Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Taidan saada selkääni nyt, mutta ärsyttää tälläiset naarasleijonat!!!!!!!

Vierailija
12.10.2005 |

Tulkaapa muutamaksi päiväksi kokeilemaan elämää energisen lapsen kanssa.



MInulla on 3-vuotias tyttö, joka todella koettelee äitiä: heittää ulkona hiekkaa, vie leluja... Sisällä kiusaa pikkusisarustaan. Ja voitte uskoa, että puutun_aina lapsen touhuihiun. Ja sitten se päivä onkin pelkkää puuttumista, toisinaan. Hyviäkin hetkiä mahtuu joukkoon, onneksi. Muuten tätä ei jaksaisikaan.



Mutta uskallan sanoa, että teillä rauhallisempien lasten vanhemmilla ei ehkä ole käsitystäkään esim. siitä tunnemylläkästä, jota tälläisen lapsen kanssa eläessä kokee jatkuvasti. Ilot ovat isoja, surut suuria. Ja se on, totta vieköön, rankkaa!!!!!!!!!!!!!



Lapseni ollessa vauva, kauhistelin itsekin näitä " riiviöitä" , enää en tee sitä niin paljoa. Tietysti voi olla vanhempia, jotka eivät puutu, koska eivät halua saada sitä ryöppyä niskaansa, joka siitä väistämättä tulee.



Minä en lapseni kiukkua pelkää, ja sitten minua onkin monesti katsottu kieroon, kun raahaan täysiä huutavaa ja raivoavaa lastani pois. Ne katsojat ovat usein näitä helkutin naarasleijonia, jotka sitten taas jurputtavat täällä palstalla, jos en niin tekisi!



Lapset ovat lapsia ja hiekkalaatikot paikkoja opetella elämistä. Arempien on opittava pitämään puoliaan ilman sitä naarasleijonaansa ja vilkkaiden on opittava ottamaan muut huomioon.



Ja nyt sinne hiekkalaatikolle tästä, katsomaan, miten tänään sujuu.



P.s. Muistakaa antaa näille viikareille positiivista palautetta pienimmästkin! He kuulevat niin paljon negatiivista muutenkin..

Kommentit (24)

Vierailija
21/24 |
12.10.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä puuttuu tällaiselta aikuiselta rutkasti sydämen sivistystä!

Vierailija
22/24 |
12.10.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

...Perheen esikoinen (ja toistaiseksi ainokainen, tiedä vaikka sellaiseksi jäisi kun on niin kovapäinen ;D) on todella jukuri pian 2 ja puolivuotias tyttö. Uhmaikäkin on, totta, mutta pitkin matkaa (tätä yheistä kasvatus- ja kasvamismatkaamme :D) olen saanut huomata, että helpolla emme pääse. Rajat on, ja niistä yritetään pitää kiinni, mutta meillä ne eivät todellakaan löydy ensimmäisellä, toisella, kolmannella eikä vielä viidennennelläkymmenennelläkään toistolla. Välttämättä.



Tyttö on ilmeisen älykäs, normaalisti kehittynyt lapsi, puheen ymmärryksessä ja kuulossakaan ei ole vikaa, emmekä me vanhemmat ole mitään lepsuja ja uusavuttomia kasvattajia. Monenlaisia konsteja on ollut käytössä kasvatusoppaista ja neuvolan ja tuttujen neuvoista lähtien aina omaan maalaisjärkeen saakka, mutta silti joudun aina silloin tällöin huokaamaan. " Miksi oi miksi ei voi tyttömme olla samanlainen kuin naapurin Pekka, tottelevainen ja kiltti lapsi!" . Hän on silti ihana; villi, aktiivinen, nauravainen, rohkea, sosiaalinen, ystävällinen. Ei mätki muita lapsia, ei riistä leluja käsistä väkivalloin. Silti ei ole harvassa se kerta, kun puistosta lähdetään itkevän ja kiukkuavan lapsen kanssa, kun hän ei jatkuvista toistoista huolimatta tottele vaan lähtee juoksemaan tielle päin, kiipeilee sellaisiinkin paikkoihin, joihin on kielletty kiipeämästä... Kiipeillä ja remuta ja juosta lapsi saa, ei siitä ole kyse, vaan siitä, että lapsen on opittava tottelemaan vanhempien kehotusta pysähtyä ja opittava ymmärtämään kiellot :(.



En voisi kuvitellakaan lähteväni tämän lapsen kanssa kaupungille kävelemään " käsi kädessä" , kyllä keskustareissuilla lapsi on joko rattaissa turvavöissä tai sitten valjaissa (joissa sitten heittäytyy dramaattisesti maahan pyörimään). Huonoja kokemuksia on myös siitä, että kokeillaan " luottaa lapsen omaan viisauteen" eli juoksijaa ei komennetakaan heti takaisin tai että lapsen luotetaan kävelevän vanhempien vieressä jalkakäytävällä... Onneksi noista on selvitty säikähdyksellä.



" Kilttejä" (en pidä tämän sanan käytöstä, sillä eihän minun lapseni suinkaan " tuhma" ole) lapsia en missään nimessä pidä nynnyinä tai nössöinä, enkä heidän äitejään ylisuojelevina. Sen sijaan otaksun, että heillä on todellakin oma, luontainen, erilainen temperamenttinsa, synnynnäinen tapa reagoida asioihin ja ärsykkeisiin.



Jokaiselle muiden lapsia kummeksuvalle suosittelen lämpimästi psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvisen kirjaa " Temperamentti - ihmisen yksilöllisyys" . Jokaisen oman erityisluonteen ymmärtäminen saattaa auttaa ymmärtämään paremmin myös itseään ja omaa lastaan, suvaitsevaisuuden lisääntymisen lisäksi :D



Minun lapseni voi siis olla se, jonka villiyttä leijonaemo kauhistelee, tai minun kieltoni ja komentamiseni puistossa ;D



Terveisin Tinuri ja villi tytär

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/24 |
12.10.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

käyn tässä aina välillä vilkaisemassa. Lapseni maallaa sormiväreillä, leikkii junaradalla jne. En ymmärrä, miksi minun pitäisi istua hänen vieressään jatkuvasti, jos kerran ilman seuraani viihtyy.



Välillä ei sitten niin olekaan, ja silloin en ehdi täällä pyöriä.



Mutta tänään on " hyvä" päivä. :)



ap.

Vierailija
24/24 |
12.10.2005 |
Näytä aiemmat lainaukset

Esikoiseni on kuin unelma, ja tosiaan häpeillen tunnustan, että luulin " kaiken olevan vain kiinni kasvatuksesta " . Kuopuksemme taas on sellinen menijä, että vauhtia ja vaaratilanteita riittää pikin päivää.



Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kolme yhdeksän