Synnytyksen jälkeinen masennus-toistuuko?
Itselläni ei ollut oireita ensimmäisen synnytyksen ja raskauden jälkeen, toisella kertaa todella oli, tosin tähän liittyi muutakin, parisuhdekriisiä yms.
Mietin joskus, JOS uskaltaisimme kolmatta, toistuisiko kaikki? Miten teillä muilla, jotka saman kokeneet?
Itse jouduin käymään terapiassa ja lääkkeitä söin kaksi vuotta. Lievä masennus, ei pahempaa onneksi.
Kommentit (10)
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=lok00…
eli 40 % todennäköisyys.
Itse sairastuin ekalla kerralla jonkunasteisesti, tokalla kerralla keskivaikea/vaikea masennus vei pitkään.
Mekin harkitaan kolmatta ja pelkään jos kolmannen kerran toistuisi ja kenties vielä pahempana. Toisaalta elän toivossa ettei niin kävisi kolmatta kertaa. Mies pelkää meillä myös, sillä hän jäisi 3 lapsen kanssa yksin käytännössä.
Meillä molemmat poikia ja oon miettinyt että voisiko liittyä jotenkin poikavauvojen hormoneihin? Onkohan tyttövauvojen äideillä yhtä paljon masennusta? Kumman sukupuolen kohdalla sinä masennuit?
Kaiken lisäksi olin toivonut 1. kerralla aivan kauheasti poikaa (en tiennyt kumpi tulee, mutta ostin vaaleansinisiä vaatteita). Toisella kerralla sukupuolella ei ollut niin väliä, mutta olin iloinen toisesta pojasta. Eli varmuuden vuoksi sanon, että en mitenkään toivonut tyttöä ja masennus ei mitään liittynyt lapsen sukupuoleen tms.
Olen vaan itse miettinyt sellaista teoriaa että olisinko säästynyt tyttövauvan (hormonien) ansiosta pahalta masennukselta? En löytänyt googlettamalla siitä mitään.
Mutta mistä sitä tietää vaikuttavatko poikien hormonit äitiin? Toisaalta vauvoilla ei varmaan hormonipitoisuudet ole kovin suuria kuitenkaan.
t. 2 pojan ex-masentunut äiti
Meitä on siis kaksi kahden pojan äitiä joilla ollut synnytyksen jälkeinen masennus. Olisipa todella mielenkiintoista tietää onko poikavauvojen äitien masennus huomattavasti yleisempää?
Kyllä niillä vauvoillakin aikamoiset hormonit on. Esim. jos kaksoset ovat tyttö ja poika, niin pojan hormonit voivat aiheuttaa sen että tyttövauva ei koskaan saa omia lapsia. En väheksyisi poikavauvan mukana tuomia hormoneja.
Mutta, sä itse pystyt vaikuttamaan siihen ennaltaehkäisevästi. Otat asian mahdollisimman varhaisessa vaiheessa puheeksi neuvolassa. Silloin terv.hoitaja pystyy seuraamaan tilannettasi jo raskausaikana, sekä puuttumaan asiaan mahd nopeasti ja saat nopeasti apua. Pyydät myös läheisiäsi tarkkailemaan sinua, jotta asiaan pystytään puuttumaan nopeasti. Se ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen on erittäin tärkeää sinun tilanteessasi, ettei masennus pääse uusiutumaan. Ja jos uusiutuu, niin ei pääse pahaksi.
Karkas kokonaan lasten ollessa molemmilla kerroilla juuri sen 8vk.Toki on ollut läsnä mut erikoisella tavallaan.
oliko siis perheneuvola et voidaan katsoa koko perhettä eikä enää keskittyä vain äidin hyvinvointiin ja vauvan.Onhan isä tosi/yhtä iso osa perheen arkea.
Itselläni kysymyksessä oli lievä masennus, en tiedä virallisesti luokiteltaisiinko synnytyksen jälkeiseksi, koska puhkesi pahaksi vasta n.8kk iässä.
Ensimmäisen raskauden ja synnytyksen jälkeen minulla ei ole ollut oireita ollenkaan. Lääkkeet aloitin sitten lapseni ollessa 1v6kk kun oli palattava töihin, enkä olisi ilman niitä jaksanut töissä käydä.
Kaipaisin lähinnä subjektiivisia kokemuksia aiheeseen liittyen.
-ap
Taidat itse epäillä, ettet sairastuisi? Sitä on vaikea kenenkään ulkopuolisen sanoa. Riippuu pitkälti siitä, vaikuttivatko muut asiat masennuksen syntyyn.
Minä olen sairastunut kerran kolmesta synnytyksestä. Mutta tiedän ihmisiä, jotka ovat sairastuneet joka kerta. Jollain ihmisillä on kyse hormoneista, toisilla vaan on taipumusta ja joillakin on muita vaikeita asioita taustalla.
Tsemppiä päätökseen! Voisitko kuvitella käyväsi juttelemassa vaikka entisen terapeuttisi kanssa asiasta?
Itse ajattelen näin jälkeen päin, että johtui osittain siitä, että myös muita tekijöitä lisättynä siihen hormonimyrskyyn. Kuitenkin se masennus oli niin kamala kokemus, ettei haluaisi sen ahdistavan tunnetilan toistuvan koskaan.
Lapsiani en masennuksestani syytä -päinvastoin, he ovat olleet parasta elämässäni kaikesta huolimatta.