Te joilla kovia synnytyskipuja - oletteko koskaan ennen kokeneet mitään kivuliasta?

Mulla on kaks kertaa murtunu ranne ja kaikkee muutakin tuskaa elämän aikana olen kokenu, mut mitään en oo vielä voinu verratakkaan synnytystuskaan. Ja nimen omaan puhun nyt loppupoltoista. Eihän ne supparit alussa niin pahaa tee, mut mitä pidemmälle synnytys etenee niin sitä järkyttävämmäksi kipu yltyy.



Ja en ole edes hirmu kipuherkkä. Hampaan paikkauksen olen monta kertaa kestäny ilman puudutusta. (koska inhoan sitä turvotusta suussa puudutuksen jälkeen, niin mieluummin olen ilman puudutusta, jos ei nyt ihan hampaanpoistosta ole kysymys.. ;) )

Synnytyksessä positiivista se, että kivusta puuttui minulla se paniikkifiilis "apua, jotain on vialla, auttakaa". Tiesin, että kipu kuuluu nyt tähän hommaan, mitään hätää ei ole. Mitään puudutuksia en ehtinyt ottaa kummassakaan synnytyksessä, koska avauduin 3 - 10 cm alle tunnissa.



Umpparikipu puolestaan oli sellaista, että tiesin sen olevan vaarallista ja että sairaalaan oli päästävä tai saattaisin kuolla.

Muttei kyllä mikään ole vetänyt vertoja supistuskivuille. Menkkakipuja minulla myös on suht kovia, mutta ne hoituu Buranalla. Supistuskivuissa tuntuu, kuin jokainen solu selässä ja alavatsalla huutaisi tuskasta, enkä itsekään pysty olemaan huutamatta. Varsinkaan, kun minulla supistukset tulee melko pian ihan pienillä aikaväleillä tai välejä ei juuri ollenkaan. Ei siinä ehdi kerätä voimia ja huokaista, kun seuraava tuskan aalto puskee heti päälle kuin katujyrä.

mm. happomyrkytyksen, jota pidin ennen synnytyksiä pahimpana kipukokemuksena. Ensimmäisen synnytyksen kipu (käynnistetty, supistukset rajuja) ei mennyt tämän yli mutta toisen (myös käynnistetty, supistukset rajuja, 2h ilman pienintäkään taukoa) kivut kyllä menivät yli. Tosin ne kivut ovat niin erilaisia, happomyrkytyksessä oli mukana kauhea pelko kun en tiennyt mistä on kyse. Synnytys on kliseisesti "hyvää kipua" vaikka olinkin menettää tajunnan ja kontrollin.

on mulla migreeni ja leikkauksen jälkeistä kipuakin on ollu ja ties mitä. Mutta kyllä se synnytys vaan on aivan helvetillistä. En sentään pyörtynyt, mutta ekassa synnytyksessä oli varmaan lähellä.



Menkkakipuja on hieman, yleensä eivät ole kovin pahat.

on migreeni, olen sen takia joskus pyörtynytkin ja usein oksennan. Kovia menkkakipuja ajoittain (ehkä 1/3 menkoista), sellaisia että en ole voinut kävellä suorassa.



Peukaloon on tullut avomurtuma josta luunpäät törrötti, selkäkin on murtunut, samoin ranne.



Synnytys on silti ollut kivuliain kokemus.

Ensimmäinen synnytys siis epiduraalin kanssa, joten en kaikissa supistuksissa joutunut kovin kärsimään. Toinen oli ilman lääkitystä, ja sata kertaa kauheampi.

mutta ei minulla siitä huonoja muistoja ole. Loppujenlopuksi synnytin aika nopeasti, mutta kyllä se sattui enemmän kuin mikään aikaisemmin kokemani. (ainakn muistaakseni)

En ole koskaan kärsinyt menkkakivuista. En ole muranut luitani tai kärsinyt migreenistä tms.

Mutta ihan hyvillä mielin yritän tulla uudelleen raskaaksi, enkä oikeastaan pelkää synnytystä.

sekä viisaudenhampaiden poisto, verrattuna supistuksiin, supistukset 10, noi kaksi muuta 1½ - ja oli nekin kipeitä.



Komppaan vertausta kramppiin- jo olet joskus kokenut krampin, tosi kivuliaan sellaisen reidessä tai sääressä kuvittele, että se sama on non stoppina - siis ei hellitä missään vaiheessa - molemmissa reisissä, takapuolessa, selässä, vatsassa, kyljissä sekä rinnassa - ja kerro se kipu vähintään kymmenellä niin alkaa olla aika lähellä todellisuutta mun kohdalla...

nro 20 kuvailee hyvin synnnytystuskan!

Onpa mukava lukea näitä juttuja, esikoista odotellessa rv 32... Omaa tyhmyyttä kun avasin ketjun.

ja ennen synnytystä kärsin kertakaikkiaan lamauttavista kuukautiskivuista, joihin eivät tahtoneet mitkään särkylääkkeet purra kunnolla. Lisäksi raskausaikana mulle tuli iskiaskipua, joka pahimmillaan rajoitti liikkumisen aivan minimiin (ja se vähäkin liikkuminen oli todella tuskaista). Kuitenkin käynnistetyn synnytyksen avautumisvaiheen lähes tauottomat supistukset ovat helvetillisintä kipua, mitä olen kokenut, vaikka itsekin koin supistuskivut ns. hyvänä kipuna. Olin avautumisvaiheen lopussa niin hämärän rajamailla kipujen vuoksi (epiduraali ei tehonnut), että en vieläkään tajua, mistä löysin voimaa ponnistaa vauvan maailmaan.



Mäkin toivoin, että menkkakivut eivät palaisi enää synnytyksen jälkeen, kun olen kuullut, että monille on käynyt niin. Mulla menkat ovat kuitenkin edelleen kipeät, mutta eivät niin pahat, kuin ennen synnytystä. Nykyisin särkylääkkeet jopa tehoavat kipuihin.

mutta synnytyskivun kestin kun tiesin, ettei tämä voi loputtomasti jatkua. Lisäksi mulla oli 3 kuukautta loppuraskaudessa jatkuvaa hermokipua, jonka luvattiin helpottavan synnytyksen jälkeen (ja helpottikin).

Onpa mukava lukea näitä juttuja, esikoista odotellessa rv 32... Omaa tyhmyyttä kun avasin ketjun.

Annat vaan mennä kivun mukana, älä taistele. Kipu on "hyvää" kipua, erilaista kuin luunmurtumat tai umpisuolet.

Mietipä, miksi naiset haluavat enemmän kuin yhden lapsen ja synnyttävät useita kertoja?

Synnytys ei kohdunkaulupuudutuksesta tuntunut mukavalta, mutta ei vedä vertoja vessassa käyntiin peräpukamien kanssa.

ei se ole paha juttu lainkaan. Kannattaa jättää omaan arvoonsa nämä kivuilla pätijät. Synnytys on luonnollinen tapahtuma ja nykyään siihen saa niin paljon puudutteita, ettei se tunnu missään.

Ihan tuskaa siis...lääkkeet eivät ole ehtineet auttaa...olen kierinyt tuskasta ja oksennellut.



Aluksi synnytyskipu ei tuntunut niin pahalta...sehän loppui välissä ja oli kivuton jakso (toisin, kun menkkakivuissa)...mutta synnytyksen edetessä kipu eteni todellakin jatkuvaksi krampiksi ja muu maailma hävisi ympäriltä...vain järkyttävä ja kestämätön kipu. Sain onneksi epiduraalin, jolloin tunsin vieläkin supistukset, mutta nyt kivuttomina. Alkusynnytyksen aikana myös oksentelin, kuten menkkakivuissa...aika samanlaista...ponnistusvaihe oli vaikein paikka, missä olen koskaan ollut...se ei ollut vaikeaa tai raskasta, mutta pelko ponnistaa, kun tuntee, miten alapäässä kiristää ja pelkää halkeavansa kahtia...pelottavaaa...repesinkin aika pahoin, mutta lopulta siksi, että lapsi tuli sitten niin vauhdikkaasti (sain tarpeekseni tuosta ponnistamisesta) ja olkapää teki melko pahan repeämän.



Toinen synnytys meni helpomman kaavan mukaan...oksettava vaihe tuli, mutta meni ohi...sain pidettyä kivun kurissa syvällä hengittämisellä ja kun se kramppaava kipu alkoi, niin sain taas epiduraalin (tosin liian myöhään), sillä lapsi lähes tipahti sitten synnytyspöydälle, ilman, että kätilö tajusi, että ponnistusvaihe on jo menossa. Jos olisin tiennyt, että synnytys on niin loppuvaiheessa, niin olisin todennäköisesti kestänyt lopun luomustikin.



Jälkikäteen molemmista synnytyksistä lihakset olivat todella kipeinä - ihan kuin maratonin olisi juossut.



Tokassa synnytyksessä pelkäsin pahinta ja meni paljon odotettua paremmin ja nopeammin.

itse en saanut mitään toimivaa kivunklievitystä ensimmäiseen 13 tuntiin, koska aukesin niin hitaasti. Sitten sain epiduraalin, kivut poistuivat ja lapsi syntyi n. 1 h 20 min päästä epiduraalin saamisesta (alakautta).

En muista suurinta osaa synnytyksestä koska olin puolitajuton kivusta. No, onneksi useimmilla (kai?) menee helpommin :)

ei se ole paha juttu lainkaan. Kannattaa jättää omaan arvoonsa nämä kivuilla pätijät. Synnytys on luonnollinen tapahtuma ja nykyään siihen saa niin paljon puudutteita, ettei se tunnu missään.

Itsellä kokemusta epiduraalista (2 synnytyksessä) ja spinaalista sekä kohdunkaulanpuudutuksesta enkä ole kertaakaan ollut sellaisessa olotilassa, että kipuja ei olisi ollut.

Kivunlievitys on lievittänyt kipu hetkeksi, mutta ei ole kertaakaan poistanut sitä.

ei se ole paha juttu lainkaan. Kannattaa jättää omaan arvoonsa nämä kivuilla pätijät. Synnytys on luonnollinen tapahtuma ja nykyään siihen saa niin paljon puudutteita, ettei se tunnu missään.

ei ole ollut suurin kipukokemus elämässäni. Pahin on varmaan ollut 8 kuukauden välilevynpullistuma-helvetti. Kuukausi kaupalla särkylääkkeitä naamaan eikä mikään kuitenkaan oikeen auttanut. Fyysisen kivun lisäksi henkinen rasitus oli kova. Toiseksi pahin kipu on varmasti ollut teini-ikäisenä kokemani kurkkukivut, hyvä kun hengittämään pystyi! Ne kivut loppui onneksi nielurisojen leikkaukseen. Sairaalassa kovin ihmettelivät miksen tarvinnut ollenkaan kipulääkettä leikkauksen jälkeen, mutta kun ei se kipu tuntunut enää miltään niiden angiinoiden ym. jälkeen! Synnyttäminen on ehkä sijalla 3 ja sijalla 4 onkin sitten varmaan kulmakarvojen nyppiminen... Eli satuihan tuo synnytys jonkun verran, mutta sattuu sekin kun potkaisee varpaansa johonkin tai polttaa sormensa kuumaliimalla.