Kertokaa ensisynnytys tarinanne!!! :-)

Seuraava päivä kului normaalisti, kunnes klo 17 supistukset alkoivat uudestaan. Ne olivat säännöllisiä, mutta eivät järjettömän kipeitä. Pakkailin sairaalakassia ja valmistauduin henkisesti synnyttämään.



Illan mittaan supistukset kovenivat selvästi. Vaikeinta oli se, että minulla oli kipuja myös supistusten välissä, vaikka "oppikirjojen" mukaan näin ei pitäisi olla. En siis pystynyt rentoutumaan juuri ollenkaan. Oli kurja olla, itkin ja pelkäsin.



Klo 01 soitin sairaalaan ja kyselin, pitäisikö jo tulla. Tympeä kätilö käski odotella kotona, "kun ei tuo nyt kuulosta olevan käynnissä". Siis WTF? En uskonut kätilöä, vaan lähdimme sairaalaan. Olin 4 cm auki ja pääsin saman tien saliin. Olin niin kipeä ja tuskainen, että pyysin heti epiduraalin. Jouduin odottamaan sitä tunnin, kun anestesialääkäri oli kiinni jossain. Ilokaasu auttoi tuona aikana kohtuullisesti.



Lopulta epiduraalia tultiin laittamaan, mutta pettymyksekseni se puudutti vain toisen puolen! Onneksi tästä meni enää tunti, niin sain luvan ponnistaa. Olin niin uupunut kipeisiin supistuksiin, että ponnistaminen oli suoranainen helpotus. Työnsin kaikin voimin, ja noin 20 minuutin kuluttua maailmaan tupsahti pieni tyttö. Kello oli vähän päälle 04.



Olin revennyt aika pahasti, ja minua kursi umpeen maailman tympein ja nirppanokkaisin nuori gynekologi. Mutta selvittiinhän siitä lopulta - ja loppu hyvin kaikki hyvin.



Tämän jälkeen minulla on ollut kaksi helppoa synnytystä, mutta tässä siis tämän ensimmäisen kulku. :)

Heräsin aamulla vesien menoon 9 aikaan ( luulin ensin että pissasin alleni !! :D mutta kuitenkin hetken päästä tajusin että on lapsivettä :) ), menin vielä suihkuun, söin aamupalaa ja join kahvia :) Sairaala laukkuakin vielä pakkailin, kamera+laturi, vauvan vaatteet uusiksi läpi :D



Sitten lähettiin kohti sairaalaa, oltiin siellä hiukan ennen 10. 11 aikaan mut siirrettin synnytys saliin ja mun mies meni siinä sitten käymään mummunsa luona, kätilö sanoi, että hyvin ehtii :)



Mulle laitettiin supistuksia käynnistävä tippa joskus klo 12-13. Mies tuli takaisin joskus klo 12-13 ja sit se lähtiki taas syömään joskus klo 16 :D.

Mun supistukset tuli säännöllisiks klo 15, ei ollu vielä pahoja kipuja, kaurapussilla selvisin n klo 17 asti. :) Sitte mä sai ilokaasuu :)



Mä rupesin olee huolissani miehest, et ehtiikö takas enne ku lapsi syntyy ! Olin jo soittaas sille klo 18, mut sit se tuliki ja kätilöki huuteli et nyt tuut nopeesti sieltä :D



Mul laitettii joku kohdunkaulan puudutus hiukan ennen kello 6 ( olisko sen nimi ollu joku parakervikaali ? ) , mut se ei kyl oikee auttanu lainkaan. Sain klo 18 spinaali puudutuksen, koska arvioitiin etten epiduraalii ehtis saamaan / siit ei olis enää mitää hyötyy mulle. Ilokaasu mult sit otettiin pois; kätilö sano et oon liian hyvää kaverii sen kanssa :) Mut se spinaali auttoi, kivut lähti ihan täysin. Ainoo miinus oli se, et rupes jalat, maha ja kädet kutisee iha mielettömä paljo ! :D



Sain levättyy hyvin spinaalin ansiosta, puol 8 aikaa illalla ajattelin, et katon Salatut Elämät :D Vauva päätti toisin :) Sain mä sitä ehkä hiuka alle varti katottuu, mut siis eihä se ny tärkeintä tietty ollu ! :)



Ponnistamisen tarve tuli joskus 19.45, vauva syntyi 19.51 ! :) Terve tyttö, painoi 3085g ja 49 cm pitkä

Esikoiseni täyttää kohta vuoden ja toinen tulossa kolmen kuukauden kuluttua. On ihan mukavaa palata ajatuksissa vuodentakaisiin.



Raskaudessani oli ollut kaikenlaisia mutkia: raskausdiabetesta, hurja määrä supistuksia, osastolla varomista ja kortisonipiikkejä, liikuntakieltoa. Silti vauva ei ottanut syntyäkseen kun laskettu aika läheni. Viikosta 30 asti oltiin sanottu vauvan syntyvän "koska vain" ja "ainakin ennen laskettua aikaa". Silti vauva tuli täysiaikaiseksi ja laskettu aikakin tuli. Viimeisen kuukauden aikana supistukset alkoivat ja loppuivat monia kertoja, ja monta kertaa olin jo ehtinyt ajatella vauvan jo alkavan syntyä.



40+0 supistuksia tuli koko päivän. Mietoja, vain pientä kolotuksta aiheuttavia ja välinä oli ehkä vartti. 40+1 kolotus oli jo vähän kovempaa (kävelyn joutui hetkeksi pysäyttämään), ja välinä reilu 10min. 40+2 yöllä äitini herätti minut tekstiviestillään, koska oli huolissaan liikkuuhan vauva varmasti. Huolestuin itsekin, koska en saanut vauvaa heti kunnolla liikkumaan. Lähdettiin miehen kanssa kättärille tarkistamaan asia. Supistuksia näkyi käyrällä 8min välein, vauva liikkui hyvin, kohdunsuu oli jo 3cm auki. Lähdin silti kotiin vielä ja eräälle kurssille kotoa.



Kohdunsuun tarkistuksen voimasta supistukset selvästi koventuivat, mutta silti menin kurssille. Sen päätyttyä istuin äitini kanssa hänen toimistollaan, ja äiti ehdotti kellottamista. Supistusten väli oli jo 6min, ja ne selvästi pahenivat. Isä tuli hakemaan minut ja äidin vanhemmilleni, jossa odoteltiin vielä tovi. Supistukset pitivät puolen tunnin tauon, jolloin ehdin jo ajatella niiden kokonaan loppuneen taas kerran. Ne alkoivat sen jälkeen kuitenkin entistä kovempina.



Klo 17 soitin miehelle töihin pyytääkseni lähtemään kotiin. Isä ja äiti ajoivat minut kotiin, ja klo 19 lähdettiin miehen kanssa kättärille. Lähtiessä äiti halasi minua ja sanoi lähteneensä esikoistaan aikanaan synnyttämään samaan aikaan kättärille, ja vauva oli syntynyt klo 4 yöllä.



Siellä oli ruuhkaista ja minua ehdittiin tulla katsomaan vasta 22. Olin tosi kipeä, sain ilokaasua ja peräruiskeen. Vietin aikaa suihkussa ja pitkälläni sängyssä. En tahtonut kuunnella mitään musiikkia enkä tahtonut että minuun koskettiin. Makasin kyljelläni, hengitin ilokaasua ja torkahtelin supistusten välissä. En edes huomannut ajan kulua pitkälti ilokaasun takia, ja klo 2 yöllä olin 7cm auki. Alkoi tuntua valtavia ponnistusta vaativia supistuksia, mutta kätilö sanoi ettei vielä saa ponnistaa. Hän kiirehti laittamaan kohdunkaulapuudutteen, joka vei ponnistuksentarpeen pois.



Klo 4 yöllä olin 9cm auki ja sain alkaa ponnistaa. Kipu oli ihan älytöntä, enkä tuntenut koska piti ponnistaa. Kalvot puhkaistiin tuolloin, vesi oli vihertävää vauvan kakasta johtuen. Hitaasti vauva valui ulospäin, ja pään tultua ulos kätilön piti kääntää vauva ympäri ja imeä vesi ulos vauvan keuhkoista. Se sattui hirveästi, kun vauva peloissaan rimpuili vastaan puoliksi sisällä ja puoliksi ulkona. Ei silti kestänyt enää kauaa kun sain jo ponnistaa koko vauvan pihalle.



Tyttöhän siitä syntyi. KEsti tovi ennenkuin tajuttiin katsoa kumpi tuli. Sain vauvan syliin, samalla istukka tuli ulos ja kätilö parsi repeämiä kiinni. Verta vuosi lorisemalla yli litra. Kesti aika kauan ennenkuin sain laskea jalat telineiltä ja repeämät oli parsittu.



Saimme miehen kanssa aamiaista, se oli juhlallisin aamiainen ikinä. Vauva oli siinä, ja näytti minusta tosi isolta. Ihmettelin vain että ai tuoltako sinä sitten näytät. Miehen sylissä vauva näytti pieneltä.



Toivuin tosi hyvin, ja vauva oli ihana. ja on sitä vieläkin. IHanaa saada toinen, ja toivottavasti synnytys menee yhtä hyvin ensi kerralla sitten kolmen kuukauden päästä.

Mua alkoi supistella lauantai-iltana mutta supistukset lakkasivat yöksi. Palasivat aamuyöllä ja lakkasivat. Sama toistui sunnuntaina ja maanantaina, kunnes tiistaina aamuyöllä oli supistellut koko yön niin että lähdimme sairaalaan (vaikka supistukset just sitten alkoi lakata).



Sairaalassa olin peräti sentin auki. Ottivat osastolle. Siellä supistukset jatkuivat 2,5 vuorokautta 10-30 minuutin välein ympäri vuorokauden niin etten saanut nukuttua enkä syötyä. Sain kaksi kipupiikkiä, mikä auttoi minun kohdallani noin 45 minuuttia.



Lopulta päättivät torstaina iltapäivällä käynnistää synnytyksen puhkaisemalla kalvot ja laittamalla oksitosiinia. Siitä eteenpäin kaikki meni hyvin. Supistukset tulivat tasaisesti ja voimistuivat, pääsin niihin kuitenkin hyvin mukaan. Juuri kun kivut alkoivat tuntua sietämättömiltä sain epiduraalin.



Kun epiduraali alkoi heiketä, kipu oli ehtinyt vaihtua ponnistamisen tarpeeksi koska olin jo lähes auki. Hetki piti odotella ponnistamislupaa vaikka ponnistutti PALJON!! Se oli vaikeaa, mutta ei kivualiasta. Vain tosi tosi vaikeaa.



Ponnistaessa en tuntenut kipua lainkaan, vain voimakasta ponnistamisen tarvetta. Ponnistaminen kesti 45 min ja sitä täytyy ponnistaa ihan täysillä alusta asti! Välilihaa leikattiin, ei repeämiä. Ihana, meidän kultainen tyttö syntyi perjantaiaamuna

Eli tasan viikkoa ennen. Synnytys käynnistyi yöllä lapsivesien menolla. Sitä vettä tuli paljon, luulin että sitä on vain mukillinen. Sairaalaan kun lähdettiin oli supistuksia jo n.5min välein, meillä yli 30km matka sairaalaan.



Esikoinen syntyi pitkän ponnistusvaiheen jälkeen lopulta imukupin avulla voimien huvettua. Terve pieni poika. Jännitin synnytystä liikaa enkä osannut rentoutua. Epiduraali puudutti meni tunto ja ilokaasu oli samantekevää.

Eli tasan viikkoa ennen. Synnytys käynnistyi yöllä lapsivesien menolla. Sitä vettä tuli paljon, luulin että sitä on vain mukillinen. Sairaalaan kun lähdettiin oli supistuksia jo n.5min välein, meillä yli 30km matka sairaalaan.



Esikoinen syntyi pitkän ponnistusvaiheen jälkeen lopulta imukupin avulla voimien huvettua. Terve pieni poika. Jännitin synnytystä liikaa enkä osannut rentoutua. Epiduraali puudutti meni tunto ja ilokaasu oli samantekevää.

olin tiheässä seurannassa raskauteni aikana korkean verenpaineen takia. yhtenä päivänä huolestuin kun lapsi liikkui huonosti ja menin näyttäytymään neuvolaan. vaatimalla vaadein päästä äippäpolille ultraan, oli veemäinen terkkari neuvolantätinä. sen mielestä mitään ongelmaa ei ollut. viikkoja oli 31+0.

ultrassa todettiin sikiön olevan viikkoihin nägden pienikokoinen ja sydänkäyrä oli huono. minut passitettiin verikokeisiin ja kotiutettiin. seuraavana aamuna piti ajaa 100km lähimpään yliopistolliseen sairaalaan äippäpolille tutkimuksiin. muutama lääkäri tutki munut ja minut otettiin osastolle. sain kortisonipiikin ja sydänkäyrää seurattiin koko ajan. jo puoliltapäivin sydänäänet alkoivat romahdella ja pääsin synnytysaliin makoilemaan leikkauspaita päällä. kanyylikin laitettiin varmuuden vuoksi ja ruokailukielto tuli voimaan.

nukuin yöni synnytyssalissa jatkuvassa sydänkäyräseurannassa. aamulla lääkäri ja kätilöarmeija marssi paikalle, ja kertoi että lapsen tilanne oli huolestuttava. sydänkäyrä oli huonoa ja istukan toimintahäiriön vuoksi lapsi ei saanut tarpeeksi ravinteita ja happea. pelättiin että lapsi saattaa kuolla jos ei nyt mitään tehdä. siitä sitten tunnin kuluttua mentiin kiireelliseen sektioon joka oli elämäni hirvittävin kokemus. pelkäsin että lapseni kuolee. pirteä tyttöhän sieltä kuitenkin synti. viikkoja 31+2, paino 1260g pituus 37,6cm ja apgarit 4/5/6. viikon lapsi oli teholla ilman sen suurempia huolia ja sen jälkeen vielä 5 vkoa tavallisella osastolla.

nykyisin neiti on eläväinen kaksivuotias :)

Supistukset alkoivat illalla, siitä sitten vähitellen kovenivat. Otin kotosalla 6 h välein 1 g panadolia ja katselin yön leffan toisensa perään. Sitten herättelin miehen kauratyynylle aamuyöllä. Kätilövuoron vaihduttua lähdimme aamulla sairaalaan. Sitten kylvimme. Lopuksi pyysin puudutuksen. Sain spinaamin, joka vai täysin kivut myös ponnistsvaiheesta. Åonnistin parikymmentä minuuttia taitavan kätilön ohjauksessa, eikä tikkiäkään tarvittu. Synnytyksen jälkeen fiilis on mahtava kun tuntee kerrankin todella tehneensä jotakin :-).

Synnytys käynnistettiin yliaikaisuuden vuoksi rv 42+1, jolloin minut otettiin sairaalaan sisään. Sain muistaakseni 2 kertaa tabletinmurusen kohdunsuulle ja toisella kerralla alkoi tapahtumaan.

Synnytys alkoi käynnistymään illansuussa ja synnytyssalissa minulta puhkaistiin kalvot ja annettiin oksitosiinitippa.



Olisin halunnut olla avautumisvaiheessa altaassa (synnytyssalissa oli sellainen), mutta kätilö totesi humoristisesti altaan ollessa suunnilleen puoleenväliin vettä, että "ei tässä enää mihinkään altaaseen ehditä", kun synnytys alkoi etenemään sen verran nopealla vauhdilla.



Erikoinen muisto nro 1 liittyy siihen, että jossain vaiheessa, kun puhkuin ja höngin ilokaasua, huone pelmahti täyteen kätilöitä. Kävi ilmi, että olin sen yön ainoa synnyttäjä ja koska kätilöillä ei ollut mitään tekemistä (muuta kuin tappaa aikaa kahvihuoneessa), niin he tulivat joksikin aikaa avustamaan tässä minun synnytyksessäni.



Synnytys oli suht. nopea ja raju, kesto kaiken kaikkiaan 4h 13 min ja tuloksena oli terve tyttövauva, joka syntyi varhain aamulla rv 42+2, heti puoli viiden jälkeen.

Repesin synnytyksessä sen verran "pahasti" sisältä, että minut - anteeksi ontuva kielikuva - kursittiin kasaan leikkaussalissa, nukutuksessa.



Erikoinen muisto nro 2 liittyykin tähän osioon: anestesialääkäri oli juuri tullut viereeni tippapullon kanssa, kun saliin tuli kuulutus kiireellisestä hätäsektiosta. Tuota äitiä oltiin jo tuomassa alas saliin hississä. Kaikki vähemmän kiireelliset toimenpiteet olisi keskeytettävä heti.

Kuulin vielä hätäsektion syynkin (kuulutuksen kautta) siinä pöydällä maatessani: lapsi ei ollut kääntynyt täysin, vaan oli lähtenyt syntymään sivuttain; toinen käsi (ja kylki) edellä.



Noh, minua jäi valvomaan yksi ihminen, kun muut olivat avustamassa hätäsektiossa. Pulputin hoitajalle kuin papupata ja kun tuon hoitajan vuoro loppui, jatkoin seuraavan kanssa siihen, mihin edellisen kanssa jäin.



Lopulta (tasan puolen tunnin päästä) viereisestä salista kuului parahdus ja pian sen jälkeen vietiin kapaloitua, vähän orvon näköistä vauvaa takaisin ylös, mitä ilmeisimmin isän luo.



Utelin pulputukseni lomassa, että kumpi sieltä tuli ja oli kuulemma poika. Hoitaja vitsaili, että siinä on meidän tytölle sulhanen. =)



Sen jälkeen minut vuorostaan nukutettiin ja ommeltiin; ja kun heräsin, näin ensitöikseni viereisessä sängyssä makaavan "hätäsektioäidin", joka tuijotti minua yhtä pihalla olevan näköisenä kuin minä häntä. =D



Tämä pieni synnytystarina on marraskuulta 2002.

Synnytys käynnistyi lapsiveden tihkumisella ja supistuksilla aamusta. Päivän mittaan supistukset kipeytyivät ja säännöllistyivät. Illalla mentiin sairaalaan, olin jo tosi kipeä mutta kohdunsuu vasta sormelle auki. Sitten lopulta 3 cm auki ja epiduraali, ihanaa. Aukesi toooodellaa hitaasti mutta onneksi oli puudutus. Sitten täysin auki ja sain ponnistaa, ennen sitä sattui kamalasti kun epiduraali loppui, mutta pudendaalipuudutus auttoi ja ponnistaminen myös, kun lähti käyntiin. 11 min ponnistin ja siinä oli ihana poika! Lääkäri syöksyi huoneeseen viime hetkellä sydänäänten takia mutta saman tien hän syntyikin.

tulla voimakkaita supistuksia epäsäännöllisesti. Koko lauantai meni siinä, että välillä tuli pari putkeen ja sitten parinkin tunnin tauko. Illalla soitin sairaalaan ja kehoittivat tulemaan, kun vauva oli jo yliajalla. Menin sinne ja supistukset tulivat säännöllisemmin. Meidät siirrettiin synnytyssaliin puolenyön aikoihin ja supistukset tuli edelleen aika epäsäännöllisesti. Oksitooni laski vauvan sydänääniä ja kaikki eteni epäsäännöllisesti. Epiduraalia sain ja lopulta aamukasilta olin 9cm auki ja kätilö työnsi sen viimeisen sentin sormella. 1,5 tuntia pusertelin, mutta vauva vaan ei edes laskeutunut. Sitten lääkäri tarkasti tilanteen, totesi tarjontavirheen ja siirrettiin kiireelliseen sektioon. Kymmenen jälkeen sunnuntaina syntyi iso tyttö, joka aloittaa huomenna esikoulun...:)

Heinäkuun eka n puol 12 illalla nousin kyykkyasennosta ylös ja tunsin alavatsalla kipeän vihlaisun, viikkoja virallisesti 39+1.

Aamulla puol heräsin kipeisiin suppareihin ja painuin suihkuun, mieskin siihen heräs että joko on aika. Sanoin että taitaa olla.



Aamupäivän aikana supistukset kuitenkin laantuivat ja soittelinkin sukulaisia läpi, että onkohan tää nyt sitä vai ei. Päätimme lähteä miehen siskon luo joka asui sairaalaa lähempänä, meiltä 50 km matkaa.



Siellä pelasimme korttia ja sen sellaista, välillä supisteli, välillä ei. Iltaa kohden tuntui että ei tästä mitään tuu, eikun kotiin nukkumaan.



Nukuin yön hyvin, aamulla heräsin puol 10 pissalle ja samalla kauhukseni huomasin housuissa verta. Iski paniikki! Nyt nokka kohti sairaalaa ja heti. Autossa itketti, että vauvalla ei nyt oo kaikki hyvin, mahakin on olevinaan eloton.



Sairaalassa rauhoittelivat, ottivat ultraa ja totesivat että veri tulee kohdunkaulalta, synnytys alkamassa, eivät suosittele enää lähtöä mihinkään. Jäimme siis sairaalaan. Aika pian alkoikin kivuliaat supistukset ja klo 16 sain epiduraalin joka tuntui taivaalta, mutta auttoi vain 2 h. Klo 18 sain uuden epiduraalin joka ei auttanut pätkääkään.



Pitelin persuuksistani kiinni, silmät väärin puolin päässä (mies luuli että kuolen) ja kätilöt eivät kerenneet kuin kääntymään paikalla ruuhkan takia.



Klo 19 tulivat katsomaan ja kysyivät että pärjäättekö vielä hetken. Sanoin tiukasti että eikun ensin tutkitte tilanteen ja kas kummaa, olinkin valmis ponnistamaan (kakkosen synnytyksen yhteydessä tajusin, että olin kärvistellyt tuon puoltoista tuntia turhaan) mulla kun ei tuu ponnistamisen tarvetta.



Huokasin miehelle, että puoltuntia enää (olin jostain lukenut että se on normi ponnistamisaika)

ja lapsi syntyikin klo 19.31. Kukaan muu kuin minä ei tosin vilkaissut kelloa, mutta muistan että laskin tuon 31 minuuttia menneen ponnistamiseen. Eli pari päivää ekoista tuntemuksista, kun sain pojan vatsalleni.



Ja nyt neljättä oottelen, rv 38. menossa. Mietin että ehdinkö ollenkaan sairaalaan, kun kolmas kesti alle 3 h.

Aamulla puol heräsin kipeisiin suppareihin ja painuin suihkuun, mieskin siihen heräs että joko on aika. Sanoin että taitaa olla.

Olin sairaalassa valmiiksi, raskaus 2 viikoa yli lasketun ajan. Kalvot puhkaistiin ja laitettiin tippa. Jossain vaiheessa pyysin epiduraalin ja se vei tunnon kokonaan pois.



Ponnistusvaihe oli pitkä, lapsi otettiin imukupilla ulos. Ei tuntunut missään, kiitos puudutuksen. Mies väitti, että veri roiskui kaaressa takana oleviin kaappeihin, taisi hieman liioitella. Hieno poika tuli! (häneltä katkesi toinen solisluu synnytyksessä, parani kuitenkin nopeasti)



Iltapalan jälkeen sitten suihkuun ja siellä lähti taju. Kätilö huusi, että täällä pyörrytään, luulin, että hän tarkoitti minun miestä. Minut kärrättiin vuoteella osastolle.



Karski kätilö kävi painelemassa kohtua, ja se sattui niin paljon että taju lähti. Verta hulahti joka painelun jälkeen sänkyyn. Vessaan en päässyt ilman tukea, jalat kun osui lattiaan taju läksi.



Sitten mentiinkin kaavintaan pikapikaa. Sain muutaman pussin lisäverta, hemoglobiini oli 86 ja laski vielä pari pykälää.



Kätilö oli pahoillaan, että vähän kaikki meni pieleen. Sanoin, että turhaan murehdit. Nyt on ainakin tullut käytettyä kaikkia palveluita koko rahan edestä.



Toinen synnytys oli ihan erilainen, järkkyä kipua, liian nopea, ei voinut saada mitään puudutuksia. Mutta omin jaloin kävelin toisen pojan kanssa osastolle!