"Voisko meidän "pekkakin" tulla teidän mukaan"?
Uimaan, elokuviin, Lintsille, teatteriin.
Mun menee hermot kun yhden perheen poika änkee koko ajan mukaan ihan kaikkialle jos kuulee että olemme menossa. Ja äitinsä jopa soittaa että otatteko mukaan. Olen liian kiltti sanoakseni ei, varsinkin kun kysymys tulee usein niin että se lapsi seisoo vieressä ja ihan ennakoimatta. Jos jätän vastaamatta puhelimeen kun joku tollanen tilanne on ennakoitavissa niin soittavat kymmenen kertaa.
En ikinä anna omien lasten mankua toisten, kaveriperheiden mukaan. Eri asia kun omaehtoisesti pyydetään. Voisitteko muutkin opettaa lapsenne olemaan mankumatta mukaan, aina ei vaan jaksa ja varsinkin kun meillä kaksi lasta ja kolmas usein aiheuttaa esim huvipuistossa sen ongelman että yksi on niinkuin pariton laitteissa yms.
Kommentit (87)
mutta et sä voi opettaa niitä käyttäytymään. Ja jos opettaisitkin, niin aina tulis joku samanlainen tilalle.
Ei auta muu, kun kehittää sitä omaa EI:n sanomista. VOihan sen sitten sanoa tosi hunajaisesti ja hymyillen. Mutta tiukasti. Joo ja selittelylinjalle ei kannata lähteä, ei missään nimessä ainakaan keksiä mitään tekosyitä. Tollaset ihmiset osaavat kiertää sun tekosyysi ja kohta olet entistä pahemmassa jamassa. Mutta toi "mennään oman perheen kesken" on varmasti ihan toimia.
Auttaisiko edes jossain tilanteessa, että ette puhu menemisisistänne ja tekemisistönne etukäteen? Omille lapsillekin kerrotaan vasta lähtöhetkellö tai sanotaan lapsille, että tästä menosta ei puhuta kavereille etukäteen. Riippuu tietenkin lasten iästä, onnistuuko, ja onhan hyvö valmistella omia lapsia lähtemään toivotulle retkelle. Ja sitten kännykkäännsysteemi, että ottaa vastaa puheluita vain tietyiltä ihmisiltö retken aikana.
Sanon aina silloin, että tämä on perheaikaa. Mennään oman perheen kesken. Ei ne aikuiset silloin enää kehtaa vängätä. Ja lapsi saattaa yhä vängätä, mutta mitä sitten. Sille sanoo napakasti ei.
mielelläni naapurin samanikäisen pojan esim uimaan mukaan. Kivempi mennä sinne miesten puolelle kaverin kans kun ihan yksinään.
Jos et lasta halua teidän mukaan on sinun tehtäväsi kieltäytyä. Sen lapsen vanhemmat varmaan luulevat että teille on ok ottaa se aina kun et koskaan kieltäydy. Kyllä minä ainakin osaan sanoa EI KÄY NYT.
Me emme mangu toisten mukaan, ja me osaamme tarvittaessa sanoa, ettei tällä kertaa mukaamme voi tulla.
Suosittelen opettelemaan sanomaan ei, se on ihan helppoa, ja sen voi tehdä loukkaamatta ketään.
asia OIKEASTI harmittaisi sinua, tiedätkö mitä? Sanoisit EI KÄY! Mutta ei näköjään harmita, koska et kerran kieltäydy.
Jos kerran vanhemmat vielä soittavat sinulle ja henkilökohtaisesti kysyvät niin eiväthän he toimi silloin väärin. Sinähän LUPAAT. Eivät he välttämättä ymmärrä ettet halua lasta mukaan, jos itse esim. ovat sellaisia että uskaltavat muitta mutkitta sanoa ei jos heille ei jokin sovi. Eivät siten välttämättä ymmärrä että se voi olla jollekin vaikeaa ellei mahdotonta.
Mutta opettele sanomaan ei, se on erittäin tärkeä taito tässä maailmassa!
Jos ette halua toisten kakaroita mukaan, niin älkää kertoko menoistanne etukäteen. En kyllä ymmärrä, miksi yksi ylimääräinen lapsi mukana niin häiritsee, jos vanhemmat maksavat tämän menot. Onko todella niin pipo kireällä, ettei pystytä rentoutumaan, jos on vieras lapsi vieressä?
mutta en oikeesti voi kuin ihmetellä tuon perheen röyhkeyttä. Tässä kesällä esim lähdimme uimaan ja poika olisi tunkenut mukaan, oli puhunut meidän pojan kanssa. Yritti soittaa minulle kun olimme lähdössä mutten vastannut. Perillä ollessamma soitti ja soitti ja kun lopulta kuuli että olemme jo uimapaikalla, isänsä tuli tuomaan perässä! siis oikeesti, vaikee noille on sanoa ei kun uskota.
vaikka lähtöaamuna tai edellisenä iltana, etteivät ehdi kertoa tuolle pojalle.
Kai ne kyselee tasa niin kauan kun kerran mukaan pääsee! Vasta sitten kun osaat sanoa että ei käy, niin alkaa "oppi mennä perille". Mistä ne naapurit voivat tietää ettei teille oikeesti käy kun et kerran sano sitä?
Mä en ymmärrä mistä teitä selkärangattomia löytyy?:O Kai nyt herran jestas aikuisen täytyy osata sanoa EI!! opettele vaikka peilin ääressä jos et muuten osaa!
kertoa tälle kaverille leuhkaillen? Vai kertovatkohan siksi, että halauvat Pekan mukaansa, koska niin on hauskaa?
hassua, minä yritän aina kerätä lasten kavereita mukaan kun mennään jonnekin sen verran että saadaan auto täyteen. käydään 2-3 kertaa viikossa jossain ja aina olen mielelläni ottanut muita lapsia mukaan. Mitä pitää ihmiselle tehdä että se alkaa hiipimään autolleen aamuyöstä ettei vaan naapurin lapsi yritä tulla mukaan?
Sano vaan topakasti ettei käy ja sulje ovi.
Jotkut ihmiset vaan on niin härskejä, että tungetaan omat lapset aina muiden hoteisiin.
Ja vastavuoroisuutta näitä ihmisiltä on turha odottaa.
Sano vaan topakasti ettei käy ja sulje ovi. Jotkut ihmiset vaan on niin härskejä, että tungetaan omat lapset aina muiden hoteisiin. Ja vastavuoroisuutta näitä ihmisiltä on turha odottaa.
itse en kestäisi kakaraa aina ja mukava lemmiskellä miehen kanssa, kun joku muu kaihtaa lastani ja omiaan.
Emmekä me ole kovia menemään mihinkään on hyvä kun poika käy muiden matkassa. Me emme voi viedä poikaa mihinkään, kun autokin on rikki ja rahat menivät tatuointeihin.
Ap on tärkeää että ymmärrät millaisia elämyksiä tarjoat myös muiden lapsille. He muistavat sinut koko ikänsä ihanana ihmisenä ja heidän parhaimman ystävän äitinä. Olet heille ehkä enemmän äiti kuin minä.
Ehkä tuo Pekka menee naimisiin tyttäresi kanssa ja saatta Pekan sukuun...
vaikka haluankin viettää aikaa oman perheen kesken. Sen lisäksi meillä on 3 lasta jos kaikille ottaisi kaverin mukaan niin saisi ostaa toisen auton.
Oletko varma, että näiden Pekkojen vanhemmat maksavat menot? Please älkää tunkeko kersojanne toisten riesoiksi jos niitä mukaan halutaan niin varmaan pyydetään.
kun tietävät, ettet osaa kieltäytyä. Todella ärsyttäviä et varmaankaan halua, että oma lapsesi oppii röyhkeäksi joten pysy erossa tuosta perheestä.