Lue keskustelun säännöt.
vanhemmat syyllisiä lasten ongelmiin
12.08.2010 |
olen huomannut, että lähes ja käytännössä aina häiriölapsien ongelmat johtuvat vanhempien puutteellisesta vanhemmuudesta, joiden taustalla on omia ongelmia, sokeita pisteitä, kipuja yms. Hoitamalla itsensä kuntoon lapset voivat paremmin ja myös "mölytaso" laskee =)
Kommentit (50)
Kasvatus vain hiukan. Tässä nyt vaan ihan hauska hissukoiden ketju. On ihan hyvä että hekin saavat edes joskus, edes hetken..paistatella..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ongelmatapaus olisi tarvinnut jotain muuta mitä pystyitte tarjoamaan.
Monesti sellaisissa tilanteissa hoidon saaminen ja tepsiminen kestä KAUAN.
olen huomannut, että lähes ja käytännössä aina häiriölapsien ongelmat johtuvat vanhempien puutteellisesta vanhemmuudesta, joiden taustalla on omia ongelmia, sokeita pisteitä, kipuja yms. Hoitamalla itsensä kuntoon lapset voivat paremmin ja myös "mölytaso" laskee =)
Ihan tavallinen ihana lapsi. Jostain syystä vaan murrosiässä tapahtui jotain, jonka takia hänestä ei enää koskaan tule ihan tervettä. Ja perheestä ei tosiaan johdu tuo. t3
perheet joissa jollakin lapsella on käytösongelma ja muut enkeleitä? Tässäpä pulma...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
haastava käytös johtuu vanhempien ongelmista.
Todelliset 'häiriölapset' ovat häiriölapsia vanhemmistaan riippumatta. Varmasti heidänkin käytökseenäs vanhempien ongelmat vaikuttavat, mutta täydellinenkään vanhempi ei sitä häiriötä lapsesta pysty poistamaan :/
t. 2 tavallisen lapsen äiti, joka on nähnyt läheltä myös 'häiriölasten' elämää
Valitettavasti niin se vaan on, vanhempien laiminlyönnit kostautuvat jopa pitkälle aikuisuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on 4 lasta. Heistä yksi on juuri sellainen ns. häiriölapsi. Hän on aloittanut vuosi sitten koulunsa erityisluokalla ja nyt jatkaa siellä edelleen. Kaiksenlaisissa tutkimuksissa olemme hänen kanssaa käyneet että syy häiritsevään käyttäytymiseen selviäisi. Mitään ei ole kuitenkaan selvinnyt. Olemme kuitenkin saaneet lapsemme kanssa apua. Hän käy toimintaterapiassa ja käymme psykologilla perheenä (minä, mieheni ja tyttäremme). Paljon olemme jo päiväkotiaikoina lapsemme hoitajien kanssa ollet yhteydessä ja tehneet yhteistyötä. Meillä on kotona selkeät rajat ja huonosti käyttäytymisellä on aina seuraus. Kaikki lapsemme saavat myös yksilöllistä huomiota meiltä vanhemmilta niin paljon kun sitä on antaa. Otamme myös huomioon sen että lapsemme ovat erilaisia, pitävät erilaisista asioista, haluavat jokainen erilaista huomiota.
Kaikesta tästä huolimatta, meidän tyttäremme on häiriökäytöksinen lapsi. Hän on kova ääninen, hermostuu helposti, hänellä ei ole normaalia empatiakykyä, lyö, potkii, raapii... Kuitenkin hän on meidän rakas lapsemme, ihan tytär vaikka hänellä onkin omat ongelmansa joissa yritämme häntä parhaamme mukaan auttaa. Tiedämme ettei hän käyttäydy monessakaan tilanteessa niinkuin olisi yleisesti soveliasta ja saamme tämän takia vihaisia katseita kaupassa, leikkipuistoissa yms. Nämä katseet kyllä huomaa myös tyttäremme joka kokee ne todella kurjina ja itkee monesti jälkeen päin kun häntä aina pidetään niin tuhmana ja ilkeänä lapsena, eikä hän saa leikkiä muiden lasten kanssa.
Minulla on 4 lasta. Heistä yksi on juuri sellainen ns. häiriölapsi. Hän on aloittanut vuosi sitten koulunsa erityisluokalla ja nyt jatkaa siellä edelleen. Kaiksenlaisissa tutkimuksissa olemme hänen kanssaa käyneet että syy häiritsevään käyttäytymiseen selviäisi. Mitään ei ole kuitenkaan selvinnyt. Olemme kuitenkin saaneet lapsemme kanssa apua. Hän käy toimintaterapiassa ja käymme psykologilla perheenä (minä, mieheni ja tyttäremme). Paljon olemme jo päiväkotiaikoina lapsemme hoitajien kanssa ollet yhteydessä ja tehneet yhteistyötä. Meillä on kotona selkeät rajat ja huonosti käyttäytymisellä on aina seuraus. Kaikki lapsemme saavat myös yksilöllistä huomiota meiltä vanhemmilta niin paljon kun sitä on antaa. Otamme myös huomioon sen että lapsemme ovat erilaisia, pitävät erilaisista asioista, haluavat jokainen erilaista huomiota.
Kaikesta tästä huolimatta, meidän tyttäremme on häiriökäytöksinen lapsi. Hän on kova ääninen, hermostuu helposti, hänellä ei ole normaalia empatiakykyä, lyö, potkii, raapii... Kuitenkin hän on meidän rakas lapsemme, ihan tytär vaikka hänellä onkin omat ongelmansa joissa yritämme häntä parhaamme mukaan auttaa. Tiedämme ettei hän käyttäydy monessakaan tilanteessa niinkuin olisi yleisesti soveliasta ja saamme tämän takia vihaisia katseita kaupassa, leikkipuistoissa yms. Nämä katseet kyllä huomaa myös tyttäremme joka kokee ne todella kurjina ja itkee monesti jälkeen päin kun häntä aina pidetään niin tuhmana ja ilkeänä lapsena, eikä hän saa leikkiä muiden lasten kanssa.
En sano mitään teidän tapauksestanne mutta sen sanon, että hyvin harva vanhempi kohtelee jokaista lastaan täsmälleen samalla tavalla.
Jokainen lapsi perheessä syntyy erilaiseen elämntilanteeseen ja se mikä ei toiseen lapseen vaikuttanut mitenkään sattaa toiseen taas vaikuttaa jne.
Monessa läheisesti tuntemassani perheessä on ihan selvästi nähtävissä se kuinka vanhemmat reagoivat lapsiinsa erilailla. Monesti vielä jopa aikuisena. Joku lapsi perheestä laitetaan esim. syntipukin rooliin ja siinä roolissa tämä saa sitten pyristellä aikuisenakin vaikkei edes pitäisi yhteyksiä lapsuutensa perheeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on 4 lasta. Heistä yksi on juuri sellainen ns. häiriölapsi. Hän on aloittanut vuosi sitten koulunsa erityisluokalla ja nyt jatkaa siellä edelleen. Kaiksenlaisissa tutkimuksissa olemme hänen kanssaa käyneet että syy häiritsevään käyttäytymiseen selviäisi. Mitään ei ole kuitenkaan selvinnyt. Olemme kuitenkin saaneet lapsemme kanssa apua. Hän käy toimintaterapiassa ja käymme psykologilla perheenä (minä, mieheni ja tyttäremme). Paljon olemme jo päiväkotiaikoina lapsemme hoitajien kanssa ollet yhteydessä ja tehneet yhteistyötä. Meillä on kotona selkeät rajat ja huonosti käyttäytymisellä on aina seuraus. Kaikki lapsemme saavat myös yksilöllistä huomiota meiltä vanhemmilta niin paljon kun sitä on antaa. Otamme myös huomioon sen että lapsemme ovat erilaisia, pitävät erilaisista asioista, haluavat jokainen erilaista huomiota.
Kaikesta tästä huolimatta, meidän tyttäremme on häiriökäytöksinen lapsi. Hän on kova ääninen, hermostuu helposti, hänellä ei ole normaalia empatiakykyä, lyö, potkii, raapii... Kuitenkin hän on meidän rakas lapsemme, ihan tytär vaikka hänellä onkin omat ongelmansa joissa yritämme häntä parhaamme mukaan auttaa. Tiedämme ettei hän käyttäydy monessakaan tilanteessa niinkuin olisi yleisesti soveliasta ja saamme tämän takia vihaisia katseita kaupassa, leikkipuistoissa yms. Nämä katseet kyllä huomaa myös tyttäremme joka kokee ne todella kurjina ja itkee monesti jälkeen päin kun häntä aina pidetään niin tuhmana ja ilkeänä lapsena, eikä hän saa leikkiä muiden lasten kanssa.
En sano mitään teidän tapauksestanne mutta sen sanon, että hyvin harva vanhempi kohtelee jokaista lastaan täsmälleen samalla tavalla.
Jokainen lapsi perheessä syntyy erilaiseen elämntilanteeseen ja se mikä ei toiseen lapseen vaikuttanut mitenkään sattaa toiseen taas vaikuttaa jne.
Monessa läheisesti tuntemassani perheessä on ihan selvästi nähtävissä se kuinka vanhemmat reagoivat lapsiinsa erilailla. Monesti vielä jopa aikuisena. Joku lapsi perheestä laitetaan esim. syntipukin rooliin ja siinä roolissa tämä saa sitten pyristellä aikuisenakin vaikkei edes pitäisi yhteyksiä lapsuutensa perheeseen.
Tietysti lapsia on hyvin vaikea kohdella samalla tavalla, eikä mielestäni lapsia kuulukkaan kohdella aina samalla tavalla. Tottakai rajat pitää olla samanlaiset saman perheen lapsilla ikään soveltaen yms. mutta jokainen lapsi on yksilö ja tarvitsee vanhemmiltaan erilaista huomiota. Myös huomion tarvitsemisen määrässä on eroja, toiset lapset vain eivät halua niin paljon huomiota. Meillä ainakin vanhin lapsista ihan itse on ilmaissut ettei aina halua minun kanssani olla kun olisi ns. hänen vuoronsa viettää kahden keskistä aikaa kanssani vaan mielummin lähtee kavereittensa kanssa ulos. Varmasti myös vanhemmat reagoivat lapsiinsa eri tavalla ja uskon senkin olevan seurausta lasten luonteesta ja iästä, ainakin useimmissa tapauksissa.
Voi olla että meidän häiriökäytöksiseen tyttäreemme on vaikuttanut joku sellainen asia mitä me emme ole vielä ymmärtäneet jonka vuoksi hän kiukuttelee, en tiedä. En kuitenkaan jaksa uskoa että kaikki johtuisi vain siitä mitä olemme itse tehneet kun muut lapsemme ovat kuitenkin ns. normaaleja lapsia.
Mutta miten selitetään perheet joissa jollakin lapsella on käytösongelma ja muut enkeleitä? Tässäpä pulma...
No sillä, että ne muuta lapset olisivat enkeleitä missä tahansa oloissa.
Tiedän yhden ns ongelmaperheen. Jonka kuudesta lapsesta yhdestä kasvoi ihan fiksu, tasapainoinen ja mukava nuori. Niistä muista sitten taas ei.
Tämä yksi oli siis selviytyjä alkoholistiperheessä. Ne muut eivät sitten selviytyneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
autismista. Eipä ole näköjään ajattelumaailma paljon muuttunut vieläkään. Miten joku voi jotain noin typerää sanoa kuin ap ja muutama muu tässä ketjussa.Mutta jospa se elämä vielä heitäkin opettaa.
jolla ei ollut ongelmia (muiden silmissä). Murrosiässä sitä p**kaa ei enää vaan ottanut vastaan vaan alkoi antaa takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
perheet joissa jollakin lapsella on käytösongelma ja muut enkeleitä? Tässäpä pulma...
Pikkusisaruksia suosittiin ja se vanhin on hoitajan/syntipukin roolissa jatkuvasti.
autismista. Eipä ole näköjään ajattelumaailma paljon muuttunut vieläkään. Miten joku voi jotain noin typerää sanoa kuin ap ja muutama muu tässä ketjussa.Mutta jospa se elämä vielä heitäkin opettaa.
Minun toinen vanhempani hoiti työuransa ajan häiriintyneitä lapsia. Toki ei vaitiolovelvollisuuden vuoksi voinut sen kummemmin työasioista puhua, mutta sen verran kertoi sitten kun olin isompi, että kaikkien heidän lastensa taustalta löytyi häiriintynyt vanhempi.
Aika usein ihminen ei itse tajua, että tekee käytöksellään hallaa lapselleen. Tai ettei estä jotakuta muuta vahingoittamasta lasta käytöksellään.
Minä syyllistän itseäni :) siitä, että annoin lasteni katsella juoppoa isäänsä samassa kodissa liian pitkään. Tosin sittemmin olen panostanut mm. keskusteluun, jotta saamme sen suvun puolen perinnön katkaistua (isänsä on alkoholisti, samoin isän veli ja isän isä). Ja jos jommasta kummasta lapsistani tulee työnarkomaani, alkoholisti tai mielenterveysongelmainen tiedän tasan, mistä se johtuu.
ovat lähtöisin lapsen merkityksellisistä ihmissuhteista, kiintymyssuhdetyylistä omiin vanhempiin. Mitä pienempi lapsi sitä suurempi osuus vanhemmilla on hänen ongelmiinsa.
Selvää on myös se, että jollain lapsilla on aivoperäisiä "erityisyyksiä", mitkä vaikuttavat lapsen vuorovaikutustyyliin ja tapaan reagoida asioihin jne. ja tällaisilla lapsilla on käytös-ja tunne-elämän ongelmia vanhemmista huolimatta.
Kyllä vanhemmilla useinkin on väliä!
En ymmärrä, miksei tästä saisi puhua. Hyvin monet vanhemmat haluavat lapselleen hyvää ja ehkä parastakin, mutta eivät omien vähäisten voimavarojen, traumojen ja ongelmien vuoksi kykene kuitenkaan erityisen hyvään vanhemmuuteen - kukaanhan ei myöskään ole täydellinen eikä tarvitsekaan olla.
Jossain vain menee se raja, milloin lapsi saa liian vähän turvallista, läsnäolevaa vanhemmuutta ja alkaa oireilla. Tämä raja on jokaisella lapsella yksilöllinen, ja siksi samassakin "ongelmaperheessä" voi olla sekä selviytyjiä että syrjäytyviä. Ja tosiaan, muös lapsen oma neurologia ja temperamentti voi altistaa häiriökäyttäytymiselle huolimatta optimaalisen hyvistä vanhemmista.
ovat lähtöisin lapsen merkityksellisistä ihmissuhteista, kiintymyssuhdetyylistä omiin vanhempiin. Mitä pienempi lapsi sitä suurempi osuus vanhemmilla on hänen ongelmiinsa.
Selvää on myös se, että jollain lapsilla on aivoperäisiä "erityisyyksiä", mitkä vaikuttavat lapsen vuorovaikutustyyliin ja tapaan reagoida asioihin jne. ja tällaisilla lapsilla on käytös-ja tunne-elämän ongelmia vanhemmista huolimatta.
Kyllä vanhemmilla useinkin on väliä!
En ymmärrä, miksei tästä saisi puhua. Hyvin monet vanhemmat haluavat lapselleen hyvää ja ehkä parastakin, mutta eivät omien vähäisten voimavarojen, traumojen ja ongelmien vuoksi kykene kuitenkaan erityisen hyvään vanhemmuuteen - kukaanhan ei myöskään ole täydellinen eikä tarvitsekaan olla.Jossain vain menee se raja, milloin lapsi saa liian vähän turvallista, läsnäolevaa vanhemmuutta ja alkaa oireilla. Tämä raja on jokaisella lapsella yksilöllinen, ja siksi samassakin "ongelmaperheessä" voi olla sekä selviytyjiä että syrjäytyviä. Ja tosiaan, muös lapsen oma neurologia ja temperamentti voi altistaa häiriökäyttäytymiselle huolimatta optimaalisen hyvistä vanhemmista.
Uskon kuitenkin, että myös perityt aivokapasiteettiominaisuudet määräävät pitkälle lapsen kyvyn selviytyä kokemuksistaan.
Joillain on perittyjä välittäjäainaongelmia, ovat alttiita alkoholille ja muille päihteille, sitten ihan perusälykkyys, joka hillitsee tyhmyyksiä murrosiässä ja myöhemmin auttaa kuntoutumisessa.
Mutta vanhemmiltahan nekin peritään, että siinä mielessä lapsi on 100% vanhempiensa tuote. Niin se on ja niin sen pitääkin olla. Toivottavasti vaan nykyistä useammat vanhemmat tajuaisivat sen. Tyhmästä päästä kun kärsii paitsi itse, myös omat lapset.
häiriintyneitä lapsia. Minullakin on vaitiolovelvollisuus, mutta sen verran voin sanoa, että läheskään kaikissa tapauksissa lapsen ongelmien syy EI OLE vanhemmissa.
pitä lapsi erossa noista räyhä- ja muistakin jengeistä.