat samalla varsin hyvin, mikä osaltaan mahdollisti muuttoja).

Yhteensä olen 41-vuotiaan elämäni aikana asunut toistaiseksi 16:ssa eri asunnossa kolmessa eri maassa. Itseasiassa en pidä muuttamisesta itsessään kovinkaan paljoa, enkä ole ns. levoton sielu, mutta olen ollut aina valmis uusiin haasteisiin opiskelujen ja töiden saralla, eikä se kaduta edelleenkään...

Vierailija
20/38 |
19.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muutti siis vähän väliä, kun kyllästyi. Ensin jokainen asunto oli "ihan täydellinen unelma-asunto hyvällä sijainnilla", josta ei saanut sanoa yhtään arvostelevaa sanaa (tai anoppi leimasi kateelliseksi). Ja sitten muutaman kuukauden päästä ruinattiin muuttoapua, kun asunnossa on vikana milloin mikäkin. Jossain vaiheessa laskin, että viiden vuoden aikana hän oli asunut viidessä tai kuudessa asunnossa. (Joista yhdessä viihtyi kokonaiset kaksi vuotta!)



Kyseinen tapaus oli muutenkin melko impulsiivinen tapaus, innostui vähän väliä jostakin ja kiinnostus lakkasi yhtä nopeasti kuin alkoikin.



Ja kyseessä ei siis ollut uran perässä muuttaminen, joka mielestäni on täysin ymmärrettävää.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi yhdeksän yksi